keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Etäpäivän kalapihvit

Olin viikonloppuna päättänyt, että nyt käyn etäpäivinäkin ravintolalounailla, jotta saan kertyneitä lounasseteleitä käytettyä ja pääsen samalla niin sanotusti ihmisten ilmoille. En sitten tähän ikään mennessä osannut kuitenkaan ottaa huomioon sitä, että talvella saattaa tosiaan herätä aamuun, jolloin lunta tuiskuttaa ihan huolella ja kaupungille lähtö edellyttäisi lumitöitä ja auton kaivamista lumen alta. Mitä tehdä, kun kotonakaan ei ole mitään syötävää. Vai olisiko sittenkin? 

Äidin kanssa on sovittu, että hän ei enää osta meille lapsille joululahjoja. Eikä ostakaan, kun näin on sovittu, mutta tuo joka joulu kuitenkin jokaiselle "tuotekassin", koska se kuulemma on aivan eri asia! Tuotekassista löytyi tällä kertaa mm. purkillinen kotimaista leppäsavukalaa. Tämä koostumukseltaan kaikkien tuntemaa tonnikalasäilykettä muistuttava tuote on valmistettu Suomen järvi- ja merialueilta pyydetyistä särkikaloista (mm. lahna, säyne ja muut särkikalat). Aivan mielettömän hyvää aivan sellaisenaan, joten sopii hyvin vaikka salaatteihin tai ihan kaikkeen muuhunkin, missä olet tottunut käyttämään tonnikalaa. Kotimainen vaihtoehto! Ja hetken kun pengoin säilykepurkkejani, löytyi myös kotimaista sipuli-pippurimuikkua. Näistä sitten kokkaamaan kalapihvejä.

Villikalapihvit
Sesonki 4/2021 Yhteishyvä.fi
4 annosta (12 kpl)

3 prk (á 150 g) leppäsavukalaa paloina öljyssä
100 g ruohosipuli- tai yrttituorejuustoa
2 kananmunaa
1½ dl kaurahiutaleita
1 pkt (70 g) tomaattipyreetä
2 tl sitruunamehua
½ tl rouhittua mustapippuria
rypsiöljyä paistamiseen


Koska minulla oli kalasäilykkeitä ohjetta vähemmän, vähensin suhteessa myös muita aineksia. Valuta kaloista öljy ja siirrä kalat kulhoon. Tässä vaiheessa vähän epäröin, kun näin muikut. Niillähän oli vielä pyrstöt paikoillaan! Ajattelin ensin, että ne pitää poistaa, mutta oikeasti ne olivat muhineet niin pehmeiksi, että sinne ne menivät haarukalla sotkottaen kaikki ihan iloisesti muhjuksi. Mitään ei siis säilykkeiden joukosta tarvitse ottaa pois. Lisää  vielä kulhoon loput ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. 



Nostele öljytylle pannulle lusikalla taikinanokareita ja tasoita pihveiksi. Paista keskilämmöllä molemmin puolin kullanruskeiksi. Mikäli haluat pihveistä tasamuotoisia, niin paista ne lettupannulla.


Tulipa hyvää! Leppäsavukala päätyy kyllä jatkossakin lautaselleni. Lisukkeena vähän tylsästi ranskalaisia perunoita, mutta lisukevalinta liittyy pakastimen tyhjennykseen ja näin sain jälleen yhdet jämät sieltä pois.

Loput pihveistä olen lämmittänyt ja syönyt iltapalana paahdetun ruisleivän päällä. Sopii todella hyvin myös leivälle. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti