sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Joulu tuli, oli ja meni

Joulun aika alkaa neiti Naperon joulukortilla

Tällä kertaa joulu osui niin viikonloppuun, että ei sitä oikein tahtonut jouluksi edes ymmärtää. Vietin etukäteisjoulua esikoistyttäreni perheen kanssa joulupäivällisellä Katajanokan Kasinolla (voit lukea siitä lisää täältä, klik) ja kun nuoremman tyttären perhekin suuntasi joulunviettoon Keski-Suomeen, niin olin jo hyvissä ajoin päättänyt viettää koko joulun omissa oloissani. Olinhan sitä jo aaton verran harjoitellut vuosi sitten ja selviytynyt.

Yksin kun ei oikein ole järkevää kinkkua paistaa (tosin en ole tehnyt sitä ikinä), eikä laatikoitakaan laittaa, niin hain sitten inspiraationi omaan joulupöytääni ravintola Roux'n joulukassista. Kassista, jonka olin aikonut tilata, mutta myöhästyin. 

Kurkataanpa, mitä sain aikaan ja aloitetaan kakusta. Taatelikakusta. Elämäni ensimmäisestä, vaan ei taatusti viimeisestä, sillä niin hyvää tuli!

Taatelikakku

1 pkt (250 g) kivettömiä taateleita
2 dl sokeria
2 dl vettä
200 g voita
1 muna
3½ dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Vuokaan
voita ja korppujauhoja


Lohko taatelit kattilaan, on hyvä pilkkoa taateliharkko melko pieniksi kuutioiksi, niin samalla tulee varmistettua kivettömyys. Lisää sokeri ja vesi. Hauduta niin, että taatelit irtoavat ja pehmenevät, lisää voi ja anna sulaa tasaiseksi. Lisää hieman jäähtyneeseen seokseen muna. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan.


Kypsennä kakkua 175 -asteisen uunin alimmalla tasolla 40-50 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys tikulla koittamalla, älä kuitenkaan kypsennä kakkua liian kuivaksi vain varmuuden vuoksi. Anna kakun jäähtyä vuoassa ennen kumoamista.


Kuorrutteeksi keitin kinuskin muscovadosokerista ja kuohukermasta, viimeistely hopeisilla karkkihelmillä. Ah, mikä kakku! Tämä vain parani päivä päivältä, kunnes tuli syödyksi viimeistä murua myöden. Mietin, että olisipa hauska tehdä tällä ohjeella minikokoisia kakkuja lahjaksi. Ehkä ensi jouluna. Tai seuraavana.....



Vaikka vietin joulua yksin, ei se ollut mikään syy tinkiä kattauksesta. Hopeat ja vanhat Arabiat, Riedelin lasit. Kankaiset servetit, uushopeiset servettirenkaat. 

Joulumenuni koostui makean lisäksi lähinnä kylmistä alkupaloista sekä vähän yllättäen lämpimänä ruokalajina oli jättiravunpyrstöjä. 

Sienisalaatin ostin valmiina, kalastaja Ronny Holmströmin/Kipparin Kalan rapuröörän hankin Riihimäen Rekosta ja sillikaviaarin valmistin itse.

Sillikaviaari
6 annosta

300 g sillifileetä (matjes)
2 kovaksi keitettyä munaa
200 g ranskankermaa
1 pieni punasipuli
3 rkl tuoretta tilliä silputtuna
1/4 tl rouhittua mustapippuria

Koristeluun ja tarjoiluun
esim. kirjolohen mätiä
tuoretta tilliä
ruissipsejä



Tein puolikkaan annoksen, mikä sekin oli aivan liikaa yhdelle ihmiselle, vaikka pyhiä nyt muutama olikin. Valuta silli hyvin ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. 


Hienonna kananmunat haarukalla ja yhdistä kaikki ainekset. Sekoita ja anna sillikaviaarin maustua jääkaapissa muutama tunti.

Sillikaviaaria saaristolaisleivällä, kirjolohen mätiä koristeena

Pöydästäni löytyi vielä saaristolaisleipää, niin ikään Ronnylta hankittua savustettua lohta sekä Pihlajasaaren lammastilalta (Rekon kautta sekin) tilattua karitsan palvia. Joka sivumennen sanoen oli tavattoman herkullista!

Valkosipulissa paistetut chilijättikatkaravut
4 annosta

400 g jättikatkaravunpyrstöjä
1 chili
3 valkosipulinkynttä
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 tl jauhettua juustokuminaa
3 rkl voita
3 rkl korianteria
½ rkl sitruunamehua
suolaa

Tämänkin annoksen tein puolikkaana. Poista chilistä siemenet ja kuori valkosipulinkynnet. Hienonna chili ja valkosipuli, raasta inkivääri. Paista chiliä, valkosipulia, inkivääriä ja juustokuminaa voissa noin minuutin ajan. 


Lisää ravunpyrstöt pannulle ja paista molemmin puolin noin minuutin ajan, mausta korianterilla, sitruunamehulla ja suolalla. Äh, ihan törkeän hyvää, oli sitten jouluisaa tai ei! Ehkä näitä jossakin päin maailmaa syödään myös jouluna. Joku jossain ja minä.



Näin se joulu tuli, oli ja meni. Selviydyin aatosta itsekseni, avasin lahjat sekä kuvassa olevan viinin. Viinin, joka vaati tuntien dekantoinnin, mutta oli kunnossa, toisin kuin veljensä (tai siskonsa), joka jo vuosia sitten korkkivikaisena kaadettiin omenapuun juurelle.
 

Jälkiruokana taatelikakun lisäksi vihreitä kuulia ja suklaakonvehteja. Mitä sitä ihminen jouluna muuta tarvitsee.

Loppuun vielä kuvia joulukuusettoman kodin joulukoristeluista. Niitä oli vähän, mutta kaikki olivat harkittuja.


Joulukuusen virkaa toimitti Ikeasta hankittu metallikuusi.


Trésorie Shop Helsingissä (löytyy myös verkkokauppa) myy suupuhallettuja lasisia saksalaisia joulukoristeita osterista grillimakkaraan ja kaikkea siltä väliltä. Lasipallot on hankittu Lasimuseon kaupasta jo vuosia sitten, siellä on aina ennen joulua lasipalloja myynnissä.


Lasinen lankakerä puikkoineen muistuttaa rakkaasta harrastuksesta, joka on nyt ollut vähän tauolla. 


Sopivasti sesonginpunainen posliininen vintagelintu löytyi Bambi&Kuusta, pohjassa on lyijykynällä teksti "Ostettu Lappeenrannasta 1974". 


Ensimmäinen jouluruusu, jonka olen saanut pidettyä elossa! Ja elossa on edelleen tätä kirjoittaessakin. Ihme. Joulun ihme.


Joulukortteja on mukava saada, vaikka niiden lähettämisestä olen itse lähestulkoon kokonaan luopunut. Olen korttirahat jo vuosien ajan laittanut hyväntekeväisyyskohteisiin.



Keräilemäni lasipallot koristavat oikeastaan aina salin pöytää, jouluisen tästä tekee pieni Pentikin poro.


Siinä se joulu sitten oli. Nyt jo pakattuna, vuoden päästä jälleen uudestaan.

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Joulupäivällinen Katajanokan Kasinolla

Ennen neiti Naperon (nyt 5v) syntymää meillä oli vanhimman tyttäreni kanssa tapana käydä joulunalusviikolla yhdessä lounaalla. Sen verran käytiin, että kutsuimme sitä jo perinteeksi. Sitten perinne jäi tauolle muutamaksi vuodeksi, mutta elvytimme sen eloon jälleen tänä jouluna, koska nyt myös napero ymmärtää herkuttelun (varsinkin mätien ja graavilohen) päälle.


Varasimme pöydän tilausravintolana toimivan historiallisen Katajanokan Kasinon joulupöydän päivälliskattaukseen. Kasinorakennus on valmistunut todennäköisesti vuonna 1913 (tarkkaa tietoa ei ole) venäläisen upseeriston käyttöön. Lisää mielenkiintoisesta historiasta voit lukea täältä, klik.



Mahtavien jäänmurtajien "koti" on Katajanokalla Merikasarmin laiturissa. Talvisin murtajat siirtyvät sinne, missä niitä milloinkin tarvitaan, mutta kesäaikaan löydät kaikki kuusi täältä laiturista ja silloin niille pääsee myös vierailemaan. Oli jotenkin herttaista, että myös jäänmurtajat oli puettu juhla-asuun joulun kunniaksi. 

Upea yläkerran Kenraalisali oli katettu yllättävän täyteen. Korona-aikakin vielä, toki koronapassit piti esittää tullessa, mutta silti ahtaus hämmästytti. Nettisivuilla puhutaan merkityistä turvaetäisyyksistä ja kulkusuunnista tarjoilupisteille, en niitä kyllä missään nähnyt.



Joulupöytä oli perinteinen seisova pöytä kylmine kala- ja liha-alkuruokineen ennen muutamaa lämmintä ruokalajia. Vasta nyt menua lukiessani huomasin, että olisi ollut mahdollista myös saada lipeäkalaa pöytään tarjottuna annoksena. Harmi, ettei kukaan siitä maininnut, emmekä mekään huomanneet. Höh. Kuvat menusta tuolla vähän alempana.


Kylmät alkupalat olivat ehdottomasti pöydän parasta antia. Lämpimistä laatikoista en erityisesti innostu oikein milloinkaan. Hinta oli sisänsä kohtuullinen 39 euroa ja lapsilta 2 euroa ikävuodelta. Meidän naperomme söi siianmätiä taatusti sen kympin edestä!


Jälkiruokapöytä oli ehkä vähän vaatimaton, mutta olisiko enempää pystynyt syömäänkään? Jouluhalko oli tajuttoman hyvää, juustot maistuivat ja toki myös karkit.

Meillä oli tosi kivaa, mutta totesimme kuitenkin, että ei varmaan tänne tulla uudelleen. Ahtaus oli todella häiritsevää, eikä pöydän antimetkaan täysin vakuuttaneet. Päätimme, että vuoden kuluttua menemme jonnekin, jossa on annostarjoilu pöytiin ja vaihdamme päivällisajankohdan lounaaseen. Valinnanvaraa kuitenkin on!

Tässä kuvat menusta:



Tunnelmia Katajanokka-Esplanadi-Rautatieasema -väliltä:











lauantai 1. tammikuuta 2022

Yhden kuvan lohiloota

Perheemme neiti Napero, 5-vuotias tyttärentyttäreni, tuli luokseni joululomalla pariksi päiväksi. Ohjelmassa oli mumun kokkikoulu, josta voit lukea täältä, klik. Pelkällä makealla emme suinkaan eläneet, joten piti keksiä sapuska, joka aivan takuuvarmasti hänelle uppoaa. Ja siinä samalla myös minulle. 

Tämä on siinä mielessä historiallinen julkaisu, että tämä sisältää vain YHDEN valokuvan, eikä sekään ole valmiista ruuasta. Jotenkin ajattelin lohilaatikon olevan niin simppelin, että valmistusvaiheita ei kannata kuvata. Pahoitteluni, mikäli joku jäi niitä kaipaamaan!

Eli lohilaatikkoa tai lohikiusausta, millä nimellä sitä halutaankaan kutsua, oli siis ruokalistalla. Olin valmistautunut tilaamalla Riihimäen Rekon kautta kalastaja Ronny Holmströmiltä savustetun lohifileen, joka on sivumennen sanoen täydellisen herkullista!

Savulohikiusaus
6 annosta

1 kg peruna-sipulisekoitusta
400-500 g savustettua lohta (myös graavi- tai kylmäsavulohi käyvät)
1-2 ruukkua tilliä silputtuna
5 dl kuohu- tai ruokakermaa
200 g juustoraastetta
3/4 tl suolaa (tai maun mukaan, muista kuitenkin, 
että savustettu lohi jo itsessään saattaa olla melko suolaista)
sitruuna- tai limepippuria myllystä (meillä oli vain perinteistä mustapippuria)

Laita peruna-sipuliseos voideltuun uunivuokaan. Paloittele joukkoon savustettu lohi ja sekoittele vähän. 
Kuvassa laatikko matkalla uuniin
Silppua tilli ja sekoita se kerman, juustoraasteen ja mausteiden kanssa. Kaada seos vuokaan peruna-sipulisekoituksen ja lohipalojen päälle. Kypsennä 175-200 -asteisessa uunissa 30-40 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin värinen ja perunat tuntuvat kypsiltä. Noh, ei kyllä tuossa ajassa minulla ole koskaan mitkään perunat kunnolla kypsiä, joten reippaasti aikaa vaan lisää, ainakin minun uunissani.

Siinähän se. Ihan älyttömän helppoa tehdä ja mikä parasta, kyseessä on herkku, joka maistui meille kaikille isomummusta naperoon.

tiistai 28. joulukuuta 2021

Mumun kokkikoulu: Englantilaiset hedelmäpiiraat

Napero tuli luokseni pariksi päiväksi joululomailemaan. Petteri Kaniinin Joulu on tulossa -kirjasta inspiroituneena hän ehdottomasti toivoi, että mumun kokkikoulussa tehdään englantilaisia hedelmäpiiraita. Mitä 5-vuotias toivoo, sen mumu toteuttaa, eikös vaan.

Petteri Kaniinin resepti oli hyvin ylimalkainen, omat taidot eivät riitä soveltamaan, kun vain listataan aineksia, eikä sanota määristä mitään. Pelastus löytyi äitini, naperon isomummin, avulla.

Englantilaiset hedelmäpiiraat
12 kpl

400 g (1 pkt) murotaikinaa (pakaste)

Täyte
250 g (2 keskikokoista) omenaa
2-3 mandariinia (luomu, koska myös kuorta on tarkoitettu käytettäväksi)
1 dl rusinoita
1 dl kuivattuja karpaloita
80 g (1 ps) hasselpähkinärouhetta
50 g (½ rs) sokeroituja appelsiinikuoripaloja
½ dl fariinisokeria
2 tl piparkakkumaustetta

Lisäksi
voita tai margariinia vuokien voiteluun
tomusokeria, mikäli haluat koristella piiraat


Sulata murotaikina hieman kohmeiseksi. Voitele muffinivuoan kolot voilla tai margariinilla. Totesimme, että 5-vuotiaan pienet sormet ovat täydelliset voiteluun! Ps. pipo oli uusi, siitä oli vaikea luopua, varsinkin kun on kyse vaaleanpunaisesta piposta!

Pese ja kuori omenat, leikkaa ne pienen pieniksi kuutioiksi. Pese mandariinit, raasta 1 rkl mandariininkuorta ja purista ½ dl mehua. En käytä kuoriraastetta kuin luomuhedelmistä, joten nyt jätin raasteet raastamatta. Kaapistani löytyi pieni rippunen kuivattua, aikaisemmin raastamaani appelsiininkuorta, joten käytin sen. 


Laita kaikki täytteen ainekset kattilaan ja keitä seosta kannen alla noin 5 minuuttia. Jäähdytä täyte.


Kauli murotaikina noin 4 mm:n paksuiseksi levyksi. Ota taikinasta pyöreällä muotilla (esim. lasi) 12 kiekkoa piirakoiden pohjiksi. Laita ne muffinivuoan koloihin. Jaa täyte pohjien päälle ja painele tiiviiksi (emme painelleet). Ota lopusta taikinasta tähtimuotilla (tai jollain muulla) 12 kuviota ja laita ne täytteen päälle.

Vinkki: Täytettä tuli melko runsaasti, emmekä käyttäneet sitä kaikkia piiraisiin, mutta se on erinomaista vaikkapa aamiaisrahkan kanssa.

Paista piiraita 200-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Käytännössä paistelin niitä lähes tupla-ajan, sillä halusin taikinaan vähän rusehtavaa paistopintaa. Koristele jäähtyneet piiraat halutessasi tomusokerilla.


Piiraista tuli mainiot! Kaikki aikuiset pitivät niistä kovasti, mutta vaikka napero oli syönyt täytettä suoraan kulhosta, niin jostain syystä valmiit piiraat eivät hänelle sitten maistuneetkaan. Naperoiden makumieltymyksistä on välillä vaikeaa ottaa selkoa, mutta ainakin vanhemmat saivat herkullisia tuliaisia.