Äidin kanssa Lahdessa

Lahti on minulle oikeastaan se alkuperäinen kotikaupunki, koska 20 ensimmäistä vuotta elämästäni vietin maaseudulla Päijät-Hämeessä, Lahden välittömässä vaikutuspiirissä. Nyt vietin äitini kanssa päivän Lahdessa ja asioiden hoitamisen, shoppailun sekä kaupungilla löntystelyn lomassa mentiin tietenkin syömään.

Lahdessa on muutamia oikein hyviä ruokapaikkoja, mutta meidän perhe ei oikeastaan käy kuin yhdessä ja se on espanjalaishenkinen pihviravintola El Toro ja sieltä saa bonusta :) Onko tämä sitten aina se paras valinta, siitä ollaan perheen keskenkin vähän eri mieltä.....

Ravintola on perustettu jo vuonna 1981, eikä ruokalista juurikaan ole muuttunut sen jälkeen. Siltä minusta ainakin välillä tuntuu. Pääruoka-annokset on tehty varman päälle, eikä niissä ole sorruttu moderneihin kikkailuihin.

Sisustus on hyvin perinteinen espanjalaisravintolatyyppinen. Tummaa, sorvattua puuta, tummia värejä, teemanmukaisia tauluja. Ja jostain kumman syystä uudet Marianne-raitaiset lampunvarjostimet.......

Alkusalaatti tulee pöytään pyytämättä ja on aivan taatusti tehty samalla reseptillä kaikki nämä vuosikymmenet. No, eipä tule asiakkaalle yllätyksiä......

Pääruuaksi valitsin El Toron grillistä maksaa maalaiskartanon tapaan. Pariloitua naudan maksaa, rapeaksi paistettua pekonia, sipulia, kermakastiketta, puolukkahilloa ja lohkoperunoita hintaan 16,80 €. Maksa oli aivan loistavaa, kuten etukäteen tiesinkin, vuosien kokemuksella. Kritisoin vaan sitä, että koko ruoka oli upotettu kermakastikkeen alle, eikä maksasta näkynyt pöytään tuotaessa lähestulkoon vilahdustakaan. Positiivista oli se, että inhoamani puolukka tarjottiin erillisessä astiassa. Mutta ihan oikeasti, tuo esillepano on jotain niin tyystin 80-lukulaista, että ei mitään rajaa. Kyllä minä ainakin haluan nähdä, mitä lautasella on.

Äidin valinta oli kantarellilohi eli paistettua merilohta kantarellikastikkeen ja uuniperunan kera. Hinta 19,20 €. Tässä kala oli sentään näkyvillä, mutta muuten jotenkin samanmoinen meininki esillepanon kanssa kuin edellisessäkin.

Jälkkärille lähdettiin kaupungille. Lahti on vahvasti Sinuhe -konditorian valtakuntaa, joten voisi sanoa, että hämeenlinnalainen Laurell otti valtavan riskin avatessaan kaupunkiin oman kahvilansa. Kahvilan terassi oli minikokoinen, mutta koska syyskuinen helle helli meitä, emme tohtineet jäädä sisälle. Leivonnaiset olivat hyviä, mutta onhan se sanottava, että ainakaan Sinuhen Runebergin tortulla ei ole voittajaa.

Mitä muuta Lahdessa sitten on? Oma ehdoton suosikkini (minne en ole onnistunut muuta perhettä saamaan) on Taivaanranta. Olen nauttinut siellä parikin aivan taivaallista illallista pitkän kaavan mukaan viineineen. Tällä hetkellä houkuttaa kokeilla tarjolla oleva samppanjamenu tai lauantaibrunssi.

Kokeilematta tyystin on melko lähellä asemaa sijaitseva Roux. Ravintola on hivenen arvokkaampi, mutta ruokalista ja varsinkin viinilista varsin mielenkiintoinen. Toistaiseksi olen tyytynyt vain tirkistelemään sisälle (en kuitenkaan aukioloaikaan) nenä kiinni ikkunassa, mutta sinne on vielä päästävä! Kurkatkaa linkistä kuvia, siellä on niin kaunista......

Yksi lahtelainen must-mesta on italialainen Mamma Maria, torin laidalla. Paikka on järkyttävän suosittu, eikä sinne ole menemistä ilman pöytävarausta. En vaan täysin ymmärrä syytä....... Olin siellä viime talvena ystävieni kanssa ja vähän pyörittelin silmiäni nähdessäni sen kaiken runsauden. Menu kilometrin mittainen, annokset valtavia, italialais-lahtelaiseen tyyliin somistus myös runsasta....

Tilasin sitten jälkkäriksi Irish Coffeen. Italialaisravintolassa. En ainakaan kermaa tarvinnut enempää :)

Jäätävää meininkiä ja viinivinkki

Jatketaanpa sitten itsensähäpäisyllä...... Sillä Happyhamster myös syväjäädyttää aarteitaan. Ja siitähän ei välttämättä hyvää seuraa..... Vintage on mielenkiintoista tavaroiden osalta ja vuosikerrat viinien, mutta onko vuoden 2009 grillimakkarat säilyttämisen arvoisia, se onkin sitten jo eri juttu......

Oli siis aika sulattaa pakastin. Ja koska lapsena haaveilin arkeologiasta, niin kieltämättä olo oli hivenen indianajonesmainen......

Ylähylly umpijäässä

Kaappi turvoksissa jäätä ja epäjärjestystä

Mikälie mysteeri siellä pilkottaa....... Eikun hakku heilumaan!

Tähän kohtaan sitten viinivinkki! Vivahteikas ja ryhdikäs riesling Alsacesta hintaan 10,61 euroa, sopii tämäntyyppisiin haasteellisiin tilanteisiin!

Ja sitten vaan kaikki konstit käyttöön sulatuksen suhteen. Löydökset olivat sitä luokkaa, että välillä ei oikein tiennyt, että itkisikö vai nauraisiko. Kaadoin toisen lasin viiniä.

Ukko Pekkaa vuodelta 2009. Vintagea siis.

Lajitelma avattuja pusseja muutaman vuoden takaa. Huoh.

Ei aavistustakaan, mitä tämä on. Ehkä kermaa......

Mysteeripussi

Syntymäpäiväkakun pala kahden vuoden takaa. Päätin jättää syömättä. 

Roskaa tuli hävettävän paljon. Ja jälleen kerran päätin, että nyt tapahtuu ryhtiliike sen kanssa, mitä pakkaseen tunkee. Lopputulos oli kyllä silmiä hivelevä, nyt on tilaa tehdä lisää vaikkapa omppuhilloa!

Sieniä kyllä on jos vaikka mitä sorttia. Pitänee ottaa missioksi sieniherkkujen sarjatestaus, raaka-aineista ei ole pulaa. Ja löytyihän sieltä syövereistä mulle iltapalaksi pala parsapiirasta. Nam!

Ja ennen kuin ihan tikahdut nauruun, niin kurkkaahan omaan pakastimeesi. Ihan vaan varmuuden vuoksi!

Revi sikaa!

Jo keväästä lähtien on kaikki ruokalehdet, niin kotimaiset, kuin vaikkapa ruotsalaiset sekä myös seuraamani ruokablogit olleet täynnä riivitty possu/nyhtöpossu/pulled pork -ohjeita. Pakkohan sitä oli kokeilla, tosin oma kokeiluni venähti kesän loppuun, venetsialaisten aikaan.

Ensimmäinen haaste oli liha. En ole koskaan erityisemmin pitänyt possusta, lukuunottamatta sisäfileestä tehtyjä pieniä pippuripihvejä. Lapsuudesta muistan kyljykset, joita me lapset emme isän mielestä koskaan kalvaneet tarpeeksi tarkkaan :) Eli filee on tuttua, mutta edulliset (mutta nyt ah niin trendikkäät) ruhonosat todellakaan eivät. Joten kun sitten marssin Hietalahden S-Marketin lihatiskille, ei ollut hajuakaan, miltä näyttää possun niska, kylki tai kassler! Ihan sitten menin hintalappujen mukaan ja osoitin tyystin väärää könttiä kasslerina. No, pienten kommellusten jälkeen kävelin 1,5 kilon possunpala kylmäkassissa takaisin toimistolle. Illalla pääsisin jatkotoimiin!

Seuraava haaste oli reseptin valinta. Miten ihmeessä tästä voi olla näin monta erilaista valmistusvaihtoehtoa???? Yksi keittää lihaa alkuun, toinen ruskistaa pinnat kiinni ennen uuniin laittoa, kolmas paistaa grillissä rapsakan pinnan vasta kypsään lihaan. Yksi marinoi cociksessa ja mausteissa, toinen vaan hieroo mausteet kuivaan pintaan. Minä sitten surffailin välimaastossa vähän fiiliksen mukaan :)

Tein marinadin cociksesta, savupaprikajauheesta, suolasta, pippurista, chilistä, dijon sinapista ja hunajaisesta chipotle-kastikkeesta. Sitten vaan liha muovipussiin marinadin kanssa viettämään yötä jääkaappiin. Herran haltuun.

Aamulla kuivailin lihan marinadista pääpiirteittäin ja laitoin sen uunivuokaan keittämättömänä ja ruskistamattomana. Vettä vuokaan niin, että sitä oli suunnilleen puoleen väliin lihaa. Folio päälle ja lihalämpömittari paikoilleen. Tavoitteena noin 90 asteen lämpötila. Siis lihan osalta. Uuni oli 150 asteessa.

Olin jotenkin valtavan pettynyt, kun uunista ei tulvinutkaan veden kielelle herauttavia tuoksuja. Oikeastaan ei yhtään mitään tuoksua ja muutenkin liha näytti jotenkin "tylsältä". Paistaminen kesti jotakuinkin 6 tuntia, joten ruuan valmistuessa itsestään ehdin loistavasti käydä kaupassa, siivoamassa kirppispöytää ja puuhata kaikenmoista muutakin.

Kypsän lihan käärin folioon lepäilemään ja pakkasin mukaan mökkikoppaan. Kokkailu jatkui mökkitunnelmissa.

Mökillä sitten pyöräytin lihaan rapsakan ruskistuksen Muurikan valurautapannulla ja sen jälkeen jäähdyneen lihan revin haaruikoilla suikaleiksi. Jäljellä oleva rasva oli tässä vaiheessa myös helppo poistaa. Sitähän ei pidä ennen paistamista poistaa, koska muuten lihasta ei tule niin mehevää. Tässä vaiheessa olin edelleenkin vähän pettynyt, että olihan liha ihan hyvää, mutta yllättävän mautonta, vaikka omasta mielestäni olin toiminut ystäväni neuvojen mukaan ja laittanut marinadiin aineksia runsaalla kädellä. Jännästi uuni oli ne maut haihduttanut.

Yllätin mökkivieraaksi saapuneen ystäväni hampurilaisilla. Paistoin lihasuikaleita muurikalla, lisäsin mausteita, paistolientä hivenen sekä kunnon tujauksen Sweet Baby Ray´s hunaja chipotle -kastiketta. Aivan järkyttävän hyvä soosi!!!! Ainakin Hietsun S-Market sitä myi, en ole vielä tarkemmin tutkinut, että kuuluuko vaikkapa kotikaupungin valikoimiin.

Olin kuullut ruokahifistelijäystävieni itsetekemistä hampurilaissämpylöistä, majoneeseista ja coleslaw-salaateista, mutta alkeellisiin mökkiolosuhteisiin vedoten oioin mutkia tässä kohdin. Käytin Hattingin ihanan pehmeitä (kotimaassa leivottuja) hampurilaissämpylöitä, Prismasta ostettua valmista coleslaw-salaattia sekä ihan älyttömän hyvää paahdetulla sipulilla maustettua Auran majoneesia. Lisäksi rapeaa jääsalaattia, tomaattia ja punasipulia sekä cheddarjuustoviipale.

Ja vaikka itse sanon, niin ihan TÖRKEÄN HYVÄÄ!!!!!!! Ja täyttävää, ei näitä yhtä enempää yksinkertaisesti jaksa syödä, vaikka maku olisi kuinka kohdallaan. Lihaa oli myös niin paljon, että aamiaisleivätkin päällystettiin sillä ja kun muurinpohjalettutaikinaa jäi kahden letun verran, niin valmistin vielä täytetyt letut töihin evääksi. Lopun lihasilpun pakastin ja ilahdutin seuraavankin viikonlopun mökkivieraita hampurilaisiltapalalla.

Aamiaisleivät

Lettutäytteeseen punasipulia ja herkkusieniä lisäksi

Päälle vielä jääkaapista löytyneitä juustonjämiä

Kahden päivän lounaseväät

Ja nyt on suunnitteilla syksyiselle mökkitalkooviikonlopulle hampparitarjoilu sekä seuraaviin perhebileisiin jenkkiteema......

Omenanvihaajan hillot

Taustaksi on pakko kertoa pari faktaa. Ensinnäkin pihallani on parhaimmillaan/pahimmillaan ollut kymmenen omenapuuta. Nyt kai seitsemän (hmmmm, tästä huomaa kiinnostukseni asteen tai pihani laajuuden, kun en ihan tarkkaa määrää näin äkkiseltään osaa heittää). Toiseksi sekä rakastan, että vihaan niitä. Rakastan niitä, kun ne keväällä kukkivat. Sen muutaman päivän. Lopun aikaa enimmäkseen vihaan ja kärrään omenoita sekä roskiin että kompostiin. Vuosien varrella kaikki halukkaat ovat saaneet hakea omenoita pihaltani, olen jopa kaverin kaverin metsästävän miehen kautta saanut roudautettua niitä peurojen ja hirvien ruokintapaikoille. Mutta nyt olen yllättänyt itseni, sekä lähimmät ystäväni, jopa töissä sanottiin, että ei olisi ikinä uskottu tämän päivän koittavan. OLEN VALMISTANUT ITSE HILLOA OMISTA OMENOISTA. OMG. JA PISTE.

Teiniorjien keräämiä, maahan pudonneita, osin mädäntyneitä omenoita matkalla roskiin

Kaikki lähti siitä, että nuorin tyttäreni kyläili mummulassa eli äitini luona. He sitten laittoivat jakeluun kuvia, miten on tehty omenahilloa ja jotain marjahilloa, mitä lienee ja sitten oli näitä hilloja tungettu kuohuviiniin ja testailtu erilaisia makudrinkkejä (ja juu, tytär on täysi-ikäinen, vaikka ei aina ihan siltä näytä!). No, se sitten ohuesti harmitti ja ohimennen kysyin äidiltä (minä, 52 vuotias, ei oo edes totta), että mitenköhän sellaista hilloa oikein tehdään ja onko se vaikeaa...... Jep, jep, näemmä olin ollut siinä luulossa, että kyse on aivokirurgian tai rakettitieteen tyyppisestä asiasta :), sillä juurikaan yksinkertaisempaa hommaa ei ole olemassa.

Ohje menee näin:

2,5 kg omenoita (okei, alkuperäinen ohje sanoo, että 2 kg,

 mutta silloin hillosta tulee mielestäni ällömakeeta)

6 dl vettä

1 kg hillosokeria

Ja siinä se sitten olikin. Omenat lohkotaan kuorineen, siemenkota vaan pois. Kaikki kattilaan ja keitellään hissukseen, kunnes omenat on ihan höttöä. Sitten surautetaan sauvasekoittimella ja a vot, hillo on valmis. Jaoin hillon kolmeen eri osaan, joista yhden maustoin calvadoksella, yhden kanelilla ja yksi jäi kokonaan maustamatta eli on naturel. Tästä satsista tuli 11 kpl 3 desin purkkeja. Purkit sitten vaan pakkaseen ja se oli siinä tämä säilöntäproggis. Todella helppoa, eikä paljon mennyt edes aikaa. Seuraavaan satsiin ajattelin kokeilla mausteiksi minttua (itse kasvatettua karjalan minttua!), inkivääriä ja tummaa rommia. Eli hurahdus on tapahtunut...... Pitkään sitä odoteltiinkin! Peurat jää nyt nuolemaan näppejään.....tai sorkkiaan......