sunnuntai 30. elokuuta 2015

Viinisiskojen etelänmatka


Kotikutoinen viiniklubimme, Viinisiskot, suuntasivat matkansa etelään. Ei, emme suurista puheistamme huolimatta vieläkään olleet vuokranneet taloa Toscanasta. Ei, vaan päädyimme Suomen etelään eli Hankoon ja siellä putkaan......

Hotelli


Hotelli Bulevard sijaitsee nimensä mukaisesti Bulevardilla ja se on kunnostettu entisen poliisiaseman tiloihin viitisen vuotta sitten.


Ja koska kukaan meistä ei ollut koskaan ollut putkassa, niin valitsimme tietenkin putkahuoneet. Niitä on tarjolla sekä yhden että kahden hengen versioina. Putkissamme ei ollut kylpyhuoneita, mutta wc oli. Tosin se oli vain seinäkkeellä rajattu "koppi" putkan nurkassa, niin kannattaa huomioida, että minkäänlaista äänieristystä ei ole. Kylpyhuone, jonka yhteydestä löytyy myös sauna, on yhteiskäytössä. Naisten puolella oli neljä erillistä suihkukoppia ja käyttöömme annettiin muhkeat kylpytakit sekä kylpytossut. Asukkaiden yhteinen suihkutila ei ollut käytännössä niin hankala, miltä se ehkä ensin kuulostaa.



Putkahuoneet olivat hauska elämys. Tosin ensimmäisenä yönä nukuin huonosti, kun pelkäsin putoavani korkealta ja kapealta vuoteelta.


Sisustus oli raikasta, eikä ikkunattomuuskaan (kapea ikkuna aivan katonrajassa) näin kesäaikaan häirinnyt. Talvella saattaa kuitenkin tuntua, kuin yöpyisi kellarissa.

Hotellin vieraskirja
Aamiaishuone / Bar Komissar

Aamiainen oli melko vaatimaton. Joten jos olet aamiaisihminen, niin todennäköisesti hivenen petyt. Perusleivät, leikkeleet, juustot, vihannekset, jogurtit ja mehut kuitenkin ovat tarjolla. Muutama meistä kaipasi munakokkelia, sitä ei ollut, mutta oli keitettyjä munia. Aamiaishuone toimi myös baarina, Bar Komissar ja kadun puolella ulkona oli terassi. Kaiken kaikkiaan suosittelun arvoinen pieni hotelli!

Hangon Makaronitehdas



Osa meistä lähti matkaan jo perjantai-aamusta, joten ehdimme myös lounaalle. Hangon Makaronitehdas valmistaa itse päivittäin pastansa, mutta me päädyimme salaattilounaaseen.




Caesar-salaatti kanalla (pieni 12 €) oli oikein onnistunut valinta. Erityiskehuja olen kuullut ravintolan makkarapastasta (fenkolilla maustettua maalaismakkaraa), mutta nyt siis kevyempi vaihtoehto, sillä vatsaan piti jättää tilaa vielä illalliselle!


Viininä ihastuttava Villa La Mattarana Pinot Grigio (43€/plo) Italian Venetosta. Kuiva, pehmeä, pyöreä, hennon mineraalinen. Suomessa saatavilla vain ravintolamyynnissä.



Sisätilojen sisustus todella viehätti ja onkin vähän sääli, että tämä ravintola on auki vain kesäaikaan. Tältä kesältä ovet on jo suljettu ja avataan taas toukokuussa 2016.

På Kroken



Perjantai-illan illallista varten olin varannut pöydän På Krokenista, äyriäis- ja kalaravintolasta, joka sijaitsee Hangonkylän pienvenesataman kupeessa, noin 3 kilometrin (eli taksimatkan) päässä Hangon keskustasta. Paikka oli minulle entuudestaan tuttu, koska muutamia vuosia sitten kahtena kesänä vuokrasin Hangosta talon viikoksi ja ruokaravintolat tuli tarkkaan käytyä läpi. Ystävilleni tämä oli ensivisiitti.


Menu koostuu pääasiallisesti merenantimista, kaloista ja äyriäisistä, mutta tarjolla on myös liharuokia. Ravintolan saaristolaispöytä on myös suosittu valinta.


Oma valintani oli äyriäissinfonia (34 €). Grillattu hummerin puolikas, vihersimpukoita, sinisimpukoita, scampia, taskurapua, merirapua, tavallisia rapuja. Alkuruokaa ei tarvittu :) Viidestä neljä valitsi tämän herkkulautasen, eikä mikään ihme, sillä Suomessa on kuitenkin melko harvassa ne ravintolat, jotka tarjoavat monipuolista äyriäisvalikoimaa.

Viininä iki-ihana Faubel Maikammer Kirchenstück Riesling Trocken, joka kyllä kannattaa pitää mielessä ja maistaa, kun kohdalle osuu. Viiniklubillemme se osui edellisen kerran pari vuotta sitten Bistro O Mat -vierailulla, josta voit lukea täältä, klik.

Ja se yksi, joka ei sinfonian puoleen kallistunut, päätyi ottamaan Scampi Amoureuse -annoksen (32 €), joka nimensä mukaan sisälsi paistettuja tiikerirapuja krookkenin tapaan sekä salaatin. Tyytyväiseltä vaikutti hänkin.



Jälkiruuaksi valitsin jäätelön. Captain Morgan -jäätelön ja sen kanssa viiniksi Princess Moscato Peter Lehmannilta. Makea, hapokas, pirskahteleva, hedelmäinen, kukkainen. Viini, joka on ollut Alkon tilausvalikoimassa, mutta poistunut kesäkuussa 2015. Nimi kannattaa kuitenkin laittaa muistiin.

Ilta oli täydellinen. Ruoka loistavaa, palvelu ystävällistä, seura ihan parasta. Mitä sitä enempää ihminen tarvitsee. Laskuni, joka sisälsi äyriäislautasen ja jälkiruuan sekä molempien osalta osuuteni viinipullosta, oli yhteensä 64,80 €. Hinta ja laatu kohdillaan. Kiitos!



Ravintolan sisustus suorastaan pursui erilaisia yksityiskohtia ja merihenkistä sisustustavaraa. Ravintolan kanssa samassa rakennuksessa toimi myös satamakahvila ja siellä vielä kalapuoti. Kalastaja Magnus Ekströmin yrityksen tuotteita löydät myös Hakaniemen hallin kalamyymälästä.

Origo



Origo on yksi tunnetuimmista, ellei jopa tunnetuin Hangon ravintoloista. Sinne suuntasimme lauantain illalliselle. Myös tässä ravintolassa on erittäin suosittu saaristolaispöytä ja yksi seurueestamme valitsikin sen antimet alkuruuaksi.





Ravintolan sisätilat ovat erittäin tunnelmalliset ja kauniit. Selkeästi huomasi, että Hangon kesäkausi oli loppumaisillaan, ihmisiä oli erittäin vähän liikkeellä. Perjantai varsinkin oli hyvin hiljainen, aivan kuin oma kotikylämme! Kuitenkin sää oli ehkä parasta, mitä tänä vuonna on ollut tarjolla, mutta se ei näyttänyt tilannetta muuttavan.


Vähän vierastan tätä modernia tietokone-meininkiä ravintoloissa, mutta kai kaikkeen tottuu. Seuraava askel lienee se, että asiakas näppäilee tabletilta itse tilauksensa, eikä tarjoilijaa lehtiöineen enää tarvita.


Oma valintani alkuun oli etanat kolmella tavalla (12,40 €). Parmesan-valkosipuli, pekoni-persilja sekä Aura-Gold -voilla gratinoituna.


Viini suosituksen mukainen Valpolicella Superiore Nanfrè 2012 Italian Venetosta. Keskitäyteläinen, raikashappoinen, kypsän marjaisa, silkkinen ja tasapainoinen. Lisätietoja tuottajasta löydät maahantuojan sivuilta, klik.


Pääruuaksi valitsin lihaa, metsästäjän härkää (31,90 €). Grillattu chateubriand kotimaisesta härän sisäfileestä 180 g, rosmariinipekonikakkua, pekoni-papuja, kantarellikastiketta, juureslastuja vielä koristeena. Suositusviininä tuttuakin tutumpi Miss Harry Barossa Valley 2010. Tästä ihanasta viinistä löydät Alkosta vuosikerran 2012 hintaan 13,98 €. Kypsän hedelmäinen, mausteinen, silkkinen ja tasapainoinen. Erinomainen viini liharuuille ja juustoille. Lisätietoja tuottajasta löydät maahantuojan sivuilta, klik.

Pöydässämme nautittiin myös seuraavia pääruokia. Suositusviinien kera tietenkin.

Bovikin luomukaritsaa kahdella tavalla (32,20 €), grillattua karitsan filettä ja karitsanniskaprässiä, linssi-juuresragu, paprikapyree, salviaöljy, portviinikastike
Paahdettua kuhaa (29,20 €), valkoviinivoissa haudutettua fenkolia, ruusukaalia ja kyssäkaalia, jokirapukastiketta
Minä päädyin jälkkärin osalta valitsemaan Irish Coffeen, mutta vieruskaveri otti juustoa.
Kokonaislaskuni oli 76,70 €, sisältäen alku- ja pääruuat, lasilliset viiniä kummallekin sekä jälkkärikahvin. Olin oikein tyytyväinen.


Illan päätteeksi kipusimme yläkerran klubille, jossa kasariteeman mukaisesti nautimme drinkkejä tanssin lomassa. Tässä itsemurhaa kierroksen verran.

Bengtskär

Retki Bengtskärin majakkasaarelle lauantaina oli matkamme kohokohta. Aikaisemmin olin ollut siellä kaksi kertaa, toisella kerralla jopa yöpynyt. Hangon itäsatamasta majakalle pääsee päivittäin. 58 euron hintaiseen lippuun sisältyy matkan lisäksi kevyt lounas menomatkalla ja opastus paikanpäällä. Startti on klo 11, merimatka kestää 1,5 tuntia ja takaisin ollaan 16.30. Suosittelen, matka on elämys! Ja meitä hemmoteltiin upea kelillä, meri oli tyyni, aurinko paistoi täydellä terällä. Uskomattomat maisemat  vetivät sanattomaksi.

Tarkkaan kun katsot, niin majakka jo häämöttää horisontissa.









Mennen tullen




Täytteenä mozzarella, pestoa ja kanaa.

Menomatkalla poikkesimme Tammisaaressa. Kaunista rantamaisemaa, viehättäviä rakennuksia ja välipalaa kahvila Carl de Mummassa.


Kotimatkalla sitten poikkesimme Fiskarsissa ja lounaalla Wärdshusin terassilla. Loistavan retken loistava päätös. Tämänkesäisestä Fiskarsin retkestäni voit lukea täältä, klik.

Loppuun vielä tykitys valokuvia, niin Hangosta, kuin mereltäkin.


















Kivimies





Kasinon ranta


Ihastuttava ruukkupuutarha
Vesitorni



Ravintolarivistö Makasiineilla
Jopot tehdään Hangossa. Helkama 100-vuotis muistomerkki.