Viikonloppuun virittäytyminen alkoi oikeastaan jo työporukan yhteisellä lounaalla. Aika harvoin lounastan ulkona työpäivän aikana, usein on eväät mukana tai haen jotain pikaisesti alakerran Mokosta. Tällä kuluneella viikolla olin tosin pariinkin kertaan jo ehtinyt pettyä ko. kuppilan tarjontaan, joten ehdotus lounaasta Tehtaankadun Il Bucatinossa osui hyvin otolliseen maaperään. Lounaskertomuksen voit lukaista täältä, klik.
Perjantain pääjuttu oli se, että menisimme siskon kanssa musiikkiteatteri Käpsäkkiin kuuntelemaan Amy Amy Amy -tribuuttikonserttia. Mutta ennen konserttia oli pari rastia suoritettavana......
Piipahdimme lasillisella Roasbergilla, Mikonkadulla, lähellä rautatieasemaa. Sisareni oli kuullut Sivukonttorista, joka löytyy kyseisen ravintolan alakerrasta. Siispä sinne! Suurin sohvin sisustettu viihtyisä paikka, joka on varattavissa myös yksityistilaisuuksiin.
Seuraava rasti oli ruokarasti. Bites Vallilasta olin kuullut ihan vaan sen, että sieltä saa parhaat burgerit ikinä. Pitihän sinne päästä.
Se on sanottava, että paikka pitää todella tietää, ei sinne muuten eksy. Paitsi jos sattuu käymään Suomen palestiinalaisten siirtokuntayhdistyksessä, joka löytyy samasta rapusta. Ei juurikaan voi olla virastomaisempaa sisäänkäyntiä......
Eikä kouluruokalamaisempaa ravintolaa! Ravintolassa on ehkä kolmisenkymmentä paikkaa ja jos tullessamme vain yhdessä pöydässä oli asiakkaita, niin lähtiessä niitä löytyi lähes jokaisesta pöydästä.
Lista on suppea, mikä on hyvä. Löytyy perusburgeri (myös vegenä) ja sitten vaihtuvia spesialiteetteja, ehkä pari. Koska olin ensivisiitillä, minulle suositeltiin perusburgeria (10 €). Lisäsin tilaukseeni vielä ranskalaiset (4,50 €), pekonin (2 €) ja talon majoneesin.
Punaviiniä oli tarjolla yhtä sorttia, otin sitä, vaikka lonkero olisi ehkä ollut sopivampi vaihtoehto. Lasista erityispisteet!
Annokset tuotiin pöytiin ronskisti tarjottimella, paperin päällä. Pöydissä oli syömistä varten burgeritaskuja tai perusaterimet.
Niin hyvää. Niin yksinkertaista. Todennäköisin paras ja mehevin hampurilainen, mitä olen koskaan syönyt. Jälleen kerran loistava esimerkki siitä, että menestyäkseen ravintola ei tarvitse kilometrin mittaista menua, eikä hulppeita toimitiloja ydinkeskustassa.
Amy Amy Amy -tribuuttikonsertista sanoisin vain sen verran, että jos väliaika olisi ollut, olisimme lähteneet kesken pois. Ja itselle, sekä siskolle muistutuksena, että ei enää ikinä paikkoja Käpsäkin parvelta!
Onneksi levyhyllystäni löytyy Amya omiin tarpeisiin. Aitoa ja alkuperäistä. Jäljittelemätöntä, parasta.
Aamulla pikkusisko pisti minut syömään puuroa. Kaurapuuroa. Inhoan kaurapuuroa! Mutta en tietenkään inhoa pikkuisen siskon tekemää herkkukaurapuuroa! En tietenkään......
Herkkupuurolautasen pohjalle pilkottiin omenaa ja valmiiseen puuroon sekoitettiin nokare rahkaa. Päälle vielä omenahilloa, hunajaa, mustikoita ja kuivattuja banaanilastuja. Kyllähän nyt tämmöistä mielellään syö. Varsinkin kun toinen sen valmistaa........
Ja jotta elämä ei olisi ihan puuron varassa, teki sisko meille myös tomaatti-halloumileipiä, omatekoisella rucolapestolla. Ja voileipägrillillä! En ikinä olisi uskonut, että minimalistisiskon kaapista moinen kapistus löytyy, kun ei sitä ole Happyhamsterillakaan!
Ja kun ensimmäisessä kappaleessa kehuin viikonlopusta vielä sunnuntaitakin, niin se ja sen kokkailut ovatkin vuorossa seuraavassa jutussa........
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti