tiistai 2. huhtikuuta 2019

Himon hetkellä

Tiedäthän sen tunteen tai suoranaisen himon, kun kiihtyneenä kaivelet keittiön kaappeja ja laatikoita löytääksesi jotain pientä hyvää herkkua. Edes JOTAIN. Ei ollut keksejä, ei karkkeja, ei sipsejä, ei mitään. Ja lähikauppakin on lopettanut.... Näemmä satunnaiset makeanhimoni eivät riittäneet pitämään sitä pystyssä! Joulunaluskemuihin olin kuitenkin ostanut pussitolkulla kuorellisia manteleita, en vaan tiedä, että miksi. Niitä sitten tuskissani pyörittelin ja siitä se sitten lähti.....


Paahdetut mantelit

4 dl kuorellisia manteleita
3 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl vettä
3 tl rypsiöljyä
½ dl ruokosokeria
2 tl merisuolaa
1/3 tl kanelia

Mantelimäärää täydensin kuorellisilla maapähkinöillä. Paahda manteleita 225 asteisessa uunissa 10 minuuttia, välillä vähän käännellen.



Laita kattilaan hunaja, vesi ja öljy. Kuumenna kiehuvaksi ja kumoa paahdetut mantelit joukkoon. Keitä sekoittaen, kunnes neste on imeytynyt manteleihin.

Yhdistä ruokosokeri, suola ja kaneli. Kaada seos kuumien manteleiden päälle pienissä erissä. Sekoita varovasti. Levitä mantelit leivinpaperille jäähtymään.




Ihan täydellistä! Lasiin vielä vähän punaviiniä ja Tähdet Tähdet -ohjelman kisakatsomo oli valmiina.


Näitä varmasti teen uudelleen, manteleitahan riittää ja ehkä kattilakin tokenee, kun on pari päivää lionnut tiskialtaassa.......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti