Kaksi kolmesta, toukokuinen ruokakassi

Nyt kävi se, mitä olen vähän pelännyt. Anton&Antonin ruokakassin kolmesta ruuasta yksi jäi tyystin valmistamatta. Kyljykset unohtuivat jääkaappiin, päivämäärät paukkuivat yli ja hävettää ihan myöntää, että possu päätyi roskiin. Aidosti ottaa päähän, olenhan aina suureen ääneen toitottamassa hävikkiä vastaan. No, kai nyt tämmöisen lipsahduksen saan anteeksi? Myös itseltäni?

Mutta siis helatorstaiviikonloppuna sain yhteistyössä tyttäreni kanssa aikaan kuitenkin kaksi ateriaa kassin antimista. Tytär valmisti ja kuvasi ensimmäisen, minä toisen. Yhteispelillä!

Leivitettyä turskaa kukkakaalipyreellä ja limeaiolilla

Anton&Anton

2 annosta

300 g turskafileetä

1 mm suolaa

1 mm mustapippuria

1 kananmuna

1 dl korppujauhoja tai pankomuruja

½ dl vehnäjauhoja

½ rkl voita

½ rkl oliiviöljyä

Kukkakaalipyree

400 g kukkakaalia

vihanneslientä

½ dl kermaa

suolaa

pippuria

1 prk valmista limeaiolia (Lallerstedt)

Leikkaa turskafileet kalapuikon kokoisiksi paloiksi ja poista ruodot. Mausta suolalla ja pippurilla. Vatkaa kananmunat syvällä lautasella rikki ja mittaa sekä vehnä- että korppujauhot omille laakeille lautasilleen. Kääntele turskapalat ensin jauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi vielä korppujauhoissa.

Lämmitä voi ja öljy paistinpannulla ja paista kalapaloja 2-3 minuuttia molemmin puolin niin, että saavat kauniin kullanruskean paistopinnan. Siirrä kalapalat uunivuokaan ja pidä 100-asteisessa uunissa tarjoiluun saakka.

Valmista sitten kukkakaalipyree. Pilko kukkakaalin nuput ja keitä kevyesti suolatussa vedessä viitisen minuuttia tai kunnes nuput ovat pehmeitä.

Kaada vesi pois ja sekoita kukkakaalinuppujen joukkoon voi ja kerma sauvasekoittimella. Tai perunasurvimella. Itse suosin survinta, koska sillä saa aikaan minua miellyttävän rouhean koostumuksen. Mausta lopuksi pyree suolalla.

Aikaisemminkin näissä ohjeissa ja ainesluetteloissa on ollut pieniä ristiriitoja. Näin oli myös nyt. Ohjeessa ei kerrottu missä kohdin käytetään kasvislientä, mutta päätimme sitten keittää kukkakaalin siinä. Ehkä se oli tarkoitettu niin tai sitten ei. Hyvää tuli kuitenkin ja sehän on pääasia se.

Kokoa annokset nostamalla kalapalat kukkakaalipyreen päälle. Tyttäreni päätyi pursottamaan aiolin kauniisti annoksien päälle ja viimeisteli koristelut kevätsipulilla.

Annos oli kehityskelpoinen. Olemme tyttäreni kanssa aikaisemminkin todenneet, että korppujauhot on syytä myös maustaa erikseen. Miten nyt kuitenkin kaikessa hösellyksessä sen unohdimme?!

Parsakeitto

Anton&Anton

2 annosta (riitti juuri kolmelle)

500 g vihreää parsaa

1 keltasipuli

1 rkl öljyä

5 dl vihanneslientä

1½ dl kermaa

½ dl rouheaa lehtipersiljasilppua

½ sitruunan mehu

suolaa

valkopippuria

Minun kokkausvuorolleni osui ehkä yksi maailman yksinkertaisimmista ruuista, parsakeitto. Poista parsojen tyvestä kuiva osa, kuori varovasti ja irrota nuput. Säästä nuput ja viipaloi parsa. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota parsaa (ei nuppuja) ja sipulia öljyssä muutama minuutti. Lisää vihannesliemi ja keitä viitisen minuuttia. Lisää parsanuput ja keitä vielä 3 minuuttia. Nosta keitosta enimmät parsanuput ja siirrä sivuun koristelua varten. Lisää keittoon lehtipersiljasilppu ja soseuta se. Lisää kerma ja mausta sitruunamehulla, suolalla ja valkopippurilla. Koristele annokset parsanupuilla.

Samaan aikaan tyttäreni valmisti äitini avustamana sarjatuotantona mm. voileipäkakkuja seuraavana päivänä vietettyihin siskontyttären valmistujaisiin. Tästä syystä meillä on nyt ERITTäIN paljon leikattuja leivänreunoja pakastettuna, joista nyt vain murto-osan murto-osa päätyi koristamaan krutonkien muodossa keittoannosta. Keittiöremontin ansiosta myös vanhat Arabian pallokuvioidut lautaset ovat päätyneet käyttöön eli siirtyneet yläkaappien uumenista käden ulottuville. Tilanteen mukaan löytyy sinistä, punaista ja vihreää palloa.

Kolmas ateria possunkyljyksistä sitten jäi valmistamatta. Ohjailiko alitajunta toimiani, sillä possunkyljys ei ole ihan suosikkiaineksieni kärkikahinoissa? Niin tai näin, tekemättä jäi. Otan tästä opikseni ja jatkossa tarkoin mietin, milloin kassin tilaan.

Kevätilta Rosterissa

Meillä on ystäväni kanssa kirjoittamaton sääntö, että tapaamme keväällä, kun pikkukenkäkausi on koittanut. Noh, tänä keväänä on tuntunut hivenen siltä, että koittaako moinen aika milloinkaan. Onnistuimme kuitenkin toukokuun alussa saamaan jopa auringonpaisteen tapaamispäivällemme.

Espan puisto eli vielä vapun jälkimainingeissa. Ilmapallot ja aurinko saivat suupielet kääntymään hymyyn.

Kuten aina, myös tälläkin kerralla meillä oli useita vaihtoehtoja illallisen suhteen. Päädyimme lopulta Rosteriin, jossa kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin vieraillut.

Ravintolan sisustuksesta pidin paljon. Selkeää ja rauhallista. Alkuillasta keskiviikkona myös tilaa mukavasti.

Ja kun hyvät ystävät tapaavat VUODEN tauon jälkeen, silloin tapahtumien päivittämistä luonnollisestikin siivitetään kuplilla. Tällä kertaa ei kuitenkaan samppanjalla, vaan cavalla. Sumarroca Cava Brut Reserva Espanjasta Penedéksen laatuviinialueelta. Hedelmäinen, sitruksinen, hieman paahteinen. Erittäin hyvä cava, jonka löydät myös Alkosta. Ja Alkosta se kyllä kannattaakin hakea 12,49 euron hinnalla, sillä ravintolassa pullo olisi maksanut tasan 50 €. Meillä lasillisten hinta oli 8 €.

Otimme kaksi alkuruokaa, jotka sopuisasti jaoimme keskenämme. Ylimmäinen annos on ankanmaksamoussea viikunachutneyn kera (19 €). Ja toisesta löytyi marinoitua parsaa, kuivattua ankkaa (se sahanpurun näköinen annoksen päällä) sekä pecorinokastiketta (18 €). Aivan mainiot olivat maut molemmissa annoksissa.

Alkuruuan kanssa jatkoimme samalla kuohuvalla, mutta pääruualle valintani oli Emilio Moro Finca Resalso 2015, Espanjan Ribera del Dueron alueelta, 100% Tempranillo (12 cl ravintolassa 7,80 €, pullo 48 €). Täyteläinen, pehmeä, hedelmäinen ja tasapainoinen. Juuri tätä viiniä ei löydy Alkosta, mutta tilausvalikoimassa on tarjolla Emilio Moro 2014 hintaan 24,70 €. Sitä on ehdottomasti kokeiltava, koska maahantuojan kuvaus viinistä on sellainen, että siinä on kyllä kaikki elementit kohdillaan. Täyteläinen, konsentroitunut, mehevässä maussa pehmeät ja runsaat tanniinit. Se on moro, pakko testata! Bodegas Emilio Moron viinitilasta voit lukea lisää täältä, klik.

Pääruokavalintani olikin varmaan tuosta viinistä jo ennakoitavissa. Lihalinjalla mentiin. Grillattua Black Angusta, parsaa ja hollandaisekastiketta (29 €). Sekä yhteisesti jaettavaksi tarjoilijan suosituksesta paahdettuja perunoita (roasted potatoes).

Hyvä ateria on tapana päättää jälkiruualla. Ja jälkiruuan kruunaa jälkiruokaviini. Tämäkään ilta ei sen suhteen tehnyt poikkeusta. Saracco Moscato d'Asti 2016 Italian Piemontesta täytti tehtävänsä täydellisesti. Ei löydy Alkosta, eikä löytynyt myöskään maahantuojatietoja.

Jälkiruokana keväisen värinen ja raikas suolaheinäsorbetti (12 €). Olin erittäin tyytyväinen. Niin myös ystäväni.

Kokonaislaskuun 99,90 euroa sisältyi alkukuohuvan lisäksi kolme ruokalajia, kolme lasillista viiniä ja vesi. Jotenkin jäi hinnakas jälkimaku, vaikka satanenhan on hyvin tyypillinen hinta pitkästä illallisesta helsinkiläisessä tai oikeastaan ihan missä vaan sijaitsevassa laadukkaammassa ravintolassa. Mutta tuo fiilis jäi anyway.

Iltaa jatkoimme salakapakassa. Ystäväni ei ollut siellä milloinkaan käynyt, joten oli hauska viedä hänet sinne. Salakapakassahan ei oteta valokuvia, eikä tarkkaa osoitetta kerrota. Muutenhan se ei olisi salakapakka!

Illan viimeinen rasti ei ollut mitenkään salainen. Rakastan Kämpin baaria, eikä napuekaan siellä huono ole. Ainoastaan melko hinnakas. 17 euroa ja sentit päälle. Tähän oli hyvä päättää ilta. Tyttären perhe oli reissussa ja minä leikin helsinkiläistä, joten tällä kertaa kotimatka sujuikin kävellen pitkin Bulevardia harvinaisen lempeässä kevätillassa. Ihana ilta. Kaikinpuolin! 

Siskojen kierros Kalliossa

Ehkä hivenen suunnittelemattomasti päätimme viettää siskojen illan Kallion seutuvilla. Kuitenkin sillä maltillisella meiningillä, että me pitkämatkalaiset ehdimme viimeisen ravintolavaunulla varustetun IC-junan kyytiin. Vaikka olikin perjantai ja viikonloppu edessä, olemme kai jo nykyisin niin mukavuudenhaluisia (lue: vanhoja), että yömyöhään renuaminen paikallisjunissa ei nappaa. Mutta todellakin kun ajoissa aloittaa, niin pääsee kotiinkin ajoissa.

Helsinkiläinen siskoistamme oli jo jonkin aikaa hehkuttanut uutta Wino viinibaaria Fleminginkadulla, siispä se oli pääkohteemme. Tai niinhän me luulimme. Turhaan yritin paria päivää aikaisemmin tehdä pöytävarausta, täyttä oli. Osansa suosiolla oli varmasti siinä, että Helsingin Sanomien NYT-liite oli kirjoittanut paikasta positiivisen lausunnon. Päätimme kuitenkin yrittää sisälle ilman pöytävarausta. Hetihän meille kerrottiin, että täyttä on, mutta iloksemme baaritiskillä oli kuin olikin kolme tyhjää jakkaraa, joten pääsimme ainakin maistelemaan viinejä ja samalla vähän haistelemaan, että millainen paikka oikein onkaan kyseessä. 

Wino on siis sekä viinibaari, että ruokaravintola. Viineissä on keskitytty suodattamattomiin eurooppalaisiin alkuviineihin ja loput ovat joko luomuja tai biodynaamisia. Joten siitä sitten vaan maistelemaan! Sen tarkemmin en kirjoitellut maisteluja muistiin, eikä ravintolan nettisivuiltakaan viinilistaa löydy, joten kannattaa mennä paikan päälle! Ja varata se pöytä...... Hintataso oli mielestäni kohtuullinen, kahden lasillisen visiitti maksoi 17,50 €.

Tämä pöytäasia sitten enemmänkin alkoi kaivelemaan mieltä. Meillä oli asiat periaatteessa oikein hyvin siinä baaritiskillä, saimme hyvää palvelua, meille kerrottiin viinien mielenkiintoisista taustoista jne. Ovella asiakkaita vastaanottanut henkilö oli vaihtunut toiseen ja ihmeeksemme huomasimme tämän henkilön ohjaavan asiakkaita pöytiin, vaikka heilläkään ei ollut pöytävarausta! Kuulimme, miten ystävällisesti ainakin kolmelle pienelle seurueelle kerrottiin, että kun varsinainen pöytävaraus on vasta klo 19, ehditte mainiosti ruokailla ennen sitä. No niin mekin olisimme ehtineet, kun tulimme ravintolaan jo klo 17. Mietimme jo jopa, että olimmeko liian rumia/vanhoja/lihavia/väärinpukeutuneita tms, mutta sekään ei tietysti oikein sopinut siihen, että saimme keikkua erittäin näkyvällä paikalla baarijakkaroilla. Lopunviimein otimme asian puheeksi. 

Ihmettelymme otettiin asiallisesti tilannetta pahoitellen vastaan ja meille olisi vielä löytynytkin pöytä, mutta valitettavasti siinä ei olisi ollut aikaa enää syödä pidemmän kaavan mukaan. Olisimmepa saaneet suumme aikaisemmin auki! Yleensä suut ovat auki kaikenaikaa, miksi ei juuri nyt? Päätimme ottaa vielä lasilliset tiskillä ja tulla seuraavan kerran suunnitellusti. 

Ravintola päätti kuitenkin yllättää meidät tarjoamalla maistiaisena listaltaan yhden heidän alkupaloistaan. Jeee, olimme iloisia! Tosin meikäläisen hymy vähän hyytyi, kun kuulin annoksen olevan silakkaa. Ei itku, ruoka-ainekset, joita en voi sietää, on nopeasti lueteltu. Silli, silakka ja hapankaali. Ja nyt sitten sekavin tuntein odottelin silakkaa pöytää. Great.

Ja olinko koskaan nähnyt kauniinpaa silakka-annosta? No en! Marinoitua silakkaa ja Winon omaa näkkäriä. Kaiken söin. Tämä on tyypillinen esimerkki siitä, että en missään tapauksessa olisi moista annosta listalta itse tilannut, mutta kun se putosi eteeni, voitin ennakkoluuloni. Tämä on yksi syy, miksi pidän myös yllätysmenuista :) 

Winolle heipat, näemme uudelleen ja jatkoimme matkaa kohti  Gastro Cafe Kalliota. Emme vaan päässeet sinne. Odottelimme ravintolan avautumista oven takana. Muita ei ollut. Eikä ollut tilaakaan, kun ravintola oli varattu täyteen tunnin kuluttua. Kysyimme, että voimmeko nauttia lasilliset viiniä, emme jäisi pidempään. Tarjoilija sanoi, että tottakai, se onnistuu kyllä, mutta hän laittaa ensin tämän terassin kuntoon. Siis mitä? Siinä hän alkoi laittamaan terassikalusteita paikoilleen iltaan, joka oli erittäin tuulinen ja kylmä. Lähdimme pois. Mikä minä tässä olen neuvomaan, mutta jos hän olisi myynyt meille ensin viinit ja vasta sitten nostellut tuolit ulos, niin seuraavan puolen tunnin aikana me olisimme ehtineet rauhassa nauttia viinimme, hän olisi saanut terassin kuntoon plus ravintola olisi kuitannut myyntituottoa 30-50 euroa. Mutta ei sopinut se hänelle ei. Hän vielä peräämme huuteli, että menkää Sivukirjastoon. Ja sinne me sitten menimme.

Olutravintola Sivukirjasto löytyy aivan Kallion kirjaston vierestä. Siitä siis nimikin. Olutravintolassa juodaan olutta, joten tiesin jo tilatessani, millaisen riskin otan punaviinin kanssa. Tietoinen riski, joten tulos yllätti positiivisesti. Sivukirjasto on mukavan kodikas pubi, jossa asiakaskirjo on laidasta laitaan. On nuorta ja on vanhaa, on kanta-asiakkaita ja on kaltaisiamme turisteja. Turistit olivat nälissään, eikä ajatus kanakorista napannut, joten matka jatkui.

Suuntasimme kohti Georgian Housea, koska meistä yksi ei ollut aiemmin maistanut georgialaista ruokaa. Perjantai-ilta, ravintola täynnä, ei näyttänyt hyvältä. Olimme valmiita kääntymään ovelta takaisin, mutta loistava henkilökunta teki taikojaan ja niinpä meille löytyi pöytä! 

Georgialainen punaviini Saperavi -rypäleestä on suosikkini, siispä pullo pöytään. Saperavia löytyy myös Alkon valikoimista, joten kannattaa testata.

Alkuun tilasimme hatsapuri-leipää. Tuorejuustolla täytetty ja kuorrutettu leipä vaan on niin herkkua!

Varsinaiseksi ruuaksi valitsimme sienitäytteisiä taikinanyyttejä. Perin valjun ulkokuoren alta löytyi makuuni hivenen liian tulinen täyte. Tosin tarjoilijamme sanoi hyvin napakasti, että se ei pidä paikkaansa. Eli että ei ole mausteinen ja tulinen. Hmmm, minä kai nyt parhaiten kuitenkin tiedän, miltä MINUN suussani tuntui. Hyvältä, mutta tuliselta. Piste.

Ja mitä maksoi? Kolmannes kahdesta hatsapurileivästä ja yhdestä viinipullosta plus sieninyytit oli 31 €. Hinta-laatusuhde todellakin kohdillaan.

Että semmoinen ilta meillä siskoksilla. Ja hyvin ehdittiin siihen viimeiseen IC-junaan, joka meidät sitten kotiin kuljetti. Seuraavaan kertaan! Ja silloin on pöydät varattuna ajoissa :)

Ravintola Hukkatila

Kotikaupungissani toimii aktiivinen monikulttuurin kehto, Vihreä Talo. Tapahtumia järjestetään laidasta laitaan. Nytkin jos vilkaisee kuluvan kesän tapahtumalistausta, niin tarjolla on musiikkia tangosta, jazzin kautta Jimi Hendrix -tribuuttikonserttiin, stand upia, joogaa ja vaikka sun mitä.

Aivan sattumoisin (siis jo alkuvuodesta) silmiini osui juttu ravintola Hukkatilasta. En ollut moisesta koskaan aikaisemmin kuullutkaan!

Kyse on kolmen henkilön (Jaakko Blomberg, Jyrki Tsutsunen ja Johanna Kunelius) yhdessä luomasta konseptista, jossa ravintola perustetaan aina vain yhdeksi illaksi tilaan, jota ei välttämättä ole totuttu aikaisemmin ravintolaksi mieltämään. Hukkatila on rakennettu niin huoltoasemalle, huonekalutehtaalle kuin vanhaan kirjapainoonkin. Ja nyt sitten Vihreälle Talolle. Sinnehän oli todentotta päästävä. Siskojen kanssa.

Illoista ilmoitetaan vain ja ainoastaan sosiaalisen median kautta, joten ehdottomasti kannattaa seurata Hukkatilan facebook-sivua. Kuulin faneista, jotka ovat kiertäneet jo useammassakin tapahtumassa ja kokemani perusteella voisin niin toimia itsekin. Joten jos huomaat ravintolan olevan jälleen avautumassa yhdeksi illaksi, niin kannattaa toimia todella nopeasti. Paikat ovat haluttuja!

Idea on kyllä mahtava, eipä voi muuta sanoa. Toisilleen entuudestaan tuntemattomat ihmiset istuvat samassa pöydässä, nauttivat lähes fine dining -tasoisen viiden ruokalajin illallisen  ja illan päätteeksi maksavat, mitä haluavat. Järjestäjien toiveissa oli kuitenkin, että vähintään 35 euroa per pää suoritettaisiin. "Kassana" toimi avoimena oleva vanha matkalaukku oven pielessä ja veikkaanpa, että meidän lisäksemme myös muut heittivät laukkuun enemmän, mitä vähimmäistoive oli.

Ruuan lisäksi illoissa on tarjolla aina myös kulttuuriantia. Niin myös Vihreällä Talolla. Täytyy kyllä myöntää, että omaan makuuni Jallu Koala ei ehkä ihan kolahtanut.....

Erittäin hämärästä valaistuksesta johtuen kuvat ovat enemmän kuin surkeita. Laitan niistä nyt kuitenkin muutamia jutun päätteeksi. Enemmän kuin kuvin, haluan sanoin kertoa siitä, että kyseessä oli ainutlaatuinen elämys ja kokemus, joka ehdottomasti kannattaa sinunkin kokea!

Menu nykymeiningin mukaisesti hyvin pelkistetysti. Vain ruoka-ainesten nimet näkyvillä.

Sisälläni asusteleva Happyhamster ilahtui, miten vanhoja astioita oli hyödynnetty kattauksessa. Tämä on hyvä idea myös kotiolosuhteisiin.

Ruoka-annokset rakennettiin ja viimeisteltiin asiakkaiden silmien alla. Okei, ehkä ihan siitä syystä, että keittiötilat ovat melko rajalliset.

Ja kuten kaikki onnistuneet illat, myös tämä päättyi riehakkaaseen tanssiin!