Mange Sud

Myöhemmin lisätty: Ravintolan toiminta on päättynyt 6/2014

Minulla on ystävä, jonka kanssa aloitimme samassa työpaikassa tasan 30 vuotta (hui!) sitten. Loppujen lopuksi yhteistä työuraa ei kovin montaa vuotta kertynyt ja siitäkin ajasta vietin osan äitiyslomalla, mutta ystävyys kuitenkin on säilynyt läpi vuosikymmenten ja pyrimme tapaamaan ainakin pari kertaa vuodessa hyvän ruuan ja viinin merkeissä. Tietenkin! Yleensä käymme testaamassa jonkin helsinkiläisen uutuusravintolan, mutta tällä kertaa päädyimme välimerelliseen Mange Sud -ravintolaan, joka oli entuudestaan tuttu minulle, mutta ei hänelle. Mange Sud sijaitsee lähellä työpaikkaani, Tehtaankadulla Eirassa, ihastuttavassa punaisessa huvilassa.

Mutta ennen Tehtaankatua päätimme kuitenkin tavata nostalgisesti Viiskulmassa, Ravintola Primulan kulmabaarissa. Ravintola Primula tunnettiin vanhaan hyvään aikaa Old Skippersinä. Siellä aikanaan tuli työkavereiden kanssa kerran jos toisenkin istuttua töiden jälkeen yksillä, olihan silloinen toimistomme näppärästi siinä yläkerrassa. Sitten vanha tuttu Skibu remontoitiin ja perinteikkään korttelikapakan fiilis laimeni. Tosin siitä historiasta palanen on kotini keittiössä! Ravintolan remontin aikaan tyttäreni oli meillä toimistolla kesäduunissa ja bongasi sisäpihan roskalavalta työporukkamme vakiopöydän, sen ravintolan suurimman, jonka ympärille 8-10 henkeä kevyesti mahtui huurteisineen. Reipas tyttö hoiti pöydän lavalta toimistolle ja sieltä sen saimme sitten muutaman mutkan kautta kotiin. Pöytä oli kulunut ja elämää nähnyt, mutta täysin käyttökelpoinen, kunhan ensin taltalla irrotin pohjasta kuivuneet purkkapallot :) Sanalla sanoen, se on TÄYDELLINEN.

Mutta nyt juuri meidät houkutti ex-Skibuun nostalgian lisäksi HappyHour-skumpat. Lasillinen Carringtonia maksaa 2 euroa ja pullo 12 euroa (Alkossa 10,39 €). Kuka näin hyvää tarjousta voisi vastustaa? HappyHour ma-pe klo 15-18.

Ja sitten Mangeen...... Ravintola on toiminut 5 vuotta ja tullut minulle ja ruuasta sekä viineistä hurahtaneille työkavereilleni tutuksi siellä järjestettyjen viinibakkanaalien ansiosta. Bakkanaalien idea oli se, että maisteltiin kahden maan viinejä vähän maaotteluhengessä maistuvien ruokien kanssa. Iltoja vetivät Arto Koskelo (Viinipiruna tunnettu viinikirjoittaja) ja Ilkka Sirén. Yhdessä nämä heput pyörittivät kolmisen vuotta myös hillittömän hauskaa Viini TV:tä. Kannattaa katsoa vanhoja jaksoja, nämä kaverit eivät turhan ryppyotsaisesti viininmaisteluun suhtaudu!

Syntymäpäivien kunniaksi Mange laittoi verkkokauppaansa tarjolle kahden hengen Menun 55 euron hintaan.  Mehän oitis nappasimme kiinni näin houkuttelevasta tyrkkytarjouksesta! Ja näin oli varmaan moni muukin toiminut, sillä kuppila oli tiistai-illasta huolimatta lähes täynnä.

Valitsimme 4 ruokalajin Menu Bourgeoisin, joka normaalisti maksaa yhdeltä hengeltä 56 euroa. Ja kun näin edukkaasti suoriuduimme ruokapuolesta, niin sitten olikin varaa ottaa ruokien kylkeen viinipaketti, jonka nimi oli paljon lupaavasti viiniherkkuja kellarista.

Mikään huippuilta huippuseurassa ei ala ilman samppanjaa, ei tälläkään kerralla. Talon samppanja Chauvet Grand Cru on Suomessa saatavilla vain tästä ravintolasta. Lasin hinta 10 € oli mielestäni jopa edullinen ja kun myyntihenkinen tarjoilija yritti kaupata (ei tyrkyttänyt kuitenkaan) meille tuplahintaista vuosikertasamppanjaa, pysyimme vakaasti valinnassamme. Emmekä katuneet! Juoman tyylikäs paahteisuus enemmän kuin miellytti meitä!

Ensimmäinen ruokalaji oli härkäcarpaccio. Liha oli juuri sellaista kuin pitääkin, veistä ei tarvinnut kuin vähän nimeksi näyttää, niin täydellisen pehmeää ja helposti leikkautuvaa se oli.

Menun toinen alkuruoka oli ehdoton suosikkini. Kampasimpukoita ricottajuustoisen hernepyreen kanssa. Ympärillä rapeita parmankinkkumuruja. Ah onnea! Olisipa tätä ollut tuplamäärä...... Annos myös hiveli silmää kauneudellaan. Aion aivan varmasti tehdä tästä myös kotiversion. Mainio lisuke, jonka voi yhdistää hyvinkin moneen ruokaan. Kalan kanssa se sopisi mielestäni loistavasti, mutta löytyipä netin ruokasivustoilta ohje, jossa sitä tarjottiin myös ylikypsän possun kera.

Tässä kohdin on viineistä sanottava vain sen verran, että ne olivat käsittämättömän upeita, vaikka enää ei ole aavistustakaan siitä, mitä ne olivat! Hätäisten muistiinpanojen mukaisia nimiä ei ravintolan kellarilistalta löytynytkään...... Koska kyseessä oli kellarin herkut, eivät kaikki tarjotut viinit edes ehdi listalle rajoitetun saatavuutensa tähden. Mutta herkkuja olivat ja viinien kaadoissa ei mitenkään pihistelty, sen huomasi jo siitä, että emme ehtineet kumota edellistä viiniä, kun jo seuraavaa tarjottiin......

Pääruuaksi saimme grillattua karitsaa kauden vihanneksien ja tsatsikin kera. Lihan kypsyys oli täydellinen. Vaikka yleensä toivon pihvini mediumina, jopa medium miinuksena, olin erittäin tyytyväinen. Ehkä siihen sitten olikin syynsä, että meiltä ei etukäteen kypsyysasteesta kyselty...... Ja kuten kuvasta näkyy, tämä annos oli melko runsas.....

Jälkiruuaksi tarjottu suklaamöykky oli mielestäni menun heikoin lenkki. Suklaamousse oli melko jytky, ei mikään unelman pehmeä. Tosin viini pelasti tässä kohdin. Illallisen päätimme kahvilla ja kun Mangessa ollaan, ei voi, eikä saa jättää tilaamatta talon omaa limoncelloa. Herkkujen herkku!

Ilta oli ihan kymppi. Ystävän seura, kaunis ravintola, miellyttävä henkilökunta, hyvä ruoka, taivaalliset viinit. Voisiko ihminen enempää toivoa? No ehkä sitä, että joku muu olisi kuitannut laskun! Vaikka ruuassa "säästettiin", johtuen samppanjasta, erikoisviinipaketista ja limoncellosta, niin satanenhan tähän sitten vielä mennä muljahti. Mutta olihan se kaikki sen arvoista. Oikeasti!

Mange kannattaa muistaa myös silloin, jos olet menossa teatteriin, konserttiin tai johonkin muuhun kulttuuririentoon. Siellä kun alkuillasta nautitut menupaketit sisältävät taksikuljetuksen ko. tapahtumaan! Lisätietoa löytyy ravintolan nettisivuilta.

Tälle reissulle kameran akku oli jäänyt lataamatta, joten tämän jutun kuvat on otettu Lumialla. Se nyt vähän harmittaa, jos jonkun asian pitää harmittaa......

Basilikasuola

Usein kokkailuja varten hankituista yrttipuskista osa jää käyttämättä ja sitten ne siinä hiljakseen keittiön pöydällä nahistuvat ja kuihtuvat ennen roskiin joutumistaan. Mainio ratkaisu on tehdä niistä itse taatusti lisäaineetonta yrttisuolaa. Tietenkään en itse keksinyt näin yksinkertaista asiaa, vaan tyttäreni avustuksella toimittiin.....

Laita tuoreet yrtit (esim. tässä basilika) merisuolan kanssa mortteliin (joka myös nimellä huhmare tunnetaan) ja hiero sekaisin. Suola imee yrttien kosteuden, joten mitään erillistä kuivattamista ei välttämättä tarvita (Toki voit jättää valmiin suolan ilmavasti kuivumaan, jos se vaikuttaa kostealta. Tai sitten voit käyttää kuivattuja yrttejä. Niitä pystyyn kuivuneita!).

Merisuolan sijaan käytimme himalajan suolaa, siitä johtuen kuvan suolassa on hivenen vaaleanpunertava väri. Mainiota suolaa tulee myös, kun käytät yrttien tilalla kuivattuja sieniä, vaikkapa suppilovahveroita. Ja tässähän on vain mielikuvitus rajana, voit rajattomasti kokeilla omia sekoituksia eri yrteistä.

Bistro O Mat

Oma pieni kuuden naisen viiniklubimme lähti retkelle. Oikein junalla ja Kirkkonummelle. Kohteenamme oli kehuja saanut Bistro O Mat, jota isännöi ravintoloitsijapariskunta Päivi ja Marko Palovaara. Ravintolaan olin saanut pientä tuntumaa jo vuosi sitten Taste of Helsinki -tapahtumassa, mutta jotenkin olin kokenut matkan sinne aivan liian pitkäksi ja vaivalloiseksi. Ja pöh! Pasila-Kirkkonummi -välinkin pystyy pyyhkäisemään IC:llä ja asemalta on ravintolaan kävelymatka eli ei todellakaan mitenkään vaivalloista. Tosin olimme varanneet pöydän jo klo 16, niin ei ollut mitään kiirettä paluun kanssa, vaan pääsimme kotiin ihan ihmisten aikoihin. Tai siis he pääsivät, jotka eivät suistuneet jatkoille......

Alkudrinkit päätimme nauttia ravintolan aurinkoisella terassilla. Eikä muuten ollut ihan mitä vaan drinksua tarjolla, vaan oikein magnumpullollinen Arlauxin samppanjaa. Pullokoko oli varsin oiva meille kuudelle :)

Olimme sopineet ravintolan kanssa, että nautimme 4 ruokalajin yllätysmenun viineineen. Olipa ihanaa, kun näin pystyimme välttämään valintojen vaikeudet ja saimme keskittyä ainoastaan nauttimiseen. Yleensä kun vielä kokoonnumme toistemme kotona, niin nyt ei kenenkään tarvinnut edes valmisteluista stressata. Mitä nyt tottumattomat junalla kulkijat vähän hermoilivat lipunostoa automaatista jne, mutta muuten oli hyvinkin stressitöntä!

Varhainen dinnerimme alkoi kuohkealla kantarellikeitolla (9,60 €/13,90 €), jonka kaverina tarjottiin saksalaista  Faubel Maikammer Rieslingiä 2011, Pfalzin alueelta (58 €/plo ja suureksi järkytykseni hinta saksalaisella nettisivulla oli alle 10 euroa. Ah, tätä Suomen alkoholiveropolitiikkaa ja sen myötä ravintolahinnoittelua!). Olimme mykistyneitä, en edes pysty kuvailemaan, miten pehmeästi viini valui kurkustani alas...... Viini on vain ravintolamyynnissä, joten sitä ei valitettavasti löydy Alkon valikoimista.

Seuraavaksi saimme eteemme ravintolan klassikkoannoksen, joka on ollut listalla alusta alkaen. Ja nimenomaan tämä oli se annos, joka minut hurmasi Taste of Helsingissä eli Gambas Paris (12 €/15,90 €). Jättiravunpyrstöjä, vuohenjuustoa, salaattia, grillattua valkosipulileipää. Maut olivat täydelliset, ainoa miinus tuli siitä, että leipä oli grillattu niin kuivaksi/kovaksi, että sitä oli vaikea syödä. Kuitenkin myös se maistui hyvältä.

Vuohenjuuston klassinen kumppani on Sauvignon Blanc ja niinpä seuraava viinimme oli juurikin sitä. Roger Champaultin viinitilalta, Sancerren (AOC suojattu alkuperänimitys) alueelta, Les Pierris -niminen Sauvignon Blanc. Viini oli raikas ja hedelmäinen, sekä juuri sopivasti mustaherukanlehtinen, ei lainkaan niin hyökkäävä, mitä monet uuden maailman SB:t usein ovat. Ja vaikka en tämän rypäleen suuri ystävä olekaan, niin juuri Sancerren alue on yksi suosikeistani. Ja olihan kuitenkin kyseessä sentään PRINSESSAVIINI, jota on tarjottu Ruotsin hovissa prinsessa Victorian ja Danielin hääillallisella nieriän kyytipoikana. Suomessa viini on vain ravintolamyynnissä, mutta naapurimaan Systembolagetista tätä kuitenkin löytyy. Enkä voi moittia Ruotsin hovia mistään ylenpalttisesta pröystäilystä, sillä viinin pullohinta on 125 kruunua mikä on noin 14 euroa.

Kahden alkuruuan jälkeen olikin jo pääruuan vuoro ja se oli vasikkaa kera palsternakkapyreen ja kurkku-hernesalaatin. Tämä annos oli ehkä illan heikoin lenkki ja jakoi kovasti mielipiteitä. Toki maut olivat kohdallaan, mutta liha muuten oli laadultaan hieman epätasaista. Varsinkin meistä yhden lautaselle osui kovinkin rustoinen ja jänteinen pala, joka veti annoksen pisteitä alas.

Vasikan kera nautimme italialaista, tarkemmin sanottuna toscanalaista Piccini Sasso al Poggio -punaviiniä (56 €/plo), jonka oli sanottu ravintolan viinilistalla  olevan Sangiovese-rypäleestä, mutta kaiken tietävä google kertoo sen olevan sekoite, jossa on mukana myös Merlota ja Cabernet Sauvignonia. Ehkä juuri tämän vuoksi viini ei tuntunutkaan niin kevyeltä, miltä italialaiset yleensä maistuvat. Toisaalta vasikka on niin mietoa, että kovin vahvat ja voimakkaat viinit vain tuhoaisivat sen maun. Nyt Merlot ja Cabernet toivat viiniin kaipaamaani luonnetta ja särmää, mutta ei kuitenkaan liikaa jyräten. Sangiovese ei ole todellakaan ole lempirypäleeni......

Tässä kohdin meillä on kotioloissa tapana nauttia ns. välisamppanjat (joskus kyllä jo alkuruuan jälkeen ensimmäiset ja tässä jo toiset!), joten tänäkään iltana emme poikenneet tavoistamme, vaan auki poksautettiin Taittingerin Brut Reserve. Nam. Tämän herkun pullohinta ravintolassa oli 60 euroa ja Alkosta se irtoaa 46,80 eurolla.

Jälkiruuan tehtävä on kruunata ateria. Ja tämä suklainen ihanuus sen kyllä todentotta teki. Jälkiruuan kanssa tarjottu viini se vasta yllätys oli! Makea punaviini Pisano Etxe Oneko, jonka kotimaa on Uruguay, eikä saatavuutta Suomessa todellakaan tunnu olevan, joten harvinaisuutta pääsimme maistelemaan!

Mahtavan aterian päätteeksi meillä rassukoilla ei kuitenkaan enää ollut varaa samppanjaan, vaan päätimme iltamme cavalla. Varsin kelvollisella sellaisella. Susurro-nimi on myös helppo muistaa, jos sattuu tämän vain ravintolamyynnissä olevan viinin bongaamaan jostakin.

Kaikkia nauttimiamme viinejä ja ruokia ei löydy menulta. Menu vaihtelee jonkin verran sen mukaan, mitä herkkuja milloinkin on saatavilla. Oma laskuni, ilman alkuun vetäistyä Arlauxin samppanjaa oli noin satasen verran, minkä katson olevan tästä ylenpalttisesta herkuttelusta aivan paikallaan. Lämpimästi suosittelen Bistro O Matia tutustumiskohteeksi, pidemmänkin matkan takaa. Viinien osalta ravintoloitsija kehotti pitämään silmät auki, niin laivareissuilla kuin lentokentilläkin. Prinsessaviinin aion kyllä hakea seuraavalla Tukholman matkalla!

Lopuksi vielä pari kuvaa ravintolan sisustuksesta......

Porvoon mitalla, jo toisen kerran tänä kesänä

Jo toinen retki Porvooseen tänä kesänä. Tällä kertaa veimme siskon kanssa äidin retkeilemään syntymäpäivänsä kunniaksi. Ja koska oli juhlapäivä, se aloitettiin asianmukaisin menoin Porvoon Paahtimolla.

Päivä oli helteinen ja kaupunki täynnä ihmisiä. Kiertelimme kauppoja ja jotain hauskaa tarttui mukaankin. Kuten vaikkapa servettejä Kynttiläkamarista (Jokikatu 8) seuraavaan viiniklubilaisten tapaamiseen. (Kappas vaan, ostin myös edellisellä retkellä vain servettejä......)

Erityisen viehättävä oli Mormors herkkukauppa (Jokikatu 4), joka on erikoistunut luomuun ja lähiruokaan. Siitä tässä pari kuvaakin.

Ja koska meidän perheessä on tapana aina mennä paikkaan kuin paikkaan ruoka edellä, niin tokihan lounaspaikkaa pohdittiin pitkään. Tyttäreni oli kehunut maasta taivaisiin Bistro Sinnen, joka sijaitsee Taidetehtaalla, Porvoon länsirannalla. Paikka on erityisen kehuttu (esim. Helsingin Sanomien NYT-liitekin kuulemma antoi täydet pinnat arvostelussaan, en vaan löytänyt sitä mistään.....) ja sehän tietysti aiheuttaa sen, että on pienoinen riski yrittää päästä sinne ilman pöytävarausta. Eli se jäi väliin, mutta pysyy kokeilulistalla.

Toinen paikka, jonka halusin ainakin nähdä ennen lounaspäätöstä oli Kirkkotorilla sijaitseva SicaPelle Wining & Dining. Hauska nimi tulee porvoolaisen, sittemmin pariisilaistuneen kuvanveistäjä Ville Vallgrenin Sikapelle-nimisen lemmikkipossun mukaan :)

Lopulta päädyimme etanaravintola Timbaaliin, jossa olemme käyneet ehkä noin miljoona kertaa. Oikein yritimme miettiä, että milloin olemme ensimmäisen kerran siellä tai ylipäätänsä missään syöneet etanoita, mutta eipä tullut mieleen. Yhteen aikaan tämä(kin) kuului kesän vakiokohteisiin tytärten kanssa reissatessa. Etanapannua on käytetty myös joskus testatessa toisen tyttären poikaystäväkandidaattien perhekelpoisuutta :) Meidän perheeseen kun ei oikein ole asiaa, jos ei etanat ja sienet mene kurkusta alas!

Timbaalissa on toki tarjolla muutakin kuin etanoita, mutta muusta me emme olleet kiinnostuneita. Etanamenu sisältää kuusi erilaista ruokaa ja itse päädyin ottamaan 6 kpl melko perinteisiä Roquefort-gratinoituja etanoita (12 €) sekä kokeilun halusta annoksen, joka sisälsi kuuden etanan lisäksi myös chorizoa ja pinjansiemeniä (10,80 €). Ja ihan vain siksi, että se kuulosti hivenen oudolta yhdistelmältä :)

Etanat päätimme huuhtoa kurkusta alas alsacelaisella Wolfbergerin Rieslingillä (45 €), mikä ei ollut sinänsä mikään ihme, koska mukana oli riesling-hurahtanut sisareni.....

Roquefort-gratinoidut etanat

Etanoita, chorizoa ja pinjansiemeniä

 Tarjoiluastioihin olisi kyllä syytä panostaa, sillä yhtäaikaa nautittavat annokset olivat tarjolla hiukan hankalasti erillisillä lautasilla. Pitkulainen, soikea tarjotin/vati/lautanen, johon pannut olisivat sopineet vierekkäin, olisi ajanut paremmin asian. Mutta kaikki tuli toki syötyä, kuten kuvasta näkyy!

Ruoka sinällään oli hyvää, ei valittamista. Suosittelen kyllä sitä, että valitsee lautaselleen kahta erilaista makua, sillä 12 kpl vaikkapa valkosipulivoissa lilluvaa nilviäistä on kyllä liikaa kenen vaan makunystyröille.

Ja koska söimme ikään kuin vain alkuruokaa, niin tilaa löytyi vielä jälkkärille. Suklaabrownie, vaniljajäätelöä, muistaakseni mantelivaahtoa sekä kinuskia (12 €). Jos etanat olivat superrasvaista, niin tämä puolestaan oli supermakeaa, mutta oikein hyvää!

Miinuksia ropiseekin sitten paikan yleisilmeestä, jota nyt en kuitenkaan alkanut kuvaamaan! Istuimme terassilla, joka suinkaan ei ollut täynnä asiakkaista, koska varsinainen lounasaika oli jo ohi. Huomiota herätti se, että koko sinä aikana, mikä kului saapumisestamme ruokien saamiseen (tarkalleen ottaen 35 min), ei naapuripöytiä siivottu lainkaan. Oli pulloja, laseja, lautasia, servettejä, ruuantähteitä pöytätolkulla. Osa ruuantähteistä vieläpä lattialla, joka varsinkin houkutteli lintuja lounastamaan kanssamme. Naistenhuoneen lattia lainehti vedestä, osasta koppeja paperi loppu, saippuapullo tyhjänä jne. Tunsin itseni oikein todelliseksi hienohelmanyrpistelijäksi :)

Lasku saapui hauskasti vanhan kirjan kansien välissä, mutta herne meni sitten nenään, kun viinipullosta oli laskutettu 4 euroa enemmän, mitä hinnastossa oli. Tarkkana pitää olla! Tarjoilijalle tämä ei näyttänyt olevan mikään yllätys, hän tuntui hyvin tietävän kassajärjestelmän ja menun epäsynkasta. Mietin vaan, että kuinkahan monta ylimääräistä neljäeurosta siellä rahastetaan päivittäin......

On sanottava, että negatiiviset seikat jyräsivät nyt positiiviset puolet siihen malliin, että seuraavaan Timbaali-vierailuun kuluu aikaa. Näkyyhän tuolla Porvoossa olevan tarjontaa, joten sitä vaan kokeilemaan seuraavalla kerralla!

Loppuun vielä vähän tunnelmakuvia kaupungilta.

Näkymä Tuomiokirkolta



Vesielementtiä syksyllä 2009 avatusta Augus Eklöfin puistosta. Puistossa oli myös Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlien kunniaksi pystytetty taideteos. Ja mielettömät istutukset!