lauantai 25. tammikuuta 2014

Astetta parempi pyttipannu eli Rydbergin pihvi


Blogiharrastuksessani on ollut se hyvä puoli, että olen alkanut laittamaan ruokaa myös ihan vain itselleni. Aikaisemmin aina niin kovasti odotin juhlia sekä ystävien ja lasten vierailuja, että vaan pääsisin kokkaamaan. Nyt olen ymmärtänyt, että voin tehdä tätä ihan vain myös itselleni. Mikään ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Niin myös ruokapöydässä. Mutta ehkä tämä bloggaus tavallaan tuokin tästä sen jaetun ilon!

Uudesta Safkaa -maanantaista sunnuntaihin kirjasta halusin ehdottomasti kokeilla Rydbergin pihviä. Sehän nyt ei ole oikeastaan pihvi lainkaan, vaan ikään kuin astetta parempi pyttipannu! Laadukkaat raaka-aineet tekevät tästä kuitenkin ihan salonkikelpoisen aterian näin viikonloppuun kera maukkaan punaviinin! Ja kun ohje oli vielä mitoitettu yhdelle, niin tämä oli kuin tarkoitettu minulle tänä lauantaina.


Yhteen annokseen tarvitset:

1 iso Rosamunda peruna
rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
voita
180 g härän sisäfileetä

Tarjoiluun lisäksi:

1 rkl dijonsinappia
2 rkl smetanaa
1 kananmunankeltuainen

Kuori ja paloittele peruna isohkoiksi kuutioiksi. Paista kuutioita rypsiöljyssä kymmenisen minuuttia, kunnes ovat kypsiä. Mausta suolalla ja pippurilla, siirrä sivuun, vaikka toiselle pannulle, jota pidät lämpimänä miedolla lämmöllä.

Kuori ja paloittele sipuli. Paista voissa miedolla lämmöllä. Siirrä sivuun perunoiden kaveriksi.

Kuutioi, suolaa ja pippuroi liha. Kuumenna pannu savuavan kuumaksi, lisää rypsiöljy ja paista lihakuutioita öljyssä muutaman minuutin ajan. Liha saa jäädä sisältä punertavaksi.



Sekoita sinappi ja smetana. Aseta perunat, sipuli ja liha lautaselle omille sektoreilleen. Nauti raa'an kananmunankeltuaisen ja sinappi-smetanakastikkeen kera. Luoja, miten hyvää :)


Hemmottelin itseäni myös viinilllä. Olin jo päivällä kaatanut karahviin kalifornialaisen Geyser Peak Reserve Alexandre Meritage punaviinin, josta tarkempi arvostelu löytyy jouluviinitastingin yhteydestä, täältä. Juuri tänään minulla oli sellainen olo, että minä, jos kuka, olin ansainnut tämän reilun 2kympin hintaisen ihanuuden kruunaamaan iltaani!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti