keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kurpitsanäkkäri


Tähän näkkäriin saat kätevästi upotettua erilaisia siemenpussin jämiä, ei tarvitse olla juuri tarkalleen ohjeen mukaista.


Sattumalta nyt kaikkia näitä aineksia löytyikin kaapista, ainoastaan uuden tuttavuuden eli maissijauhot kävin kaupasta hakemasta. Miksi tämä sitten on saanut nimekseen juuri kurpitsanäkkäri? Voisi hyvin olla myös auringonkukkanäkkäri, koska näitä molempia siemeniä on ohjeessa yhtä paljon.....

Kurpitsanäkkäri
Glorian Ruoka&Viini 3/2016

2 dl maissijauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
2 dl vettä
½ dl oliiviöljyä
3/4 tl suolaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää kiehuva vesi, öljy ja suola. Sekoita ja anna taikinan seistä 10 minuuttia. Levitä leivinpaperilla peitetyn pellin päälle mahdollisimman ohuelti. Seos peittää lähes koko pellin.




Voit laittaa taikinan päälle toisen leivinpaperin ja sen avulla painella näkkileivän pinnan tasaiseksi. Paista 150 asteisessa uunissa 50 minuuttia tai kunnes näkkileipä on saanut pintaan hieman väriä. Värin arvioiminen oli vähän hankalaa, koska olin käyttänyt mustia seesaminsiemeniä ja niistä on vaikea sanoa, milloin ovat saaneet väriä.... Ehkä vähän pidempään olisi ollut hyvä paistella. Kokeilemalla sen vaan oppii, jokainen uunikin kun on omanlaisensa.


Näkkärinlevyn ollessa vielä lämmin ja pehmeä voit vaikka pizzaleikkurilla tehdä siitä sopivan kokoisia paloja.



Ja millaista oli? Vähän ehkä mautonta. Mausteita kannattaa lisätä, nythän tässä ei ollut kuin suolaa ja sitäkin minun makuuni hivenen liian vähän. Valkosipuli- tai paprikarouhetta sekä lisää suolaa ajattelin seuraavalla kerralla laittaa. Ja kannattaa yrittää saada taikinalevy mahdollisimman ohueksi. Ohuet palat kovettuivat päivässä näkkärimäisiksi, paksumpien jäädessä hivenen pehmeiksi. Muutenkin tämä oli seuraavana päivänä huomattavasti parempaa, mitä suoraan uunista tullessaan. Pelkältään en tätä rouskuttelisi, kuten usein rouskuttelen toista tekemääni siemennäkkäriä, jonka ohjeen löydät täältä, klik. Parasta tämä oli sinihomejuuston kanssa, mutta toisaalta sen kanssa on hyvää pahvinpalanenkin......


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti