Sitruunainen sunnuntai

Silmiini oli osunut ohje sitruunakekseistä. Itse asiassa useammistakin. Pehmeistä ja vähän sitkeistä sitruunakekseistä. Halusin niin kovasti tehdä niitä! Vaan onko mitään järkeä tehdä niitä vain itselle? Tunnen niin itseni, söisin koko satsin muutamassa päivässä. Ei järjen hiventä, mutta kun pakko oli päästä niitä tekemään, niin ajattelinkin viedä keksit toimistolle yllätykseksi.  Siispä keksien tekoon talvisen sunnuntain ratoksi.

Sitkeät sitruunakeksit

meilläkotona.fi

35 kpl (minä sain 48 kpl)

7 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

½ tl leivinjauhetta

250 g voita

4 dl sokeria

1 muna

½ tl vaniljauutetta (valinnainen)

1 luomusitruunan kuori raastettuna

4 rkl sitruunamehua (tuli tuosta yhdestä sitruunasta)

Lisäksi

½ dl sokeria keksien pinnalle

Voita ja sokeria, pakko tulla hyvää! Vatkaa pehmeä voi sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi, lisää muna ja vatkaa hyvin.

Pese sitruuna kuumalla vedellä huolellisesti (vaikka olisikin luomu) ja raasta kuori voi-sokerivaahdon joukkoon. Kuvassa ehdottomasti paras ikinä raastin tähän puuhaan! Purista sitruunan mehu joukkoon ja lisää vaniljauute.

Sekoita keskenään jauhot, sooda ja leivinjauhe. Lisää seos voi-sokerivaahtoon ja sekoita tasaiseksi.

Ota taikinasta noin ruokalusikallisen kokoisia nokareita ja pyörittele ne palloiksi. Pyöritä vielä lautasella, jossa on sokeria. Laita leivinpaperille ja litistä hieman. Jätä kekseille vähän kohoamisvaraa ja paista 175 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Kuten kuvasta näkyy, älä ihmettele, sillä keksien väri ei juurikaan paiston aikana muutu, mutta ei tarvitsekaan, sillä silloin ne pysyvät sitkeinä ja vähän kosteina.

Äh, miten hyviä. Liian hyviä. Minä niin kerään pisteet kotiin toimistolla! Tosin näistä ei tullut lainkaan sen näköisiä, mitä ohjeessa. Seuraavaa kertaa ajatellen pitää muistaa, että litistää taikinapalloja hieman vähemmän. Silloin sisus pysyy vieläkin kosteampana, nämä omat tekeleeni olivat ehkä liian littania.

Mutta hyvin tekivät kauppansa! Ei mennyt kuin hetki, kun nämä lähes viisikymmentä keksiä olivat kadonneet parempiin suihin. Ja mikä parasta, eivät siis kertyneet meikäläisen vyötärölle!

Melkein tipattoman tammikuun soppa

Aloitetaan tämä juttu viinillä. Viinillä, koska on tammikuu. Tipaton tammikuu. Noh, minun tammikuuni oli tässä mielessä vain 19 päivän mittainen. Ensikertalaisena selvisin vähemmällä.... Tammikuuhan on perinteisesti erilaisten ryhtiliikkeiden kuningaskuukausi. Ollaan tipattomilla, hiilarittomilla, laihdutetaan, aloitetaan uusia harrastuksia, tehdään hyviä lupauksia ja päätöksiä, huhkitaan hulluna saleilla ja laduilla. Eikä siinä mitään, jokainen toimii tavallaan, mutta pakko myöntää, että välillä nämä tammikuiset ehdottomuudet hymyilyttävät, varsinkin helmikuun alkupuolella..... Me ihmiset emme ole kovin pitkäjänteistä porukkaa. Olen minäkin päätöksiä tehnyt. Olen vaikkapa nyt päättänyt, että syön ensimmäisen ravintolaillallisen vasta helmikuun puolessa välissä, kun laivalla juhlistamme ystäväni syntymäpäivää. Siihen asti kokkaan herkkuja kotona, tyhjennän pakastinta ja siinä sivussa säästyy rahaakin. Ja tässä samalla kirjoittaessani muistan, että olenkin menossa ensi viikolla illalla ulos syömään, mutta koska se ei tapahdu omalla rahalla, niin sitä ei lasketa! Ensimmäinen poikkeus.... Tämmöistä lipsumista se elämä on, ihan kaiken kanssa!

Mutta palatkaamme tipattoman tammikuun katkaisseeseen viiniin. Mayu Reserva Carménère 2015 (14,49 €), 100% lajikeviini Chilestä. Täyteläinen, tanniininen, tumman kirsikkainen, luumuinen, karpalohilloinen, kevyen paprikainen, mausteinen, lämmin. Mehevä ja hilloinen, ehkä jopa hivenen liiankin hilloinen omaan makuuni. Viini -lehti antaa upeat neljä tähteä (=harmoninen, laadultaan erinomainen) ja kehuu sekä luonteikkaaksi, että myös edulliseksi ostoksesi. Suosituksena aromikkaat, grillatut lihat. Ei siis ihan mikään lipittelyviini, vaan kaipaa ruuan kaverikseen. Siispä sitä ruokaa tekemään!

Poro on parasta, niin sanotaan ja pakastimestani sitä löytyy. Hyvinkään Rekon kautta olen parina talvena poroa hankkinut ja sitten sitä pihtailen, kuin kalleinta aarrettani. Pelkään, että seuraavaa mahdollisuutta tilaamiseen ei tule ja näin ollen vetkutan ja vetkutan kokkailuun ryhtymistä. Vaan seuraava kerta tulee, nyt siis jo kolmas kerta, kun tilaus on laitettu vetämään. Eli nyt viimeistään on otettava työn alle uudet herkulliset pororeseptit.

Käristelelihaa näkyi löytyvän parikin pakettia, joten siitä aloitetaan. Perinteinen poronkäristys on herkkua, mutta mieli teki kokeilla jotain muuta. Erinäisten kyselyjen ja googlailujen johdosta päädyin keittoon.

Lapin ukon keitto

Deliporo.fi
4-6 annosta

700 g poronkäristyslihaa

1 tl suolaa

150 g sipulia

7½ dl vettä

1 lihaliemikuutio

500 g perunasuikaleita

500 g kasvissuikaleita

250 g viherpippurisulatejuustoa (Koskenlaskija)

2½ dl kermaa

1 dl persiljasilppua

rakuunaa

ruohosipulia

Valmiiksi pilkotut pakastekeittokasvikset olin hankkinut Riihimäen Rekosta suoraan tuottajalta (valitettavasti en vaan muista nimeään) ja on sanottava, että tuote on niin onnistunut, että hankkisin sitä jatkossakin, jos vaan tulee tarjolle. Perunana puikulaa, jonka vedin suikaleiksi monitoimikoneella.

Ruskista liha pannulla ja kuullota pilkottu sipuli. Lisää suola käristykseen. Siirrä liha ja sipulit kattilaan. Tai mikäänhän ei estä ruskistamasta kattilassa, niin säästyy vähän tiskiltäkin. Lisää kattilaan lihaliemi, perunat ja kasvikset.

Ohjeessa sanottiin, että juusto sulatettaisiin erikseen kermaan ja vasta sitten kaadettaisiin kattilaan. Mietin siinä, että ei mikään kunnon lapin äijä tai ukko ala erikseen kerman kanssa läträämään ja juustoja siinä sulattelemaan, joten nakkasin kaikki ainekset kerralla mukaan. Juustoa sentään vähän pilkoin. Hyvin meni.

Kun perunat sun muut ovat kypsiä (tähän meni ehkä 10-15 minuuttia) pyöräytetään sekaan ruohosipulia ja rakuunaa maun mukaan. Nämä minulla olivat kuivattuina. Keitto viimeistellään ja annokset koristellaan tuoreella persiljasilpulla.

Ihan älyttömän hyvää! Aivan täydellinen talvisoppa, ei tätä suotta ole kehuttu, eikä tarvitse Lappiin asti matkustaa, kun voi tehdä itse.

Lounaalla Etelä-Helsingissä: Maannos

Ravintola, jonka ideologiassa korostuu suomalaisuus, kestävä kehitys, innovointi ja ekologisuus. Näin Kitchen&Bar by Maannos kuvaillaan nettisivuillaan. Ravintola on ollut jo viime vuoden huhtikuusta saakka avoinna, mutta vasta nyt, perjantain ja tilipäivän kunniaksi, päädyin sinne lounaalle.

Maannos -sana tarkoittaa maaperän hedelmällistä pintakerrosta, sillä kuvataan ravintolan omaa ammatillista maaperää, josta ruokaideologia kumpuaa. Ravintolan raaka-aineista 90 % tulee Suomesta ja ruokalista seuraa tiiviisti sesonkeja, esimerkiksi runsaasti villiyrttejä kesäkaudella, mutta toki satokauden antimia säilötään myös talvikauden varalle. Hauska esimerkki on mielestäni se, että kun Suomessa pippuri ei kasva, niin sitä ei myöskään ravintolassa käytetä! Näin luin eräästä ravintolaa esittelevästä jutusta.

Ihastuin ravintolan sisustukseen. Valaisimet, ikkunat, rosoiset tiiliseinät, astiat, aivan kaikki miellyttivät silmääni.

Lounasaikaan on tarjolla päivittäin vaihtuva vaihtoehto (12,50 €) sekä viikon lounas (14,50 €) kahdella vaihtoehdolla. Lounaan hintaan sisältyy leipä, keitto ja kahvi.

Leipä ja sen kanssa tarjolla ollut vaahdotettu voi olivat herkkua ja pieni keittoannos oikein oiva ruokahalun herättäjä. Nyt tarjolla oli palsternakkakeittoa.

Valitsin viikon lounaista paistettua siikaa, maa-artisokkarisottoa Gobbasin vehnästä ja paahdettua maa-artisokkaa. En erityisemmin pidä siitä, että vehnä- tai ohrattolisukkeista puhutaan risottona, koska eiväthän ne nyt ole mitään risottoa nähneetkään! Itse hivenen ohjauduin harhaan, kun noteerasin vain sanan maa-artisokkarisotto. Pääsin tästä hairahduksesta kuitenkin yli, kun annos paljastui todella herkulliseksi ja taidokkaasti valmistetuksi. Enää en rutissut melko korkeasta lounashinnastakaan, sillä tämän tason ruuasta sen mielellään maksaa. Ainakin tilipäivänä.

Manna, leipomohelmi Turussa

Vietin viikonlopun Turussa mummuhommissa. Tyttärenpoikani on nyt kuusiviikkoinen ihanuus, joten kun kutsu kävi, ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, vaan kiiruhdin paikalle. Niin pieni ihminen ja niin paljon puuhaa, että kokkailut jäivät tällä kertaa vähemmälle. Pikaisesti pyöräyttelimme karitsapullia ja paahdoimme punajuuria uunissa, siinä se oli. Syömään sentään ehdimme katetun pöydän ääreen, tyttäreni sanoikin sen olleen hänellä ensimmäinen kerta pojan syntymän jälkeen! Olin myös ottanut neuletyön mukaan, mutta siellä se matkakassissa pysyi koko viikonlopun, kuten myös iltalukemiset. Niin se vaan meni, että kun pikkupoitsu nukahti iltakahdeksalta, niin me muut teimme saman tunnin kuluttua...... Vauvaperhe-elämää.

Päiväunikärryttelyjen yhteydessä kävimme herkuttelemassa leipomo Mannassa, joka on kyllä ihan superlöytö! Tyttäreni oli paikkaan hiljattain tutustunut ja halusi minut sinne viedä. Hyvä, että vei!

Minä haluan uskoa kivijalkaliikkeiden uuteen nousuun ja kukoistukseen. Manna sijaitsee minun käsitykseni mukaan hivenen sivussa ja ulospäin hyvinkin vaatimattomassa rakennuksessa, mutta ovi kävi kyllä sellaiseen tahtiin ja lähes jatkuvasti oli asiakkaita jonossa noutamassa leipiä tai kakkuja, että ei voi muuta kuin onnitella. Tämä alkuvuodesta 2018 avattu viehättävä leipomo-kahvila on kyllä paikkansa ja asiakkaansa löytänyt!

Valinnan vaikeus iski, kun näin vitriinin sisällön! Olisin halunnut tuon, tuon ja tuon. Leivoksia, pullia, leipiä. Vieläkin harmittelen, että en ostanut yhtäkään leipää kotiinviemiseksi! Onneksi on enää kaksi viikkoa ristiäisiin, niin pääsen tänne uudemman kerran.

Ensimmäisellä kierroksella nautimme suolaista ja makeaa. Totta, vedimme täällä todellakin KAKSI kierrosta ja ostimme vielä suklaakeksejä kotiin kahvin kera nautittavaksi.

Suolainen piirakka oli herkkua, fetaa ja pinaattia, mutta makeat veivät kielen! Vasemmalla kinuski-suklaatartaletti suolakiteillä ja oikealla manteli-suklaatartaletti karamellipannacotalla. Kummankin hinta 4,50 €. Ja katsokaa, miten kauniita nämä ihanuudet ovat!

Hyvin maistui, sopuisasti jaoimme annokset ja huokailimme, miten hyvää kaikki oli. Vauva veteli tyytyväisenä sikeitä vaunuissa vierellämme. Täydellinen iltapäiväkahvitteluhetki.

Mutta kun mikään ei riitä,  pitää santsata. Minulle mustikka-macaron (1,20 €) ja tyttärelle uusinta manteli-suklaatartaletista. Sekä kotiin vielä se pussillinen suklaakeksejä. Niistä ei ole edes kuvia!

Ja tämä kuva on puolestaan tyttäreni edelliseltä käynniltä. Porkkanakakkua kehuttiin ylitsevuotavasti! Hmmm, silloinkin on viety kotiin suklaakeksejä...... Ettei vaan tulisi tapa!

Makeaa mahan täydeltä, joten syytäkin oli vielä heittää vähän reipasta ulkoilulenkkiä Aurajoen rantamilla. Manna, minä tulen takaisin!