sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Revi sikaa!

Jo keväästä lähtien on kaikki ruokalehdet, niin kotimaiset, kuin vaikkapa ruotsalaiset sekä myös seuraamani ruokablogit olleet täynnä riivitty possu/nyhtöpossu/pulled pork -ohjeita. Pakkohan sitä oli kokeilla, tosin oma kokeiluni venähti kesän loppuun, venetsialaisten aikaan.

Ensimmäinen haaste oli liha. En ole koskaan erityisemmin pitänyt possusta, lukuunottamatta sisäfileestä tehtyjä pieniä pippuripihvejä. Lapsuudesta muistan kyljykset, joita me lapset emme isän mielestä koskaan kalvaneet tarpeeksi tarkkaan :) Eli filee on tuttua, mutta edulliset (mutta nyt ah niin trendikkäät) ruhonosat todellakaan eivät. Joten kun sitten marssin Hietalahden S-Marketin lihatiskille, ei ollut hajuakaan, miltä näyttää possun niska, kylki tai kassler! Ihan sitten menin hintalappujen mukaan ja osoitin tyystin väärää könttiä kasslerina. No, pienten kommellusten jälkeen kävelin 1,5 kilon possunpala kylmäkassissa takaisin toimistolle. Illalla pääsisin jatkotoimiin!


Seuraava haaste oli reseptin valinta. Miten ihmeessä tästä voi olla näin monta erilaista valmistusvaihtoehtoa???? Yksi keittää lihaa alkuun, toinen ruskistaa pinnat kiinni ennen uuniin laittoa, kolmas paistaa grillissä rapsakan pinnan vasta kypsään lihaan. Yksi marinoi cociksessa ja mausteissa, toinen vaan hieroo mausteet kuivaan pintaan. Minä sitten surffailin välimaastossa vähän fiiliksen mukaan :)

Tein marinadin cociksesta, savupaprikajauheesta, suolasta, pippurista, chilistä, dijon sinapista ja hunajaisesta chipotle-kastikkeesta. Sitten vaan liha muovipussiin marinadin kanssa viettämään yötä jääkaappiin. Herran haltuun.


Aamulla kuivailin lihan marinadista pääpiirteittäin ja laitoin sen uunivuokaan keittämättömänä ja ruskistamattomana. Vettä vuokaan niin, että sitä oli suunnilleen puoleen väliin lihaa. Folio päälle ja lihalämpömittari paikoilleen. Tavoitteena noin 90 asteen lämpötila. Siis lihan osalta. Uuni oli 150 asteessa.

Olin jotenkin valtavan pettynyt, kun uunista ei tulvinutkaan veden kielelle herauttavia tuoksuja. Oikeastaan ei yhtään mitään tuoksua ja muutenkin liha näytti jotenkin "tylsältä". Paistaminen kesti jotakuinkin 6 tuntia, joten ruuan valmistuessa itsestään ehdin loistavasti käydä kaupassa, siivoamassa kirppispöytää ja puuhata kaikenmoista muutakin.


Kypsän lihan käärin folioon lepäilemään ja pakkasin mukaan mökkikoppaan. Kokkailu jatkui mökkitunnelmissa.

Mökillä sitten pyöräytin lihaan rapsakan ruskistuksen Muurikan valurautapannulla ja sen jälkeen jäähdyneen lihan revin haaruikoilla suikaleiksi. Jäljellä oleva rasva oli tässä vaiheessa myös helppo poistaa. Sitähän ei pidä ennen paistamista poistaa, koska muuten lihasta ei tule niin mehevää. Tässä vaiheessa olin edelleenkin vähän pettynyt, että olihan liha ihan hyvää, mutta yllättävän mautonta, vaikka omasta mielestäni olin toiminut ystäväni neuvojen mukaan ja laittanut marinadiin aineksia runsaalla kädellä. Jännästi uuni oli ne maut haihduttanut.



Yllätin mökkivieraaksi saapuneen ystäväni hampurilaisilla. Paistoin lihasuikaleita muurikalla, lisäsin mausteita, paistolientä hivenen sekä kunnon tujauksen Sweet Baby Ray´s hunaja chipotle -kastiketta. Aivan järkyttävän hyvä soosi!!!! Ainakin Hietsun S-Market sitä myi, en ole vielä tarkemmin tutkinut, että kuuluuko vaikkapa kotikaupungin valikoimiin.


Olin kuullut ruokahifistelijäystävieni itsetekemistä hampurilaissämpylöistä, majoneeseista ja coleslaw-salaateista, mutta alkeellisiin mökkiolosuhteisiin vedoten oioin mutkia tässä kohdin. Käytin Hattingin ihanan pehmeitä (kotimaassa leivottuja) hampurilaissämpylöitä, Prismasta ostettua valmista coleslaw-salaattia sekä ihan älyttömän hyvää paahdetulla sipulilla maustettua Auran majoneesia. Lisäksi rapeaa jääsalaattia, tomaattia ja punasipulia sekä cheddarjuustoviipale.




Ja vaikka itse sanon, niin ihan TÖRKEÄN HYVÄÄ!!!!!!! Ja täyttävää, ei näitä yhtä enempää yksinkertaisesti jaksa syödä, vaikka maku olisi kuinka kohdallaan. Lihaa oli myös niin paljon, että aamiaisleivätkin päällystettiin sillä ja kun muurinpohjalettutaikinaa jäi kahden letun verran, niin valmistin vielä täytetyt letut töihin evääksi. Lopun lihasilpun pakastin ja ilahdutin seuraavankin viikonlopun mökkivieraita hampurilaisiltapalalla.

Aamiaisleivät
Lettutäytteeseen punasipulia ja herkkusieniä lisäksi
Päälle vielä jääkaapista löytyneitä juustonjämiä
Kahden päivän lounaseväät
Ja nyt on suunnitteilla syksyiselle mökkitalkooviikonlopulle hampparitarjoilu sekä seuraaviin perhebileisiin jenkkiteema......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti