torstai 31. toukokuuta 2018

Vuoroin talkoissa

Vuoroin talkoissa. Tänä keväänä on perheen kesken talkoiltu jo parissakin osoitteessa ja kun siskot ovat kovasti auttaneet projekteissani, niin nyt oli minun vuoroni lähteä siskojen mökille auttelemaan osaltani. Valittavana oli siivousta, ikkunoiden pesua sekä kokkausta. Siskoni tuntee minut, joten minut nimitettiin ruokavastaavaksi. Mieluisa pesti, joka ei edes tuntunut työltä!

Sain oikeastaan päättää kaikesta, mitä lauantaina söimme. Mahtavaa! Lounaaksi vetäisimme karitsaburgerit. Tässä kohtaa ilolla kerron, että kotikaupunkimme Prismasta löytyy karitsan jauhelihaa tuoreena, kotimaisena ja vieläpä luomuna! Ihme on tapahtunut, nyt vaan kaikki sitä sieltä ostamaan, niin pysyy valikoimissa jatkossakin.


Hummus-karitsaburgerit
Glorian Ruoka&Viini 5/2018
4 annosta

600 g karitsan jauhelihaa
1½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
½ ruukku lehtipersiljaa
1 (luomu)sitruunan kuori

Hummus
1 prk (200 g) valmista hummusta
½ sitruunan mehu
ripaus chayennepippuria

Pesto
1 dl kuorittuja suolattomia pistaasipähkinöitä 
(tai vaihtoehtoisesti cashewpähkinöitä)
100 g fetajuustoa
1 valkosipulinkynsi
½ ruukku minttua tai lehtipersiljaa
1 dl oliiviöljyä

Lisäksi
4 hampurilaissämpylää
tuoretta rucolaa


Mausta jauheliha suolalla ja pippurilla. Hienonna lehtipersilja ja raasta sitruunan keltainen kuoriosa, sekoita nämä jauhelihan joukkoon. Muotoile jauhelihamassasta neljä pihviä ja jätä ne huoneenlämpöön odottamaan paistamista.

Minä en lisännyt hummuksen sekaan sitruunaa, enkä chayennepippuria. Sinä voit toimia makusi mukaan!


Tee pesto. Rouhi pähkinät, murustele feta ja hienonna sekä valkosipuli, että valitsemasi yrtti. Sekoita ainekset yhteen.


Grillaa karitsapihvejä keskilämmöllä noin 1½ minuuttia molemmin puolin. Näin sanoi ohje, mutta minä grillailin kyllä pidempään, jotta sain pihveihin mukavan paistopinnan.



Halkaise sämpylät ja grillaa niiden leikkuupinta nopeasti kuumaksi. Lusikoi hummusta sämpylöiden leikkuupinnoille ja täytä sämpylät pihvillä, pestolla ja rucolalla. Ihan huippuhyvää! Me lisäsimme täytteisiin vielä marinoitua punasipulia, jonka ohjeen löydät täältä, klik.

Ennen melko myöhäistä lounasta sekoittelin helteessä hionneelle talkooväelle virvoittavaa juomaa kannullisen. Sangria vaihteeksi valkoisena.

Thai-basilikalla maustettu valkoinen sangria

3/4 dl sokeria
3/4 dl vettä
8 thai-basilikan vartta
1 luomusitruunan kuori soiroina
1 luomuappelsiinin kuori soiroina
2 pulloa kylmää valkoviiniä, esim. Pinot Grigio
2 dl brandya
1½ dl appelsiinituoremehua
jäitä
kylmää kivennäisvettä
ohuita appelsiinisiivuja koristeeksi

Aloita tekemällä sokeriliemi. Kaada kattilaan vesi ja sokeri, kuumenna ja sekoita, kunnes sokeri on sulanut. Ota jäähtymään ja lisää sekaan basilika, sekä sitrushedelmien kuoret. Anna jäähtyä ja maustua puolisen tuntia. Siivilöi. Minä en siivilöinyt, ihmettelin, että miksi olisi pitänyt.....

Kaada kannuun sokeriliemi mausteineen kaikkineen, valkoviini, mehu ja brandy. Kaada juoma jäillä täytettyihin laseihin ja lisää kivennäisvettä (ei pakko) makusi mukaan. Koristele. Meillä ei ollut jäitä, eikä koristeita. Hyvin meni silti!


Illallisella grillattiin. Tietenkin, sehän kuuluu olennaisena osana mökkielämään. Siskon mies oli savustanut herkullisen lohen ja minä grillasin inkivääri-hunajamarinoitua possua, johon löydät ohjeen täältä, klik. Lisukkeina maissia ja kuvassa olevia pieniä, mietoja, vihreitä paprikoita. Grillattuna.


Yksi suosikkigrillilisuke on folionyytissä paistettu, yrtein maustettu kokonainen feta. Ohjeen löydät täältä, klik, mutta periaatteessa maustamisen suhteen vain taivas on rajana!


Grilliherkuttelua parhaimmillaan! Kaikki herkut iloisesti samalla lautasella, asettelussa ehkä toivomisen varaa, mutta mauissa ei. Kuvassa näkyy myös litistettyjä perunoita, jotka ensin keitetään, sitten painetaan littanaksi, maustetaan ja vielä paistetaan grillissä.


Illan samppanjana herkullisen hedelmäinen Champagne Claire d'Aulnaie. Juoma on ollut Viinikellari.comissa myynnissä, mutta nyt loppuunmyyty. Kannattaa kuitenkin painaa nimi muistiin.


Hellepäivä ja puuhastelut, siihen päälle hyvää ruokaa ja juomaa, olo oli myöhään venyneen illallisen jälkeen melko raukea. Kun pikkuiset siskot puolilta öin pulahtivat paljuun, tämä vanhus pujahti lakanoiden väliin.


Talviturkkiasian hoidin sitten sunnuntaina kotimatkalla poikettuani omalla mökillä. Ilman lämmittävää saunaa ja uikkareita virkistävä pulahdus kotirannassa. Sinne se talviturkki sitten jäi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti