tiistai 12. tammikuuta 2016

Makeanhimoon taateleita

Vuosi on lähtenyt käyntiin työn ja pitkien päivien merkeissä. Kun illalla melko myöhään tulee kotiin, ei paukkuja enää riitä kokkailuun. Lounaatkin on tullut syötyä lähinnä toimistolla, sillä viime viikon paukkupakkaset ovat tällä viikolla vaihtuneet lumimyräkkään, joista kumpikaan ei innosta poistumaan sisätiloista. Noh, tässä on ollut se hyvä puoli, että pakastimesta on syöty valmiita lihapulla-annoksia, kyyttöpadan jämiä jne.


Näitä mantelimassalla täytettyjä taateleita olisin halunnut jo jouluna kokeilla, mutta se vaan jäi. Niiden hetki tuli tänään, koska teki ihan sairaan paljon mieli jotain makeaa, eikä kotona ollut karkin karkkia, eikä lumessa rämpiminen lähikauppaankaan jaksanut innostaa. Siispä päätin tehdä makeat itse! Ja kun ohje on peräisin Yhteishyvän Kunnonsesonkia -osiosta, niin tämähän on varmaan ihan terveellistäkin. Tai ei ainakaan älyttömän epäterveellistä :)

Mantelitahnalla täytetyt taatelit

500 g pehmeitä taateleita
reilu kourallinen kuorellisia manteleita
½ tl suolaa


Viillä taatelit halki ja poista mahdollinen kivi. 


Paahda reilu kourallinen kuorellisia manteleita pellillä 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes ovat ottaneet vähän väriä.


Laita mantelit ja noin puoli teelusikallista suolaa tehosekoittimeen. Sekoita niitä noin viiden minuutin ajan, kunnes mantelit ovat muuttuneet tasaiseksi massaksi. Tässä kohtaa usko oli koetuksella, mutta sitkeys palkittiin. Kun muutaman kerran olin kaapinut mantelimurut vaan sitkeästi kulhon pohjalle, niin todentotta siitä lopulta muodostui taikinamainen pallo.


Täytä halkaistut taatelit mantelitahnalla, laita ne takaisin kiinni ja hetkeksi jääkaappiin vetäytymään. Napostele sellaisenaan, tarjoa jälkiruuaksi tai pikkusuolaisten kanssa.


Massan jämät vetäisin digestive-keksille. Käy myös sille, mutta kyllä manteli paremmalta maistui taatelin kanssa. Ja vaikka ensin olin sitä mieltä, että ei nämä mitään makeita ole, niin ovatpa kuitenkin. Ei kovin montaa pysty yhdeltä istumalta vetämään. Ei, vaikka kuinka makean himotus olikin päällä :) Voisin kuvitella tarjoavani näitä joskus, joten ihan oli onnistunut kokeilu!

Tarjoilin näitä testihenkilöille niin aamun IC-junassa (ravintolavaunussa huomaamattomasti) kuin toimistollakin. Palaute oli positiivista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti