torstai 11. elokuuta 2016

Pienen tytön tervetulojuhla


Pienen pienelle tyttären tyttärelleni järjestettiin  heinäkuun alkupuolella Tervetuloa perheeseen -juhla. Juhlaa vietettiin tyttäreni puolison lapsuudenkodissa, mutta kokkailuvastuuta jaettiin lähisuvun kesken. Tuoreet vanhemmat halusivat pitää tarjoilun mahdollisimman helppona ja simppelinä sekä kesäisen keveänä. Vähemmän on enemmän -tyylisesti. Tarjolla oli kolmea eri salaattia sekä focaccia -leipää, joka kuului minun vastuulleni. Nuorin tyttäreni taikoi pöytään kauniit kakut. Mikäs meidän oli juhliessa!


Pöytään oli katettu tyttäreni puolison omissa ristiäisissä käytetyt valkoiset, hopeakoristeiset kahvikupit sekä kirjava kattaus Arabian puhalluskoristeisia (pääosin BR-mallisia 1960-70 lukujen taitteesta) kuppeja omista kokoelmistani. Mielestäni saimme aikaan varsin raikkaan ja juuri tähän juhlaan sopivan kattauksen.


Pikkuneidin täti eli nuorin tyttäreni on taidokas kakuntekijä. Harrastuspohjalta syntyy kakkuja, jotka voittavat kauneudessaan konditoriatuotteet mennen tullen. Resepti on kuitenkin salainen ja tyttäreni tuntien joka kerta ainutlaatuinen, joten nyt voimme vain tyytyä ihailemaan kakkukuvaa. Kakut olivat juuri niin herkullisia, miltä kuvassa näyttävät.

Sitten varsinaisiin resepteihin ja aloitamme kolmesta salaatista. Kaikkien kolmen salaatin ohjeet ovat saatu Anton&Antonin ruokakassien mukana.


Riisinuudelisalaatti
Lisukesalaatti neljälle

150 g riisinuudeleita
½ varhaiskaali
1 iso porkkana
1 pss cashewpähkinöitä
1 ruukku korianteria

Marinadi
½ dl kiinalaista soijakastiketta
1 rkl sokeria tai hunajaa
1-2 valkosipulinkynttä
2 tl seesamiöljyä
½ rkl inkiväärijauhetta

Keitä nuudelit paketin ohjeen mukaan, siivilöi ja huuhdo kylmällä vedellä. Purista nuudeleista kaikki neste ja laita kulhoon. Raasta varhaiskaali juustohöylällä ja porkkana rouheasti raastimella. Sekoita nuudeleiden joukkoon. Sekoita marinadin ainekset ja lisää kulhoon. Anna maustua hetki. Lisää lopuksi pähkinät ja korianterisilppu. Sekoita.


Kaalisalaatti
Lisukesalaatti neljälle

500 g varhaiskaalia
50-80 g juuriselleriä
1 hapan omena
½ paprika
1 dl kermaviiliä
1 rkl majoneesia
½ rkl valkoviinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
vastajauhettua mustapippuria

Suikaloi kaali ja paprika hienoksi. Kuori ja raasta juuriselleri ja omena. Yhdistä nämä kulhossa ja lisää sen jälkeen kermaviili (ja majoneesi), Sekoita ja mausta valkoviinietikalla, oliiviöljyllä, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita.


Nyhtökaura-couscoussalaatti kesäkurpitsalla ja granaattiomenalla
Neljä annosta

4 dl couscousia
1 kesäkurpitsa
1 granaattiomena
1 ruukku lehtipersiljaa
2 salaattisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 pkt nyhtökauraa
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
viinietikkaa

Kastike
1 prk ranskankermaa
½ dl sweet chili -kastiketta
1 valkosipulinkynsi murskattuna

Kaada couscous kulhoon, lisää 1 rkl oliiviöljyä ja 1 tl suolaa. Kaada päälle 4 dl kiehuvaa vettä, sekoita ja peitä kulho kannella. Anna couscousin vetäytyä 6-8 minuuttia ja sekoita haarukalla jyvät irti toisistaan. Viipaloi kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi ja paista viipaleet oliiviöljyssä kuumalla pannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Irrota granaattiomenasta siemenet (näppärän tavan siihen löydät täältä, klik). Hienonna persilja, viipaloi sipulit. Sekoita kaikki kasvikset couscousiin ja mausta viinietikalla, suolalla ja oliiviöljyllä. Kuori valkosipuli ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi. Paista viipaleet yhdessä nyhtökauran kanssa oliiviöljyssä, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kastike. Kaada nyhtökaura couscoussalaatin päälle ja tarjoa kastikkeen kanssa.

Sitten oma osuuteni eli focaccia. Muistelen saaneeni tämän ohjeen ystävältäni, toisaalta emme kuitenkaan kumpikaan olleet aivan varmoja, että näin oli käynyt..... Tämä mummi myös muistelee tehneensä focacciaa kahdella eri ohjeella, joista toisen tuotos päätyi suoraan roskiin. Päättelin, että koska nyt tämä nimenomainen ohje oli säilytetty, niin se ehkäpä kertoo onnistuneesta lopputuloksesta. Katsotaanpa, miten käy!


Focaccia
uunipellillinen

7,5 dl vettä
50 g hiivaa
2 rkl suolaa
2 rkl sokeria
1 rkl kuivattua oreganoa
n. 15 dl vehnäjauhoja
1½ dl oliiviöljyä
paketillinen pieniä mozzarellapalloja
puolitettuja kirsikkatomaatteja
tuoretta rosmariinia

Pinnalle paistamisen jälkeen
½ dl oliiviöljyä
suolahiutaleita

Älä pelästy taikina suolamäärää. Äläkä öljymäärää. Ne ovat molemmat ihan oikein. Vaikka 2 rkl suolaa näyttää ihan järkyltä määrältä.......

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva. Lisää suola, sokeri ja oregano. Sekoittele jauhot joukkoon vähitellen. Taikinaa ei tarvitse käsin vaivata, ainoastaan sekoitetaan.


Jauhojen jälkeen taikinaa lisätään öljy. Tuntuu, että se ei mitenkään sekoitu taikinaan, eikä sen varmaan ihan kokonaan tarvitsekaan. Kaada taikina leivinpaperoidulle, korkeareunaiselle uunipellille.


Koristele kirsikkatomaatin puolikkailla, mozzarellapalloilla sekä tuoreella rosmariinilla. Paista 225 asteessa puolisen tuntia. Valele kypsä focaccia oliiviöljyllä ja ripottele päälle suolahiutaleita.


Se on sitten siinä. Melko paksu, mehevä leipä, joka ei seurakseen tarvitse mitään levitteitä tai lisukkeita.

Näillä eväillä joukko perhettä, sukulaisia ja ystäviä toivottivat tervetulleeksi joukkoonsa jo kypsään neljän kuukauden ikään ehtineen iloisesti kiljahtelevan pienen neidin.


Näitä Arabian kahvikuppeja Happyhamster on keräillyt jo vuosikymmenten ajan. Ideana on ollut se, että kutakin kuppia on aina vain yksi kappale. Kokoelma käsittää noin 90 yksilöä..... Näillä on ilo kattaa kahvipöytä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti