sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kampai 3 ″, Kolmas linja, Kallio

Illalla syömään kavereiden kanssa, eikä mitään ideaa, että minne! Onneksi heistä toisella oli valmiit ehdotukset, joista pääsin valitsemaan ja kun päätösvalta näin minulle annettiin, niin toki valitsin paikan, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. Itseasiassa valitsin ravintolan, josta en ollut edes kuullut milloinkaan! Ja se on jo ihme se, koska seuraan lähes herkeämättä ravintolamaailman uutisia niin Helsingistä, kuin koko Suomenkin alueelta.

Siispä ratikkaan ja vielä toiseenkin, Pitkänsillan yli kohti Kalliota ja Kolmatta linjaa. Kohti Kampai 3:a. Tai Kampai Kolmosta. Miten nyt ikinä sen haluaakaan sanoa. Tuon liikemerkissä olevan  ″-merkin jätän nyt tyystin huomioimatta :) ″-merkkiä käytetään sijaintikoordinaattien ilmaisemisessa tai tuuman merkkinä. Kumpaa se sitten tässä tarkoittaa? Vai tarkoittaako mitään?



Pieni, viehättävä ravintola on lähellä asuvan ystäväni mukaan lounasaikaan erittäin suosittu. Iltaisin ravintola on auki vain torstaista lauantaihin. Pöytä oli varattuna ja illan mittaan ravintolan jokaisessa pöydässä oli asiakkaita.



Valitsimme alkuun kolme erilaista alkuruokaa jaettavaksi. Vasemmalta oikealle, ylimmäisessä kuvassa, ensimmäisenä Gyoza -nyyttejä etikkaisella soijakastikkeella (5 €), keskellä lohitataki shiso-kastikkeella (7 €) ja viimeisenä oikealla popkana shichimillä maustettuna (5 €). Shichimi on yleinen japanilainen mausteseos. Hyvin chilinen. Liian chilinen. Siis liian chilinen minun makuuni. Muut maistetut alkupalat olivat herkullisia. Erityisesti lohitataki oli minun mieleeni.


Oma pääruokavalintani oli friteerattua maissikanaa katsu-kastikkeella ja riisillä (17 €). Oih, miten hyvää! Kuorrute täydellisen rapeaa ja maut kohdillaan.  Ja tuo kastike! Herkkua, ei voi muuta sanoa. Tässä kohdin on pakko mainita, että yksi työkeskiviikkojen suosikkilounasannos, Chicken Katsu, löytyy Pursimiehenkadulla, lähellä Viiskulmaa, sijaitsevasta japanilaisesta Len's -ravintolasta. Hyvän katsu-kastikkeen ohjeen löydät täältä, klik. Aionpa sitä itsekin testata.


Sitten kaverien valinnat. Tässä Bi Bim Bap paistetulla kananmunalla ja naudanlihalla (18 €). Kovin oli erilainen annos, mitä olen Bulevardilla sijaitsevassa korealaisessa Giwa -ravintolassa (entiseltä nimeltään Makki Makki) syönyt. Siitä käynnistäni voitkin lukaista täältä, klik. Se ei ollut paistettua kananmunaa nähnytkään, mutta kaipa näistäkin on sitten erilaisia variaatioita. Mikä sitten lienee se oikea, sitä en tiedä.


Meistä kolmannen valinta oli lohi teriyaki-kastikkeella, riisillä ja vihersalaatilla (19 €). Maukas annos myös tämä! Kaikki olimme tyytyväisiä valintoihimme.

Tässä vaiheessa voisin mainita sen, että viininystävän paikka tämä ei ole. Tarjolla laseittain talon viini sekä punaisena, että valkoisena (4 € / 16 cl) tai jos haluaa laillani revitellä, niin löytyy myös toinen laseittain myytävä vaihtoehto, euron kalliimmalla hinnalla tosin. Hinnoista voi jo päätellä tason. Toki tarjolla oli kattavalta näyttävä lista aasialaisperäisiä juomia, olisi ehkä pitänyt rohkeasti kysyä suositusta niistä.


Halusin nauttia illalliseni pitkän kaavan mukaan eli maistaa myös jälkiruuan. Valitsin friteeratut seesamipallot kinuskikastikkeella (5 €). Ja pidin!


Seuralaisistani toinen päätyi myös makean herkun äärelle. Kookospannacotta mangopyreellä (5€) kuulosti kyllä herkulliselta, mutta ystäväni oli hivenen pettynyt mitättömään makuun ja perusvanukasmaiseen vaikutelmaan.


Lämpimästi suosittelen tätä ravintolaa. Ruokien maut miellyttivät minua, eikä ilta ollut hinnalla pilattu. Kolme annosta ruokaa ja kaksi lasillista viiniä maksoivat yhteensä 35 €.


Viiden jälkeen iltapäivällä, kävellessäni ratikkapysäkilta kohti ravintolaa, tuntui kovin keväiseltä, vaikkakin kylmältä. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja Kallion kirkko piirtyi komeana taivasta vasten. Ja kuten kevääseen kuuluu, noin puolen tunnin kuluttua tästä hetkessä pyrytti lunta/räntää vaakasuoraan napakan tuulen kera.


Ilta päättyi R-junaan. Karsittujen junavuorojen vuoksi IC-junat pysähtyvät kotikaupungissani harvakseltaan. En ehtinyt klo 19 junaan, niin seuraava olisi lähtenyt vasta noin klo 22. Ihan käsittämätöntä. Tai kyllähän siitä junia lähti, mutta ne vain kiihdyttävät kotikylämme kohdalla. Asia, joka oikeasti rajoittaa omaa elämääni, niin työn, kuin vapaa-ajankin osalta. Siispä R-junaan. Tämä oli kyllä yllättävän siisti, mutta epämukava ja hidas silti pitkämatkalaiselle. Huoh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti