tiistai 26. marraskuuta 2019

Lounas kotibistrossa

Toinen (ja viimeinen) sairauslomaviikko meneillään. Toipuminen on mallillaan, mutta kyllä ne lääkärit tietää, mitä määräävät. Sillä vaikka sairausloman pituutta ihmettelinkin, niin en kyllä olisi jaksanut vielä päivittäisiä työmatkoja pääkaupunkiin. Mukavasti hommat ovat sujuneet keittiön pöydän ääressä, kun aina välillä on voinut pötkötellä sohvalla. Ja kokata! Koska myös sosiaaliset virikkeet täällä kotona ovat perin vähäiset, niin kutsuin lounaalle etätöitä tekevän sisareni. Katoin pöydän ja tarjosin kuplavettä Riedelin viinilaseista. Tässä kotibistrossa pidetään tyylistä kiinni!


Lämpimän mausteinen lammas-juuresvuoka
Anna -lehti 36/5.9.2019
4 annosta

Uunijuurekset
2 porkkanaa
1 palsternakka
1 pieni bataatti
12 puikulaperunaa
2 rkl öljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
3/4 tl hiutalesuolaa (laitoin 1 tl)

Lammashöystö
400 g karitsan jauhelihaa
1 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
2 rkl balsamicoa
1 rkl hunajaa
2 tl ras el hanout -mausteseosta
1 tl juustokuminaa
½ tl kanelia
1/4 tl chilirouhetta tai 1 chili
1 tl suolaa
1 ruukku korianteria
1½ ruukkua minttua

Lisäksi
2 dl turkkilaista jogurttia

Aika uskollinen olin alkuperäiselle reseptille. Mitä nyt valkosipulimäärän ainakin tuplasin. Minttua laitoin vain yhden ruukullisen, se oli ihan hyvä niin. Ryhdytäänpä hommiin!


Kuori porkkanat, palsternakka ja bataatti, paloittele ne. Pese perunat ja puolita ne kuorineen. Pane kaikki kasviksest kulhoon ja kääntele joukkoon öljy, hunaja ja suola.


Levitä kasvikset leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda 225 asteisessa uunissa 25 minuuttia. Minä paahdoin ainakin 10 minuuttia lisää, sillä halusin niihin vähän ruskistunutta pintaa. Voit paiston aikana vähän lastalla käännellä kasviksia.


Kun kasvikset kypsyvät, voit sillä aikaa tehdä jauhelihaseoksen. Paista jauheliha öljyssä ja lisää puserrettu valkosipuli kypsän lihan joukkoon. Lisää myös yrttejä lukuunottamatta kaikki muut mausteet ja kuumenna sekoitellen pari minuuttia.


Silppua yrtit ja lisää silppu jauhelihan joukkoon. Itse tein tämän vasta hieman ennen tarjoilua.

Kaada kuumat kasvikset tarjoiluvuokaan, lisää päälle jauheliha ja valuta päälle raidoiksi turkkilaista jogurttia. Minä taasen tykkään tehdä valmiit annokset lautasille, joten niin toimin myös nyt. Annokset koristelin yrttisilpulla ja jogurttia oli vielä pöydässäkin, niin sitä sai lisäillä oman maun mukaan.


Hyvää oli! Jauhelihassa oli mausteista johtuen mukava Lähi-itä -twist. Ja paahdettua, hunajassa pyöriteltyä palsternakkaa parempaa en ehkä tiedä! Jauhelihaseos sinällään on myös monikäyttöinen vaikka piirakan täytteeksi tai tacojen väliin (Mexico meets Libanon). Samat mausteet sopivat hyvin myös lihapullataikinaan. Kannattaa kokeilla.

perjantai 22. marraskuuta 2019

Sairaan hyvä sairaan piirakka

Olen sairaslomalla, enkä saa rasittaa itseäni. Melko tylsää siis. Kieltämättä pari päivää menikin niin, että en edes jaksanut tehdä yhtään mitään, mutta koska ihmisen pitää syödä, sairaanakin, niin tänään tein piirakkaa. Sairaan hyvää sellaista.

Vuohenjuusto-sienipiirakka
Helsingin Sanomat HS Viikko 36/2019
6 palaa

500 g laskostettua pakastevoitaikinaa (yksi iso levy siis)
3 oksaa timjamia tai rosmariinia
1 pieni valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunan kuoriraastetta
1 prk (200 g) ranskankermaa
suolaa
mustapippuria myllystä
200 g vuohenjuustoa
noin 8 dl sieniä (esim. kantarelleja tai suppilovahveroita)
yrttejä
viipaloitua kesäpunasipulia

Kuukausi aikaa jouluun, niin kaupan pakastealtaat pursuavat voitaikinavaihtoehtoja. Tosin ne pääsääntöisesti ovat niitä pieniä joulutorttujen leivontaan tarkoitettuja levyjä. Löytyi lopulta Myllyn Paras -taikina 600 g, ostin sen.


Sienet otin pakastimesta. Kantarelleja, suppilovahveroita ja punikkitatteja. Jos käytät tuoreita, paista niitäkin muutama minuutti kuumalla ja kuivalla pannulla, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä.


Kuori ja hienonna valkosipuli. Käytin kaksi kynttä. Eihän yhdestä nyt ole mihinkään! Irrota timjaminlehdet tai hienonna rosmariini. Sekoita ne sitruunan kuoriraasteen, ranskankerman, suolan ja pippurin kanssa. Ohjeen ulkopuolelta pilkoin joukkoon vielä yhden kevätsipulin varren.


Siis kolme oksaa timjamia! En ymmärrä valkosipulin pihtaamisen lisäksi myöskään yrttien kanssa himmailua. Enkä jaksanut irrotella timjamin lehtiä oksista, vaan silppusin kaiken pieneksi. Hyvin meni. Sitruunan kuoriraasteeseen käytin yhden luomusitruunan. Kun kuorta käytetään ruuanlaittoon, niin muistathan silloin valita luomua. Ja silti pestä hedelmän huolellisesti. Skalpeeratun sitruunan viipaloin ja pakastin. Jäisistä sitrusviipaleista saa kivasti viileyttä ja makua vesikannuun. Mitähän vielä? Ai niin, ranskankerman vaihtoin jääkaapista löytyneeseen Oatlyn kaurafraicheen. Näillä mentiin.

Laita sulanut voitaikina leivinpaperilla päällystetylle pellille ja kauli taikinaa ohuemmaksi levyksi. Leikkaa terävällä veitsellä noin sentin levyinen reunus taikinaan siten, ettei veitsi osu ihan pohjaan asti.


Levitä ranskankermaseos taikinapohjalle. Laita päälle sienet sekä viipaloitu vuohenjuusto. Itse lisäsin vielä yhden sipulin viipaloituna ja kuullotettuna. Paista noin 30 minuuttia 200 asteisen uunin alatasolla tai siihen asti, kunnes taikina on kypsää. Minun uunillani tähän meni noin kymmenisen minuuttia pidempään.


Halutessasi voit viimeistellä piirakan yrteillä ja viipaloidulla punasipulilla. Minä käytin vain timjamia.


Oi, miten hyvä tästä tuli! Kaunis ja herkullinen piirakka, joka on oivallinen illanistujaistarjottava.


Perjantain viinivinkki on Alkon erikoisvalikoimasta löytyvä vivahteikas ja kehittynyt Ilurce Graciano 2010 (16,50 €) Espanjan Riojasta. Täyteläinen, tanniininen, boysenmarjainen, luumuinen, viikunainen, kevyen nahkainen, hennon tallinen. Viini -lehti antaa tälle neljä tähteä (harmoninen ja laadultaan erinomainen). Muistathan, että erikoisvalikoiman viinejä on saatavilla vain rajoitetusti.


Ja loppuun vielä tuotevinkki. Otin ensimmäistä kertaa kokeiluun tuorekelmun ja alumiinifolion korvaajaksi mehiläisvahakääreen, ekokelmuksikin kutsutun. Näitähän voi valmistaa itsekin (mikä loistava joululahjaidea muuten), mutta minä hankin omani paikallisesta marketista. Nämä Bees Wrapit ovat tulleet Amerikasta saakka, mutta kotimainen vaihtoehto, Mesilä, löytyy vaikkapa Ruohonjuuren valikoimista. Vahakääreet sopivat kaikkeen säilytykseen, mihin tuorekelmuakin käytät, mutta ei raa'alle lihalle ja kalalle. Huuhto kylmällä vedellä, kuivaa ilmavasti. Kääre kestää käytössä noin vuoden ja lopuksi voit kompostoida tai polttaa sen. Eikun testiin!

perjantai 15. marraskuuta 2019

Perjantaisipsit

Ah, perjantai! Hektisen viikon jälkeen laskeutuminen viikonloppuun. Lasissa punaviiniä, mitä seuraksi? No sipsejä tietty, tällä kertaa itse tehden ja maa-artisokasta!


Maa-artisokkasipsit
Koti&Keittiö Lokakuu 10/2019
3-4 annosta

250 g maa-artisokkia
1 rkl oliiviöljyä
2 tl tryffeliöljyä
sormisuolaa

Pese maa-artisokat huolellisesti, älä kuori. Tee mahdollisimman ohuita lastuja, vaikkapa mandoliinileikkurilla. Levitä lastut uunipellille leivinpaperin päälle ja taputtele talouspaperilla maa-artisokkien pinta kuivaksi.



Lisää mukaan öljyt ja sekoita käsin hyvin sekaisin. Tässä vaiheessa siirsin lastut kulhoon, oli jotenkin helpompaa.


Levitä lastut uudelleen leivinpaperille niin, että ovat mahdollisimman vähän päällekkäin.

Paahda 225 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia, kunnes lastut ovat hieman ruskistuneita ja reunoilta rapeita. Käännä lastut lastalla ympäri ja paista vielä noin 5 minuuttia. Ripottele päälle sormisuolaa.


Ainoa kommentti: mikä ihmeen 3-4 annosta? Vetelin ihan itsekseni illan ratoksi punaviinin seurana. Ihan törkeän hyviä, vaikka rehellisyyden nimissä olisivat voineet olla hivenen rapeampia. Maa-artisokan ja tryffeliöljyn liitto on täydellinen. Ei mulla muuta. Hyvää viikonloppua!


maanantai 11. marraskuuta 2019

Harmaan isänpäivän herkkupiiras

Olipa harmaatakin harmaampi isänpäivä! Tihkusade ei edes houkuttanut ulos, vaikka olinkin ihan kevyesti miettinyt/päättänyt tehdä pihahommia. Sade oli helppo tekosyy pysyä sisällä, en edes turvaketjua ottanut ovesta auki koko päivänä. Ankea ilma tavallaan sopi omiin tunnelmiini, haikeudella isää muistelin, sillä nyt oli kuudes isänpäivä ilman häntä. Suru muuttaa muotoaan, muistot ja kaipaus pysyvät. Heti aamusta laitoin isänpäiväonnittelut perheeni nuorille isille, vävyilleni. Turussa viettivät ihka ensimmäistä isänpäivää, Helsingissä oltiin jo tottuneempia tämän päivän juhlijoita. Lämmöllä olen myös näitä uuden sukupolven perheitä tänään ajatellut. Uusia lenkkejä sukupolvien ketjussa. Näissä fiiliksissä tein sitten sitä, mitä ehkä eniten rakastan. Kokkasin. Ja polttelin kynttilöitä!


Juustoinen maa-artisokkapiiras
Koti ja Keittiö Lokakuu 10/2019
8 annosta

250 g voitaikinaa
250 g maa-artisokkaa
½ purjon valkoista osaa
3 rkl voita
2 rkl hunajaa
½ tl suolaa
3 dl kermaa
2 kananmunaa
150 g voimakasta juustoraastetta
150 g sinihomejuustoa
½ dl pinjansiemeniä
2 rkl tuoretta, hienonnettua timjamia

Voiteluun 
1 keltuainen


Pese maa-artisokat ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Kuoriminen ei ole siis lainkaan välttämätöntä. Halkaise purjo, huuhtele huolellisesti, poista kanta ja hienonna.


Kuumenna voi paistinpannulla ja lisää maa-artisokat. Paista viitisen minuuttia. Mausta hunajalla ja suolalla. Sekoita joukkoon purjot ja paista vielä pari minuuttia.

Sekoita kulhossa kerma, kananmunat, timjami, juustoraaste ja murusteltu (tai valmis muru) sinihomejuusto.

Levitä leivinpaperi uunipellille. Nosta pellille irtopohjavuoan pelkät reunat. Painele voitaikina vuoan reunoille ja taputtele pohjalle tasaiseksi. Tarkista vielä, ettei voitaikinapohjassa ole reikiä, muuten täyte valuu pellille.



Nosta piiraan pohjalle maa-artisokka-purjoseos. Kaada päälle kerma-juusto-seos. Ripottele päälle pinjansiemeniä. Voitele taikinareunat keltuaisella.


Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 35 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja piirakan reunat ovat kauniin ruskeat. Ja kuten kuvasta näkyy, oli lähellä, että ei tullut liiankin ruskeata lopputulosta!



Jos maa-artisokka on mieleesi, niin tee ihmeessä tämä piirakka! Mikä herkku!!!! Ja helppo tehdä. Tuo irtorenkaan käyttö pelkältään tuntui ensin vähän oudolta, mutta toimi erinomaisesti. Taikina irtosi reunuksesta todella siististi. Koska täyte on hyvin juustoinen ja valuva kuumana, niin malta hetki ennenkuin leikkaat piiraan annospaloiksi.


Sunnuntaipuuhiin kuului myös neulominen. Ja Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma. Jos oisin vielä sherryä siemaillut, niin ois ollut täydellinen mummoilupäivä! Vauvapeittoja olen muutaman viime vuoden aikana neulonut, jos en ihan liukuhihnameiningillä, niin onhan tämä nyt seitsemäs. Minusta tulee joulukuun alussa ensimmäistä kertaa ISOTäTI,  joten nyt onkin syytä pistää puikot suihkimaan!

lauantai 9. marraskuuta 2019

Lohtulohta ja laiturinnostoa


Tänään sanoin lopulliset heipat kesälle ja hyvästelin mökin talven ajaksi. Oli laiturin noston aika. Miehistä apua mukaan, yksinhän en siitä puuhasta selviytyisi. Onneksi mökki on lähellä, niin koko keikka vei meiltä aikaa puolisentoista tuntia. Mökkirantaan saavuttaessa järvi näytti kovin tyyneltä, mutta se olikin jäässä! Vaikka tänään lämpötila oli +6, niin parin sentin vahvuista jäätä piti ensin laiturin ympäriltä rikkoa. Oli siis viimeiset hetket tähän puuhaan!


Haikea fiilis, seuraavaan kesään tuntuu olevan järjettömän pitkä aika. Toisaalta nyt on aika keskittyä vain yhden paikan hoitoon. Kotoilu. Kotoiluun(kin) liittyy olennaisena osana kokkailu, joten on lohtulohen aika!


Inkiväärilohi
Me Naiset 31.10.2019
4 annosta

500 g lohta

Marinadi
2 kevätsipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
½ dl oliiviöljyä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
2 rkl seesamiöljyä
2 rkl (ruoko)sokeria
1 rkl seesaminsiemeniä

Inkiväärikastike
2 tl raastettua inkivääriä
4 rkl juoksevaa hunajaa
2 tl soijakastiketta
2 tl seesamiöljyä
1 tl srirachaa
1 tl seesaminsiemeniä


Valmista marinadi. Hienonna kevätsipulit, kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, kuori ja raasta inkivääri. Sekoita kaikki ainekset keskenään.


Laita lohi suljettavaan pussiin ja kaada marinadi joukkoon. Marinoi noin tunnin ajan, kerran kalaa kääntäen.


Tee inkiväärikastike. Kuori ja raasta inkivääri. Sekoita kaikki kastikeainekset keskenään. Srirachaa ei ollut, mutta korvasin sen makealla chilikastikkeella.


Nosta kala marinadista leivinpaperin päälle uunipellille/-vuokaan. Lusikoi marinadia päälle. Kypsennä 225 asteisessa uunissa 15 minuuttia. Tarjoa inkiväärikastikkeen ja kasvisten kanssa.


Jääkaappiin unohtuneet suippopaprikat olivat jo parhaat päivänsä nähneet. Rypistyneet, mutta muuten kunnossa. Vähän niinkuin minä......


Pilkoin paprikat ja broccolinit. Pyörittelin oliiviöljyssä, maustoin kidesuolalla ja mustapippurilla, paahdoin 240 asteisessa uunissa 20 minuuttia. Lisuke kalalle oli valmis!



Tulipa tästä hyvää! Inkiväärin lisäksi tässä ohjeessa oli monta lempimaustettani, kuten mm. valkosipuli (tietenkin) sekä seesamiöljy. Inkiväärimarinadin lisäksi inkiväärikastike viimeisteli makunautinnon, eikä inkivääriä mitenkään ollut liikaa. Herkku, mikä herkku! Kannattaa kokeilla.


Loppuun vielä keittiökuva. Tänään oli vaan ihan täydellinen kotipäivä! Kynttilät, sininen hetki.

maanantai 4. marraskuuta 2019

Viini ja Ruoka 2019 - omat kohokohtani


Viini ja Ruokamessut, niitä en jätä väliin kuin äärimmäisessä tilanteessa. Vietinkin mahtavan päivän Messukeskuksessa ystävien kanssa. Vaan mitä jäi käteen? Muutama mainitsemisen arvoinen viini ja makujen ilotulitus ravintola Emon herkkujen äärellä.


Ensimmäisen juoma valinta on usein erityisen vaikeaa, mutta jos suuntaa samppanjabaariin, pääsee helpolla. Valinta ei vaan voi silloin mennä pieleen.


Champagne Leclerc Briant Millésime Extra Brut 2010 oli itselleni tyystin uusi tuttavuus. Erittäin kuiva, erittäin hapokas, sitruksinen, elegantti, mineraalinen. Vivahteikas ja ryhdikäs herkku! Maisteluannos oli kylläkin kitsastelun huipentuma, pikkuruisesta tilkasta maksoin 9 euroa ja siihen nähden luulin, että nyt puhutaan erityisen arvokkaasta juomasta. No ei puhuttu, Alkosta tämä irtoaa 58,89 eurolla eli siihen suhteutettuna olisi lasissani kuulunut olla desin verran nautintoa. Kun en tätä hinta-asiaa tiennyt, niin en tietysti voinut siinä tilanteessa myöskään kitistä. Siispä kitisen nyt! Kaadot ja hinnat kohdilleen, pliis.


Viinikellari.com:n tiskillä vierailimme seuraavaksi. Viinikellari.com on viinien verkkokauppa, jonka tunnetaan laadukkaista tuotteistaan.


Saksalaisten valkoviinien joukosta valitsin lasiini Prinz von Hessen Dachsfilet -rieslingin Rheingaun alueelta. Enkä pettynyt! Tämä kuiva, keskihapokas, hedelmäinen, petrolinen ja sitruksinen juoma löytyy myös Alkon valikoimista hintaan 33, 90 euroa (vuosikerta 2016).


Piipahdimme Viinikellarin pisteellä toisenkin kerran ja silloin maistoin suosituksesta L'Èclat de Valentin  - Saint Émilion Grand Cru 2015:n. Kyseessä on klassisen Bordeaux'n viinialueen, Saint Émilionin viini huippuvuodelta 2015. Merlot 58% ja Cabernet Franc 42%. Rypäleet on poimittu köynnöksistä, joiden keski-ikä on 60 vuotta. Viiniä on valmistettu rajallinen erä ja sitä on kypsytetty ranskalaissa (tietenkin!) tammitynnyreissä 16 kk. Tummasävytteisestä tuoksusta löytyy tummien marjojen ja luumun lisäksi myös muita tummia aromeja, kuten kahvia, tummaa suklaata ja tupakkaa. Pehmeätanniinisen juoman runsas maku on hedelmäisen täyteläinen. Ah, miten hyvää! Ja tietenkin loppuunmyyty, joten tuskin ainakaan tämän vuosikerran äärelle pääsen enää hiljentymään. Tähän kaikkeen suhteutettuna 40,20 euron hinta olisi ollut varsin kohtuullinen. Kiitos suosituksesta!


Barón de Ley Varietals Maturana 2015 löytyy niin ikään Viinikellari.comin valikoimista (18,40 €). Tunnetun riojalaistuottajan 100% Maturana Tinta -lajikkeesta valmistettu runsas ja tummasävytteinen punaviini. Tässä onkin mainio hetki vertailla verkkokauppojen ja Alkon hintoja. Onko verkkokauppa oikeasti edullinen vaihtoehto juomahankintoihin? Tästä viinistä vuosikerta 2016 löytyy Alkon valikoimista hintaan 18, 98 €. Eli vertaa, vertaa ja vertaa, tee vasta sitten päätös, mistä hankinnan teet.


Punaviini kuuluu omaan syksyyni ja niinpä päivän mittaan lasistani löytyi useampikin punainen vaihtoehto.


Espanjan Priorat'n alueen vivahteikas ja ryhdikäs Coma Vella on yksi suosikeistani, jota säästelen tarkoin valikoituihin hetkiin. Ilahduinkin, kun samalta laatutuottajalta oli tarjolla Coma Vellan "pikkuveli", Bellmunt. Ilmeisesti maahantuoja vasta testailee viinin vastaanottoa, sillä tästä ei löytynyt vielä liiemmin tietoja. Tuottaja Mas d'en Gil on perheyritys, jonka viinit ovat kansainvälisesti arvostettuja ja palkittuja. Priorat kannattaa pitää mielessä, sillä se on toinen (Rioja oli ensimmäinen) espanjalaisen viiniluokituksen ylimmän viiniluokan DOQ:n saaneista alueista.


Chateau Musar on varmastikin tunnetuin libanonilainen viini maailmassa. Täyteläinen, tanniininen, hapankirsikkainen, viikunainen, tumman luumuinen, lakritsinjuurinen, lyijykynäinen, kevyen setrinen, vivahteikas. Alkossa tämän vuosikerran 2012 pullohinta on 39,99 euroa. Viini -lehti on arvostellut vuosikerran 2011 antanut sille huikeat viisi tähteä (=tyylikäs ja luonteikas huippuviini). Serge Hocharin ja Musarin linnan historiasta voit lukea lisää täältä, klik.



Punaviinejä maistellessa ei ole syytä ohittaa argentiinalaisia Malbec -viinejä. Tässä minun ja ystäväni valinnat Argentiina -tiskillä. Trapiche Pure Black Malbec 2017 (12,98 €) on keskitäyteläinen, keskitanniininen, tumman kirsikkainen, luumuinen, karpaloinen, puinen, kevyen yrttinen. Viini -lehdeltä kolme tähteä (=laadukas ja hyvin tehty). Toisena saman tuottajan roteva ja voimakas Trapiche Terroir Series Finca Colletto Malbec 2014 (29,98 €). Erittäin täyteläinen, tanniininen, mustaherukkainen, mausteinen, tamminen. Ja koska kyseessä on Alkon valikoimien uutuusviini, ei Viini -lehden arviota viinistä vielä löytynyt. Mainioita viinejä kumpainenkin ja iloitsenkin näistä, sillä vielä muutama vuosi sitten oli suorastaan vaikeaa löytää 100%:a Malbeceja.


Ja eihän se päivä ihan vain maistellessa mennyt, ruokaakin piti saada. Tosin tämä ensimmäinen tryffelillä maustettu pasta oli enemmän huti, kuin hitti, mutta täytti tehtävänsä kiljuvan nälän taltuttajana. Ruokapuoli oli mielestäni tänä vuonna vähän ankea ja sitä samaa luin sosiaalisesta mediastakin. En ollut siis mielipiteeni kanssa yksin!


Aivan huippukokemus oli kylläkin sitten ravintola Emon High Five -menu (19 €), jonka annoksia Emon pisteellä oli nostamassa lautasille itse Pekka Terävä (vasemmalla).


Bouillabaisse vol. 1000


Emmervehnä kroketti, sieniä ja comté -juustoa


Hanhenmaksaa briossileivällä


Juustoja


Kahvin makuista suklaavaahtoa vohvelissa


Tämä setti oli ELäMYS! Erityismaininta ankanmaksalle. Emoonhan on mentävä syömään, ei tässä muu auta!


Kotimatkalla juomien taso selkeästi laski, mutta aina ei voi voittaa. Seura oli kuitenkin edelleen mitä parhainta.


Ja ilta jatkui vielä ruokailun merkeissä kotikaupungin Obelixin burgerilla. Aivan täydellinen lauantai.


Lauantai, jonka antia voi ammentaa vielä pitkään mielenkiintoisten viinien ja kokkailujen parissa. Ensi vuonna uudelleen!