sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Lounaalla Etelä-Helsingissä: Sakura Sushi

EDIT: toiminta päättynyt 3/2018


Työpaikkani toimisto sijaitsee minun näkökulmastani eteläisen Helsingin sydämessä, Punavuoressa. Sieltä, Albertinkadulta, löytyy myös tämä pikkuiruinen, sympaattinen Sakura Sushi, jonne poikkesin lounaalle. Lounas on tarjolla viikolla klo 11-15



Aina silloin tällöin haemme täältä toimistolle lounaan, mutta onhan se sanottava, että ihan toista on istahtaa ravintolassa pöydän ääreen palveltavaksi, kuin vetäistä take away -laatikosta ruokaa konttorilla. Täällä palvelukin on ripeää, eikä lounastamiseen kulu kohtuuttomasti aikaa, kuten niin monessa muussa lähiseudun kuppilassa.


Aloitin lounaani herkullisella misokeitolla, jonka maksaa 2 € lounaan yhteydessä. Keittoa oli sitten mukava siemailla varsinaista ruokaa odotellessa.


Gyoza Sushi -annos sisältää nimensä mukaisesti sekä lihatäytteisiä, japanilaisia gyoza -nyyttejä, että sushia. Gyozaneja varten annoksesta löytyy vielä oma kastikkeensa normaalin soijan lisäksi. Annos on mielestäni lounasruuaksi melko hintava (14 €, misokeiton kanssa 16 €, kupillinen teetä sisältyy ruokajuomaksi), mutta koska maut ovat kohdillaan, niin silloin tähän herkkuun on sallittua sortua.



Pikkuruisen ravintola sijainti Albertinkadulla on melko huomaamaton, vain yksi ikkuna juuri bussipysäkin kohdalla. Suosittelen poikkeamaan!

*******

EDIT: Pettymys oli kyllä suuri, kun ravintola lopetti toimintansa maaliskuun 2018 lopussa. Toivottavasti edes joku ehti juttuni perusteella siellä vierailemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti