perjantai 28. marraskuuta 2014

Hiillos Hyvinkäällä - toinen mahdollisuus

(Lisätty myöhemmin: Ravintolan toiminta on päättynyt kesällä 2015)

Olin menossa ystävieni kanssa Hyvinkäälle Eriniä kuuntelemaan ja päätimme, että käymme samalla myös syömässä. Jos nyt ei ole kotikaupunkiani siunattu kovinkaan kummoisella ruokaravintolatarjonnalla, niin eipä ole naapurikaupunki Hyvinkäänkään (näyttääpä hassulta kirjoitettuna.....) tilanne juurikaan onnekkaampi..... Hiilloksessa olen käynyt kerran aikaisemmin, lähes kaksi vuotta sitten, kun se oli vasta-avattu. Silloin en liiemmin lämmennyt paikalle ja voitkin lukea kokemuksista täältä, klik. Nyt oli revanssin aika!



Tänne typötyhjään ravintolaan, jossa olimme keskiviikkoiltana klo 17-18.30 ainoat asiakkaat, olimme tehneet oikein pöytävarauksen. Minulle pöytävarauksen tekeminen on ihan normaali toimenpide, mutta kavereitani se välillä huvittaa...... Juuri nyt en sitä ihmettele lainkaan.


Alku ei ollut muutenkaan kovin lupaava. Ennen ystävieni saapumista kävin tarjoilijan kanssa seuraavanlaisen keskustelun:

Tarjoilija: Saako olla jotain juotavaa odotellessa?
Minä: Kiitos kyllä, mitähän skumppia teillä on tarjolla?
T: ?
M: Siis kuohuviinejä? Onko teillä kuohuviinejä laseittain?
T: Juu, kyllä on. Kahta.
M: Ahaa, no millaisia ne ovat?
T: Kuivia
M: Selvä juttu, mutta mistähän päin ne ovat? Onko cavaa? Proseccoa?
T: Ei, proseccoa ei ole....... Taidan hakea listan....
M: Se taitaa olla hyvä idea.

Ja tämä tarina on tosi........


Eli vaivalloisen alun jälkeen sain kuin sainkin lasillisen cavaa.


Nälkäaste oli sen sorttinen, että päätimme jättää alkuruuat väliin ja jättää sen sijaan tilaa jälkiruualle. Me kaikki otimme hampurilaiset, tosin eri täytteillä. Tribute to Markburger (17 €) jauhelihapihvillä ja bataattiranskalaisilla (4 €) ei ollut hyvä, eikä huono. Tai siis oli hyvä, mutta ei mitenkään erityinen. Bataattiranskalaiset on kyllä loistava vaihtoehto perinteisille ranskalaisille perunoille, harmi vaan, että niitä on melko harvassa paikassa tarjolla. Jauhelihapihvi oli melko kuiva, vaikkakin maukas. Kun kyseessä oli laadukas jauheliha, niin pihviä ei olisi ollut tarpeen paistaa ihan umpikypsäksi (=kuivaksi). Muutenkin olisin kaivannut annokseen enemmän jotain kastiketta tai dippiä ranskalaisia varten, mutta ehkä se olisi pitänyt ymmärtää erikseen tilata lisukelistalta. Ja olihan tämä nyt kuitenkin kokonaisuutena melko hinnakas......

Viinilista oli yhtä masentava, mitä kaksi vuotta sitten. Kolme punaista ja kolme valkoista. Ja ne jo alussa mainitut kaksi kuohuvaa. Että ei siitä sitten sen enempää.....Tosin yllätyksekseni listan ulkopuolelta löytyi kaksi jälkiruokaviiniä :)

Mutta siis jos hampurilaiset olivat ihan ookoo, niin jälkiruuat räjäyttivät potin! Siis ihan järkyttävän hyviä ja kauniita!
Oma valintani oli Hiilloksen suklaa-pähkinäbrownie (9 €)
Siis niin kaunis annos! Ja herkullinen, nam.
Sitruunainen creme brulee (9 €)
Juustokakku, vadelma- ja mustaherukkakastiketta (9 €)
Vaikka jälkiruokien jälkeen mieli oli positiivinen ja tyytyväinen, niin silti lasku 63,40 € (sis. lasillisen kuohuviiniä, 24 cl punaviiniä ja jälkiruokaviinin ruokien lisäksi) tuntui hivenen liian kovalta...... Noh, punaviinilasilliseni maksoi enemmän kuin pääruoka! Se tuntuu vähän kummalliselta......

Ehkä jopa vähän huvittavaa on se, että kahden viikon kuluttua olen menossa Hiillokseen jo seuraavan kerran. Tapaan entisen työkaverini, joka asuu Hyvinkäällä, emmekä keksineet muutakaan paikkaa. Että näin.

Täydellä vatsalla oli mukava asettua kuuntelemaan hyvää musiikkia. Kiva ilta siis kaiken kaikkiaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti