lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kesäkurpitsa-vuohenjuustopiirakka, haavereilla höystettynä

Kun mökki oli siivottu ja siellä kaikki kunnossa, oli aika olla hetki kotona ja valmistella purtavaa juhannukseksi. Ilman haavereita siitä ei tosin selvitty...... Ensimmäinen haaveri sattui ruokaa laittaessa ja toinen haaveri sitten kävikin kameralle, jonka vuoksi tämä postaus on poikkeuksellisesti valokuvaton.

Tuoreessa Glorian Ruoka&Viini -lehdessä oli taas vaikka mitä kokeilunarvoista, ja kaikkien herkkujen seasta valikoitui testiin kesäkurpitsa-vuohenjuustopiirakka. Ajattelin, että se olisi oivaa laituriruokaa lounasaikaan, ei tarvitse erikseen enää kokkailla, vain lämmittää valmista piirasta. Tälle sopii juomaksi hyvin viilennetty Sauvignon Blanc, klassinen kaveri vuohenjuustolle tai sitten joku raikas, kuiva, hyvä happoinen kuplajuoma.

Pohjaa varten tarvitset:
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
125 g kylmää voita
1 tl valkoviinietikka
2 rkl kylmää vettä

Käsin nyppien tai koneella hurauttaen, kuten minä, saadaan aikaan taikinapallon, joka kiedotaan tuorekelmuun ja laitetaan jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Täytteen ainekset:
500 g kesäkurpitsaa
2 tl suolaa
250 g Chevre-vuohenjuustoa
1 dl kermaa
½ tl mustapippuria myllystä
1-2 rkl sitruunatimjamia (tai timjamia ja ½ tl raastettua sitruunankuorta)
2 rkl hunajaa
2 rlk oliiviöljyä

Kesäkurpitsa/t leikataan viipaleiksi pitkittäin. Laitetaan sitten leivinpaperin päälle, ripotellaan suolaa ja "itketetään" puolisen tuntia.

Viipalointiin käy kätevästi juustohöylä ja kun se on tarpeeksi terävä, niin tulee itketettyä myös kokki :( Haaveri numero yksi. Sormenpäästä tulee muuten uskomattoman paljon verta!

Taikina kaulitaan pyöreäksi levyksi ja painellaan irtopohjavuoan (Ø26cm) pohjalle ja muutaman sentin verran myös reunoille. Tässä kohdin päätin kokeilla keväisillä Kotigastronomi -kutsuilla emännänlahjaksi saamaani Lékuèn silikonista vuokaa, vaikka se onkin VAIN 23 senttinen. No, tuleepahan korkeammat reunat ja paksumpi täyte. Ja kun minua ei kaulinta nyt juuri huvittanut, niin painelin taikinan tuorekelmun kanssa vuokaan. Ihan hyvin se näytti niinkin leviävän.

Sekoitetaan vuohenjuusto, kerma ja pippuri. Lisätään hienonnettu timjami. Levitetään täyte piirastaikinan päälle. Kuivataan talouspaperilla tai keittiöpyyhkeellä kesäkurpitsaviipaleet ja ladotaan ne vuokaan limittäin. Valutetaan oliiviöljy ja hunaja pinnalle. En kyllä mitenkään ymmärrä, miten tähän olisi pitänyt saada puoli kiloa kurpitsaa uppoamaan! Minä laitoin jo viipaleita limittäin kolmen kerroksen verran, enkä saanut siis kulutettua puoltakaan....... Minulla ei ollut sitruunatimjamia, eikä sen puoleen sitruunankuortakaan, joten tipauttelin muutaman tipan sitruunamehua pullosta täytteen sekaan.

Paistellaan 200 asteessa 40-50 min, kunnes kurpitsat saavat vähän väriä ja piirakka on kypsä. Minä pidin uunissa yli tunnin! En tiedä, että johtuiko silikonivuoasta vaiko sen väärästä koosta, mutta kypsyminen otti selkäesti pidemmän ajan. Ehkä vartin verran tuon 50 minuutin päälle.

Mutta kyllä kannatti! Tästä tuli todella herkku, joten eikun kokeilemaan. Ja haaveri numero 2 pudotti veneestä sekä kameran, että käyttäjänsä, joten se niistä valokuvista :) Tekevälle sattuu......

Myöhemmin lisättyä: Piirakkaa syötiin vielä samana kesänä, näet ainokaisen kuvan siitä täältä, klik.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Rapu-pestopizza

Sateisen sunnuntain sapuskaksi päädyin tekemään rapu-pestopizzaa, jonka ohje löytyi Fanni&Kaneli -blogista.

Tarvikkeet oli valmiiksi ostettuna, joten alkuun pääsin heti, kun vaan olin hakenut kaupasta basilikaa. Tämä kätevä emäntä kun päätti tehdä myös peston itse, eikä käyttää valmista. (Näkyykö sädekehä?)


Aloitetaanpa vaikka pestosta. Tätä perusohjetta olen käyttänyt jo vuosia, sitä voi sitten näppärästi soveltaa vähän sen mukaan, että mitä kotona sattuu olemaan. Vaikkapa yrtit voi mainiosti vaihtaa, olen käyttänyt mm. persiljaa, rucolaa, oikeastaan ihan mikä vaan vihreä käy. Pinjansiementen osalta on sama, olen vaihtanut ne välillä pähkinöihin, pari kertaa jopa manteleihin ja hyvin toimii!

Vihreä pesto
ohje Anna-lehdestä tammikuussa 2006

2 isoa tai 3 pientä ruukkua basilikaa
50 g pinjansiemeniä
2 valkosipulinkynttä
1 dl raastettua parmesania
1½ dl oliiviöljyä
vastajauhettua mustapippuria
(hiutale)suolaa

Paahda pinjansiemenet (oho, tänään unohdin sen) kuivalla paistinpannulla. Laita ne, basilikanlehdet, valkosipulinkynnet ja parmesanraaste tehosekoittimeen. Hurauta tasaiseksi. Lisää öljy pikkuhiljaa koneen käydessä. Älä laita kaikkea öljyä, tarkkaile vähän rakennetta, sillä ei ihan löysäkään pesto ole hyvää. Lopuksi maustetaan suolalla ja pippurilla. Pesto säilyy jääkaapissa viikon, ellei syö sitä. Meillä ei säily.



Pizzapohjaa varten tarvitset:

2½ dl kädenlämpöistä vettä
3/4 tl suolaa
2 rkl öljyä
25 g hiivaa
5 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva veteen. Lisää suola ja öljy sekä jauhot. Vaivaa käsin tasaiseksi. Anna taikina kohota liinan alla puolisen tuntia, se nousee kaksinkertaiseksi.


Täytteen ainekset:

150 g mozzarellaraastetta
150 g ravun pyrstöjä, joki- tai katkarapua
1 punasipuli
rasiallinen pieniä tomaatteja
pestoa
parmesanlastuja
tuoretta basilikaa
suolaa ja pippuria

Kun taikina on kohonnut, taputtele se jauhotetuin käsin leivinpaperoidulle uunipellille. Sitten mozzarellaraaste päälle ja uuniin. 225 astetta, 10-15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja pohja rapea.

Uuniin menossa
Uunista tulossa
Paistamisen jälkeen pizza näytti enemmänkin tarte flambeelta....... Paistetun pohjan päälle levitetään silputtu punasipuli, valutetut ravunpyrstöt ja pilkotut tomaatit. Tässä vaiheessa poikkesin ohjeesta ja ripottelin päälle vielä parmesanraastetta. Sitten koko komeus uuniin vielä 5 minuutiksi.


Tässä kohdin pitää hehkuttaa kuvassa näkyvää Fiskarsin tomaattiveistä. Eipä ole tomaatin viipalointi aikaisemmin näin hyvin sujunut. Suosittelen.


Valmiin pizzan päälle ripotellaan parmesanlastuja sekä pestokastiketta. Plus tuoretta basilikaa, minkä myöskin unohdin :) Tässä vaiheessa voi vielä rouhia päälle pippuria ja suolaa.


Tekemääni pestoa notkistin juoksevammaksi Taste of Helsinki -tapahtumasta ostamallani basilikaöljyllä, joka sivumennen sanottuna on TAIVAALLISTA. Tuotetta tuo maahan Alambique Oy, jolla on muutenkin mielenkiintoisia tuotteita tarjolla, mutta kyllähän se on myönnettävä, että 10,50 euron hinta tästä kahdesta ja puolesta desistä on melko paljon........


Sitten maistamaan! Hyvä tästä tuli, mutta seuraavalla kerralla pitää muistaa painella tai kaulia taikina ohuemmaksi, sillä ei se kyllä mikään rapsakka ollut :( Eikä oikein enempää voinut paistaa, kun juusto tummeni liikaa. Pohjan paistamiseen pitää siis keskittyä hivenen huolellisemmin.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Taste of Helsinki 2013

Kuvan henkilö tai varsinkaan hevonen ei suoranaisesti liity tapahtumaan, sijaitsee vaan ihan vieressä :)
Suomeen tai siis Helsinkiin rantautui vuosi sitten aivan loistava ruoka- ja viini-ihmisiä hemmotteleva festivaali, Taste of Helsinki. Tapahtuma on järjestetty ensimmäisen kerran 2004 Lontoossa ja sieltä se on levinnyt jo 12 maahan, Suomen ollessa Pohjoismaista ensimmäinen.  Me suomalaiset saamme kiittää tästä muutama vuosi sitten tänne rakkauden tuomana muuttanutta irlantilaista Barry Macnamarania.

Suomen parhaat fine dining -ravintolat takaavat sen, että makumatka on ainutlaatuinen. Voit vapaasti vaellella alueella, valita ruokia eri ravintoloista ja sitten viinipaviljongista sopivan viinin. Annokset ovat kohtuukokoisia maisteluun ja maltillisesti hinnoiteltuja. Alueella on paljon erilaisia sohva- ja istuinryhmiä, joilla voit leppoisasti lasi kädessä lepuuttaa jalkoja ja kuunnella samalla loistavaa, letkeää jazzia. Mikäli vielä aurinko sattuu paistamaan, niin fillis on täydellinen.


Happy Jazz Club Storyville
Ensimmäinen Taste of -kokemus vuosi sitten oli kohdallani niin upea ja mieliinpainuva, että jo suorastaan vähän pelkäsin, että voiko toisinto onnistua. Mutta se todellakin onnistui! Ilman kanssa vähän jännitimme, mutta uhkaavista pilvistä huolimatta sääennuste pysyi lupaamassaan eli vettä ei tullut ja aurinkokin mukavasti pilkahteli pitkin päivää.

Tänäkin vuonna tapahtumapaikkana ollut Kansalaistorin puisto sijaitsee Helsingissä Musiikkitalon ja Rautatieaseman välimaastossa, joten sinne on helppo tulla vaikkapa junalla, kuten me. Alue on rakennettu silmää miellyttävästi, teltat ovat yhtenäisiä, pitkin aluetta ripotellut istuinryhmät hyvän näköisiä, wc-alue siisti.




Tapahtumalla on käytössään oma valuutta, markka. Alueella on "pankki",  josta markkoja saa. Ja jos markat yllättäin loppuvat ja pankkiin on jono, niin ei hätää, sillä alueella kiertelee useita "rahanvaihtajia", joilta markkoja saa taas lisää ja matka voi jatkua. Yksi markka = yksi euro. Ruoka-annoksien hinnat olivat 4-6 markkaa ja viiniannos (jonka sai myös puolikkaana) suunnilleen saman verran, hieman viinistä riippuen. Taittingerin samppanjat 9-24 markkaa. Eli euroa :)


Tapahtumapäivä koostuu kahdesta erillisestä kattauksesta. Ensimmäinen on klo 11-15, sitten ovet suljetaan pariksi tunniksi ja avataan jälleen klo 17. Molempina vuosina olemme valinneet ns. lounaskattauksen. Kattaukset eivät eroa ruokatarjonnaltaan mitenkään, mutta päivällä on alueella selkeästi väljempää, sillä varsinkin viikonlopun iltakattaukset oli viime vuonna loppuunmyytyjä. Liekö ikäkysymys, mutta en millään viitsisi jonottaa, en ruokaa, enkä alkoholia, en vessaanpääsyä, en siis mitään :)

Ja nyt kun perusasiat on selvitetty, niin ASIAAN!


Ensimmäinen tehtävä heti markkapussin saatuamme oli hakea maistelulasi. Tämän lasin kanssa sitten suunnistimme etsimään tuumailuskumppaa ja löytyihän se. Vall Dolina Cava löytyy myös Alkon tilausvalikoimasta ja on maultaan kuiva, keskihapokas sekä hedelmäinen. Vallan kelpo cava siis, mutta lähemmäs 18 euron hinta laittoi kuitenkin miettimään..... Mutta siis vaikka hinta pistikin miettimään, niin tämä juoma auttoi puolestaan miettimään, että mitä ruokia on meidän kunkin testaustoivelistalla. Menut oli julkaistu jo pari viikkoa sitten, joten meillä jokaisella oli jo jotain käsitystä tarjonnasta. Ohjelmalehtinen käytiin kuitenkin huolella läpi ja herkullisimman annokset ruksattiin valmiiksi.

Ja sitten vihdoin ja viimein varsinaiseen maisteluun! Ensimmäiseksi testiravintolaksi osaltani valikoitui Muru ja sen paistettu karitsatuoremakkara kesäkasvis-salaatin ja ryytisinappikastikkeen kera. Nam. Maukas oli makkara ja Murun pojat ilahtuivat, kun kuulivat, että aloitimme juuri heidän osastoltaan ja siitä syystä saimme rintapieliimme Muru-merkit :)



Tuo "Kosketelkaa toisianne" teksti taas kumpuaa siitä, että Muru-ravintola sai negatiivista asiakaspalautetta siitä, että henkilökunta koskettelee asiakkaitaan. Että ruoka on hyvää, mutta pysykää muuten kaukana! Muru vastasi palautteeseen melko näkyvällä kamppanjalla, että aikovat kosketella vastedeskin. Valtaosa ei kuitenkaan tunnu pistävän tätä koskettelua (=olalle taputtelua vaikkapa, ei mitään sen raflaavampaa lääppimistä) pahakseen, koska kuppila on ilta toisensa jälkeen täyteen varattu :)

Takaisin ruokaan. Makkara oli siis sangen maukas pötkylä ja sille oli viiniksi suositeltu Julicher 99 Rows Pinot Noir, Martinborough´sta, Uudesta-Seelannista. Viini myös löytyy Alkon tilausvalikoimasta 27,70 euron hintaan (oho). Viini jäi nyt tällä kertaa testaamatta, sillä lasista löytyi sopivasti vielä edellistä skumppaa ja hyvin sekin toimi!

Seuraava annos löytyikin viereisestä kojusta eli tamperelaisen ravintola C:n hevostartar suola-aronian kera. Pirkanmaalaiselle heppaselle noudimme suositusviinin, joka oli chileläinen Vinã Maipo Gran Devocion Sauvignon Blanc. Tämäkin Alko tilausvalikoimasta hintaan 13,90 €.


Perin oli miedon makuinen heppa. Ja sauvignon blanc jyräsi vähäisetkin makurippeet ihan tyystin. Annos oli mielestäni kaunis ja kaikki syötiin, kukkia myöten. Tästä annoksesta jäi ulkonäöstä huolimatta kuitenkin hieman pettynyt fiilis......

Tuumasimme, että sauvignon blanc kestää hieman reippaamminkin maustettua ruokaa ja niinpä suunnistimme seuraavaksi Gaijinin luukulle. Missä suureksi pettymyksekseni ei näkynyt Tomi Björckiä :( Pettymystä kyllä loistavasti lievensi se, että Green Shell Musssels & Yuzu eli vihersimpukkaa, yuzu-sitruuna dressingiä ja merileväkaviaaria oli päivän kaunein ja toiseksi maukkain annos.

Slurps, tekisi mieli hörpätä suoraan tästä kuvasta.......

Eikö olekin kaunis? Hurmioitunut hiljaisuus laskeutui pöytäämme. Sisareni jätti simpukat kokematta ja haki Aito-ravintolan kalkkunanmaksa bruleen, joka tarjottiin raparperin ja punajuuren kera. Ei ollut huono valinta sekään! Ja kaunis annos myös! Kyllä se vaan on sanottava, että esillepano on puolet elämyksestä.


Ja kun vauhtiin oli päästy, päätimme siirtyä ilman taukoja pääannokseen, joka niin ikään oli Gaijinin tarjoama. Valinta oli yksimielinen ja kun annokselle vielä suositeltiin Hewitsonin Baby Bush -viiniä, niin odotettavissa oli suunmukainen elämys. Baby Bushin saat Alkon normaalivalikoimasta ja hinta on laatuun nähden kohtuulliset 14,99 euroa. Viini-lehti antaa tälle kolme tähteä, laadukas ja hyvin tehty.


Ja se ruoka, ah. Pork Belly Yakiniku, makeassa soijassa marinoitua grillattua possunkylkeä sekä japanilaista vesikrassia. Se oli täydellistä! Miten rehellinen LÄSKIPALAKIN siellä lihapalojen joukossa maistui niin hyvältä? Ja liemi oli niin maukasta, että pöytätavoista sen liiemmin piittaamatta ryystimme loput lautaselta. Mitään ei jätetty. Tämä annos oli kaikkien meidän kolmen ykkönen. Ehdoton ykkönen. Ja Gaijin pamahti ravintolavierailulistan kärkeen. Olen siellä kerran syönyt, kuten kaikissa Tomi Björckin kuppiloissa, mutta niin on hyvää, että pystyy toisenkin kerran menemään.



Sitten jälkkäriosastolle. Taittingerin teltan kautta, tietenkin. Sieltä nappasimme maisteluun discopallokuosiin puetun Taittinger Nocturne Secin. Pehmeä, hillitty, raikas, hedelmäinen.



Mikä tässä sitten olikaan siirtyessä ruokaretken loppusuoralle jälkiruokien maailmaan. Minulla ensimmäinen jälkkärivalinta oli ravintola Juuren suola-karamellikakku mäntykinuskilla ja raparperilla. Viinibloggari Viinipiru mainitsi tämän annoksen FB-sivuillaan siihen malliin, että oli pakko kokeilla. Ulkonäkö oli vähän pettymys, mutta maku juuri sitä, mitä piti. Tykkään, kun suolaa yhdistetään makeaan. Esim. suklaaseen.


Toinen jälkiruoka tuli sitten turkulaisesta Smöristä. Paahdettua valkosuklaata, mansikkaa ja sitruunaverbenaserbettiä. Aivan ihana ja jälkkäriskaban voittaja.


Täydellisen ruokapäivän täydellinen päätös. Vielä kuitenkin jäi muutama annos "kaivelemaan"...... Kuten vaikkapa Bistro O Matin fenkolilla maustettu haukiburger sitruunakastikkeella ja perunasipseillä sekä Smörin mozzarella savutomaatilla ja nokkospestolla...... Bistro O Mat on kylläkin viiniklubin retkilistalla ja Smör pitää ottaa haltuun seuraavalla Turun vierailulla, joten ehkäpä nämä annokset löytyvät ihan heidän listoiltaan. Pitääkin tarkistaa!

Viinipuolelta olin oikein erikseen etukäteen ruksannut Hispano+Suizas Bassus Pinot Noirin, joka oli kuvailtu niin houkuttelevasti, että unohdin pinot noir -inhoni :) Viini löytyy Alkon tilausvalikoimasta ja mietinkin, että olenko valmis ottamaan 26,90 euron riskin! Mutta jos kerran sanotaan, että tässä täyteläisen samettisessa viinissä on kypsää kirsikkaa ja mustaherukkaa, lakritsaa ja toffeemaisuutta sekä TYYLIKKÄÄT hapot, niin ehkä se on vaan hankittava...... Ai niin, ja sopii täydellisesti Vitello Tonnatolle :)

Ja jos ei vielä ole käynyt selväksi, niin suosittelen tätä festaria kaikille elämästä nautiskelijoille. Minä olen siellä taas ensi vuonna! Pitäisiköhän olla kaksi päivää......



perjantai 7. kesäkuuta 2013

Makumatkalla Mansessa. Nääs.


Gourmetkerholaisten toukokuun retki järjestyi hämäläiseen tapaan vasta kesäkuun puolella. Koko idea lähti siitä, että minä bongasin uutisen Tampereelle avatusta samppanjabaarista ja samoihin aikoihin ystäväni sattui saamaan Scandic-hotelliin tutustumistarjouksen. Yksi plus yksi oli siis hyvin äkkiä yhtä kuin viikonloppuretki Tampereelle. Nääs.

Hotellimme oli vuosi sitten avattu, lähes uutuuttaan edelleenkin hohtava Scandic Station, joka nimensä mukaisesti sijaitsee aivan aseman tuntumassa. Tosin marssimme ensin hyvin määrätietoisesti väärään hotelliin eli Scandic Cityyn, mutta siitä nyt ei suurempaa vahinkoa koitunut. Aivan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä molemmat kuitenkin sijaitsevat, eri puolilla rataa vaan.



Pidin todella paljon koko hotellin raikkaasta ilmeestä ja värityksestä. Huone oli mukavan tilava ja yleiset tilat olivat terassia myöten sisustettu modernisti. Harmi etten ottanut enempää kuvia.....

Ensimmäiseksi suuntasimme nälkäisin vatsoin lounaalle Tampereen kauppahalliin ja siellä paljon viimeaikoina kehuja saaneeseen 4 Vuodenaikaa -ravintolaan (juu, se oikeasti on kirjoitettu näin). Ravintolan menu vaihtuu päivittäin, mutta aina on tarjolla neljä klassikkoannosta. Ensin ajattelin ottaa päivän listalta kukkakaalikeittoa, mutta sitten järki ja ennakkoon luetut suositukset voittivat ja me kumpikin valitsimme ranskalaisen kalakeiton (13,90 €). Eikä valintaa todellakaan tarvinnut katua! Vierelle vielä lasilliset alsacelaista valkoviiniä, toiselle pinot grisiä ja toiselle rieslingiä, niin elämys oli siinä. 16 senttiä viiniä maksoi 9 euroa. En ole koskaan ikinä milloinkaan syönyt niin ihanaa kalakeittoa! Hetkittäin luulin pyörtyväni onnesta (ai miten niin tyttäretkin aina väittävät, että liioittelen? Ei pidä paikkaansa!).

Näkymä Hallituskadun puolelta. Hämeenkadulla sisäänkäynti Sokoksen vieressä on lähestulkoon huomaamaton, eikä heti edes ymmärrä, että siinä todella on kauppahalli.
4Vuodenaikaa

Lohta, jotain vaaleaa kalaa, parit simpukat, vihanneksia, kuten mm. porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Ja aivan käsittämättömän ihana liemi, jonka ei olisi suonut loppuvan koskaan.
Päällä kaksi juustokuorrutettua patonkiviipaletta ja kaiken kruununa aivan mieletön valkosipulimajoneesikökkäre! Söin kaiken! Mitään en jättänyt, en mitään :)











Myös muutenkin Tampereen kauppahalli on tutustumisen arvoinen paikka. Suosittelen! Aina ulkomaanmatkoilla tulee kauppahalleissa käytyä ihmettelemässä ja kuvaamassa, mutta kyllä sitä riittää kuvaamista ihan täällä koto-Suomessakin!


Kuvan mieshenkilö ei liity retkeen.
Kahviaikaan osuimmekin sitten legendaariseen Tillikkaan, tarkemmin sanottuna vielä alakerran Kellaritillikkaan.



Sääennusteet olivat luvanneet meille tihkusadetta pitkin päivää, mutta onneksemme ennusteet eivät tälläkään kertaa olleet luotettavia. Ja saattoipa osansa olla silläkin, että kannoin sateenvarjoa koko päivän käsilaukussani, silloinhan sille ei tietenkään ole tarvetta.

Seuraavaksi suuntasimme kulkumme kohti vasta-avattua samppanjabaaria, joka sitten lähinnä sijaintinsa puolesta osoittautui pienoiseksi pettymykseksi. Champagne Bar Santé ja varsinkin sen pikkuruinen terassi sijaitsi lähestulkoon Hatanpään vilkasliikenteisen valtatien bussipysäkeillä. Sisällä varmastikin olisi ollut viihtyisämpää, mutta  kesäkelistä huumaantuneina me halusimme ehdottomasti olla ulkona auringossa pakokaasun katkussa. Minun lasistani löytyi Ruinartin Rose (14,50 €) ja lisukkeena mitäpä muuta kuin mansikoita (3 €).



Voi miten tämä baari olisikaan sopinut kosken partaalle, puiston kupeeseen tai ihan mihin tahansa muualle......

Kaupunkikuvaa väritti se seikka, että lauantai oli koulujen päättäjäispäivä. Nuorta väkeä oli liikkeellä järisyttävät määrät. Kuvankauniita pitkäsäärisiä nuoria naisia käsittämättömän pienissä mekoissa ja korkeissa koroissa, nuoria miehiä komeina puvuissaan. Tunsimme itsemme lähes satavuotiaiksi. Mutta sekään ei estänyt meitä, kun huomasimme, että YleX:n torikonsertissa esiintyi yksi meidän molempien suurimmista tämän hetken suosikeista, Haloo Helsinki. Yleisössä ei juurikaan meidän ikäluokkaa näkynyt, paitsi yksi mies, joka poistettiin alueelta liiallisen humalatilan vuoksi :)

Hauska juttu tähän konserttiin liittyen oli se, että kun istuimme samppanjabaarin terassilla, kuului siihen etäistä huutoa ja kirkumista. Hetken jo mietimme, että miten ihmeessä Särkänniemen kiljunta voi kuulua näin kauas, kunnes tajusimme, että torilla YleX:n ensimmäinen esiintyjä olikin Isac Elliot, jota kirkuva teinityttölauma odotti :)


No, me jätimme kirkumiset kirkumatta ja kun odotettu Vapaus käteen jää oli kuultu ja Haloo Helsinki jäi vielä lavalle, lähdimme kohti illallispaikkaamme. Vinoteca del Piemonten oli löytänyt käyttämällä eat.fi -sivustoa, joka on vallan mainio apuväline, kun haluaa tutustua "vieraan" kaupungin ravintolatarjontaan ja siitä annettuihin arvosteluihin. (Kotikaupunkini osalta palvelu kertoo parhaan ravintolan olevan turkkilainen kebabpaikka, minne nyt en menisi illalliselle, vaikka kelpo ruokaa kuulemma tarjoavatkin. Joten oman harkinnan käyttö on myös suotavaa!) Vinoteca del Piemonte ei tätä kautta saanut läheskään niin suurta suitsutusta, kuin vaikkapa 4 Vuodenaikaa, mutta kiinnostuin tarjolla olevasta Veneto -menusta. Ja kun vielä eräs ystävistäni kertoi käyneensä paikassa useammankin kerran, niin pidin sitä erittäin merkittävänä suosituksena.


Ravintola on nimensä mukaisesti erityisesti Piemonten maakunnan makuihin erikoistunut viinibaari ja ravintola. Teemana oli (viimeistä iltaa) tarkemmin sanottuna Italian Veneton alue ja ruokalajeihin natsaavat Masin viinit. Ravintolamme oli perin vaatimattoman näköinen kadulta käsin, mutta sisältä varsin viihtyisä. Henkilökunta oli ystävällistä ja viinimestari asiantunteva. Asiakkaita ei paljoa ollut, pari pariskuntaa (joista toisen rouva käsittämättömän kovaääninen) ruokailemassa ja yksi mies baarissa.

Boscainin perhe perusti Masin viinitilan jo 1770-luvulla Veneton Valpolicellaan. Masi valmistaa puhdaspiirteisiä, aromikkaita ja herkullisen tasapainoisia viinejä Veneton paikallislajikkeista. Tila on alueensa edelläkävijä kuivatuista rypäleistä valmistettujen AppaXXImento®, Recioto ja Amarone viinien valmistuksessa. Masi on ainoa viittä eri Amarone-viiniä valmistava viinitila ja sen vuoksi Boscainin perhettä kutsutaankin nimellä "The leading Amarone Family".

Tässä siis taustat, sitten makumatka voikin jo alkaa!




Italialainen illallinen ei luonnollisestikaan voi alkaa ilman Prosecco -lasillista (7 €). Ruokalistan selaamiseen ei turhia aikoja kulutettu, koska päätökset oli tehty jo kotona.

Ensimmäinen ruokalajimme oli hevosenlihacarpaccio ja sen kanssa Masin Brolo Di Campofiorin Oro 2009.



En ole aikaisemmin hevosta syönyt näin pelkältään, sillä meetvurstin joukossa olevaa satunnaista hevosenlihaesiintymää ei sellaiseksi voi laskea. Annos oli kaikessa yksinkertaisuudessa mahtava ja liha uskomattoman mureaa. Kun aina omassakin ruuanlaitossaan muistaisi sen, että yksinkertaisuus ja aidot maut ovat sitä parasta. Viinin täyteläinen, kypsän hedelmäinen ja mausteinen maku pehmeine tanniineineen oli lihalle täydellinen pari. Hartaan hiljaisuuden vallitessa toivoimme, että annos ei ihan vielä loppuisi....... Viini löytyy Alkon tilausvalikoimasta 21,90 eurolla ravintolahinnan ollessa 52,50 €.

Ateria jatkui italaiseen tapaan pastalla. Nyt siis seepian musteella värjättyä pastaa ja mustekalasattumia sekä viininä yllättäen roseviini Rosa Dei Masi 2012.



Mustekalanmusteella värjätty pasta ei ole ulkonäöllisesti niitä kaikista herkullisimpia. Oma haasteensa on myös syödä sitä niin, että muste ei roisku ympäri naamaa ja vaatteita. Tämänkin vuoksi on hyvä, että suosin mustaa väriä myös vaatetuksen suhteen! Viinin suhteen ennakkoluuloni pongahtivat huippulukemiin. En kertakaikkiaan voi ymmärtää, mihin tarkoitukseen roseviini on ajateltu. Viinin pitää olla mielestäni punaista tai valkoista, eikä mitään siltä väliltä. Ai niin, samppanjanahan rose kyllä uppoaa meikäläiseenkin :) Vinoteca del Piemonte on ainoa ravintola Suomessa, josta tällä hetkellä saa tätä roseeta (pullohinta ravintolassa 47,50 €, ei Alkon valikoimissa). En lämmennyt viinille vieläkään. Ruuan kanssa se kyllä toimi, sitä en voi kieltää, mutta en ihan noin vaan huvikseni tätä nauttisi. Kaikenkaikkiaan tämä setti oli illan heikoin lenkki. Ei pahaa, ei todellakaan, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävääkään. Mielenkiintoinen, positiivisessa mielessä, jälkimaku ruuasta kuitenkin jäi. Joku mauste, mutta mikä? Eipä aavistustakaan.

Kahden ruokalajin jälkeen tulikin pääruuan vuoro. Vasikanmaksaa italialaisittain. Nam.




Erityismaininnan ansaitsee lisukkeena ollut uunissa kypsennetty viikuna. Sen maku hunajan kera oli kerrasssaan mahtava. Kerrassaan mahtavaa oli myös maksa. Olen suuri maksan ystävä ja vaikka en sitä itse olekaan koskaan valmistanut, niin syön erittäin mielelläni. Tosin edesmennyt kotitalousopettaja-kummitätini aina kehotti välttämään suodattimina toimineiden sisäelimien syömistä. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, että kohtuus kaikessa, kaikesta voi nauttia ainakin harvakseltaan. Vasikanmaksa oli yllättävän vaaleaa väriltään, eikä niin "maksamaista", mitä naudanmaksa on. Ja viini. Viini oli TAIVAALLINEN Amarone Costasera 2008. Jos alkuruuan kohdalla toivoin, että se ei loppuisi, niin nyt toivoin samaa viinin osalta. Tämä viini löytyy Alkostakin, 37 €:n hintaan, joten ei ehkä ihan normi perjantaipullo-ostos kuitenkaan. Viini-lehti arvioi tämän neljän tähden arvoiseksi eli harmoninen ja laadultaan erinomainen, mutta hinnaltaan kallis. Arvostelu tässä. Ravintolan sivuilta ei löytynyt pullohintaa, mutta jos kertoimet ovat sitä, mitä ensimmäisen viinin kohdalla, niin silloin puhuttaisiin noin sadan euron panostuksesta. Huh huh. Onneksi emme innostuneet tilaamaan lisää!!!!!!

Menun päätti kirsikkapiiras, joka tarjottiin Recioto Della Valpolicella 2004:n kera. Viinin hinta 6 €/4 cl, Alkon valikoimista ei löydy.



Viini oli makea, hyvin makean sherryn tyyppinen. Kirsikkapiiras oli niin ikään mahtava. Pelkkiä ylisanoja täynnä koko ilta! Jälkiruuan jälkkäriksi vetäisin vielä kahvidrinkin, Venetian Coffeen (8,50 €), joka sisälsi Maraschino-kirsikkalikööriä, kanelia, tähtianista, kermaa ja kahvia. Drinkki oli kaunis ja maukas, esillepano perinteisestä "irish coffee" -tyylistä poikkeava. Maraschino-likööriä löytyy myös Alkosta, mutta koska sen prosentit ylittävät 22%:a niin tuotetietoja ei saa Alkon sivuilta. Mahtavaa, että minua näin suojellaan väkijuomatiedoilta!


Menun hinta ruokien osalta oli 44,50 € ja viinipaketti 23,50 €. Siihen päälle alku- ja loppudrinkit, niin oman laskuni loppusumma oli 83,50 €, jota pidin/pidimme kohtuullisena hintana kokemallemme.

Iltaa jatkoimme tamperelaisystäviemme kanssa vielä hetken verran lämpöisessä kesäillassa, Ratinan suvannon kelluvalla terassilla. Näkymät olivat kuin ulkomailla konsanaan.


Hotellissa hyvin nukutun yön jälkeen nautimme hotellilla maukkaan aamupalan terassilla auringossa. Teimme pienen kävelylenkin kaupungilla, nautimme jäätelöt torilla (vanhanajan salmiakki aidossa vohvelissa), kulautimme jäiset lonkerot helteen helliessä ja matkasimme kotiin.



Junassa repeilimme naurusta, kun huomasimme, miten osuva merkintä paikkojemme kohdalla oli. Ylensyönneille oli varmaankin varattu vähän tukevammat penkit!


Gourmetkerholaisten retkiviikonloppu päätyi aurinkoiselle pihalleni, jossa vähän grillailimme lounasta, poksautimme samppanjan ja torkuimme auringossa. Mahtava viikonloppu! Tuskin maltan odottaa kesäkuun tapahtumaamme, Taste of Helsinkiä :)