maanantai 11. heinäkuuta 2022

Kreikkalaismakuja kotikeittiössä

Pitkästä aikaa keskityin kotikokkailuun. Koska lauantai. Kotilauantai, josta aamupäivän kuitenkin vietin rattoisasti kvartaaliraportoinnin ihmeellisessä maailmassa. Iltapäivästä päästin itseni vapaalle ja kauppareissun jälkeen sekoitin itselleni kokkausjuoman. Siitä kaikki lähtee! Camparia, veriappelsiinimehua, sitruunaviipale, vähän minttua.

Kreikkalainen jogurttibroileri
Glorian Ruoka&Viini 6/2022
4 annosta

4 broilerin rintafileetä

Marinadi
4 valkosipulinkynttä
1 (luomu)sitruuna
2 dl turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl kuivattua oreganoa
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
½ tl mustapippuria myllystä

Ensinnäkin kannattaa lukea resepti ENNEN kokkauksen aloittamista. Broileria pitäisi marinoida yön yli tai ainakin 8 tuntia. No, en marinoinut kuin ehkä tunnin tai kaksi. Yhden fileen jätin huomiselle, katsotaan sitten, mitä marinadi vuorokaudessa tekee.


Valmista marinadi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Pese sitruuna, raasta sen kuori hienoksi raasteeksi ja purista mehu. Sekoita kaikki marinadiainekset kulhossa ja upota broilerin rintafileet marinadiin. Peitä kelmulla ja marinoi jääkaapissa yön yli. Tai pari tuntia.....

Nosta broilerifileet marinadista ja halutessasi pyyhkäise niitä vähän. Kaada loput marinadista pois, sillä sitä ei enää voi käyttää. Paista broilerit grillissä tai pannulla öljyssä kypsiksi, noin 8 minuuttia per puoli tai jos sinulla on paistomittari, niin 70 asteisena filee on kypsää.

Juhannukselta oli jäänyt pariksi viikoksi jääkaappiin erinäisiä kasviksia, osittain jo vähän nuhjaantuneita, ei enää ihan täyttä priimaa. Uunissa se ei haittaa!

Uunissa paahdetut kasvikset

kesäsipuleita
kukkakaalia
kesäkurpitsaa
valkosipulinkynsiä
suippopaprikoita
basilikaoliiviöljyä
hunajaa
suolaa
mustapippuria



Pilkoin, maustoin ja nakkasin 225 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Se oli sitten siinä. Helpolla hyvää.

Fetadippi
Glorian Ruoka&Viini 5/2022

200 g fetajuustoa
2 dl turkkilaista jogurttia
mustapippuria myllystä
2 rkl oliiviöljyä
4 oksaa tuoretta minttua silputtuna


Murenna feta kulhoon, lisää kaikki muut ainekset ja sekoita. Tämä dippi käy lisukkeena lihavartaille tai pitaleipien täytteeksi. Ihan törkeän hyvää! Vaikka minkä kanssa.



Tykkäsin todella paljon tästä kokonaisuudesta! Kaikki on helppoja valmistaa ja mikä tärkeintä, kaikki maistuu herkulliselta.

Erityismaininta fetadipille. Se on oikeasti monikäyttöistä, sopii grillatun lihan lisukkeeksi sekä mainiosti myös pikkunaposteluun suolakeksien kanssa ja ihan vaan leivän päälle. Tätä teen kyllä lisää!


No okei, myönnetään. Tein toisenkin. Koska lauantai!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti