perjantai 18. lokakuuta 2013

Kuhaa Hua Hin ja sille viini

Tämän reseptin olen suureksi hämmästyksekseni ja ihmetyksekseni bongannut oman kylän paikallislehdestä, Aamupostista. Kyseistä aviisia en kovinkaan korkealle noin muutoin arvosta, mutta siinä on hämmentävän hyvä viikottainen ruokaosio. Ja kun iskin silmäni tähän kuhaa Hua Hin -ohjeeseen maanantai-aamuna, niin pakkohan sitä oli jo nyt näin perjantaina testata. Tervetuloa mukaan testiryhmään!


Kuhaa Hua Hin
neljään annokseen tarvitset:

600 g kuhafileitä (tai siis neljä kappaletta)
2 sitruunaruohonvartta tai ½ sitruunan kuori
2 cm pala tuoretta inkivääriä
3-4 limetinlehteä tai kourallinen basilikanlehtiä
2 valkosipulinkynttä
1 punainen chilipalko
2 rkl soijakastiketta
2 limettiä
3 rkl öljyä

Sitruunaruohoa kävin hakemassa Stockan Herkusta, koska jälleen kerran epäilin kotikylän Prisman HeVi-osaston kattavuutta. Samalla osui kohdalleni maailman suloisimmat maa-artisokat, jotka oli pakko viedä kotiin. Ajattelin, että maa-artisokkapyre menisi kivasti kalan kanssa....


Ensin tehdään marinadi kalalle. Tähän hommaan tarvitset morttelin. Ison. Poista sitruunaruohosta kanta, kuiva yläosa sekä uloimmat suojuslehdet. Paloittele pehmeä sisus. Kuori ja hienonna inkivääri sekä valkosipuli. Sama homma chilille, kanta ja siemenet vaan pois. Kaikki nämä ja basilika mortteliin murskattavaksi. Enpä ollut moista morttelilla ennen tehnyt, mutta olen kyllä ollut tietoinen, että näin tehdään monia nimenomaan aasialaisen keittiön tahnoja ja kastikkeita. Ja hyvinhän se sujui. Seuraavaksi lisää sekaan yhden limen mehu (toinen lime tulee lohkoina annokseen), soija ja öljy. Laita kala sopivaan astiaan ja marinadi päälle. Anna maustua jääkaapissa 15-30 minuuttia.




Tällä välin valmistin maa-artisokkapyreen, johon löysin ohjeen Hellan ja viinilasin välissä -blogista, joka on yksi suosikeistani ruokablogien valtaisassa maailmassa.

Tähän et montaa ainesosaa tarvitse. Kilo maa-artisokkia, 2 dl kermaa, ripaus suolaa. Kuori ja pilko maa-artisokat, keitä kermassa noin puoli tuntia tai kunnes ovat pehmeitä, soseuta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella, lisää suola. Siinä se oli. Herkkujen herkku. Keittäminen kannattaa tehdä melko miedolla lämmöllä ja minä sain kyllä nestettä kulumaan enemmän, mitä ohjeessa sanottiin.


Kalafileet otetaan pois marinadista ja paistetaan ilman rasvaa mielellään teflonpannulla.


Aivan taivaallisen hyvää ja sekä helppo että suht nopea valmistaa.

Viiniksi valitsin Wolfbergerin Riesling-Pinot Gris -valkkarin (12,99 €), joka on kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, makean persikkainen, hennon omenainen, mineraalinen ja sopikin aasialaiseen makumaailmaan oikein mukavasti.


Eikun nauttimaan ja viikonlopun viettoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti