Merimakasiini

Sain lounaskutsun, mikä on tietenkin aina iloinen asia, varsinkin tämmöinen pitkän kaavan mukainen lounas. Paikkavalinta kuitenkin herätti sekä ennakkoluuloja, että mielenkiintoa. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Merimakasiinissa, mikä on kyllä suoranainen ihme, sillä muuten on seudun lounasruokatarjonta kyllä hyvinkin tarkkaan kartoitettu. Mutta siinähän se onkin! Ravintolassa ei ole erillistä lounaslistaa, ainoastaan á la carte, siksi paikka ei ole kuulunut työporukan lounasvaihtoehtoihin. Vaan ehkäpä jatkossa kuuluu, sillä kesällä ei varmaan olisi lainkaan hullumpi idea piipahtaa siellä salaattilounaalla. Myös tarjolla oleva äyriäisillallinen alkoi kiinnostaa...... Mutta ensin siis lounaalle.

Sisustuksellisesti pääsimme aikamatkalle, joka rysäytti meidät suoraan kasaritunnelmiin. Tässä kohtaa aloin oikeasti pelätä, että miten on ruuan kanssa...... Listalla oleva äyriäiskasari toi välittömästi mieleeni kyseisen vuosikymmenen hittialkupalan sitkeine katkaravunpyrstöineen......

Huoleni oli aiheeton! Ruoka oli mahtavaa, palvelu ystävällistä. Pöytävarauksen teko tuntui turhalta teolta, koska ravintolassa ei tullessamme ollut ketään muita! Toki tarjoilija kertoi, että aina iltaisin on aivan täyttä, mitä on kyllä vaikea uskoa...... Asia pitää varmaan käydä itse toteamassa!

Sinisimpukkapannu (12,90 €), valkosipulivoilla gratinoituja, savustettuja sinisimpukoita

Grillattuja tiikerirapuja, soijalla maustettua munakoisoa ja kesäkurpitsaa,
sekä kirsikkatomaatti-vinaigrette (23 €)

Tummasuklaapiiras, vanilja-ranskankermaa, pähkinäpraliinia
ja vadelmakastiketta (9 €)

Talvisen loskaiset näkymät eivät kylläkään silmää hivelleet. Pitää tarkistaa asian laita aurinkoisena kesäpäivänä.

Elokuu 2014

Eräänä elokuisena hellepäivänä suunnistin Merimakasiiniin lounaalle työkavereiden kanssa. Tämmöistä settiä oli tarjolla ja kovasti tykättiin!

Karitsaloota - uusi avokadopasta?

Alexander ja Hanna Gullichsenin avokadopastalta ei kai ole välttynyt kukaan. Eikä tietysti ole ollut tarkoituskaan. Hyvää, helppoa ja herkullista. Avokadopasta nousi ilmiöksi hyvin pitkälti sosiaalisen median kautta. Ohjehan levisi kulovalkean tavoin facebookin seinältä seinälle ja tyhjensi lähikauppojen avokadovarastot. Oikeastaan ilmiötä oli hauskaa seurata! Ilmiö ei jäänyt ainutkertaiseksi, sillä vuoden alussa kokki Henri Alenin Mutti-soosi sai aikaan ryntäyksen tomaattimurskahyllylle.

Nyt sitten odotellaan, miten käy karitsan jauhelihalle :) Gullichsenit itse ovat ennustaneet, että juuri tämä ohje on se, joka heidän uudesta Safkaa -maanantaista sunnuntaihin -kirjasta nousee hitiksi.

Pitihän sitä sitten lähteä kokeilemaan. Varsinkin kun suuresti epäilytti, miten kypsentämättömät makaronit käyttäytyvät lootassa....... Ohje poikkeaa muutenkin kiinnostavalla tavalla perinteisestä lihamakaronilaatikosta. Siispä hommiin!

Karitsaloota kuudelle

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

150 g pekonia

400 g kaltattuja (säilyke)tomaatteja

pari timjamin oksaa

400 g karitsanjauhelihaa

1 tl suolaa

mustapippuria

1 lasi punaviiniä

400 g (täysjyvä)makaronia

voita

(rasvaista juustoa)

Olin melko uskollinen ohjeelle, mitä nyt valkosipuli- ja timjamimääriä lisäsin.

Kuori ja hienonna sipulit, suikaloi pekoni, pilko tomaatit ja hienonna timjami. Paista pekonit pannulla ja siirrä sivuun odottelemaan. Kuullota sipulit pannulle jääneessä pekonin rasvassa, lisää jauheliha ja paistele, kunnes liha on ruskistunut.

Lisää pannulle pekoni, suola, pippuri, timjami ja viini. Kiehauta. Lisää tomaatit, kiehauta uudelleen. Maista. Maku saa olla tiivis ja melko suolainen, sillä raaka makaroni imee osan mauista uunissa.

Lisää seokseen raa'at makaronit ja siirrä ainekset voideltuun uunivuokaan. Halutessasi voit laittaa pinnalle juustoa. Minä halusin!

Kypsennä 180 asteessa puolisen tuntia. Jos laatikko alkaa kuivua kypsennyksen aikana, niin laita päälle folio ja lisää vuokaan tilkka vettä. Anna laatikon vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Tätä laatikkoa teen aivan varmasti uudelleen. Ainoa miinus oli se, että pintamakaronit jäivät koviksi, joten niitä pitää painella paiston aikana nesteeseen. Ja ehkä lisätä sitä nestettä hieman. Alkuun ohjeessa juurikin ihmetytti se, että punaviinitilkassako laatikon olisi tarkoitus hautua. Huoli oli aiheeton, sillä tomaateista irtosi nestettä todella runsaasti. Kannattaa kokeilla!

Sharon-vuohenjuustosalaatti ja dukkah

Vuoden ensimmäisen Gloria Ruoka&Viini -lehden kannessa oli herkullisen näköinen salaattiannos. Sitä sitten päätin valmistaa tyttärelleni ja vävypojalleni myöhäiseksi, kevyeksi iltapalaksi, kun he tulivat luokseni viikonlopun viettoon.

Vaan pieleen meni. Salaatissa ei sisänsä ollut mitään vikaa, mutta a) tästä ei ole ateriasalaatiksi, vaan paremminkin alkuruokasalaatiksi ja b) tämä ei ollut kevyt. Tyttäreni vähän naureskelikin sitä, että miten sokerissa ja voissa paistetut hedelmät ja vuohenjuusto voivat kääntyä mielessäni kevyeksi iltapalaksi....... Noohh..... Muutama viikko tässä meni, kun ensin ajattelin, että en sitä riivatun reseptiä halua nähdäkään enää,  mutta kuten totesimme, dinnerin alkupalaksi tämä on aivan oiva.

Sharon-vuohenjuustosalaatti ja dukkah

4 annosta

4 sharonhedelmää

50 g voita

4 rkl ruokosokeria

1 dl dukkah-mausteseosta

1 tl sormisuolaa

2 l salaattisekoitusta

300 g pehmeää (tuhkattua) vuohenjuustoa

2 dl pekaanipähkinöitä

2 dl lehtipersiljaa

Appelsiinivinegretti

½ dl appelsiinin mehua

½ dl sitruunan mehua

½ dl oliiviöljyä

½ rkl juoksevaa hunajaa

1/4 tl suolaa

Dukkah-mauste

2 rkl pinjansiemeniä

2 rkl pistaaseja

2 rkl kuorittuja manteleita

2 rkl korianterin siemeniä

1 tl chilijauhetta

2 tl juustokuminaa eli jeeraa

1 rkl seesaminsiemeniä

Paahda mausteen aineksia seesaminsiemeniä lukuun ottamatta pannulla, keskilämmöllä viitisen minuuttia, kunnes ne saavat väriä ja niistä irtoaa tuoksua. Rouhi morttelilla tai monitoimikoneella. Paahda seesaminsiemenet ja lisää ne mausteseokseen. Dukkah-ohjeita on vaikka kuinka ja paljon, itse tein sen käyttämällä toista reseptiä, joka löytyy täältä, klik. Ehkä se oli tässä tapauksessa virhe, koska siinä on melko paljon sokeria ja näin ollen vain lisäsi salaatin makeutta......

Vinegretin teko on helppo. Puristetaan mehut hedelmistä ja sekoitetaan ainekset. Se on siinä. Sitten varsinaiseen salaattiin.

Huuhtele sharonit ja poista kannat. Lohko hedelmät 6-8 palaan. Kuumenna voi ja sokeri paistinpannulla. Paahda seosta muutama minuutti sekoittaen kunnes siitä tulee kinuskin väristä.

Paista sharonlohkoja karamellissa minuutin verran molemmin puolin ja nosta lohkot lautaselle jäähtymään. Pyörittele lohkot dukkahissa ja ripottele sormisuolaa pintaan.

Revi salaatti kulhoon ja pirskottele osa vinegretistä salaattiin, pyörittele vähän, niin kastike levittyy tasaisesti. Kastike ja mausteseos tarjolle vielä pöytään, niin syöjät voivat niitä lisätä oman makunsa mukaan.

Levitä salaatti tarjoiluvadille (tai suoraan annoksiksi lautasille), lisää lohkottu vuohenjuusto, pähkinät ja sharonit päälle. Silaa koko homma silputulla persiljalla.

Makuasiat ovat makuasioita. Vävypoikani sanoi, että ei kauheasti pidä makean ja suolaisen yhdistämisestä, mutta ei huomannut, että seuraavan aamun aamiaisella paistetut kananmunat oli myös maustettu dukkahilla :) Hih, ja hänkin tykkäsi!

Viiniä ja suklaata siskon kanssa

Siskon kanssa oltiin pitkästä aikaa Wineserverin tilaisuudessa, nyt oli vuorossa Viini- ja suklaatasting! Eipä juuri houkuttelevampaa settiä voisi kuvitella. Tai ehkä jos ois vielä juustot mukana......

Lindt & Sprünglillä työskentelevä, Lindtin suklaiden myynnistä Suomessa vastaava Max Stenbäck veti mielenkiintoisen illan. Suklaan syöminenkään ei ole enää niin yksinkertaista kuin ennen!

Mutta aloitetaanpa siitä suklaan syömisestä tai paremminkin nauttimisesta, johon saimme aivan uudet ohjeet. Kohdatessasi suklaan, et todellakaan voi vain heti alkaa sitä rouskuttelemaan. Et todellakaan!  Ohjeistus on annettu nimenomaan Lindt Excellence- suklaalle, mutta toiminee varmaan myös Fazerin tuotteilla :) Homma etenee näin:

1. Suklaan ulkonäkö. Ihaile suklaan himmeänhohtavaa sileää pintaa ja syvää väriä. Suklaan tulee olla rakenteeltaan tasainen eikä pinnassa saa olla epätasaisuuksia.

2. Tuntuma. Tunnustele suklaan pintaa. Suklaan tulee tuntua silkkisen pehmeältä ja tasaiselta, ei rosoiselta. Korkean kaakaovoipitoisuuden ansiosta pinta pehmenee nopeasti kosketuksestasi.

3. Ääni. Katkaise pala suklaalevystä ja kuulet terävän napsahduksen. Tämä kertoo laadukkaan suklaan kiinteästä, tasaisesta rakenteesta ja oikein suoritetusta temperoinnista.

4. Tuoksu. Haista suklaan kätkettyjä aromeja. Sulje silmäsi ja aisti kaakaon katkeranmakeat vivahteet sekä muut aromit, kuten vaniljan tai hunajan tuoksut.

5. Maku. Maista suklaata. Anna palan sulaa kielelläsi ja puraise vasta sitten pari kertaa vapauttaaksesi suklaan maut ja aromit kokonaan.

Että näin. Ja kun olet näiden ohjeiden mukaisesti toiminut, näyttänyt idiootilta kuunnellessasi ääniä, nuuhkiessasi suklaapalaa silmät kiinni, imeskellyt palaa posket lommolla, voitkin suklaisin sormin tarttua seuraavaksi viinilasiin. Viimein.

Suklaa yhdistetään pääsääntöisesti makeisiin jälkiruokaviineihin tai portviineihin. Se onkin erittäin varma valinta, varsinkin silloin, kun on kyseessä suklaa, jonka kaakaopitoisuus on korkea. Nyrkkisääntö jälkiruuan ja viinin yhdistämisessä on ollut se, että viinin pitää olla jälkiruokaa makeampaa. Lähdetäänpä maistelemaan.

Ensimmäinen makupari oli White Vanilla eli vaniljalla maustettu valkosuklaa ja sen kanssa yhdysvaltalainen Kungfu Girl Riesling. Viinissä on jäännössokeria 20 g litrassa ja se luokitellaankin puolimakeaksi. Korkea happopitoisuus (7 g/litra) puolestaan tasapainottaa sokerisuutta. Olin hämmentynyt, tämä on ollut yksi inhokkiviineistäni ja nyt pidin siitä! Vuosikerta tosin on vaihtunut, mutta en jaksa uskoa, että makuaistini olisi niin herkkä, että 2 g lisäys sokereissa olisi vaikuttanut. Outoa...... Näin se elämä yllättää! Valkosuklaa on erittäin rasvainen ja makea tuote, koska siinä on jäljellä kaakaomassasta vain kaakaovoi. Suklaan makeus vie pois viinin makeutta ja korostaa happoja nostaen esiin viinin sitruksisuutta, mitä en ollutkaan aiemmin huomannut. Viinin hapot sitten taas puolestaan leikkaavat pois suklaan rasvaisuutta. Eli yllättävän onnistunut yhdistelmä, kannattaa ehdottomasti testata!

Seuraavaksi Sea Salt, 47%:sta tummaa suklaata merisuolahippusilla sekä Alkon tilausvalikoimasta löytyvä Torresin Celeste, 100% Tempranillo -punaviini. Nyt todella toimi se, että antoi suklaapalan rauhassa sulaa kielen päällä, silloin vasta suola tuli esiin. Kaksin käsin ahmiessa sitä ei olisi huomannut lainkaan! Viinissä oli todella runsaat, ikeniä kuivattavat tanniinit, mutta jännästi suklaa pehmensi ne korostaen viinin hedelmäisyyttä, jota ei ensihuikalla huomannut lainkaan. On hyvä muistaa, että ruuassakin suola pehmentää viinin tanniineja. Jos tiedät illallispöydässä istuvan henkilön, joka ei tanniineista pidä, niin hänen pihvilleen voi rouhaista extrakierroksen suolamyllystä ja tanniinit on sillä hoidettu! Sea Salt -suklaa oli illan paras suklaa. Tai toinen parhaista....

Kolmanneksi oli vuorossa 70% tumma suklaa sekä punaviini Italian Toscanasta, Brolio Chianti Classico (rypäleinä Sangiovese, Merlot ja Cabernet Sauvignon). Tämä oli ehkä epäonnistunein yhdistelmä, sen myönsi illan vetäjäkin. Suklaa toi viiniin kitkerän, jopa pistävän maun, joten viini oli selkeästi parempaa ihan itsenään. Korkeissa kaakaopitoisuuksissa viinin valinta onkin haasteellista. Portviinien lisäksi suht varmoja valintoja ovat myös amaronet ja ripassot.

Tämä kaikki kävi ilmi myös neljännessä makuparissa, jossa suklaa oli tosi tiukkaa, 85%:sta. Suklaassa maistui maanläheiset maut, tuoksussa sikaria ja jopa tupakkaa. Tätä ei levyllistä kyllä vedä kukaan! Viininä oli erittäin täyteläinen, mehevä ja hilloinen rhonelainen Gigondas L'Hallali Grande Réserve, mutta niin vaan suklaa dominoi viinin täysin. Jos vielä 70%:lle löytyy sopiva punaviini, niin tälle portviini on jälleen se oikea valinta.

Viimeinen eli viides setti olikin herkkua, puolin ja toisin. Crème Brûlée -suklaa ja itävaltalainen makea jälkiruokaviini Lenz Moser Prestige Trockenbeerenauslese. Viini on hyvin makea (sokeria 150 g litrassa) ja jalohomeinen, mutta suklaan makeus kumoaa nämä molemmat piirteet viinissä ja raikastaa viinin. Suklaa oli täydellinen! Crème Brûléelle ominainen poltettu sokeri maistui todella selkeästi pieninä hippusina, kun vaan malttoi sitä palaa hetken suussa sulatella! Saman viinin kanssa maistoimme myös kinuskiseen makuun vivahtavan Lindor maitosuklaakuulan, joka on Lindtin klassikkotuote. Myös tämä yhdistelmä toimi loistavasti.

Ja kun olimme nämä viisi makuparia käyneet läpi, niin saimme vielä muutaman extramaistiaisen. Maistoimme Kungfu Girlin kanssa chilisuklaata, jonka chili oli ihan tajuttoman voimakasta ja poltti jälkimakuna suussa vielä pitkään. Siinä ei viinin sokerisuuskaan paljon auttanut, hivenen taittoi poltetta.

Saimme myös palat lähes lakritsinmustaa 90% tummaa suklaata. Suklaan paahteisesta mausta tuli mieleen punamulta ja nahka, ei jälkeäkään marjaisuudesta. Tätä suklaata ei myy mikään muu taho kuin Stockmann, kuin ei myöskään tuoteperheestä löytyvää 99%:sta. Näille suklaille suositeltiin kaveriksi savuista viskiä, tammessa varastoitua tummaa vanhaa rommia, portviiniä tai espressoa. Hädin tuskin sain syötyä tätä yhtäkään palaa. Maitosuklaakuulia kyllä olisi mennyt vaikka pussillinen!

Ilta oli mielenkiintoinen ja toi uutta ulottuvuutta suklaan ja viinin yhdistelyyn. Ajattelin, että joskus voisi jälkiruuan sijaan tarjotakin vain pari palaa suklaata hyvän viinin kera. Hassua oli oivaltaa myös se, että suklaan tuoksuista ja makumaailmasta puhuttiin hyvin viinillisin termein.

Lopuksi vielä Classic Wine Cellars -viinikellarin privaattipuolelta napattu kuva. Meidän maistelu hoitui hyvinkin kliinisessä ympäristössä viereisessä huoneessa suuren valkoisen pöydän äärellä......