maanantai 28. huhtikuuta 2014

Karitsaa pääsiäisenä ja miksei vähän myös muulloinkin

Kovin oli erilainen pääsiäinen, mitä vaikkapa vuosi sitten. Rakastan pääsiäistä, se on minulle kevään ja valon juhla,  jolloin olen usein järjestänyt kotonani pitkänperjantain perhebileet. Nyt ei ollut salin ruokapöydälle käyttöä, koska olin aivan itsekseni ja kokkailin vain itselleni. Vuoden takaisen pääsiäisen herkkuineen löydät täältä, klik. Nyt uusien herkkujen pariin!

Vatsasekaisin Kilinkolin -blogi on moniselitteisestä nimestään huolimatta yksi Suomen seuratuimpia ruokablogeja ja usein olen itsekin ohjeita sieltä löytänyt. Karitsankareelle oli siellä tehty niin ruokahalua herättävä kuorrute, että päätin kokeilla sitä karitsan paahtopaastien pintaan. Kannattaa muutenkin kurkata tuo alkuperäinen ohjeistus, sillä siinä oli lisukkeeksi tehty maa-artisokkarisottoa, joka niin ikään kuulostaa aivan älyttömän hyvältä! Itse en tehnyt sitä, vaan päädyin helppoon ja nopeaan bataattipyreeseen.


Mutta ensin käsittelyyn nuo suloiset karitsan paahtopaistipallerot.

Yrtti-sinappikuorrute
(neljälle paahtopaistille)

suolaa
mustapippuria
2 tl dijon-sinappia
1 dl tuoreita yrttejä silputtuna 
(timjamia, rosmariinia, lehtipersiljaa)
½ dl korppujauhoja
30 g Västerbottensost-raastetta

Ota paahtopaistit hyvissä ajoin huoneenlämpöön ja kuivaa ne talouspaperilla. Jos näyttää, että lihan pinnassa on ylimääräisiä kalvoja tai rasvaa, niin poista ne. Laita uuni kuumenemaan 250 asteiseksi.

Sekoita yrtit, korppujauho ja juustoraaste
Suolaa ja pippuroi lihan pinta kevyesti.
Sivele sinappi lihan pintaan.
Pyörittele paahtopaistit yrtti-korppujauho-juustoseoksessa.

Siirrä paahtopaistit uuniin, joko uunivuoassa tai pellillä leivinpaperin päällä. Pudota lämpötila 200 asteeseen. Jos käytät paistomittaria, niin 55 asteinen liha on medium ja 60 asteinen kypsä. Medium-lämpötilaan menee jotakuinkin 20 minuuttia, mutta suosittelen mittarin käytttöä, koska uunit ovat hyvinkin yksilöllisiä paistopuuhissa. Anna pallukoiden vetäytyä kypsänä hetki ennen tarjoilua.

Bataattipyre -ohjeen löysin Soppasirkus -blogista. Pyre on niin helppo ja nopea tehdä, että kokonaisuudessaan tämän yhden hengen aterian valmistukseen ja syömiseen ensimmäisestä valokuvasta tyhjään lautaseen kului ehkä noin kolme varttia.

Bataattipyre

1 bataatti (n. 800 g)
vettä keittämiseen
½-1 rkl rakuunaa
suolaa
25 g voita

Kuori ja pilko bataatti
Keitä rakuunalla maustetussa vedessä kypsäksi, aikaa menee noin vartti.
Ota keitinvesi talteen ja soseuta bataatit survimella.

Lisää voi ja tarpeen mukaan keitinlientä, jos pyreen rakenne sitä vaatii. Tarkista suola. Ja valmista on. Itse en käyttänyt tässä rakuunaa, vaan kuivattua karhunlaukkaa. Toimi todella hyvin. Karhunlaukasta olen kertonut laajemmin täällä.



Tältä näyttää 55 asteinen medium-karitsa. Täytyy sanoa, että seuraavalla kerralla, joka ilman muuta tulee, paistan lihan kypsemmäksi. Mutta varsin oiva pääsiäisateria tämä oli näinkin. Eikun kokeilemaan! Paahtopaistit ovat vielä melko edullisia, sillä nuo kaksi maksoivat yhteensä vähän päälle vitosen.

Ja kun yrtti-korppujauho-juustoseosta jäi, niin ripottelin sitä seuraavana aamuna paistettujen kananmunien päälle. Nam!

Että sellainen oli pääsiäinen tällä kertaa täällä pääsiäiskaupungissa......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti