maanantai 19. lokakuuta 2020

Aasialaiset katkarapu-kalapyörykät

Operaatio pakastimen tyhjennys. Riihimäen Rekon kautta hankittu 500 g valmista kalamassaa kuhasta ja hauesta. Mitäpä siitä tekisi? Let's google, googlaillaan.

Aasialaiset katkarapu-kalapyörykät
Soppa 365 / Me Naiset

180 g pakastekatkarapuja
300 g vaaleaa kalaa fileenä (esim. haukea tai seitä)
1 kevätsipulin varsi
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 rkl makeaa chilikastiketta
½ tl seesamiöljyä
1 tl suolaa
1 tl korppujauhoja
1 kananmuna

Pilko sulatetut ja valutetut katkaravut pienemmiksi paloiksi. Pane kulhoon, peitä ja nosta hetkeksi viileään. Silppua kevätsipuli pieneksi.


Pane monitoimikoneen kulhoon kalafilee, raastettu inkivääri, makea chilikastike, seesamiöljy ja suola. Käytä seos tasaiseksi massaksi. No, minulla oli siis valmista kalamassaa ja sitäkin vähän ohjetta reilummin eli 500 g, joten lisäilin pyörykkämassaan kaikkea muutakin vähän samassa suhteessa, yksi kananmuna riitti edelleen. Korppujauhot vaihdoin pankojauhoihin. Ja sitten vaan yhdistin kaikki ainekset kerralla kulhoon ja käsin sekoitin seoksen tasaiseksi massaksi.


Pyörittele taikina pieniksi palloiksi ja paista ne kypsiksi pannulla öljyssä. 


Paistaminen osoittautuikin sitten vähän hankalaksi. Ensimmäisen satsin paistoin ohjeen mukaan kasvisöljyssä sillä seurauksella, että pyörykät tarttuivat pannuun, eivätkä ruskistuneet kunnolla.


Sitten vaihdoin vanhaan kunnon voihin ja johan alkoi homma sujumaan ongelmitta. Pyörykät saivat herkullisen paistopinnan ja paistoinpa vielä öljyssä ensin paistetut vielä toiseen kertaan voissa. Hyvästit keveydelle!


Ehkä nämä voisi yrittää paistaa myös uunissa, jos haluaa välttää kaiken mahdollisen rasvan.

Dippikastike

1 valkosipulinkynsi
1 dl makeaa chilikastiketta
½ dl soijakastiketta
1 rkl vettä
1 tl raastettua tuoretta inkivääriä
5-6 kierrosta mustapippurimyllystä

Kuori ja murskaa valkosipulinkynsi. Yhdistä kattilaan kaikki dippikastikkeen ainekset ja anna kiehua hiljalleen pari minuuttia.


Osan pyöryköistä söin kastikkeeseen dippaillen, kun en malttanut tehdä tämän kummoisempaa annosta.


Sitten toisella kerralla keitin nuudeleita, lämmitin pyörykät pannulla, lisäsin kypsät nuudelit ja vähän dippikastiketta joukkoon. Nam! Nyt on kyllä löytynyt herkullisin kalapyörykkäresepti. Ennen seuraavaa......


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti