sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Lounaalla Etelä-Helsingissä: Il Bucatino


Varsinkin talvisaikaan käyn erittäin harvoin ulkona lounaalla työpäivän aikana. Ensinnäkään en jaksa pukea montaa kerrosta villatakkeja, huiveja, toppatakkia, vaihtaa saappaita ja mitä siihen vaatearsenaaliin nyt varsinkin tämän viikon parinkymmenen asteen pakkasilla on kuulunutkaan. Pitkät housutkin vielä mekon alla! Ei kiitos montaa kertaa päivässä moista rumbaa. Toisekseen tykkään mennä ajoissa töihin ja lähteä myös pois suht ajoissa, enkä tärvätä reilua tuntia työpäivästä ravintolassa istumiseen. Toisaalta joskus se on paikallaan. Nyt perjantaina oli. Työkavereilta sananmukaisesti loksahti leuat, kun kysyivät mukaan ja vastasin myöntävästi!


Italialaisomistuksessa oleva trattoria Il Bucatino Tehtaankadulla on lämminhenkinen ja kotoisa ravintola, jossa tarjottu ruoka sisältää makuja Italian eri maakunnista. Ensiluokkaisia raaka-aineita, aitoja ja yksinkertaisia makuja.



Lounasaikaan on tarjolla kolme vaihtuvaa ruokalajia. Tällä kertaa meistä neljä viidestä valitsi Il Toscanon (11,90 €). Salsicciapihvi possun jauhelihasta, punaviinikastike ja päivän vihannekset. Oi, mitkä maut! Pihvin pintaan oli paistettu mukava rapsakkuus ja kuten italialainen salsiccia-makkara, niin myös tämä pihvi oli maustettu fenkolinsiemenillä. Ihan huippuhyvää!


Ja kylkeen lasillinen täyteläistä punaviiniä. Olihan perjantai!


Pidän kovasti ravintolan tunnelmasta. Taustalla soi italialainen musiikki, omistaja on aina paikalla ja innostuu välillä myös itse hyräilemään musiikin tahtiin. Palvelu on moitteetonta, ruoka herkullista. Täydellinen viikonlopun aloitus! Ehkä täällä pitäisi joskus käydä kokemassa myös iltaserviisi. Menu ainakin vaikuttaisi mielenkiintoiselta.

Salsiccian innostamana etsimme internetin syövereistä salsiccia-makkaran perusohjeen. Siltä pohjalta kun tekee jauhelihataikinan, niin saa varmasti maukkaita lihapullia tai jauhelihapihvejä. Pitänee testata!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti