perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannusruokaa pääsiäislehdestä


Onhan siitä jo aikaisemminkin ollut puhetta, että lehdet ja nimenomaan ruokalehdet ovat heikkouteni. Blogin alkuaikoina on tästä "ongelmasta" kirjoitettu oikein oma juttukin, voit lukea sen täältä, klik. Koko kevään kestäneen keittiöremontin ja sitä kautta kokkaamattomuuden vuoksi jäi myös lehdet lukematta. En vaan pystynyt lukemaan, kun tiesin, että käytössä oli ainoastaan leivänpaahdin ja vedenkeitin. Niillä ei kummoisiin suorituksiin yllä. Lehdet tietenkin kolahtivat postilaatikkoon säännöllisin väliajoin ja nyt kirin kiinni niiden lukemisen kanssa. Tästä johtuu se, että tänä viileänä juhannuksena valmistan ruokaa Kodin Kuvalehden pääsiäisnumerosta.

Keli on siis viileä ja kaikinpuolin epävakainen. Olen kauniin ilman mökkeilijä, joten en todellakaan lähtenyt mökkimaisemiin, vaikka ne kovin rakkaat ovatkin, palelemaan. Kotonakin piti napsauttaa ilmalämpöpumppu hurisemaan ja laittaa villasukat jalkaan. Joten ei kalaa, eikä viileää valkoviiniä, vaan sään mukaisesti karitsaa ja täyteläistä punaviiniä.


Revitty rosmariinilammas
Kodin Kuvalehti 30.3.2107
6-8 annosta

4 karitsanpotkaa
2 sipulia
2 kokonaista valkosipulia
½ ruukkua rosmariinia
1 dl oliiviöljyä
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
½ dl vettä
½ dl mantelilastuja


Kuori ja lohko sipulit, levitä ne uunivuokaan. Puolita valkosipulit vaakasuunnassa ja laita kolme puolikasta vuokaan. Hienonna neljännen puolikkaan kynnet. Hienonna kolmen rosmariininoksan lehdet ja sekoita ne valkosipulin joukkoon. Lisää oliivöljy.


Laita potkat vuokaan ja leikkaa lihaan muutamia reilun sentin syviä viiltoja. Hiero mausteöljy käsin lihan pintaan ja viiltoihin. Kaada loppu öljy vuokaan. Lisää joukkoon vielä muutama rosmariininoksa ja mausta potkat suolalla ja pippurilla kauttaaltaan. Kaada vesi vuokaan.

Peitä vuoka foliolla ja kypsennä uunissa noin kuusi tuntia, kunnes liha on niin mureaa, että se irtoaa luista vetämällä. Itselläni oli kaksi suht pientä potkaa ja ne olivat valmiit reilun neljän tunnin jälkeen. Ota vuoka uunista ja anna lihan vetäytyä hetki. Revi liha tarjolle. Paahda mantelilastut kuivalla pannulla ja ripota ne lihan päälle (minä unohdin tai siis paahdoin, mutta unohdin ripotella!). Pirskota vielä yrttiöljyä.

Kun lihalinjalle lähdin, niin päätin, että lisukkeet saavat olla vähän kevyemmät, joten hylkäsin perunat. Vaikka kuinka olisi uusien perunoiden aika. Ruokaa rakastavalta työkaverilta on nämä seuraavat vinkit.



Paahdetut paprikat

pieniä vihreitä paprikoita (löytyy ainakin Prismoista)
oliiviöljyä
sormisuolaa


Tämä on helppoa. Pirskota paprikoille öljyä ja ripottele suolaa. Laita uuniin (tai grilliin), pidä siellä, kunnes pinta mukavasti tummuu.


Ota pois uunista, lisää öljyä ja ehkä vähän suolaakin ja siinä se sitten onkin. Nam. Sopivat hyvin vaikkapa tapastarjoiluun.


Vuohenjuusto-raparperisalaatti
Viini -lehti
3-4 annosta

2 vartta (250 g) raparperia
1 rkl sokeria
1 rkl voita
½ dl hasselpähkinärouhetta
150 g pehmeää vuohenjuustoa
1 pkt (70 g) salaattiversoseosta
1 pkt (70-80 g) babypinaattia
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa

Lisäksi
balsamicosiirappia tai sitruunavinaigrettea
raparperin kuorisuikaleita

Kuori raparperit ja leikkaa sormen mittaisiksi (hassu mitta, minkä sormen?). Kuumenna sokeria pannulla, kunnes väri on kultainen. Lisää voi ja raparperi. Paistele pari minuuttia, kunnes raparperit ihan vain hieman pehmenevät. Ota ne pois pannulta ja anna jäähtyä.




Paahda rouhittuja pähkinöitä kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes ne saavat väriä. Kaada rouhe lautaselle ja anna jäähtyä. Ota juustosta kahdella lusikalla (kokeilin myös käsin pyörittelyä, en suosittele!) nokareita (10-12 kpl) ja kierittele pähkinärouheessa.

Sekoita kulhossa salaattiversot ja pinaatti. Mausta öljystä, viinietikasta ja hunajasta sekoitetulla kastikkeella. Jaa salaattiseos lautasille, nosta päälle raparperia ja juustopalleroita. Valuta pinnalle balsamicosiirappia tai sitruunavinaigrettea. Koristele raparperin kuorisuikerolla.

Itse vähän oikaisin salaatin kohdalla. En tehnyt kastiketta. Kokosin annokset suoraan lautasille ja valutin päälle sekä oliiviöljyä että balsamicosiirappia.


Hyvä ruoka tästä tuli! Lihaan olisin kaikesta maustamisesta huolimatta kaivannut vieläkin enemmän makua eli valkosipulin ja yrttien kanssa ei tosiaankaan kannata himmailla. Mietin myös sitä, että ehkä revittyyn lihaan saisi kivan tekstuurin, jos sitä vielä vähän pyöräyttäisi pannulla ennen tarjoilua. Ehkä huomenna koitan sitä tuon toisen potkan kanssa.


Viininä herkkujen herkku. Päätin avata täydellisen punaviinin juhannusta juhlistamaan, vaikka sitä yksin siemailinkin. Miksi muuten parhaita herkkuja yleensä säästellään vieraille? Minä ainakin olin tämän juuri tässä hetkessä ansainnut!


Lan Gran Reserva 2008 (22,90 €) Espanjan Riojasta. Täyteläinen, tanniininen, viikunainen, kypsän kirsikkainen, hennon nahkainen, tamminen, rodukas. Rypäleinä Tempranillo, Mazuelo, Garnacha. Minun lisäkseni myös Viini-lehden arvioitsijat pitävät tästä ja antavat neljä tähteä (=harmoninen, laadultaan erinomainen, luonteikas), joten kyllä tällä kelpaa herkutella!


Hyvää juhannusta kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti