Kuhan kokkasin

Viikonloppuisin on aikaa kokkailla vähän perusteellisemmin. Nyt tämä hetki osui viikko sitten harmaaseen tammikuiseen sunnuntai-iltapäivään. Pakastimesta valikoitui pääraaka-aineeksi kuha ja kun jääkaapissakin oli valmiina pussillinen maa-artisokkia, niin siinähän se menu sitten olikin.

Inhohimoisena sienestäjänä olen kuivannut valtavat määrät sieniä. Suppilovahveroita, mustia torvisieniä, sikurirouskuja. Muutamastakin ruokablogista oli osunut silmiini idea sienirouheella paneroinnista. Ajattelin kokeilla sitä. Rouhettakin oli valmiina, sillä minulla on tapana monitoimikoneella hurauttaa kuivattuja sieniä rouheeksi, jota voi sitten ripotella ruokaan kuin ruokaan. Pienemmän määrän voit mainiosti rouhia morttelillakin (jota toiset huhmareeksi kutsuvat, kumpi sitten lie oikein tai onko sillä edes väliä, kunhan homma hoituu).

Kuivatuilla sienillä paneroitu kuha

nahaton kuhafilee

kananmuna

vehnäjauhoja

suolaa

mustapippuria

rouhetta kuivatuista suppilovahveroista

voita paistamiseen

Kuivaa kuhafileen pinta. Leikkaa sopiviksi annospaloiksi. Laita vehnäjauhot, rikottu kananmuna ja sienirouhe omille lautasilleen. Mausta vehnäjauhot suolalla ja pippurilla. 

Kääntele kalapalat ensin jauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi sienirouheessa. Paista voissa.

Paahdetut maa-artisokat

Viinilehti

4 annosta

800 g maa-artisokkia

1 kokonainen valkosipuli

1 rkl rosmariinia hienonnettuna

2 rkl rypsiöljyä

½ tl sormisuolaa

ripaus muskottipähkinää

25 g voita

½ sitruunan mehu

Pese maa-artisokat puhtaiksi juuresharjalla, älä kuori. Halkaise valkosipuli siten, että kaikki kynnet puolittuvat. 

Hienonna rosmariini. Rosmariinin nappasin myös pakastimesta, oikeastaan ei ole mitään, mitä en pakastaisi. Rosmariinin rakennekin pysyy pakkasessa aivan hyvänä.

Kuutioi maa-artisokat ja laita ne uunivuokaan valkosipulin kanssa. Kääntele kasvikset öljyssä ja ripottele päälle rosmariinisilppu sekä suola. Mausta raastetulla muskottipähkinällä (tai jauheella, kuten minä).

Kypsennä maa-artisokkia 180 -asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Viimeistele maa-artisokat voilastuilla, sitruunamehulla ja pusertamalla niiden mausteeksi valkosipulinkynsien pehmeäksi paahtuneet sisukset. Sen voin sanoa, että tuossa ajassa maa-artisokat eivät kypsyneet, aikaa tarvittiin roimasti enemmän, mikä saattaa olla myös uunikohtaista eli malttia kypsennykseen, nämä pitää saada täydellisen pehmeiksi ja kypsiksi.

Koska välttelin kaupassa käyntiä, olivat lisukkeetkin sitä, mitä kaapista löytyi. Vähän ranskankermaa kastikkeeksi ja persimonia väriksi. Annos oli hyvä, kehityskelpoinen. Mitä sitten kehittäisin tässä? Kaksi asiaa nousee päällimmäisiksi. Ensinnäkin kala ja sen tuoreus. Tuore kala on parasta, pakastus ei sille hyvää tee. Ja toinen on sienirouhe. Rouhe oli liian karkeaa ja näin ollen annos maistui liikaa sieneltä ja peitti kalan maun tyystin. Maku oli hyvä, ei siinä mitään, mutta seuraavalla kerralla jauhaisin rouheen aivan hienon hienoksi jauheeksi. Se olisi parempi. Myös ulkonäöllisesti. Ja sitten vielä se, että oliko suppis oikea valinta? Tattirouhe/-jauhe olisi lempeämpi. Ehkä kokeilen sitä seuraavalla kerralla.

Ja mitä oli lasissa? Lasihan toki oli Riedelin, mutta viinin sijaan sieltä löytyi Novellen kivennäisvettä. Sinkki+, suosikkimakuni.

Etäpäivän kalapihvit

Olin viikonloppuna päättänyt, että nyt käyn etäpäivinäkin ravintolalounailla, jotta saan kertyneitä lounasseteleitä käytettyä ja pääsen samalla niin sanotusti ihmisten ilmoille. En sitten tähän ikään mennessä osannut kuitenkaan ottaa huomioon sitä, että talvella saattaa tosiaan herätä aamuun, jolloin lunta tuiskuttaa ihan huolella ja kaupungille lähtö edellyttäisi lumitöitä ja auton kaivamista lumen alta. Mitä tehdä, kun kotonakaan ei ole mitään syötävää. Vai olisiko sittenkin? 

Äidin kanssa on sovittu, että hän ei enää osta meille lapsille joululahjoja. Eikä ostakaan, kun näin on sovittu, mutta tuo joka joulu kuitenkin jokaiselle "tuotekassin", koska se kuulemma on aivan eri asia! Tuotekassista löytyi tällä kertaa mm. purkillinen kotimaista leppäsavukalaa. Tämä koostumukseltaan kaikkien tuntemaa tonnikalasäilykettä muistuttava tuote on valmistettu Suomen järvi- ja merialueilta pyydetyistä särkikaloista (mm. lahna, säyne ja muut särkikalat). Aivan mielettömän hyvää aivan sellaisenaan, joten sopii hyvin vaikka salaatteihin tai ihan kaikkeen muuhunkin, missä olet tottunut käyttämään tonnikalaa. Kotimainen vaihtoehto! Ja hetken kun pengoin säilykepurkkejani, löytyi myös kotimaista sipuli-pippurimuikkua. Näistä sitten kokkaamaan kalapihvejä.

Villikalapihvit

Sesonki 4/2021 Yhteishyvä.fi

4 annosta (12 kpl)

3 prk (á 150 g) leppäsavukalaa paloina öljyssä

100 g ruohosipuli- tai yrttituorejuustoa

2 kananmunaa

1½ dl kaurahiutaleita

1 pkt (70 g) tomaattipyreetä

2 tl sitruunamehua

½ tl rouhittua mustapippuria

rypsiöljyä paistamiseen

Koska minulla oli kalasäilykkeitä ohjetta vähemmän, vähensin suhteessa myös muita aineksia. Valuta kaloista öljy ja siirrä kalat kulhoon. Tässä vaiheessa vähän epäröin, kun näin muikut. Niillähän oli vielä pyrstöt paikoillaan! Ajattelin ensin, että ne pitää poistaa, mutta oikeasti ne olivat muhineet niin pehmeiksi, että sinne ne menivät haarukalla sotkottaen kaikki ihan iloisesti muhjuksi. Mitään ei siis säilykkeiden joukosta tarvitse ottaa pois. Lisää  vielä kulhoon loput ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. 

Nostele öljytylle pannulle lusikalla taikinanokareita ja tasoita pihveiksi. Paista keskilämmöllä molemmin puolin kullanruskeiksi. Mikäli haluat pihveistä tasamuotoisia, niin paista ne lettupannulla.

Tulipa hyvää! Leppäsavukala päätyy kyllä jatkossakin lautaselleni. Lisukkeena vähän tylsästi ranskalaisia perunoita, mutta lisukevalinta liittyy pakastimen tyhjennykseen ja näin sain jälleen yhdet jämät sieltä pois.

Loput pihveistä olen lämmittänyt ja syönyt iltapalana paahdetun ruisleivän päällä. Sopii todella hyvin myös leivälle. Suosittelen!

Joulu tuli, oli ja meni

Joulun aika alkaa neiti Naperon joulukortilla

Tällä kertaa joulu osui niin viikonloppuun, että ei sitä oikein tahtonut jouluksi edes ymmärtää. Vietin etukäteisjoulua esikoistyttäreni perheen kanssa joulupäivällisellä Katajanokan Kasinolla (voit lukea siitä lisää täältä, klik) ja kun nuoremman tyttären perhekin suuntasi joulunviettoon Keski-Suomeen, niin olin jo hyvissä ajoin päättänyt viettää koko joulun omissa oloissani. Olinhan sitä jo aaton verran harjoitellut vuosi sitten ja selviytynyt.

Yksin kun ei oikein ole järkevää kinkkua paistaa (tosin en ole tehnyt sitä ikinä), eikä laatikoitakaan laittaa, niin hain sitten inspiraationi omaan joulupöytääni ravintola Roux'n joulukassista. Kassista, jonka olin aikonut tilata, mutta myöhästyin. 

Kurkataanpa, mitä sain aikaan ja aloitetaan kakusta. Taatelikakusta. Elämäni ensimmäisestä, vaan ei taatusti viimeisestä, sillä niin hyvää tuli!

Taatelikakku

Soppa365

1 pkt (250 g) kivettömiä taateleita

2 dl sokeria

2 dl vettä

200 g voita

1 muna

3½ dl vehnäjauhoja

1 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

Vuokaan

voita ja korppujauhoja

Lohko taatelit kattilaan, on hyvä pilkkoa taateliharkko melko pieniksi kuutioiksi, niin samalla tulee varmistettua kivettömyys. Lisää sokeri ja vesi. Hauduta niin, että taatelit irtoavat ja pehmenevät, lisää voi ja anna sulaa tasaiseksi. Lisää hieman jäähtyneeseen seokseen muna. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää taikinaan. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan.

Kypsennä kakkua 175 -asteisen uunin alimmalla tasolla 40-50 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys tikulla koittamalla, älä kuitenkaan kypsennä kakkua liian kuivaksi vain varmuuden vuoksi. Anna kakun jäähtyä vuoassa ennen kumoamista.

Kuorrutteeksi keitin kinuskin muscovadosokerista ja kuohukermasta, viimeistely hopeisilla karkkihelmillä. Ah, mikä kakku! Tämä vain parani päivä päivältä, kunnes tuli syödyksi viimeistä murua myöden. Mietin, että olisipa hauska tehdä tällä ohjeella minikokoisia kakkuja lahjaksi. Ehkä ensi jouluna. Tai seuraavana.....

Vaikka vietin joulua yksin, ei se ollut mikään syy tinkiä kattauksesta. Hopeat ja vanhat Arabiat, Riedelin lasit. Kankaiset servetit, uushopeiset servettirenkaat. 

Joulumenuni koostui makean lisäksi lähinnä kylmistä alkupaloista sekä vähän yllättäen lämpimänä ruokalajina oli jättiravunpyrstöjä. 

Sienisalaatin ostin valmiina, kalastaja Ronny Holmströmin/Kipparin Kalan rapuröörän hankin Riihimäen Rekosta ja sillikaviaarin valmistin itse.

Sillikaviaari

meillakotona.fi

6 annosta

300 g sillifileetä (matjes)

2 kovaksi keitettyä munaa

200 g ranskankermaa

1 pieni punasipuli

3 rkl tuoretta tilliä silputtuna

1/4 tl rouhittua mustapippuria

Koristeluun ja tarjoiluun

esim. kirjolohen mätiä

tuoretta tilliä

ruissipsejä

Tein puolikkaan annoksen, mikä sekin oli aivan liikaa yhdelle ihmiselle, vaikka pyhiä nyt muutama olikin. Valuta silli hyvin ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. 

Hienonna kananmunat haarukalla ja yhdistä kaikki ainekset. Sekoita ja anna sillikaviaarin maustua jääkaapissa muutama tunti.

Sillikaviaaria saaristolaisleivällä, kirjolohen mätiä koristeena

Pöydästäni löytyi vielä saaristolaisleipää, niin ikään Ronnylta hankittua savustettua lohta sekä Pihlajasaaren lammastilalta (Rekon kautta sekin) tilattua karitsan palvia. Joka sivumennen sanoen oli tavattoman herkullista!

Valkosipulissa paistetut chilijättikatkaravut

Arla

4 annosta

400 g jättikatkaravunpyrstöjä

1 chili

3 valkosipulinkynttä

2 tl raastettua tuoretta inkivääriä

1 tl jauhettua juustokuminaa

3 rkl voita

3 rkl korianteria

½ rkl sitruunamehua

suolaa

Tämänkin annoksen tein puolikkaana. Poista chilistä siemenet ja kuori valkosipulinkynnet. Hienonna chili ja valkosipuli, raasta inkivääri. Paista chiliä, valkosipulia, inkivääriä ja juustokuminaa voissa noin minuutin ajan. 

Lisää ravunpyrstöt pannulle ja paista molemmin puolin noin minuutin ajan, mausta korianterilla, sitruunamehulla ja suolalla. Äh, ihan törkeän hyvää, oli sitten jouluisaa tai ei! Ehkä näitä jossakin päin maailmaa syödään myös jouluna. Joku jossain ja minä.

Näin se joulu tuli, oli ja meni. Selviydyin aatosta itsekseni, avasin lahjat sekä kuvassa olevan viinin. Viinin, joka vaati tuntien dekantoinnin, mutta oli kunnossa, toisin kuin veljensä (tai siskonsa), joka jo vuosia sitten korkkivikaisena kaadettiin omenapuun juurelle.

 

Jälkiruokana taatelikakun lisäksi vihreitä kuulia ja suklaakonvehteja. Mitä sitä ihminen jouluna muuta tarvitsee.

Loppuun vielä kuvia joulukuusettoman kodin joulukoristeluista. Niitä oli vähän, mutta kaikki olivat harkittuja.

Joulukuusen virkaa toimitti Ikeasta hankittu metallikuusi.

Trésorie Shop Helsingissä (löytyy myös verkkokauppa) myy suupuhallettuja lasisia saksalaisia joulukoristeita osterista grillimakkaraan ja kaikkea siltä väliltä. Lasipallot on hankittu Lasimuseon kaupasta jo vuosia sitten, siellä on aina ennen joulua lasipalloja myynnissä.

Lasinen lankakerä puikkoineen muistuttaa rakkaasta harrastuksesta, joka on nyt ollut vähän tauolla. 

Sopivasti sesonginpunainen posliininen vintagelintu löytyi Bambi&Kuusta, pohjassa on lyijykynällä teksti "Ostettu Lappeenrannasta 1974". 

Ensimmäinen jouluruusu, jonka olen saanut pidettyä elossa! Ja elossa on edelleen tätä kirjoittaessakin. Ihme. Joulun ihme.

Joulukortteja on mukava saada, vaikka niiden lähettämisestä olen itse lähestulkoon kokonaan luopunut. Olen korttirahat jo vuosien ajan laittanut hyväntekeväisyyskohteisiin.

Keräilemäni lasipallot koristavat oikeastaan aina salin pöytää, jouluisen tästä tekee pieni Pentikin poro.

Siinä se joulu sitten oli. Nyt jo pakattuna, vuoden päästä jälleen uudestaan.

Joulupäivällinen Katajanokan Kasinolla

Ennen neiti Naperon (nyt 5v) syntymää meillä oli vanhimman tyttäreni kanssa tapana käydä joulunalusviikolla yhdessä lounaalla. Sen verran käytiin, että kutsuimme sitä jo perinteeksi. Sitten perinne jäi tauolle muutamaksi vuodeksi, mutta elvytimme sen eloon jälleen tänä jouluna, koska nyt myös napero ymmärtää herkuttelun (varsinkin mätien ja graavilohen) päälle.

Varasimme pöydän tilausravintolana toimivan historiallisen Katajanokan Kasinon joulupöydän päivälliskattaukseen. Kasinorakennus on valmistunut todennäköisesti vuonna 1913 (tarkkaa tietoa ei ole) venäläisen upseeriston käyttöön. Lisää mielenkiintoisesta historiasta voit lukea täältä, klik.

Mahtavien jäänmurtajien "koti" on Katajanokalla Merikasarmin laiturissa. Talvisin murtajat siirtyvät sinne, missä niitä milloinkin tarvitaan, mutta kesäaikaan löydät kaikki kuusi täältä laiturista ja silloin niille pääsee myös vierailemaan. Oli jotenkin herttaista, että myös jäänmurtajat oli puettu juhla-asuun joulun kunniaksi. 

Upea yläkerran Kenraalisali oli katettu yllättävän täyteen. Korona-aikakin vielä, toki koronapassit piti esittää tullessa, mutta silti ahtaus hämmästytti. Nettisivuilla puhutaan merkityistä turvaetäisyyksistä ja kulkusuunnista tarjoilupisteille, en niitä kyllä missään nähnyt.

Joulupöytä oli perinteinen seisova pöytä kylmine kala- ja liha-alkuruokineen ennen muutamaa lämmintä ruokalajia. Vasta nyt menua lukiessani huomasin, että olisi ollut mahdollista myös saada lipeäkalaa pöytään tarjottuna annoksena. Harmi, ettei kukaan siitä maininnut, emmekä mekään huomanneet. Höh. Kuvat menusta tuolla vähän alempana.

Kylmät alkupalat olivat ehdottomasti pöydän parasta antia. Lämpimistä laatikoista en erityisesti innostu oikein milloinkaan. Hinta oli sisänsä kohtuullinen 39 euroa ja lapsilta 2 euroa ikävuodelta. Meidän naperomme söi siianmätiä taatusti sen kympin edestä!

Jälkiruokapöytä oli ehkä vähän vaatimaton, mutta olisiko enempää pystynyt syömäänkään? Jouluhalko oli tajuttoman hyvää, juustot maistuivat ja toki myös karkit.

Meillä oli tosi kivaa, mutta totesimme kuitenkin, että ei varmaan tänne tulla uudelleen. Ahtaus oli todella häiritsevää, eikä pöydän antimetkaan täysin vakuuttaneet. Päätimme, että vuoden kuluttua menemme jonnekin, jossa on annostarjoilu pöytiin ja vaihdamme päivällisajankohdan lounaaseen. Valinnanvaraa kuitenkin on!

Tässä kuvat menusta:

Tunnelmia Katajanokka-Esplanadi-Rautatieasema -väliltä: