sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Kaksi asiaa pääsiäisestä


Mitkä kaksi ruokaan liittyvää asiaa sinulle tulee ensimmäisenä mieleen pääsiäisestä? Minulle tulee mieleen karitsa ja mämmi. Ehkä myös sitruuna. Ja kun nämä kaikki osuivat silmiini yhdessä ja samassa reseptissä, niin viikonlopun ruokasuunnitelmat olivat sillä selvät.

Pääsiäispyörykät ja sitruunapasta
Glorian Ruoka&Viini 3/2020
4-6 annosta

3 salottisipulia
1 dl persiljaa hienonnettuna
2 tl korianterinsiemeniä rouhittuna
600 g karitsanjauhelihaa
1½ dl mämmiä
1½ tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä
2 rkl öljyä paistamiseen

Persilja vaihtui lehtipersiljaan, sitä kun kotona oli jo valmiina ja jauhelihaa oli noin 100 g vähemmän. Muuten mentiin, kuten ohje ohjeisti. Kuori ja hienonna sipulit. Hienonna persilja ja rouhi korianterinsiemenet.


Sekoita kaikki aineet tasaiseksi pyörykkätaikinaksi ja pyörittele kostutetuin käsin pulliksi. Sain aikaiseksi noin 30 pyörykkää. Itse en lihapullia tehdessä kostuta käsiä vedellä, vaan oliiviöljyllä. Jotenkin olen vain mieltynyt siihen tapaan enemmän.


Paista pyörykät pannussa muutamassa erässä. Ruskista pyöryköihin kuumassa öljyssä paistopinta, säädä sitten lämpöä pienemmälle ja jatka kypsentämistä 5-10 minuuttia eli kunnes pullat ovat mehevän kypsiä. Ihan näin tämä ei minulla sujunut. Pullat jysähtivät pannuun kiinni ja ensimmäinen paistoerä oli esteettisesti epäonnistunut ja hajoili miten sattui. Loput paistoin voissa ja se sujui paremmin. Todennäköisesti vika oli öljyssä. Tai pannussa. Tai minussa.

Sitruunapasta
4 annosta

400 g tagliatellepastaa
1 luomusitruuna
1 dl parmesaania raasteena
50 g voita 
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä
1 dl persiljaa hienonnettuna

Ei ollut tagliatellea, mutta oli vuonna 2014 vanhaksi mennyttä spagettia. Joka siis oli aivan täysin käyttökelpoista! Tämähän on asia, josta aina jaksan jauhaa, älkää heittäkö niin sanotusti vanhaksi menneitä ruokatarvikkeita pois tarkistamatta, ovatko ne käyttökelpoisia vaiko eivät. Mihin nyt kuiva pasta voisi pahentua? Keitä tuore tai vanha pasta pakkauksen ohjeen mukaan.


Raasta sitruunan keltainen kuoriosa ja purista mehu. Muistathan aina käyttää luomusitruunaa ainakin silloin, kun käytät sen kuorta. Luomusitruunakin pitää vielä pestä kuumalla vedellä ja harjalla. Raasta parmesaani. Minulla oli valmista raastetta (yllättäin ylimennein päiväyksin, mutta täysin kunnossa sekin), mutta lisäksi raastoin ihan tuoretta.


Sekoita voi kattilassa. Lisää kuoriraaste, mehu, parmesaari, suola ja pippuri.


Kaada kastike valutetun pastan joukkoon. Lisää lihapullat, koristele persiljasilpulla. Ja minä lisäsin päälle vielä hitusen parmesaaniraastettakin.


Annos oli erittäin herkullinen! Mämmi toi lihapulliin makoisaa mehevyyttä ja sitruuna pastaan kevättä. Vai oliko se kevään tuoja kenties aurinko?




Viini lasissa oli sitä, mitä viikonlopusta oli pullon pohjalle jäänyt eli sitä ei mitenkään suunnitellusti oltu sovitettu ruuan kanssa. Aina ei tarvitse. Australialaisen Hewitsonin Le Secateur 2018 (17,99 €), täyteläinen, keskitanniininen, kirsikkahilloinen, mustikkainen, vadelmainen, hennon vaniljainen. Shiraz, kuten Syrah tuolla maailman kantilla kirjoitetaan. Ja sopii mm. karitsalle! Minun mielestäni varsin käypänen viini, mutta Viinilehti antaa vain kolme tähteä (laadukas ja hyvin tehty) ja moittii liian kalliiksi. Pöh.

4 kommenttia:

  1. Testattiin juuri. Aivan mahtava setti! 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauskaa, että tykkäsitte! Nyt pitää hamstrata mämmiä, että voi tehdä näitä mämmikauden ulkopuolellakin :)

      Poista