Laskiaistiistain treffit

Laskiaistiistai ja syömään ystävien kanssa. Pääsin jälleen valitsemaan meille ravintolan ja siskoni avustuksella teinkin neljän kuppilan listan. Ajankohta, tiistai, pudotti vaihtoehdoista heti pois suosikkini, Plein, johon ehdottomasti haluan tutustua. Se nyt vain jää toiseen kertaan.

Lopulta valinta oli kortteliravintola Vallilassa, Bistro K. Tässä samaisessa paikassa musiikkiteatteri Kapsäkin yhteydessä toimi ennen Allotria -niminen kuppila, jossa olenkin piipahtunut vuosia sitten baarikierroksen yhteydessä ja toisen kerran konsertin merkeissä, mutta nyt siis ihan illalliselle.

Uudistettu, mutta edelleen 1950 -luvun henkeä kunnioittava sisustus oli raikas ja mieleisemme.

Alkuun otimme lasilliset Proseccoa, vietettiinhän pöydässämme samalla myös nimipäiviä! Sartori Prosecco Erfo (5 € / 12 cl) Italian Venetosta ei ollut hinnalla pilattu, mutta yllätyksekseni sangen kelvollinen. Hedelmäinen, kukkea, omenainen.

Ruokavalintojen suhteen olimme liikuttavan yksimielisiä. Me kaikki kolme valitsimme tämän suositusmenun.

Alkuruokana päärynää & sinihomejuustoa. Saksanpähkinää sekä suolainen pähkinäpraliini. Aika kiva pieni annos, joka olisi helppo toteuttaa kotikeittiössäkin ja joka sopisi myös jälkiruuaksi juustojen sijaan.

Viininä argentiinalainen, Mendozan alueen Elsa Bianchi Torrontés 2019 (6,50 € / 16 cl). Torrontés oli minulle aivan uusi rypäletuttavuus, hivenen gewürztraminerin kaltainen. Aromikas ja kukkainen. Puolikuiva, sokeripitoisuus 11%. Viileänä sopi mainiosti ruuan kanssa.

Pääruokana kylmäsavulohella maustettu lohiwallenberg. Perunamuusia, fenkolikastike ja ruohosipuliöljyä. Kastike oli ihan huippuhyvää, mutta kalapihvi oli rakenteeltaan melko tiivis. Kaipasin kuohkeutta ja vähän lisää makua.

Viininä entuudestaan tuttu Most Wanted Riesling 2017  (8,50 € / 16 cl) Saksasta, Pfalzin alueelta. Alkossa on myynnissa vuosikerta 2018 (12,95 €). Puolikuiva, hapokas, viheromenainen, limettinen, raparperinen, hunajameloninen, yrttinen. Pirteä ja hedelmäinen. Viinilehdeltä kolme tähteä (laadukas ja hyvin tehty) sekä suositus yleisviiniksi kala- ja äyriäisruuille.

Jälkiruokana banaania, mantelikakkua ja suklaata. Suklaata oli sekä jäätelönä, että moussepallerona. Makea ja tuhti annos! Puolet pienempikin olisi riittänyt, mutta toki söin kaiken......

Makealle persona en jätä jälkiruokaviiniä väliin, jos vain järkevä vaihtoehto on tarjolla. Dindarello 2018 (9,60 € / 8 cl) Italian Venetosta, Moscato -rypäleestä oli erinomainen. Trooppisia hedelmiä, aprikoosia, hunajaa, ananasta. Suositellaan myös ankanmaksalle. Nam! Vuonna 2015 Best Italian Sweet Wine loistopistein 97/100. Ja miten kaunis nimikin! Sanopa muutaman kerran ääneen dindarello, dindarello, niin ymmärrät.......

Kokonaisuutena ihan viihtyisä paikka, ruoka hyvää, vaikka jotain pientä makuextraa toivoisinkin, viinit edullisia. Tänne voi hyvin pistäytyä vaikkapa lasilliselle työpäivän jälkeen tai ajoittaa vierailunsa Bistro K -klubin esitykseen. Miltäpä kuulostaisi vaikka Pateettisten rakkauslaulujen ilta?

Ystävänpäivä Turussa

Aurinkoisen ystävänpäivän tai lälläripäivän, kuten tyttäreni päivää nimittää, vietin Turussa tyttären perheen luona. Ilma oli aivan käsittämättömän kaunis! Kuin kesä tai vähintäänkin kevät. Sinistäkin sinisempi taivas, Aurajoki peilityyni. Talvisää minun mieleeni!

Tämän yksittäisen lomapäivän järjestin, koska tyttären pojan (1 v 3 kk) päiväkodissa vietettiin Tärkeän ihmisen iltapäivää. Siispä mumu paikalle! Puolitoistatuntinen yksivuotiaiden ryhmässä vietettiin lattialla leikkien. Tai lähinnä estellen nappuloita karkailemasta luvattomiin puuhiin tai hakkaamasta toisiaan leluilla päähän. Kommunikointi oli hivenen haasteellista, koska kukaan ei vielä osannut sanoa sanaakaan.

Toki ehdin tyttäreni kanssa lounaallekin ja koska paikat, joihin olisimme halunneet, eivät tarjonneet lounasta, päädyimme Sokos Wiklundille uudehkoon Rapidoon. Ja kuten nimestäkin jo voi päätellä, on ripeys Rapidon valtti. Ruuat tilataan ja maksetaan tiskillä, annokset saapuvat nopeasti pöytiin. Vaan saapuvatko kenties liiankin nopeasti? Palataan siihen.

Ravintolan menu koostuu lähinnä burgereista ja salaateista. Päädyimme burgereihin. Ystävänpäivän kunniaksi saimme lisäksi pienet suklaasydämet. Pieni, huomaavainen ele.

Bacon Burger (10,20 €). 100% kotimainen naudanlihapihvi, rapeaa pekonia, Rapidon majoneesia, romainesalaattia, Monterey Jack -juustoa, tomaattia, marinoitua punasipulia ja maustekurkkua. Lisukkeena bataattiranskalaiset (3,90 €) ja aioli (1,50 €). Hyvät raaka-aineet ja maku kohdillaan, mutta mikä vikana? Juusto ei ollut sulanut ja sämpylä oli, jos nyt ei viileä, niin hailea. Eniten silmään sattui tuo juustoviipale, joka ei todellakaan kylmänä näyttänyt mitenkään herkulliselta. Juuston kuuluu hivenen sulaneena valua hampurilaisen välistä. Eli oliko liian kiire pöytään toimittamisen kanssa? Ehkä. Hyvää kuitenkin oli ja annos katosi hyvällä vauhdilla parempiin suihin.

Vielä illan hämärtyessäkin Aurajoki tyynenä kylpi kauniissa auringonlaskussa. Kertakaikkisen huikea sää!

Seuraavan päivän, lauantain, viilettelinkin itsekseni myrskytuulen ja sateen tuivertaessa. Miten voikin ilma vuorokaudessa muuttua aivan totaalisesti! Lounaalle päädyin vuonna 1896 avattuun, Suomen toiseksi vanhimpaan Kauppahalliin, jossa onkin varsin monipuolinen ruokatarjonta. Kaihoten katselin kalatiskien lounastarjontaa (mm. ostereita, tonnikalaa), mutta vaikka pariinkin kertaan kiersin hallin, niin paikkoja ei näistä pöydistä vapautunut.

Salu - Salaatti ja lusikka valikoitui sitten lounaspaikakseni. Ramenit ja poke bowlit löytyvät tämän ravintolan listalta. Kalat ja lihat hankitaan hallin naapurikauppiailta, joten raaka-aineet ovat taatusti tuoreita ja raikkaita.

Valitsin Teriyakilohi bowlin (14,50 €). Kulhossa riisipohjan päällä teriyakikastikkeessa paistettua lohta, punakaalia, avokadoa, porkkanaa, edamame papua ja teriyakikastiketta. Ah, aivan huikean hyvää! Ja kurkatkaapa herkulliset kuvat Instagramista, klik.

Hyvän ruuan lisäksi hyvään päivään sisältyy myös annos kulttuuria. Wäinö Aaltosen museossa vierailin ensimmäistä kertaa ja ehkä vähän petyin siihen, että Aaltosen omaa tuotantoa oli esillä perin vähän.

Wäinö Waldemar Aaltonen (1894-1966) oli aikansa näkyvimpiä suomalaisia kuvanveistäjiä. Aaltosen tunnetuimpia teoksia ovat varmaankin Paavo Nurmen patsas Olympiastadionin edustalla sekä Aleksis Kiven muistopatsas niin ikään Helsingissä, Rautatientorilla, Kansallisteatterin edessä. Eikä kukaan Tampereella käynyt ole voinut välttyä näkemästä Hämeensillan neljää Pirkkalaisveistosta. Lisää taiteilijasta ja hänen töistään voit lukea täältä, klik. 1920 -luvulla taitelijasta otetuista valokuvista käy ilmi, että Wäinö oli varsin komea kaveri!

Esillä olevat installaatiot olivat kolmen kuvataiteilijan Hyäryllistä -ryhmän teoksia. Pidin näistä kovasti!

Ristipistotyöhön lisätty ABBA sai suupielet hymyyn. Ristipistotöistä tulee niin mummu mieleen ja olenpa niitä itsekin joskus nuorena tehnyt. Tosin kehystämättä ovat jääneet.....

Kantokyky, 2020. Varmaan potkukelkat olivat se juttu, josta viehätyin. Lapsuus? Kelkat ovat peräisin Turun museokeskuksen opetuskokoelmista.

Potkukelkkojen takana näkyy teos Tuhkat pesästä, 2019/2020.

Tangolaisia, 2016. Teos, jonne olisin halunnut työntää pääni, kuten moni muukin on halunnut. Kurkkaa vaikka, klik.

Siinä se sitten oli, pari päivää Turussa, jälleen kerran. Maaliskuussa toivottavasti uudelleen, viimeistään huhtikuussa!

Paisano, filippiiniläistä Helsingissä

Tapaamme ystäväni kanssa yleensä aina keväisin, kun pikkukenkäkausi alkaa. Noh, tänä talvena ei ole kunnolla edes talvikenkäkelit alkaneet, niin treffasimme poikkeuksellisesti jo tammikuun lopussa. Ja jälleen se sama pohdinta, että minne sitä oikein mentäisiin. Syödäänkö viimeisen päälle hienosti vaiko arkisesti tai kenties jotakin siltä väliltä. Hartaudella tutkin eri ravintoloiden ruokalistoja ennen valintaa ja päädyimme sille välille. Tai miten sen nyt ottaa.....

Valitsimme Paisanon, filippiiniläisen ravintolan Helsingin Korkeavuorenkadulta, aivan Etelä-Esplanadin välittömästä läheisyydestä. Visiitti oli meille kummallekin ensimmäinen. Siis ensimmäinen tämän ravintolan olemassaolon aikana, sillä samalla paikalla aiemmin peräti 14 vuotta sijainnut italialainen Gastone oli kyllä vuosien varrella tullut hyvinkin tutuksi. 

Sisustus oli kovin nykytrendien mukainen, naapuripöytään ei juuri etäisyyttä ollut ja tiskin taaksekin näki vaivatta. Illan edetessä ja ravintolan täyttyessä myös melutaso lisääntyi jopa vähän häiritsevästi. Tilassa ei juurikaan ollut tekstiilejä ääniä pehmentämässä.

Menu alkaa jaettaviksikin sopivilla alkuruokatyyppisillä snackseillä. Mikäli nautit vain niitä, on suositeltu määrä 4-5. Näitä kohtuuhintaisia annoksia valitsin kaksi.

Entrecôte Pares & Barley (12 €). Suolattua Pesolan tilan entrecôtea, Gobbas Gård -farmin ohrattoa, punasipulimarmeladia, suolattua kananmunan keltuaista, aromaattista soijakastiketta. Ohratto ja raaka keltuainen olivat lihasiivujen alla ja annos kuuluikin sekoittaa ennen nauttimista. Liha oli ihan ok, mutta ohrattoa en vaan voi ymmärtää. Ja miten se kuuluu filippiiniläiseen keittiöön? Vai enkö vaan ymmärrä? Sekin on tietysti mahdollista, mutta kokonaisuudessaan melko mauton setti. 

Squid Sugba (11 €). Grillattua kalmaria, höyrytettyä sipulia ja tomaattia, Budbod -kalajauhetta, soija-vinegrettekastiketta. Enpäs sitten pitänyt tästäkään. Pidän kyllä mustekalasta, mutta nämä kalmaripallukat lähinnä vain muljuivat suussa ja mausta en muista mitään. Olin harmissani näistä valinnoista. Olisiko sittenkin pitänyt tyytyä vain yhteen ja valita kiinnostavalta kuullostava hiillostettu munakoiso? Myöhäistä rutista tässä vaiheessa, mutta maut vaan eivät olleet minun makuuni.

Ystäväni valitsi alkuun Cauliflower not-hummus -annoksen (9 €). Kukkakaali-kookospyreetä, Perilla -maustettua romainesalaattia, raastettua soija-cashewta, paahdettuja mustia seesaminsiemeniä. Ystäväni antoi annokselle arvosanaksi 9- eli hän piti siitä, vaikka kookospyreetä oli niin vähän, että sitä tuskin huomasin romainelehtien alta.

Alkuruokien jälkeen jätin likaiset aterimet lautaselle, kuten mielestäni kuuluukin. Oikeasti en uskonut silmiäni, kun tarjoilija tyynen rauhallisesti siirsi nämä tahmaiset aterimet pöydälle! Siis mitä ihmettä? Miksi niitä ei voinut vaihtaa? Tästäkö ravintolan kehuttu rentous muodostuu? Että rennosti vaan soosit pitkin pöytiä.

Pääruokavalinta oli helppo, päädyimme molemmat samaan annokseen. En edes harkinnut muita vaihtoehtoja, sillä en tainnut edes huomata niitä! Prawn Sugba (19 €). Grillattuja tiikerirapuja, inkivääri-purjomarmeladia, calamansi -kalakastiketta. 

Lisukkeena Kamote (6 €) eli uppopaistettua bataattia Al Morenafraichella ja Kanto -kastikkeella. Kastikkeet olivat minun suuhuni armotta liian tuliset, mutta bataatti muutoin varsin herkullista. Tämä pääruoka-annos heittämällä korjasi alkuruokien aiheuttaman pettymyksen.

Kaunis ja herkullinen jälkiruoka oli nimeltään Keso de Bola (8 €). Comte -juustopallo, calamansimango -coulilla, valkosuklaamuruilla. Tämä annos hipoi täydellisyyttä!

Ja koska olen herkkusuu, teki vielä mieli jälkiruokadrinkkiäkin. Juoma oli herkullinen ja kokeilun arvoinen, vaikkakin melko pieni kooltaan (13 €). Ainesosat käyvätkin ilmi ylläolevasta kuvasta.

Laskun maksun koittaessa leuka loksahti. Edullisista ruoka-annoksista huolimatta laskun loppusumma kolkutteli fine dining -tasoa. 94 euroa! Tarkistin laskuni useampaankin kertaa. Kaksi alkuruokaa, pääruoka, jälkiruoka. Cava-lasillinen alkuun, yksi lasillinen viiniä ruokien kanssa ja jälkiruokadrinkki. Lasku oli aivan oikein, uskottava se oli. Mutta oliko valkoviinilasillinen 17 euron arvoinen? No ei ollut! Ja kun pääruuan lisukkeet oli erikseen hinnoiteltu, niin edullinen pääruoka muuttuikin äkkiä, jos ei nyt kalliiksi, niin hinnakkaammaksi kuitenkin. Satasella olen syönyt laadukkaita aterioita viineineen laadukkaissa paikoissa. Ja saanut samaan hintaan puhtaat aterimetkin! Anteeksi vaan Paisano, emme näe uudelleen, mutta sen opin, että luen menut vieläkin tarkemmin ennen ravintolan valintaa.

Mikäli filippiiniläinen keittiö ja ruokakulttuuri kiinnostaa, niin siitä voit lukea lisää täältä, klik.