Joululounaalla Lehtovaarassa

Tyttäreni perheen kanssa aloitimme uuden joululounasperinteen vuosi sitten, kun neiti Naperokin on siinä iässä, että osaa arvostaa niin hyvää ruokaa (varsinkin siianmätiä), kuin kaunista interiööriäkin. Vuosi sitten olimme Katajanokan Kasinolla, siitä voit lukea täältä, klik. Mutta nyt siis Lehtovaarassa. 

Ravintola Lehtovaara on yksi Helsingin klassikkoravintoloista. Vaikka niin mielelläni käyn tutustumassa uusiin ravintoloihin ja uusi makumaailmoihin, niin rakastan näitä klassikoita, jotka ovat ja pysyvät. Kondiittori Emil Lehtovaara perusti ravintolan jo vuonna 1916, tosin silloin Viipuriin. Omistajavaihdoksesta huolimatta nimi pysyi ja Lehtovaara muutti vuonna 1940 nykyiselle paikalleen Taka-Töölöön, Helsinkiin. 

Olen itse käynyt ravintolassa ensimmäisen kerran 1980-luvulla, jolloin silloinen pomoni vei minut ja kaksi työkaveriani sinne illalliselle. Hänellä on muutoinkin ollut suuri vaikutus moneen asiaan, jotka tänä päivänäkin ovat minulle tärkeitä. Ruoka, viini, taide. Opin häneltä paljon ja olen siitä iloinen! Muistan vieläkin, mitä silloin söin. Cœur de filet Provençalen valkosipuliperunoilla. Se löytyy listalta edelleenkin. Tietenkin, koska klassikkoravintola.

Mutta nyt joululounaalle. Katsokaa, miten ihastuttava oli pöytämme! Kauniit kattaukset, kaiken kaikkiaan miellyttävä tunnelma ja maukkaat ruuat. Palmun alla oli hyvä olla.

Alkupalapöydästä löytyi kaikki tarvittava, niin perinteiset kalat, mädit kuin kinkku sinappeineenkin. 

Yksi tärkeimmistä kriteereistä tämän vuoden ravintolavalinnan suhteen oli se, että halusimme pöytään tarjoillun pääruoka-annoksen. Täällä se onnistui. Neiti Napero valitsi tattikeiton, vanhempansa lohta ja selleriä, minä lohta. Kaikki olimme tyytyväisiä annoksiimme, vaikka neiti Napero ensin vähän protestoikin keiton lastenannoskokoa. Keittoa oli hänelle kuitenkin varsin riittävästi, koska alle oli vetäisty melkoinen satsi mätiä ja lohta asiaankuuluvine lisukkeineen.

Lohen kanssa tarjottu rapukastike oli taivaasta! Siis niin hyvää, että en keksi mitään moitteen sanaa, kaikki oli vaan niin maukasta. Ruokajuomana lasillinen rieslingiä. Alkuun otimme samppanjaa ja se toimikin hyvin alkuruokien kanssa. Tai siis samppanjahan toimii aina ja kaiken kanssa. Amen.

Ja aina on tilaa jälkiruualle. Oli sitten kyse lapsista tai aikuisista. Parin tunnin ruokailu oli hyvä päättää suklaalla ja marmeladeilla. Ja juustoilla. Ja pipareilla. Ja santsikierroksella.

Tämä oli hyvä! Saattaa olla, että tulemme tänne seuraavallekin joululounaalle. Ehkä tästä tulee meidän perinne silläkin tavoin, että tulemme tänne aina. Ehkä. Edellytykset sille kyllä on.

Töölöläinen lauantailounas

Tammikuisena lauantaina hyppäsin junaan ja matkustin näin vapaallakin Helsinkiin. Ohjelmassa asioiden hoitoa Töölössä, niin niinpä jäin kulmille pyörimään vähän pidemmäksi ajaksi lounaan ja ostosten merkeissä.

Ravintola B5 Black on saanut nimensä siitä, että se sijaitsee Töölöntorilla entisen raitiolinja 5:n päätepysäkillä. Kesällä 2019 avatun terassiravintolan suosion siivittämänä on kesäkuussa 2020 avattu varsinainen ravintola terasseineen. 

Korona-ajan suluista johtuen oli jotenkin surullista kävellä rautatieasemalta Töölöön ja nähdä niin monen ravintolan ovessa lappu tekstillä "Toistaiseksi suljettu". Ehdin jo miettiä, onnistunko löytämään lounaspaikkaa mistään, mutta onnekseni B5 oli avoinna. Mutta kuten kuvista näet, tungosta ei ollut. Ensimmäisen puolituntisen olin ainoa asiakas. 

Viinilista ei varsinaisesti sykähdyttänyt suuntaan tai toiseen ja päädyin tilaamaan laseittain myytävistä portugalilaisen Intimista Tinton (9,50 € 16 cl ja Alkossa pullollinen 7,94 €). On myönnettävä, että Alkossa en tartu tämän hintaluokan tuotteisiin (alahyllyllä, hankala kumartua), ellen jostain syystä ole juuri nimenomaisesti sitä etsimässä. Keskitäyteläinen, keskitanniininen, herukkainen, kirsikkainen, luumuinen. Viinilehden arvostelua tästä tuotteesta ei löytynyt, mutta oman suun arvio lasillisen perusteella oli, että viini sopi tilanteeseen ja ruualle, jopa hetken harkitsin toista lasillista. Hetken.

Pidin ravintolan tunnelmasta ja sisustuksesta. Töölöntoria kunnostetaan paraikaan, parkkipaikat saavat väistyä ja toria on tarkoitus kehittää oleskelu-, viihtymis- ja asiointipaikkana (lue lisää, klik). Tulevana kesänä näkymät ovat varmasti jo viihtyisämmät.

Viihtyvyydessä olennainen osa oli musiikilla. Taustalla soi kotimainen iskelmä, ihan sellainen oikein perinteinen. Se oli jotenkin hauskaa ja yllättävää sisustukseltaan näin modernissa ravintolassa. Tykkäsin. Ja kun itsekseni olin, tuli kappaleiden sanojakin kuunneltua aivan eri tavoin. Otahan kuunteluun vaikkapa seuraavat:  Jani&Jetsetters/Liian tyly, Komiat/Leskenlehti, Yölintu/Appelsiinilehtoon tai Kyösti Mäkimattila/Paha oot, niin pääset fiilikseen. En tiedä, onko tämä tyylilaji ravintolassa vakio, mutta minua se kyllä ilahdutti. Juuri siinä hetkessä!

Söin lounasta puolipitkän kaavan mukaan eli kaksi ruokalajia, lasi viiniä ja cappuccino. Ruokalista oli juuri vaihtumassa, joten näitä nauttimiani herkkuja ei listalta valitettavasti enää löydy.

Karitsawallenberg (23€), ruskistettua voita, kunnon muusi. Inhoan puolukoita, enkä muistanut pyytää annosta ilman niitä, mutta yllätyin! En ymmärrä, mitä niille oli tehty, mutta söin hyvällä ruokahalulla niistä viimeisenkin. Pidin annoksesta. Paksun pihvin kypsennyksessä on haasteensa ja tämäkin oli ehkä siinä ja siinä, että oliko liian kuiva, mutta kastike ja muusi pelastivat, joten kokonaisuus oli hyvä.

Ja mikäli jälkiruokalistalla on crème brûlée, en pääse siitä ohi. En tälläkään kertaa. Tämä versio oli kookoksinen (9€). Aivan täydellinen! Ja katsokaa, miten kaunis tuo annos oli! Nyt tulee jokaiseen lauseeseen huutomerkki!!!

Lounaslaskuni oli loppusummaltaan tasan 45 euroa. Se on paljon lounaasta, mutta kohtuullinen sangen herkullisesta lauantailounaasta. Tänne voisin piipahtaa toisenkin kerran, vaikka kesällä, kun terassi on auki ja tori remontoitu.

Maittavan lounaan jälkeen vielä onnistuneita ostoksia samaisen torin laidalla Relovessa ja Paperikauppa Putingissa, niin jälleen kerran päätin, että pitäisi tehdä Helsinkiin kaupunginosaretkiä, jolloin ottaisi kerralla haltuun aina yhden osion hyvän ruuan, viinin, nähtävyyksien ja ostoksien avulla. Kerran kuukaudessa, yksi lauantai. Tämähän on toteutusta vailla valmista!

Joulupäivällinen Katajanokan Kasinolla

Ennen neiti Naperon (nyt 5v) syntymää meillä oli vanhimman tyttäreni kanssa tapana käydä joulunalusviikolla yhdessä lounaalla. Sen verran käytiin, että kutsuimme sitä jo perinteeksi. Sitten perinne jäi tauolle muutamaksi vuodeksi, mutta elvytimme sen eloon jälleen tänä jouluna, koska nyt myös napero ymmärtää herkuttelun (varsinkin mätien ja graavilohen) päälle.

Varasimme pöydän tilausravintolana toimivan historiallisen Katajanokan Kasinon joulupöydän päivälliskattaukseen. Kasinorakennus on valmistunut todennäköisesti vuonna 1913 (tarkkaa tietoa ei ole) venäläisen upseeriston käyttöön. Lisää mielenkiintoisesta historiasta voit lukea täältä, klik.

Mahtavien jäänmurtajien "koti" on Katajanokalla Merikasarmin laiturissa. Talvisin murtajat siirtyvät sinne, missä niitä milloinkin tarvitaan, mutta kesäaikaan löydät kaikki kuusi täältä laiturista ja silloin niille pääsee myös vierailemaan. Oli jotenkin herttaista, että myös jäänmurtajat oli puettu juhla-asuun joulun kunniaksi. 

Upea yläkerran Kenraalisali oli katettu yllättävän täyteen. Korona-aikakin vielä, toki koronapassit piti esittää tullessa, mutta silti ahtaus hämmästytti. Nettisivuilla puhutaan merkityistä turvaetäisyyksistä ja kulkusuunnista tarjoilupisteille, en niitä kyllä missään nähnyt.

Joulupöytä oli perinteinen seisova pöytä kylmine kala- ja liha-alkuruokineen ennen muutamaa lämmintä ruokalajia. Vasta nyt menua lukiessani huomasin, että olisi ollut mahdollista myös saada lipeäkalaa pöytään tarjottuna annoksena. Harmi, ettei kukaan siitä maininnut, emmekä mekään huomanneet. Höh. Kuvat menusta tuolla vähän alempana.

Kylmät alkupalat olivat ehdottomasti pöydän parasta antia. Lämpimistä laatikoista en erityisesti innostu oikein milloinkaan. Hinta oli sisänsä kohtuullinen 39 euroa ja lapsilta 2 euroa ikävuodelta. Meidän naperomme söi siianmätiä taatusti sen kympin edestä!

Jälkiruokapöytä oli ehkä vähän vaatimaton, mutta olisiko enempää pystynyt syömäänkään? Jouluhalko oli tajuttoman hyvää, juustot maistuivat ja toki myös karkit.

Meillä oli tosi kivaa, mutta totesimme kuitenkin, että ei varmaan tänne tulla uudelleen. Ahtaus oli todella häiritsevää, eikä pöydän antimetkaan täysin vakuuttaneet. Päätimme, että vuoden kuluttua menemme jonnekin, jossa on annostarjoilu pöytiin ja vaihdamme päivällisajankohdan lounaaseen. Valinnanvaraa kuitenkin on!

Tässä kuvat menusta:

Tunnelmia Katajanokka-Esplanadi-Rautatieasema -väliltä:

Kesämuisteloita: Ensivisiitti Pihlajasaareen

Näin syksyn jo vääjäämättä lähestyessä ollessa täällä, on mukava palata muistoissa kesän alkuun. Ja siellä helteisen huolettomaan kesäkuiseen päivään, jonka vietin työkavereitteni kanssa Pihlajasaaressa. Tämä oli ensimmäinen kosketukseni Pihlikseen ja rakastuin, mikä paratiisi se onkaan! 

Olimme vuokranneet käyttöömme kolmeksi tunniksi puulämmitteisen pienen rantasaunan. Voi miten sympaattinen se olikaan ja näkymät olivat aivan käsittämättömän upeat. 

Saunalla olisi viihtynyt loistavasti toisetkin kolme tuntia! Toki on myönnettävä, että upealla kelillä oli viihtymiseen osansa, saunalla ei ollut pukuhuoneen lisäksi mitään oleskelutilaa, joten sateella siellä ei olisi saunomista pidempään huvittanut olla. Vaan nyt huvitti!

Saunasession jälkeen siirryimme syömään Pihlajasaaren ravintolan terassille. Kukapa tällä ilmalla sisälle olisi jäänyt!

Lautaselta löytyi vuohenjuustosalaattia ja lasista sopivan kylmää valkoviiniä. Aivan täydellistä! Tämäkin.

Ihastuttavia rantanäkymiä värikkäine uimakoppeineen. Miten idyllistä tämäkin, aivan kuin ulkomailla. Olin jotenkin niiiiiiiiiin fiiliksissä ihan kaikesta.

Merimatka se on lyhytkin merimatka!

Ja retki päättyi siihen, mistä se alkoikin eli Aperol Spritz -kilistelyille Cafe Caruselin terassilla. Hyvä päivä! Täydellinen päivä!