 |
| Akseli Gallen-Kallela: Probleemi (1894) |
Kesälomalla tein retket Tampereelle, Turkuun, Porvooseen ja jopa Helsinkiin, vaikka siellä päivittäin töissä käynkin. Lomailuhan on ihan eri juttu, silloin on aikaa pysähtyä ja nähdä se tuttu kaupunkikin aivan uusin silmin. Jokaisesta retkestä pääset lukemaan tarinan kaupungin nimen yhteydessä olevaa linkkiä klikkaamalla.
Pitihän sitten vielä viimeisellä viikolla pyyhältää Mänttäänkin, kun en ollut koskaan siellä käynyt ja ystävä retkeä ehdotti. Retkestä on jo kohta kulunut kaksi kuukautta, mihin tämä aika oikein menee? Sitähän jo tuossa alkuunkin ihmettelin....
Kovasti olin kuullut Serlachius-museoista, mutta en osannut ikipäivänä kuvitella, millaisen vaikutuksen ne tekisivät. Tai ylipäätänsä Mänttä! Ikinä en ollut suonut ajatustakaan kyseisen paikkakunnan suhteen, minulla ei ollut mitään varsinaista etukäteismielipidettä, ei puolesta, eikä vastaan. Mänttä nyt vaan olisi joku mitäänsanomaton pikkupaikka jossain. Paikka, jonka sijaintikin piti lähtiessä kartasta tarkistaa. Olin hämmästynyt ja olen hämmentynyt edelleen. Hivenen hymähtelin Taidekaupunki -banderolleille sisääntulotien varrella, mutta hymy vaihtui melko pikaisesti ihmetykseen. Siellä, minun näkökulmastani, keskellä ei mitään, todellakin sijaitsee taidekaupunki lukuisine korkeatasoisine museoineen, näyttelyineen ja tapahtumineen. Lähes hävetti moinen ylenkatseinen ennakkoasenteeni!
Mänttä sijaitsee Pohjois-Hämeessä Pirkanmaan maakunnassa ja on nykyään osa Mänttä-Vilppulan kaupunkia (2009 muodostunut). Mänttä on vanha teollisuuspaikkakunta, joka on ollut vahvasti sidoksissa Serlachiuksen sukuun. Apteekkari Gustav Serlachius rakennutti vuonna 1868 kosken partaalle puuhiomon ja siitä katsotaan Mäntän teollisuuden varsinaisen kehityksen alkaneen. Vaikka Serlachiuksen tehtaat ovat sittemmin siirtyneet Metsäliitto -yhtymän Metsä Tissue -yritykseen, niin jokaiselle meistä tuotteet ovat kuitenkin edelleen tuttuja ja muistamme mainoslauseen "Serlaa sen olla pitää" varmaan ikuisesti.
Serlachiusten nimet ovat edelleen vahvasti esillä ja näkyvät yhä vaikkapa museoiden yhteydessä ja vähänkin Mäntän historiaa vilkaistessa huomaa, miten suku liittyy moneen, kuten vaikkapa rautatien ja kirkon rakentamiseen. Me jopa vierailimme Serlachiuksen suvun hiihtomajalla, mutta siitä sitten lopuksi, lähdetään ensin museokierrokselle!
Alkuun kuitenkin kahvia ja pientä suolaista Autereen tuvassa, joka on entinen Serlachiuksen kartanon pehtoorin talo ja sijaitsee taidemuseo Göstan pihapiirissä
Hauska vinkki ikkunavälien koristeluun, itsellänihän on yhdessä salin ikkunassa väli täytetty viinipullon korkeilla.
Taidemuseo Gösta
 |
| Ja ei, hevonen ei ole elävä, vaan Mark Wallingerin veistos. |
Sateinen sää vähän haittasi ulkoilua, kartanoa olisi voinut tutkia ulkopuolelta hivenen tarkemminkin ja kokonaan meiltä jäi huomaamatta varsinainen veistospuisto. Tuo hevonen vain osui reitillemme.
Museon anti koostui useammastakin näyttelystä, mutta tässä makupaloja niistä, jotka itseäni eniten kiinnostivat tai herättivät hämmästelemään.
Kuvanveistäjä Noora Schroderuksen Feminiininen sensibiliteetti koostui käsityönä ihmisen karvoista tai kirjontalangalla toteutetuista teoksista.
Kaukaa katsottuna nämä karvateokset näyttivät kouluaikaan kerätyn kasvion sivuilta ja vasta lähempi tarkastelu paljasti, mistä oli kyse. Mielenkiintoista ja kiehtovaa, mutta samalla myös jollain tavoin vähän ällöä...... Mutta sellaistahan hyvä taide on, monenlaisia tuntemuksia herättävää.
Kesän päänäyttely oli yhden Iso-Britannian suosituimman taiteilijan Mark Wallingerin Mark. Wallingerista ja näyttelystä löytyy juttu Yle uutisten sivuilta, klik.
Pidin erityisesti näistä mustalla akryylimaalilla käsin maalatuista teoksista, joita tehdessään taiteilija on käyttänyt molempia käsiään yhtäaikaan ja saanut näin aikaan symmetrisen vaikutelman.
Oma kokonaisuuteensa oli Wallingerin omakuvien sarja, joissa toistui vain yksi sana, I = minä. Suurin näistä teoksista ei itse asiassa ollut museossa, vaan Mäntän paperitehtaan ulkoseinässä, johon huomio kiinnittyi Mänttään saapuessamme, mutta emme vielä siinä vaiheessa tienneet sen merkitystä.
Suomalaisen kultakauden taide on aina viehättänyt minua ja aivan uuden näkökulman siihen toi kartanon puolella oleva näyttely Malli ja hullu kuvailija. "Suomen taiteen tuttu tarina kerrotaan teosten mallien, eikä taiteilijoiden ja taidehistorian näkökulmasta."
Riikka Ala-Harjan fiktiivisten tekstien taustalta löytyy faktoja taiteen historiasta. Mielenkiintoista ja puhuttelevaa. Tämäkin.
Pakko laittaa tämäkin kuva, koska olimme ystäväni kanssa tästä hyvinkin eri linjoilla. Hänen mielestään oli kaunista, kun kiiltävät pääsylipputarrat oli liimattu puiden lehtiin ja minun mielestäni, vaikka se olikin kaunista, niin kuitenkin loppupeleissä kyse oli roskaamisesta. Saimme tästä aikaan värikästä sananvaihtoa :)
Serlachius-museo Gustaf
Vuodesta 2003 museona toiminut rakennus valmistui vuonna 1934 ja oli aikoinaan Serlachius-yhtiön pääkonttori. Omintakeiset, yllättävästikin toteutetut näyttelyt levittäytyvät museon kolmeen kerrokseen.
Hivenen räyhähenkisestä patruuna Gustaf Adolf Serlachiuksesta kertova Paperiperkele -näyttely oli ehkä vaikuttavin tämän museon annista. Vähän kuin aikuisten kummitusjuna! Kuulokkeet korvilla kävelimme läpi tämän näytelmällisen näyttelyn. Huikea toteutus, jota on vaikea sanoin kuvailla!
Mielenkiintoinen toteutus oli myös Maisema-näyttelyssä, jossa jokaisella vierailijalla oli mahdollisuus koota erilaisista elementeistä tyhjiin kehyksiin oma maisemansa.
Ja kaikissa museoissahan on museokauppa! Täältä ostimme mukaan rullalliset vessapaperia. Serlaa sen olla pitää!
Tämä kaikki ja paljon muuta löytyy siis Mäntästä! Aivan varmasti tulen vierailemaan täällä uudelleen, ehkä jo ensi kesänä. Päivä on vaan aivan liian lyhyt aika kokea kaikkea tarjolla olevaa, joten seuraavalla kerralla en-tule-yöksi-kotiin -kassi lähtee myös mukaan.
Viinitupa Vuorenmaja
Viinitupa Vuorenmajasta olin kuullut kaikuja jo alkukesästä. Ystäväpariskunta tiesi tästä kertoa, samoin seuraamani Sivumaku-blogi. Joten kun kulmilla oltiin, niin pitihän siellä poiketa.
Ja mikä mesta! Tämä vuonna 1928 valmistunut ja todellakin siis Serlachiusten hiihtomajana toiminut viinitupa on auki vain kesäaikaan. Ruoka-annoksissa maistuu Sveitsi ja Saksa, listalta löytyvät niin flammkuchenit ja täytetyt pretzelit, kuin ennakkotilauksesta saatavat fonduet ja racletitkin.
Me päädyimme saksalaistyylisiin flammkucheneihin, toisella Traditional (savupekoni ja punasipuli) ja toisella Italian (parmankinkku ja rucola). Sekä tilkkaset viiniä viinilistalta, joka jo yksistään on retken arvoinen. Ja siihen tarkempi tutustuminen varsinkin vaatii sen yöpymisen!
Vesi herahtaa kielelle, kun katselen viinituvan nettisivuilta menneen kauden tapahtumia. Toki löytyy syksyinen Oktoberfest, mutta myös Schnitzel-torstait, keväinen parsapyristys sekä Riesling&Spätburgunder -viikot. Slurps! Vahva suositus tästä ravintolasta. Helmi!
Että sellainen oli kesän viimeinen lomareissu. Mahtava, sisältörikas ja yllätyksellinen. Eipä voi muuta sanoa. Loppuun vielä kuvakooste molempien museoiden annista:
 |
| Noora Schroderus |
 |
| Noora Schroderus |
 |
| Mark Wallinger |
 |
| Penelope Umbrico: Aurinkoa Flickrin auringonlaskuista (osa teoksesta) 4.4.2016 |
 |
| Taidemuseo Göstä |
Serlachiuksen kartanon viinitupa
 |
| Patsas Serlachius-museo Gustafin pihalla |
