sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Kuhan kokkasin


Viikonloppuisin on aikaa kokkailla vähän perusteellisemmin. Nyt tämä hetki osui viikko sitten harmaaseen tammikuiseen sunnuntai-iltapäivään. Pakastimesta valikoitui pääraaka-aineeksi kuha ja kun jääkaapissakin oli valmiina pussillinen maa-artisokkia, niin siinähän se menu sitten olikin.

Inhohimoisena sienestäjänä olen kuivannut valtavat määrät sieniä. Suppilovahveroita, mustia torvisieniä, sikurirouskuja. Muutamastakin ruokablogista oli osunut silmiini idea sienirouheella paneroinnista. Ajattelin kokeilla sitä. Rouhettakin oli valmiina, sillä minulla on tapana monitoimikoneella hurauttaa kuivattuja sieniä rouheeksi, jota voi sitten ripotella ruokaan kuin ruokaan. Pienemmän määrän voit mainiosti rouhia morttelillakin (jota toiset huhmareeksi kutsuvat, kumpi sitten lie oikein tai onko sillä edes väliä, kunhan homma hoituu).

Kuivatuilla sienillä paneroitu kuha

nahaton kuhafilee
kananmuna
vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
rouhetta kuivatuista suppilovahveroista
voita paistamiseen


Kuivaa kuhafileen pinta. Leikkaa sopiviksi annospaloiksi. Laita vehnäjauhot, rikottu kananmuna ja sienirouhe omille lautasilleen. Mausta vehnäjauhot suolalla ja pippurilla. 



Kääntele kalapalat ensin jauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi sienirouheessa. Paista voissa.

Paahdetut maa-artisokat
4 annosta

800 g maa-artisokkia
1 kokonainen valkosipuli
1 rkl rosmariinia hienonnettuna
2 rkl rypsiöljyä
½ tl sormisuolaa
ripaus muskottipähkinää
25 g voita
½ sitruunan mehu


Pese maa-artisokat puhtaiksi juuresharjalla, älä kuori. Halkaise valkosipuli siten, että kaikki kynnet puolittuvat. 


Hienonna rosmariini. Rosmariinin nappasin myös pakastimesta, oikeastaan ei ole mitään, mitä en pakastaisi. Rosmariinin rakennekin pysyy pakkasessa aivan hyvänä.


Kuutioi maa-artisokat ja laita ne uunivuokaan valkosipulin kanssa. Kääntele kasvikset öljyssä ja ripottele päälle rosmariinisilppu sekä suola. Mausta raastetulla muskottipähkinällä (tai jauheella, kuten minä).

Kypsennä maa-artisokkia 180 -asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Viimeistele maa-artisokat voilastuilla, sitruunamehulla ja pusertamalla niiden mausteeksi valkosipulinkynsien pehmeäksi paahtuneet sisukset. Sen voin sanoa, että tuossa ajassa maa-artisokat eivät kypsyneet, aikaa tarvittiin roimasti enemmän, mikä saattaa olla myös uunikohtaista eli malttia kypsennykseen, nämä pitää saada täydellisen pehmeiksi ja kypsiksi.


Koska välttelin kaupassa käyntiä, olivat lisukkeetkin sitä, mitä kaapista löytyi. Vähän ranskankermaa kastikkeeksi ja persimonia väriksi. Annos oli hyvä, kehityskelpoinen. Mitä sitten kehittäisin tässä? Kaksi asiaa nousee päällimmäisiksi. Ensinnäkin kala ja sen tuoreus. Tuore kala on parasta, pakastus ei sille hyvää tee. Ja toinen on sienirouhe. Rouhe oli liian karkeaa ja näin ollen annos maistui liikaa sieneltä ja peitti kalan maun tyystin. Maku oli hyvä, ei siinä mitään, mutta seuraavalla kerralla jauhaisin rouheen aivan hienon hienoksi jauheeksi. Se olisi parempi. Myös ulkonäöllisesti. Ja sitten vielä se, että oliko suppis oikea valinta? Tattirouhe/-jauhe olisi lempeämpi. Ehkä kokeilen sitä seuraavalla kerralla.


Ja mitä oli lasissa? Lasihan toki oli Riedelin, mutta viinin sijaan sieltä löytyi Novellen kivennäisvettä. Sinkki+, suosikkimakuni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti