keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Kesämuisteloita: Ensivisiitti Pihlajasaareen

Näin syksyn jo vääjäämättä lähestyessä ollessa täällä, on mukava palata muistoissa kesän alkuun. Ja siellä helteisen huolettomaan kesäkuiseen päivään, jonka vietin työkavereitteni kanssa Pihlajasaaressa. Tämä oli ensimmäinen kosketukseni Pihlikseen ja rakastuin, mikä paratiisi se onkaan! 


Olimme vuokranneet käyttöömme kolmeksi tunniksi puulämmitteisen pienen rantasaunan. Voi miten sympaattinen se olikaan ja näkymät olivat aivan käsittämättömän upeat. 


Saunalla olisi viihtynyt loistavasti toisetkin kolme tuntia! Toki on myönnettävä, että upealla kelillä oli viihtymiseen osansa, saunalla ei ollut pukuhuoneen lisäksi mitään oleskelutilaa, joten sateella siellä ei olisi saunomista pidempään huvittanut olla. Vaan nyt huvitti!



Saunasession jälkeen siirryimme syömään Pihlajasaaren ravintolan terassille. Kukapa tällä ilmalla sisälle olisi jäänyt!



Lautaselta löytyi vuohenjuustosalaattia ja lasista sopivan kylmää valkoviiniä. Aivan täydellistä! Tämäkin.



Ihastuttavia rantanäkymiä värikkäine uimakoppeineen. Miten idyllistä tämäkin, aivan kuin ulkomailla. Olin jotenkin niiiiiiiiiin fiiliksissä ihan kaikesta.



Merimatka se on lyhytkin merimatka!

Ja retki päättyi siihen, mistä se alkoikin eli Aperol Spritz -kilistelyille Cafe Caruselin terassilla. Hyvä päivä! Täydellinen päivä!

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Syksyisiä hillohommia


Vanhassa talossani on vanha puutarha ja siellä vanhoja omenapuita. En ole puutarhaihminen, en todellakaan. Omenapuihin, joita pihaltani tällä hetkellä löytyy kuusi kappaletta, minulla on eräänlainen viha-rakkaussuhde. Keväisin kukinta-aikaan rakastan niitä, voiko mitään niin kaunista ollakaan, kuin valkeat omenankukat? Kukinta on vaan harmillisen pian ohi ja sitä seuraa neutraalin suhtautumisen aika, joka kestää syksyyn. Syksyn tullen tunteet kääntyvät vihan puolelle. Mihin hittoon tungen kaikki omenat? Olen lahjoittanut niitä sekä ihmisille että peuroille, tunkenut roskiin, kompostoinut, kaivanut maahan. Harvemmin valmistan niistä mitään. Tai siis en oikeastaan koskaan valmista mitään. Tätä asiaa on vaikea avata, näin vaan käy. En hilloa, en mehusta, en tee omenahyvettä, enkä -piirakkaa. En yhtikäs mitään.

Kahdeksan vuotta sitten tosin tein hilloa. Ja nyt sitten heti taas uudelleen. Peräti kahta sorttia. Sitten kohtaus meni ohi.

Lakritsinen omenahillo uunissa

2,5 kg omenaa lohkoina, kuorimattomina
400 g kookossokeria
3 tähtianista
1 kanelitanko




Lado omenalohkot korkeareunaiselle uunipellille. Lisää sekaan sokeri ja sekoita hyvin. Lisää vielä tähtianikset ja kanelitanko. Laita 150 -asteiseen uuniin 1-1,5 tunniksi. Sekoita muutaman kerran paiston aikana. 

Poista tähtianikset ja kanelitanko, soseuta hilloksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneella.

Itse en laittanut sokeria näin paljon. Kaapissa oli kookossokeria avattu 280 g pussi , josta oli käytetty vain vähän. Sokerimäärä oli mielestäni makeuden kannalta aivan riittävä, mutta tämähän on makuasia.

Uuniomenasose

1-2 kg omenoita (laitoin noin 2 kg)
½-1 dl sokeria
kanelitanko




Lohko omenat, poista siemenkodat, kuoret saa jäädä. Laita kaikki ainekset uunivuokaan ja anna omenoiden pehmetä 150-asteisessa uunissa 1½-2 tuntia, sekoittele välillä. Poista kanelitanko, soseuta hilloksi sauvasekoittimella tai monitoimikoneella.


Varsinainen marttameininki, kuten kuvasta näkyy. Harvinaista kuvamateriaalia! Uuniomenasose ei tarvitse paljonkaan sokeria, koska uunissa paahtuessa omenoista itsestään tulee makeita. Ja ajattelin hilloa tehdessäni myös 5-vuotiasta tyttärentytärtäni, että kun hillot kuitenkin hänen aamupuuroonsa päätyvät, niin siinäkin mielessä vähempi lisätty sokeri on parempi.


Silloin kahdeksan vuotta sitten perinteisellä hillosokerimenetelmällä sain samasta määrästä omenoita peräti 11 rasiallista hilloa, nyt kumpikin resepti tuotti vain kolme purkillista, joten jos haluat määrää, käytä hillosokeria, jos taas tiukempaa koostumusta, niin sitten omenat uuniin.



Ja koska välineillä on väliä, niin kyllähän tämä ponnistus sujui huomattavasti sukkelammin tällä Fiskarsin omenanlohkojalla. Suosittelen, oli kyllä näppärä vekotin! Kertapainalluksella siemenkota on irti ja omena kahdeksana tasakokoisena lohkona.


Välineurheilu jatkui pihalla. Hankin Gardenan omenankerääjän, josta olin jo pitkään salaa haaveillut. Olin ajatellut, että se on varmaan ihan lelu, mutta sitten mietin, että kuuskymppiä on pistetty menemään hullumpiinkin asioihin, joten nyt tämä minulla on. Ja en luopuisi, näppärästi käy keruuhommat, ei tarvitse enää naapureille pyllistellä!



Silloin kahdeksan vuotta sitten minulla oli seitsemän omenapuuta, nyt kuusi. Mitä yhdelle tapahtui? Lahjoitin sen naapurustossa asuvalle junakaverilleni. Hän haki sen moottorisahalla ja peräkärryllä 😉 Nykyisin siitä omenapuusta on iloa varmastikin monessa eri keittiössä puisten paistinlastojen muodossa.
 

torstai 23. syyskuuta 2021

Etanahommia ja sienestystä

Vietin viikonloppua ystäväpariskunnan vieraana Heinolassa ja otin kopin illallisen alkuruuasta. Tarkistin ensin allergiat ja ällötykset ja kun niitä ei löytynyt, niin pitkästä aikaa päädyin kokkaamaan etanoita. Valkosipulisia tietenkin, sinihomejuustolla ryyditettyinä.

Etanoista tulee mieleen, että kun tyttäret vielä asuivat kotona, niin meillä oli tapana kerran kesässä ajella Porvooseen etanoita syömään. Meillä oli vähän vitsinä, että testataan poikaystäväehdokkaita samalla. Muistaakseni yksi päätyi voimaan pahoin...... Etanoihin erikoistuneen ravintola Timbaalin toiminta päättyi jo vuosia sitten, mutta Porvoon Etanat -nettietanakauppa jatkaa etanoiden ilosanoman levittämistä Timbaalin viitoittamalla tiellä. 

Sinihomejuusto-valkosipulietanat
2 annosta

1 prk etanoita (noin 12 kpl)

Maustevoi
60 g voita
½ pnt persiljaa
60 g sinihomejuustoa (esim. Castello Blue Luomu)
2-3 valkosipulinkynttä
ripaus suolaa

vehnäpatonkia tai muuta vaaleaa rapeakuorista leipää tarjoiluun





Huuhtele etanat siivilässä juoksevan kylmän veden alla ja jätä valumaan. Hienonna persilja ja valkosipulinkynnet ja sekoita kaikki maustevoin ainekset tasaiseksi massaksi. 


Laita etanoita etanapannun koloihin ja lusikoi reilusti, siis t-o-d-e-l-l-a reilusti, maustevoita jokaisen päälle. Paista 250 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.



Tarjoile kuumina hyvän vaalean leivän kanssa, jonka avulla saat varmasti pelastettua kaikki maustevoin jämät parempiin suihin.



Pääruuaksi grillattiin herkullisen värikkäitä vartaita ja illallinen nautittiin terassilämmittimen alla tunnelmallisessa huvimajassa. Hyvin tarkeni!


Viikonloppuun sisältyi myös sangen onnistunut sieniretki. En ole koskaan löytänyt niin paljon ja niin suuria torvisieniä, mitä nyt. Lähes pyörryin onnesta!



Tällä kaudella olen oppinut tuntemaan jo monta uutta sientä. Tässä niistä yksi, selkeästi tunnistettava oranssirousku, viiden minuutin ryöppäyksen vaativa kahden tähden ruokasieni.


Ja tässä koko huikea saalis, jonka jo heti kotiin palattuani sunnuntai-iltana jatkokäsittelin. Torvisienet etualalla, keskellä sikurirouskut, niiden alla oranssirouskut, oikealla ylhäällä kantarellit, niiden alapuolella orakkaat ja vasemmalla ylhäällä kourallinen suppilovahveroita sekä kaksi kehnäsientä. Ja nämä kaikki yhdestä paikasta! Kiitos Heinola. Kiitos ihan kaikesta ❤

lauantai 11. syyskuuta 2021

Lippakioskilla

Miten iloinen olen siitä, että viimein on ymmärretty 1940- ja 1950 -luvuilla rakennettujen lippakioskien arvo niin, että niitä on kunnostettu ja otettu uudelleen käyttöön ympäri Helsinkiä. Ehkä niitä on muuallakin, en ole aivan varma asiasta. Tai ainakin Turussa olen vähän samantapaisia nähnyt. Siis nyt äkkiseltään vain yksi sieltä tulee mieleen, mutta se on melko kehnossa kunnossa.....

Erityisesti ravintola Kuurna on kunnostautunut tässä kulttuuriteossa avaamalla peräti kolme kioskiravintolaa. Tacoja Liisanpuistossa tarjoava Tacos de Kuurna Kiosquito oli niistä ensimmäinen (avattu kesäkuussa 2020) ja tänä vuonna on avattu kaksi lisää: Johanneksenpuiston Sandwich de Kuurna Kiosque ja Eiranpuiston japanilainen Kuurna Yakitori Kiosuku

Me lähdimme Japaniin. Minä, tyttäreni ja tyttärentyttäreni. Helteisen päivän puistolounaalle.

Misokurkkuja, osterivinokasta, parsaa, kananreittä, ponzu varhaiskaalia. Siinä meidän setti. Naperolle (5v) olimme varanneet mukaan retkievään ja tilasimme annokset kahdelle. VIRHE! Pikkuneiti oli totaalisen pöyristynyt, että hänet näin ohitettiin ja niinpä lopulta jaoimme annokset meidän kaikkien kolmen kesken... Muistuksena siis itselle: älä koskaan aliarvioi naperon makunystyröitä ❤ 




Ah, miten hyvää! Tältä istumalta päätin, että kierrän kesän aikana muutkin Kuurnan lippakioskit. Noh, nyt syyskuun puolessa välissä voin tunnustaa, että kiertämättä jäi! Toivon todella, että näistä pääsee nauttimaan ensi kesänäkin. Ja siis ovathan ne vielä auki, joten jos kiinnostuit, niin kurkkaa linkkien takaa aukioloajat. 



Jälkiruuat haimme lähikaupasta ja siirryimme nauttimaan niitä läheiseen puistoon. Kolmen kaverin jäätelöistä löytyi meille kaikille omat suosikit. Kolmenkymmenen asteen tienoilla pyörivä helle tosin sulatti jäätelöä siihen tahtiin, että hidas nautiskelu ei ihan onnistunut!

Vielä pari kuvaa Eiranpuistosta, joka on kuin mannermainen keidas talojen keskellä. "Eiranpuisto on ollut perinteinen rauhalliseen kävelyyn, katseluun ja istuskeluun tarkoitettu barokkipuistikko, jossa voi rauhoittua puiden siimeksessä ja nauttia vaihtuvasta kukkaloistosta." Tämä kuvaus on niin totta! Mikäli puisto on sinulle vieras, käy ihmeessä sitä katsomassa.