perjantai 17. heinäkuuta 2015

Street Food Carnival, osa I /2015


Viime kesän jälkeen päätin, että kun Street Food Carnival jälleen starttaa Kasarmitorin kesäkeskiviikkoina, niin olen siellä joka kerta paikalla. Noh, ihan suunnitelmien mukaan homma ei mennyt, mutta ehdin kuitenkin pari visiittiä tekemään ennen kesälomakauden alkua. Tässä niistä raportti. Kaikista kolmesta kerrasta. Tai ehkä paremminkin kahdesta ja puolesta..... Viime kesän tarjonnasta voit lukaista täältä, klik.

Ensimmäinen

Viime vuodesta olin viisastunut sen verran, että ymmärsin yhden annoksen riittävän. Olin myös tehnyt sen "henkisen" päätöksen, että yritän joka kerta, jos vaan mahdollista, tutustua uuden kojun tarjontaan. Näin kesän ensimmäisellä kerralla valinta olikin helppo.


Levant on alkuvuodesta Bulevardille avattu pienen pieni lähi-idän ruokaa tarjoava ravintola. Kävelen paikan ohi kaksi kertaa päivässä töihin mennessä ja tullessa, mutta koskaan ei ole ollut muka aikaa poiketa. Nyt se mahdollisuus tuli tämän tapahtuman myötä.


Tarjolla olleista kahdesta vaihtoehdosta päädyin Falafel Roll -annokseen. Voin kertoa, että söin elämäni parhaan falafel-annoksen. Yleensä olen onnistunut tämän ruokalajin kohdalla törmäämään kuiviin, kitalakeen tarttuviin mauttomiin möykkyihin, mutta tämä oli jotain aivan muuta! Ja aivan varmasti poikkean heidän kojulleen uudelleen loppukesästä. Ja ehkä jopa sinne Bulevardillekin!


Toinen 

Toinen kerta oli säätilaltaan hyvin tyypillinen tämän kesän kesäkuulle. Jos ei juuri silloin satanut kaatamalla, niin ainakin puuskittainen kova tuuli teki ulkoilmaelämästä haasteellista.


Street Gastron rekasta nappasin vitosella hodarin ja lisäksi vielä kolmella eurolla friteetattua kukkakaalia ja piparjuurimajoneesia. Ja jos hodarista tulee mieleen kalvakka nakki kumimaisen pullasämpylän välissä, niin tämä oli sitä toista äärilaitaa! Upeita makuja, kuten kuvastakin arvata saattaa!



Ja tuo kukkakaali! Se oli jotain aivan käsittämättömän hyvää piparjuuren kanssa. Ja taas päätin itsekin panostaa majoneesin tekemiseen ja maustamiseen itse....


Kolmas

Kolmas pyörähdykseni Kasarmitorilla on ankeuden huipentuma. Tuulta, sadetta, kylmyyttä. Keli, joka oli karkoittanut niin asiakkaat kuin myyjätkin. Minäkin kiiruhdin lähes tulkoon vauhtia hiljentämättä lämpöiseen junaan. Lomien jälkeen taas uudelleen.


Keskiviikkotapahtumat jatkuvat aina(kin) elokuun loppuun saakka klo 12-20. Ajantasaisen tiedon löydät Street Food Carnivalin facebook-sivuilta, klik.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti