sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Italialainen sieniretki Hirvensalmelle


Jokasyksyinen sieniretki Hirvensalmelle päätettiin tällä kertaa toteuttaa hivenen erilaisella meiningillä, mitä yleensä. Tämän porukan viimesyksyisestä retkestä voit lukea täältä, klik.

Päätimme omistaa viikonlopun kokkailulle, oikein perusteellisesti. Ja teemaksi valikoitui Italia, mikäs sen herkullisempaa! Toki viikonloppu sisälsi tuttuun tapaan runsaasti saunomista, uimista ja maailmanparantamista, ihan entiseen malliin, osa jopa kävi sienimetsässä. Tosin saalis oli laihanlainen.

Pizzaperjantailla aloitettiin. Pizzaahan on syöty lähestulkoon joka retkellä, mutta aina se on tapahtunut Hirvensalmen Nesteellä. Nyt oli totisesti toinen meininki! Emäntämme pyöräytti, ei niin italialaisen valkoisen pizzan, jonka ohjeen löydät täältä, klik.


Ja toisen pizzan täytteet olin yhden ystäväni kanssa ideoinnut mökillä edellisenä viikonloppuna selaamalla eri italialaisravintoloiden ruokalistoja.....

Pizza Bella Italia

Pohja, kuten valkoisessa pizzassa

Täytteet:
Mutti-tomaattikastiketta
herkkutatteja
ilmakuivattua kinkkua
juustoraastetta 
rucolaa

Levitä taikinan päälle ensin tomaattikastike, sitten paistetut (suolatut ja pippuroidut) herkkutatit ja ilmakuivatut kinkut. Ripottele juustoa runsaasti kaiken päälle ja paista. Rucolat valmiin pizzan päälle.



Korkkivikaisen viinin pelastus(yritys)

Näillä kuvilla yritän selventää, miten korkkivikainen punaviini saatettiin juomakelpoiseksi. Älkää vaan kysykö, mitä tässä tapahtuu, sillä kyse on ilmeisesti jonkin sortin kemiallisesta reaktiosta..... Olen kerran ollut Classic Wine Cellarsilla viinitastingissä, jossa tämä temppu tehtiin. Eli vioittunut viini kaadetaan karahviin ja sekaan tungetaan tuorekelmua. Juu-u, tuorekelmua! Toki kelmua voi laittaa lasiinkin, mutta juominen on silloin vähän hankalaa..... Mutta ihme tapahtui tälläkin kerralla ja tunkkainen kellarin/mullanmaku viinistä katosi. Uskokoon, ken tahtoo ja ellei usko, niin kokeilkoon.



Aamiainen

Aamiaiselle tein pataleivän, jonka tällä kertaa maustoin aurinkokuivatulla tomaatilla. Leivän ohjeen löydät täältä, klik. Itse asiassa aamiaismenumme oli molempina aamuina aivan samanlainen tai tietenkään sunnuntaina autonkuljettajat eivät enää saaneet Mimosaa......


Uppomunia olemme tehneet jo vaikka kuinka monella retkellä, joten nyt vaihdoimme ne juustoiseen uunimunakkaaseen sekä sen kanssa tarjottuun rucolasalaattiin, näiden ohjeet löydät täältä, klik.



Ilmakuivatun kinkun, kinkkupastramin ja palvikinkun olimme hakeneet matkan varrelta, Heinolan Heilasta. Ilmakuivattu kinkku on kotimaista ja aivan hiton kallista, euron per siivu....... mutta olihan se hyvää!


BAKKANAALIT ALKAKOON!

Ja sitten varsinaisen ruokailoittelun pariin! Kokkailu aloitettiin iltapäivästä ja etenimme ilman mitään stressiä ruokalajista toiseen. Ennen pääruokaa piipahdimme saunassakin, koska kiirettä ei ollut. Aivan mahtavaa!


Keittiön tervehdyksenä tein ystäville pienet bruschetta-tyyppiset leivät. Aamun pataleivästä paahdoin viipaleet, levitin päälle itsetehtyä pestoa,  hieman paistettuja herkkutatteja sekä nokareet sipulihilloketta. Viimeistely tuoreella basilikalla ja parmesanraasteella. Nam.

Herkkutattiraviolit kermaisella tryffelikastikkeella

Tällä porukalla ei todellakaan menty siitä, mistä aita on matalin, ei todellakaan! Alkuruokaa varten meillä oli oma pastakonekin mukana. Raviolitaikinan teossa tulimme kyllä siihen tulokseen, että vaikka kuinka ohjeessa sanottaisiin, että myös vehnäjauhoja voi käyttää, niin enää emme käytä. Durumia sen olla pitää! Perusvehnäjauhoilla tehty taikina käyttäytyi miten sattui, repeili ja hajoili, kuten kuvasta näkyy:


Taikinan teimme keväällä testatun ohjeen mukaan, mutta siis todellakin tavallisilla vehnäjauhoilla. Ohjeen löydät täältä, klik. Täältä näet myös yksityiskohtaisesti, miten taikinaa työstettiin, täytettiin ja muokattiin ravioleiksi.

Herkkutattitäytteen ja kastikkeen ohjeet olin löytänyt Avaruusasema -blogista. Blogista löytyy paljon muutakin sisältöä, ei pelkkää ruokaa siis ja jo pelkästään valokuvat ovat niin upeita, että kannattaa kurkata. Mutta nyt siis takaisin ruokaan!

Herkkutattitäyte 
6 annosta

60 g kuivattuja herkkutatteja
2 isoa salottisipulia hienonnettuna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
oliiviöljyä
3/4 dl valkoviiniä
1 dl kermaa
hienonnettua persiljaa
mustapippuria
suolaa
1 dl ricottajuustoa


Meillä oli tuoreita herkkutatteja, joista paistettiin kosteus pois. Jos käytät kuivattuja, liota niitä kylmässä vedessä tunnin ajan ja sen jälkeen siivilöi ja hienonna sienet.



















Hienonna salottisipuli ja valkosipuli pieneksi hakkelukseksi. Kuullota sipuleita oliiviöljyssä pannulla kunnes pehmenevät hieman, lisää joukkoon sienet ja kypsennä. Kaada sekaan viini, anna höyrystyä hetki ja lisää kerma. Keitä kasaan.


Lisää persilja, mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä pannu pois levyltä, anna jäähtyä hetki ja lisää ricotta. Sekoita hyvin ja jäähdytä.

Kermainen tryffeliöljykastike
2 annosta

1 hienonnettu valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä
2 dl kermaa
½ tl tryffeliöljyä
hienonnettua persiljaa
hienonnettua basilikaa
mustapippuria
suolaa

Hienonna valkosipuli pieneksi silpuksi, kuullota oliiviöljyssä. Kaada valkoviini joukkoon, anna alkoholin höyrystyä ja lisää kerma. Keitä kunnes alkaa sakeutua. Lisää sitten tryffeliöljy ja mausta lopuksi hienoksi hienonnetulla persiljalla ja basilikalla sekä mustapippurilla ja suolalla. Sakeutumisen kanssa meillä oli iso ongelma, koska sitä vaan ei tapahtunut, vaikka kuinka keiteltiin ja keiteltiin. Lopulta, kun meni hermo, turvauduttiin perinteiseen jauhosuurustukseen. Johan sakeni!


Annoksesta tuli aivan järkyttävän herkullinen!!!! Herkkutattitäyte, joka ei mahtunut ravioleihin tarjottiin lisukkeena. Vihreät ovat rucolaa ja basilikaa.


Raviolien viininä meillä oli Mastroberardino Fiano di Avellino (14,88 €), kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, päärynäinen, yrttinen, mineraalinen ja aromikas valkoviini Italiasta, kuinkas muutenkaan. Rypäleenä 100% Fiona. Viini-lehti antaa tälle juomalle kolme tähteä, laadukas ja hyvin tehty.

Osaltaan retken italiateemaan vaikutti se, että minulla oli pakkomielle nimeltä Saltimbocca alla Romana. Kesällä olin syönyt Turussa Tårget -ravintolassa saltimboccaa, josta olin sitä mieltä, että vaikka koskaan en ollut sitä itse tehnyt, niin varmasti tekisin parempaa. Ja näin oli! Kun on käytössä ensiluokkaiset raaka-aineet, niin niitä on vaikea sössiä. Otin tästä oikein pienimuotoisen elämäntehtävän ja tilasin vasikan ulkofileepihvit valmiiksi Stockmannin Herkkuun. Toki voit käyttää tähän muutakin lihaa, mutta vasikasta tulee se aito ja oikea!


Stockmannilla syksyn mittaan käynnissä olleen Street Gastro -teemaviikkojen mukaisesti myös lihat on pakattu hauskoihin sanomalehtikääreisiin. Tämä voisi kyllä jäädä pysyväksi, näyttää niin kivalta.


Saltimbocca alla Romana

vasikkaa, nautaa, porsasta tai broileria ohuena leikkeenä
ilmakuivattua kinkkua muutama siivu per liha
tuoreita salvian lehtiä
vehnäjauhoja leivittämiseen
2 dl valkoviiniä
voita paistamiseen
pippuria (musta- tai valkopippuria)
suolaa



Lihat nuijitaan erittäin ohuiksi fileiksi ja annetaan olla huoneenlämmössä ennen paistamista. Paras tulos saadaan, kun liha on huoneenlämpöistä. Mausta liha molemmin puolin suolalla ja pippurilla.



Laita ilmakuivattua kinkkua siivu tai kaksi lihan päälle, lisää salvianlehti/-ä. Kääri tiukalle rullalle (voit sitoa rullan pellavalangalla tai tikuttaa kiinni, mutta hyvin nämä pysyivät paistaessa kasassa ilman apuvälineitäkin) ja leivitä ohuelti vehnäjauhoissa. Halutessasi voit myös hivenen maustaa vehnäjauhojakin.



Laita pannulle kohtalaisesti voita ja ruskista lihakääröt molemmin puolin. Lisää sitten valkoviini ja anna lihojen hautua pienellä lämmöllä noin 20 minuuttia. Kääntele aina aika ajoin, niin että liha pysyy valkoviinissä. Paistaessa käytimme Valion uutuutta, valkosipulivoita. Ihan loistotuote!


Lisukkeeksi suositellaan risottoa, pastaa tai riisiä, mutta me teimme salaatin, Italian väreissä. Rucolaa, tomaattia, mozzarellaa, basilikaa, paahdettuja pinjansiemeniä.



Ruoka oli niin hyvää, että en oikeastaan pysty edes sanoin sitä kuvailemaan. Liha oli ihanaa, valkoviininen paistoliemi kastikkeena täydellistä. Vasikkaa on harvoin saatavana, jopa Stockmannilta se on syytä tilata etukäteen. Hintaa on yli 50 euroa kilolta, joten ehkäpä seuraavalla kerralla testaan tämän ystäväni suosituksen mukaisesti broilerilla. Mutta kyllähän se on niin, että aito asia on aito asia!


Saltimboccan kanssa viininä oli ihana Armigero Valpolicella Ripasso (12,99 €), keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, kypsän karpaloinen, nahkainen, mausteinen viini Italian Venetosta. Ranskalaisissa tammitynnyreissä kypsytetty herkku. Tässä hintaluokassa harvoin löytää näin huippuhyvää italialaista punaviiniä. Viini -lehti pitää myös ja antaa viinille neljä tähteä, harmoninen ja laadultaan erinomainen. Sekä edullinen! He suosittelevat tähän kohtaa hirvipaistia.


Jälkiruokana meillä oli mustikoilla kuorrutettu valkosuklaapannacotta. Sain ohjeen ystävältäni, tarkempaa alkuperää en valitettavasti tiedä.

Valkosuklaapannacotta
6 annosta

2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
3 liivatelehteä
3 rkl sokeria
200 g valkosuklaata
3 dl turkkilaista jogurttia

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Kiehauta kerma, maito ja sokeri. Purista liivatelehdistä vesi ja lisää ne sekä valkosuklaa kuumaan nesteeseen. Anna jäähtyä vähän aikaa ja lisää jogurtti. Jaa seos tarjoiluastioihin ja anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia. Lisää mustikat annoksiin juuri ennen tarjoilua.


Jälkkäriviininä ihana (hmmm, kaikki tuntui olevan ihanaa.....) La Caliera Mostato d'Asti (7,66 €/0,375 l), makea, pirskahteleva, hapokas, aprikoosinen, kypsän sitruksinen, kukkainen ja runsas juoma Italian Piemontesta. Viini -lehden arvostelijat ovat antaneet tälle kolme tähteä, laadukas ja hyvin tehty. Hinta-laatusuhteen osalta tämä viini on luokiteltu löydöksi! Mikäli et jaksa/viitsi/ole tehnyt jälkiruokaa, niin tämä viini käy jo yksinään jälkiruuasta. Joten jos et ole maistanut, niin käyhän ostoksilla, viilennä hyvin ja nauti! Oih!

Jatkossa Hirvensalmen reissuihin tulee suurempi muutos, mitä alussa kerroin. Katkaisemme lähes kymmenen vuoden sieniretkiperinteen ja ensi vuonna on vuorossa aivan uudet kohteet! Niitä odotellessa vielä muutamat fiilistelykuvat retkeltämme.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti