Klassikkoviinejä maistelemassa

Olen jo vuosikausia kuulunut Alkon Etikettiklubiin, joka on perustettu 15 vuotta sitten. Ellen ole ihan alusta asti ollut mukana, niin yli 10 vuotta aivan varmasti. Tärkein anti, mitä klubijäsenyys noin parinkympin vuosimaksulla minulle antaa, on mainio Etiketti-lehti kotiin kannettuna, tietoa pursuavat nettisivut, juomavinkkipalvelu sekä mahdollisuus osallistua eriteemaisille kursseille tai maisteluihin.

Juhlavuoden kunniaksi järjestivät sitten erityisesti Klassikkoviineihin keskittyvän kurssin, joten olihan sinne mentävä. Kotikaupungissa näitä tilaisuuksia ei järjestetä, mutta osallistun niihin Helsingissä, jossa Alkon koulutustilat ovatkin näppärästi aivan keskustassa. Eikun maistelemaan!

Klassikkoviineistä puhuttaessa ainakin minulle tulee ensimmäisenä mieleen samppanja. Seuraavana Bordeauxin punaviinit ja sitten vaikkapa Chablis Bourgognesta. Klassikkoviinin käsite on kuitenkin melko lavea, siihen päädyimme myös kurssilla, sillä kyllähän tähän joukkoon on laskettavissa myös vaikkapa madeirat, sherryt ja portviinit. Päädyimmekin klassikon määritelmissä siihen, että juoma on yleisesti tunnettu, vakiintunut, arvoltaan pysyvä, korkealaatuinen, jopa ihailun kohde. Mutta onko se kenties ainakin välillä vähän vanhanaikainen? Tai hinnaltaan kallis? No, sherry ainakin mielletään vanhempien rouvien juomaksi ja ehkä hintataso tämän kategorian juomissa aiheuttaa sen, että ihan nuoret eivät vaikkapa bordeauxilaisia punkkuja ostele. Eli onko klassikkoviini väistämättä kallis? Ei välttämättä, sillä kouluttajamme nosti esiin vaikkapa muscadet´n, joka on klassinen simpukkaviini ja maksaa alle kympin. Hmmmm, tätä en tiennytkään, joten pitää laittaa kokeilulistalle!

Ensimmäiseksi oli laseihimme kaadettu kahta kuohuviiniä ja meidän oli maistettava ne sokkona eli emme tienneet juomista muuta kuin sen, että ne olivat kuohuviinejä. Kouluttaja pyysi meitä maistelemaan ja miettimään, kummassa lasissa on samppanjaa vai onko sitä peräti molemmissa.

Ensimmäinen oli kovin vaalea väriltään, kuplat eivät oikein "irronneet", aromit vihreän omenaisia. Kepeä, raikas, helppo. Päättelin tämän olevan laadukas saksalainen kuohuviini, kenties riesling. Toinen kun oli aivan ilmiselvä samppanja ja vielä laadukas sellainen. Väri, aromit, kaikki voimakasta ja tyylikästä. Selkeät leipämäiset aromit, voimakkaat kuplat, mousse jne. Vaan pieleen meni 50% :) Myös saksalainen kuohuviinini kun oli samppanjaa. Molemmat vieläpä saman tuottajan eli Billecart-Salmonin. Olin järkyttynyt, sillä ensimmäisessä lasissa oli kuitenkin yhtä suosikkisamppanjaani, enkä tunnistanut sitä..... Miljönääriäiditkin joivat sitä yhdessä samannimisessä tv-sarjassa, josta ei sitten sen enempää..... :)

Eli ensimmäinen oli Billecart-Salmon Brut Réserve, kolmen rypäleen sekoite. Pinot Meunier, Chardonnay ja Pinot Noir (ainoa muoto muuten, missä pidän pinot noirista, on samppanja). Tämä perusvalikoiman samppanja edustaa Billecartin kuulaan raikasta ja hedelmäistä tyyliä. Hinta Alkossa on melko maltilliset 39,90 euroa. Erittäin kuiva, hapokas, sitruksinen, kevyen aprikoosinen, mineraalinen, hennon paahteinen ja tyylikäs. Eli missäköhän minä sen omenan maistoin????

Toinen oli sitten Billecart-Salmon Cuvée Nicolas François Billecart 2000. Vuosikertasamppanja, jota kypsytetään pullossa peräti 7-10 vuotta. Tässä pinot noiria 60% ja chardonnayta 40%. Erittäin kuiva, hapokas, runsaan sitruksinen, hennon keltaluumuinen, mineraalinen, paahteinen, runsas ja pitkä maku. Herkulla on hintansa eli tässä tapauksessa 75,50 euroa, joten ihan normiviikonloppuun tätä ei tule hankittua. Mutta ehkäpä lahjaksi henkilölle, joka näistä asioista ymmärtää ja niitä arvostaa (esim. minä....heh..). Tuottajan mukaan juoma oikein säilytettynä kestää hyvänä jopa 20 vuotta vuosikerrasta, se jos mikä kertoo laadusta. Viini-lehti antaa molemmille samppanjoille 5 tähteä (tyylikäs huippuviini) ja kehuu hintoja edulliseksi. Löytyipä vielä Antti Vahteran täsmäruokavinkki näille: kampasimpukkacarpaccio. Taidan pyörtyä.....

Billecart-Salmonin samppanjatalo perustettiin Mareuil-sur-Aÿhin vuonna 1818. Nicolas François Billecartin ja Elisabeth Salmonin jälkeen yhtiön toiminnasta vastaa nykyisin suvun seitsemäs polvi.

Seuraavaksi siirryimme valkoviiniklassikoiden pariin. Tämä kaksikko maistettiin täysin avoimesti eli tiesimme, mitä laseihin tulee.

Saksaa en ihan klassikkoalueeksi miellä, mutta niinpä vaan seuraavana oli maistelussa saksalainen Ratzenberger Steeger St. Jost, 100% riesling vuodelta 2006. Uskon, että olisin tunnistanut tämän rieslingiksi sokkonakin, sillä ensimmäinen tunnistettava tuoksu oli kevyen petrolinen, kevyt, mutta selkeä sekä suutuntuma hivenen öljyinen. Tässä viinissä kaikki oli voimakasta, tuoksu, väri, aivan kaikki. Ikä ja jäännössokeri (8g litrassa) tuovat viinin makuun mukavaa hunajaisuutta. Kaikesta aisti, että kyseessä on laadukas viini ja niinhän sen on 34,80 euron hintaan oltavakin! Viini-lehti tykkää myös viidellä tähdellä ja vinkkaa ruokapariksi ylikypsää possunkylkeä!

Ratzenbergerin viinitalo syntyi vuonna 1956, kun Ratzenbergerin perhe osti vuodesta 1647 toimineeen viinitilan Bacharachissa Mittelrheinin alueella. Muina saksalaisina laatuviinialueina mainittiin mm. Mosel ja Rheingau.

Toisena kaadettiin laseihimme Bourgognesta, Ranskasta Chablis Grand Cru Les Preuses vuodelta 2009. 100% Chardonnay. Tästä tulee heti mieleen vuosien takainen ABC-liike, Anything else But Chardonnay, jolloin mukatietävät henkilöt kieltäytyivät nauttimasta mitään, minkä yhteydessä mainittiin chardonnay-rypäle, mutta suut muikeina vetivät Chablista. Että silleen. Viinisnobbailuunhan yleensä sortuvat he, jotka eivät liiemmin ole asiaan perehtyneet.....

Tässä viinissä, joka on vielä melko nuori, tammikypsytyksen aromit tuntuivat hyvin selkeästi ihan tammisuutena sekä myös voin ja vaniljan aromeina. Grand Cru -viini vaatii vielä muutaman vuoden kypsyttelyn, niin aromit tasaantuvat. Viini-lehti antaa edelliselle, vuoden 2008 vuosikerralle kylläkin 4 tähteä (harmoninen, laadultaan erinomainen), mutta moittii hintaa 39,60 € liian kalliiksi. Ruokavinkki paahdetusta kuhasta saa kylläkin veden herahtamaan kielelle.....

Mikäli Chablis kiinnostaa, löytyy perusversiota noin puoleen hintaan edellisestä ja kun ei puhuta Grand Cru -luokitellusta, niin maku on raikkaampaa, kevyempää ja nuorekkaampaa. Eli helpompaa :) Nämä molemmat valkoviiinit selkeästi vaativat kumppanikseen ruokaa, ei siis ollut kyse mistään lipittelyviineistä!

Seuraava setti eli 4 punaviiniä maistettiin puolisokkona. Tiesimme, mitä saamme, mutta emme tienneet järjestystä. Tämä oli ehdottomasti vaikein osuus, sillä punaviinirypäleitä on ainakin minun erittäin vaikea erottaa.

Eli laseissa viinit Riojasta, Bordeauxista, Venetosta ja Etelä-Australiasta, eikä meikäläisellä mitään käsitystä, että missä lasissa oli mitäkin. Kaikki olivat joko täyteläisiä tai erittäin täyteläisiä, tanniinisia tai erittäin tanniinisia, väreiltään lähes mustanpuhuvia..... Kaikki viinit olivat olleet 4 tuntia karahvissa, sitten vielä 2 tuntia takaisin pulloon kaadettuina ja hetken jääkaapissa ennen tarjoilua. Rakastin näistä jokaista! Tosin bordeauxilainen sai heikoimmat hymyt minulta ja myös yllättäin muilta kurssilaisilta.

Eli ensin 100% Tempranillo Espanjasta, Riojasta. Coto de Imaz Grand Reserva 2004, hinnaltaan 23,80 €. Täyteläinen, tanniininen, karpaloinen, viikunainen, mausteinen, nahkainen, tamminen ja kevyen vaniljainen. Viini-lehtikin tykkää ja antaa neljä tähteä.

Toisena sitten setin selkeä pettymys, Château Teyssier 2010, Bourdeaux, Ranska. Merlot+Cabernet Franc, hintaa 30,10 €. Merlot oli tässä päärypäleenä, mutta ranskalaiseen tapaan ei suhdetta tarkemmin kerrota. Täyteläinen, erittäin tanniininen, tummakirsikkainen, viikunainen, maustepippurinen, kevyen nahkainen, tamminen ja roteva. Mielestäni ei edes kevyen nahkainen, vaan kyllä ne nahan ja tallin aromit maistuivat hyvin selkeästi. Rypäleet ovat kasvaneet Saint-Emilionin laatuviinialueella ja viini on kypsynyt 18 kuukautta tammitynnyreissä, joista kolmaosa uusia. Eli kaikki perusedellytykset olivat kunnossa, mutta jotain vaikeasti määriteltävää vaan jäi puuttumaan! Viini-lehti moittii liian kalliiksi, mutta kehuu neljällä tähdellä harmoniseksi ja laadultaan erinomaiseksi. Makuasioita......

Kolmantena lasista löytyi Penfolds Kalimna Bin 28 Syrah 2009 Etelä-Australiasta. Erittäin täyteläinen, tanniininen, karhunvatukkainen, mustaherukkainen, pippurinen, hennon minttuinen, tamminen, runsas, lämmin ja pitkä maku. Hinta erittäin kohtuullinen 24,90 €. Viini-lehtikin tykkää ja antaa neljä tähteä, kehuen vielä luonteikkaaksi!

Herkut viimeisenä, niin tässäkin maistelussa. Zenato Amarone della Valpolicella Classico 2009, Italian Venetosta hintaan 37,70 €. Erittäin täyteläinen, erittäin tanniininen, viikunahilloinen, luumuinen, tummakirsikkainen, mausteinen, kaakaoinen, rodukas, lämmin ja pitkä maku. Tuhdille ruualle tai ihan vain meditaatioon. Yllättäen tätä Suomessa erittäin suosittua viinityyppiä ei ole valmistettu kuin vasta viitisenkymmentä vuotta! Italialaiset eivät itse amaroneja juurikaan juo (suosivat ilmeisesti niitä kevyitä mehukattejaan), vaan 85% menee vientiin ja kuulemma loput 15% turistit juovat :) Jäännössokeri (8g litrassa) tekee viiniin runsaamman suutuntuman, tuo lisää viskositeettia sekä "kyyneleet" lasin reunoille. Nam! Viini-lehti tärskäyttää tälle täydet viisi tähteä (tyylikäs huippuviini) ja kehottaa nauttimaan sitä kovien ja suolaisten juustojen (Manchego, pitkään kypsytetty Gouda, laadukas Parmesan) kera. Oih, näen jo itseni jouluyönä kirjaston sohvan nurkassa amaronelasin ja juustolautasen kanssa. Ja kun oikein tarkkaan katson, niin taidanpa nähdä siinä siskotkin mukana :)

Eli jos nyt omaa ostoslistaa tässä tekisin, niin suuriin hetkiin vintagesamppanjaa ja amaronea. Kyllä se vaan näin on!