lauantai 30. marraskuuta 2013

Salviakanaa maitokylvyssä

Joitakin vuosia sitten löysin ihanan blogin Keittiö Piemonten sydämessä. Täydellinen yhdistelmä ruokaa ja matkailua. Harmillista vaan, että viimeisestäkin blogipäivityksestä on jo kaksi vuotta..... Mikä lie syynä, että kirjoittaminen on loppunut.... Sieltä on kuitenkin bongattu tämä salviakana- ohje (alkuperäiseltä nimeltään Lempeä pannukana), joka ensin hämmensi sisällöltään ja nykyään hämmentää vain sillä, että miten mikään näin älyttömän yksinkertainen voi olla vain aivan älyttömän herkullista. Eikun broilerit maitokylpyyn, mars!


Oikeastaan et siis broilerin lisäksi tarvitse kuin tuoretta salviaa. Ja maitoa. Rasvatonta maitoa en suosittele, mutta kaikki muut käyvät vallan mainiosti. Pieni rasvaisuus, jopa se vaivainen 1%, tuo tähän ruokaan kivaa pehmeyttä ja hivenen makeutta.

Ainekset:
broilerin rintafileitä
tuoretta salviaa
vehnäjauhoja
maitoa
voita
suolaa
pippuria

Ja sitten hommiin. Ensin fileet pyöritellään vehnäjauhoissa.



Seuraavaksi fileisiin paistetaan VOISSA kevyen ruskeat pinnat. Maustetaan suolalla, pippurilla ja salvian lehdillä.



Vasta nyt hulautetaan pannulle maito, sellainen ehkä lasillisen verran. Niin paljon kuitenkin, että fileet selkeästi ovat siellä maidossa kypsymässä. Tässä kohdin lämpöä pitää vähän laskea ja annetaan maidon porista.


Sitten kun maito on porissut kasaan, voi fileitä vähän käännellä, niin paistuvat tasaisesti. Ja kun maitoa ei enää ole, on ruoka valmis. Nam.


Nyt höyrytin kaveriksi parsakaalia, jota maustoin niin ikään suolalla ja pippurilla sekä juustoraasteella. Hyvää ja helppoa. Käyhän kokeilemaan.


Enkä mä mitään viinivinkkiä jaksanut miettiä. Sillä samalla tämä meni, millä edellinenkin ruokavinkki...... Mutta tuota Keittiö Piemonten sydämessä -blogia kannattaa muutenkin vilkuilla, sillä siellä on useampikin kokeilemisen arvoinen resepti. Niistä ihanista matkajutuista puhumattakaan.....

maanantai 25. marraskuuta 2013

Klassikkoviinejä maistelemassa

Olen jo vuosikausia kuulunut Alkon Etikettiklubiin, joka on perustettu 15 vuotta sitten. Ellen ole ihan alusta asti ollut mukana, niin yli 10 vuotta aivan varmasti. Tärkein anti, mitä klubijäsenyys noin parinkympin vuosimaksulla minulle antaa, on mainio Etiketti-lehti kotiin kannettuna, tietoa pursuavat nettisivut, juomavinkkipalvelu sekä mahdollisuus osallistua eriteemaisille kursseille tai maisteluihin.

Juhlavuoden kunniaksi järjestivät sitten erityisesti Klassikkoviineihin keskittyvän kurssin, joten olihan sinne mentävä. Kotikaupungissa näitä tilaisuuksia ei järjestetä, mutta osallistun niihin Helsingissä, jossa Alkon koulutustilat ovatkin näppärästi aivan keskustassa. Eikun maistelemaan!

Klassikkoviineistä puhuttaessa ainakin minulle tulee ensimmäisenä mieleen samppanja. Seuraavana Bordeauxin punaviinit ja sitten vaikkapa Chablis Bourgognesta. Klassikkoviinin käsite on kuitenkin melko lavea, siihen päädyimme myös kurssilla, sillä kyllähän tähän joukkoon on laskettavissa myös vaikkapa madeirat, sherryt ja portviinit. Päädyimmekin klassikon määritelmissä siihen, että juoma on yleisesti tunnettu, vakiintunut, arvoltaan pysyvä, korkealaatuinen, jopa ihailun kohde. Mutta onko se kenties ainakin välillä vähän vanhanaikainen? Tai hinnaltaan kallis? No, sherry ainakin mielletään vanhempien rouvien juomaksi ja ehkä hintataso tämän kategorian juomissa aiheuttaa sen, että ihan nuoret eivät vaikkapa bordeauxilaisia punkkuja ostele. Eli onko klassikkoviini väistämättä kallis? Ei välttämättä, sillä kouluttajamme nosti esiin vaikkapa muscadet´n, joka on klassinen simpukkaviini ja maksaa alle kympin. Hmmmm, tätä en tiennytkään, joten pitää laittaa kokeilulistalle!

Ensimmäiseksi oli laseihimme kaadettu kahta kuohuviiniä ja meidän oli maistettava ne sokkona eli emme tienneet juomista muuta kuin sen, että ne olivat kuohuviinejä. Kouluttaja pyysi meitä maistelemaan ja miettimään, kummassa lasissa on samppanjaa vai onko sitä peräti molemmissa.


Ensimmäinen oli kovin vaalea väriltään, kuplat eivät oikein "irronneet", aromit vihreän omenaisia. Kepeä, raikas, helppo. Päättelin tämän olevan laadukas saksalainen kuohuviini, kenties riesling. Toinen kun oli aivan ilmiselvä samppanja ja vielä laadukas sellainen. Väri, aromit, kaikki voimakasta ja tyylikästä. Selkeät leipämäiset aromit, voimakkaat kuplat, mousse jne. Vaan pieleen meni 50% :) Myös saksalainen kuohuviinini kun oli samppanjaa. Molemmat vieläpä saman tuottajan eli Billecart-Salmonin. Olin järkyttynyt, sillä ensimmäisessä lasissa oli kuitenkin yhtä suosikkisamppanjaani, enkä tunnistanut sitä..... Miljönääriäiditkin joivat sitä yhdessä samannimisessä tv-sarjassa, josta ei sitten sen enempää..... :)



Eli ensimmäinen oli Billecart-Salmon Brut Réserve, kolmen rypäleen sekoite. Pinot Meunier, Chardonnay ja Pinot Noir (ainoa muoto muuten, missä pidän pinot noirista, on samppanja). Tämä perusvalikoiman samppanja edustaa Billecartin kuulaan raikasta ja hedelmäistä tyyliä. Hinta Alkossa on melko maltilliset 39,90 euroa. Erittäin kuiva, hapokas, sitruksinen, kevyen aprikoosinen, mineraalinen, hennon paahteinen ja tyylikäs. Eli missäköhän minä sen omenan maistoin????
Toinen oli sitten Billecart-Salmon Cuvée Nicolas François Billecart 2000. Vuosikertasamppanja, jota kypsytetään pullossa peräti 7-10 vuotta. Tässä pinot noiria 60% ja chardonnayta 40%. Erittäin kuiva, hapokas, runsaan sitruksinen, hennon keltaluumuinen, mineraalinen, paahteinen, runsas ja pitkä maku. Herkulla on hintansa eli tässä tapauksessa 75,50 euroa, joten ihan normiviikonloppuun tätä ei tule hankittua. Mutta ehkäpä lahjaksi henkilölle, joka näistä asioista ymmärtää ja niitä arvostaa (esim. minä....heh..). Tuottajan mukaan juoma oikein säilytettynä kestää hyvänä jopa 20 vuotta vuosikerrasta, se jos mikä kertoo laadusta. Viini-lehti antaa molemmille samppanjoille 5 tähteä (tyylikäs huippuviini) ja kehuu hintoja edulliseksi. Löytyipä vielä Antti Vahteran täsmäruokavinkki näille: kampasimpukkacarpaccio. Taidan pyörtyä.....

Billecart-Salmonin samppanjatalo perustettiin Mareuil-sur-Aÿhin vuonna 1818. Nicolas François Billecartin ja Elisabeth Salmonin jälkeen yhtiön toiminnasta vastaa nykyisin suvun seitsemäs polvi.

Seuraavaksi siirryimme valkoviiniklassikoiden pariin. Tämä kaksikko maistettiin täysin avoimesti eli tiesimme, mitä laseihin tulee.

Saksaa en ihan klassikkoalueeksi miellä, mutta niinpä vaan seuraavana oli maistelussa saksalainen Ratzenberger Steeger St. Jost, 100% riesling vuodelta 2006. Uskon, että olisin tunnistanut tämän rieslingiksi sokkonakin, sillä ensimmäinen tunnistettava tuoksu oli kevyen petrolinen, kevyt, mutta selkeä sekä suutuntuma hivenen öljyinen. Tässä viinissä kaikki oli voimakasta, tuoksu, väri, aivan kaikki. Ikä ja jäännössokeri (8g litrassa) tuovat viinin makuun mukavaa hunajaisuutta. Kaikesta aisti, että kyseessä on laadukas viini ja niinhän sen on 34,80 euron hintaan oltavakin! Viini-lehti tykkää myös viidellä tähdellä ja vinkkaa ruokapariksi ylikypsää possunkylkeä!

Ratzenbergerin viinitalo syntyi vuonna 1956, kun Ratzenbergerin perhe osti vuodesta 1647 toimineeen viinitilan Bacharachissa Mittelrheinin alueella. Muina saksalaisina laatuviinialueina mainittiin mm. Mosel ja Rheingau.


Toisena kaadettiin laseihimme Bourgognesta, Ranskasta Chablis Grand Cru Les Preuses vuodelta 2009. 100% Chardonnay. Tästä tulee heti mieleen vuosien takainen ABC-liike, Anything else But Chardonnay, jolloin mukatietävät henkilöt kieltäytyivät nauttimasta mitään, minkä yhteydessä mainittiin chardonnay-rypäle, mutta suut muikeina vetivät Chablista. Että silleen. Viinisnobbailuunhan yleensä sortuvat he, jotka eivät liiemmin ole asiaan perehtyneet.....

Tässä viinissä, joka on vielä melko nuori, tammikypsytyksen aromit tuntuivat hyvin selkeästi ihan tammisuutena sekä myös voin ja vaniljan aromeina. Grand Cru -viini vaatii vielä muutaman vuoden kypsyttelyn, niin aromit tasaantuvat. Viini-lehti antaa edelliselle, vuoden 2008 vuosikerralle kylläkin 4 tähteä (harmoninen, laadultaan erinomainen), mutta moittii hintaa 39,60 € liian kalliiksi. Ruokavinkki paahdetusta kuhasta saa kylläkin veden herahtamaan kielelle.....

Mikäli Chablis kiinnostaa, löytyy perusversiota noin puoleen hintaan edellisestä ja kun ei puhuta Grand Cru -luokitellusta, niin maku on raikkaampaa, kevyempää ja nuorekkaampaa. Eli helpompaa :) Nämä molemmat valkoviiinit selkeästi vaativat kumppanikseen ruokaa, ei siis ollut kyse mistään lipittelyviineistä!

Seuraava setti eli 4 punaviiniä maistettiin puolisokkona. Tiesimme, mitä saamme, mutta emme tienneet järjestystä. Tämä oli ehdottomasti vaikein osuus, sillä punaviinirypäleitä on ainakin minun erittäin vaikea erottaa.


Eli laseissa viinit Riojasta, Bordeauxista, Venetosta ja Etelä-Australiasta, eikä meikäläisellä mitään käsitystä, että missä lasissa oli mitäkin. Kaikki olivat joko täyteläisiä tai erittäin täyteläisiä, tanniinisia tai erittäin tanniinisia, väreiltään lähes mustanpuhuvia..... Kaikki viinit olivat olleet 4 tuntia karahvissa, sitten vielä 2 tuntia takaisin pulloon kaadettuina ja hetken jääkaapissa ennen tarjoilua. Rakastin näistä jokaista! Tosin bordeauxilainen sai heikoimmat hymyt minulta ja myös yllättäin muilta kurssilaisilta.





Eli ensin 100% Tempranillo Espanjasta, Riojasta. Coto de Imaz Grand Reserva 2004, hinnaltaan 23,80 €. Täyteläinen, tanniininen, karpaloinen, viikunainen, mausteinen, nahkainen, tamminen ja kevyen vaniljainen. Viini-lehtikin tykkää ja antaa neljä tähteä.





Toisena sitten setin selkeä pettymys, Château Teyssier 2010, Bourdeaux, Ranska. Merlot+Cabernet Franc, hintaa 30,10 €. Merlot oli tässä päärypäleenä, mutta ranskalaiseen tapaan ei suhdetta tarkemmin kerrota. Täyteläinen, erittäin tanniininen, tummakirsikkainen, viikunainen, maustepippurinen, kevyen nahkainen, tamminen ja roteva. Mielestäni ei edes kevyen nahkainen, vaan kyllä ne nahan ja tallin aromit maistuivat hyvin selkeästi. Rypäleet ovat kasvaneet Saint-Emilionin laatuviinialueella ja viini on kypsynyt 18 kuukautta tammitynnyreissä, joista kolmaosa uusia. Eli kaikki perusedellytykset olivat kunnossa, mutta jotain vaikeasti määriteltävää vaan jäi puuttumaan! Viini-lehti moittii liian kalliiksi, mutta kehuu neljällä tähdellä harmoniseksi ja laadultaan erinomaiseksi. Makuasioita......






Kolmantena lasista löytyi Penfolds Kalimna Bin 28 Syrah 2009 Etelä-Australiasta. Erittäin täyteläinen, tanniininen, karhunvatukkainen, mustaherukkainen, pippurinen, hennon minttuinen, tamminen, runsas, lämmin ja pitkä maku. Hinta erittäin kohtuullinen 24,90 €. Viini-lehtikin tykkää ja antaa neljä tähteä, kehuen vielä luonteikkaaksi!




Herkut viimeisenä, niin tässäkin maistelussa. Zenato Amarone della Valpolicella Classico 2009, Italian Venetosta hintaan 37,70 €. Erittäin täyteläinen, erittäin tanniininen, viikunahilloinen, luumuinen, tummakirsikkainen, mausteinen, kaakaoinen, rodukas, lämmin ja pitkä maku. Tuhdille ruualle tai ihan vain meditaatioon. Yllättäen tätä Suomessa erittäin suosittua viinityyppiä ei ole valmistettu kuin vasta viitisenkymmentä vuotta! Italialaiset eivät itse amaroneja juurikaan juo (suosivat ilmeisesti niitä kevyitä mehukattejaan), vaan 85% menee vientiin ja kuulemma loput 15% turistit juovat :) Jäännössokeri (8g litrassa) tekee viiniin runsaamman suutuntuman, tuo lisää viskositeettia sekä "kyyneleet" lasin reunoille. Nam! Viini-lehti tärskäyttää tälle täydet viisi tähteä (tyylikäs huippuviini) ja kehottaa nauttimaan sitä kovien ja suolaisten juustojen (Manchego, pitkään kypsytetty Gouda, laadukas Parmesan) kera. Oih, näen jo itseni jouluyönä kirjaston sohvan nurkassa amaronelasin ja juustolautasen kanssa. Ja kun oikein tarkkaan katson, niin taidanpa nähdä siinä siskotkin mukana :)

Eli jos nyt omaa ostoslistaa tässä tekisin, niin suuriin hetkiin vintagesamppanjaa ja amaronea. Kyllä se vaan näin on!


perjantai 22. marraskuuta 2013

Quesadillat - pikaruokien parhaimmistoa

Monta päivää olin jo miettinyt, että mitä ruokaa teen perjantaina. Uutta Glorian Ruoka&Viiniä selailin kärsimättömästi, samoin selasin siivoussession jäljiltä paljastunutta reseptikasaa epätoivon vimmalla. Ja kas, sieltähän se vinkki löytyi! (Siivoaminen siis tuntuu olevan hyödyllistä, jo toinen vinkki sitä kautta.....)

Quesadillat, voiko helpompaa, nopeampaa ja herkullisempaa perjantai-illan pikaruokaa työviikon päätteeksi ollakaan. Ei voi!


Quesadillojen eli paistettujen tortillojen väliin voit tunkea käytännössä ihan mitä vaan, mitä jääkaapista sattuu milloinkin löytymään. Ainoastaan venyväksi sulava juusto on mielestäni välttämätöntä, se sitoo kaikki muut ainekset yhteen ja maistuukin vielä hyvältä. "Köyhin" versio, mitä olen myöhäiseksi viikonlopun aamiaiseksi tai yöpalaksi valmistanut, on sisältänyt leikkelesiivuja, viipalejuustoa ja ehkä jotain maustekastiketta. Ja hyvin on maistunut!

Tämäniltaiseen versioon oikein panostin! Ostin marinoimattomia ohuen ohuita broilerin rintafileitä(älä koskaan ikinä osta valmiiksi limaisessa mönjässä olevia, sillä pelkällä suolalla ja pippurilla saat näistä todella maistuvia!), jotka pilkoin pieniksi kuutioiksi ja paistoin pannulla sekä mozzarellaa ja voimakasta Koskenlaskija-juustoa. Koskenlaskijahan olisi pitänyt ostaa valmiiksi murennettuna, sillä voin kertoa, että on melko tuskaista saada normisulatejuustokönttiä edes suht pieniksi paloiksi. Toisaalta, onko väliä, makuhan ratkaisee!

Tortillan pohjalle levitin nyhtöpossukokeiluistani tuttua chipotlesoossia ja koko komeuden päälle vielä muutamat siivut suippopaprikaa sekä tyttäreni kasvattaman basilikan lehtiä. Lisukkeeksi tein vielä pika-guagamolea eli muussasin haarukalla yhden avokadon, lisäsin vähän suolaa, pippuria, sitruunamehua ja majoneesia, sillä selvä. Nam!


Eli soosia pohjalle, täytteet vain tortillan toiselle puolelle, taitetaan tyhjä puoli täytteen päälle ja paistetaan paistinpannulla molemmin puolin mukavan väriseksi. Paiston aikana voit painella tortillaa käsin tai paistinlastalla litteämpään muotoon.


Viinivinkkiä ei tähän tule, sillä parasta tämän yhteydessä on ainoa ja oikea Hartwallin lonkero. Jota itseään huijaavat henkilöt voivat hankkia näin myös lightversiona. Maku on lähes originalin veroinen, huijauksen siitä tekee se, että en todellakaan ole kuullut kenenkään laihduttaneen light-lonkerolla......


Juoma kuin juoma muuttuu kuitenkin salonkikelpoiseksi, kun sen kaataa Riedelin lasiin, nyt O-sarjan monikäyttölasiin. Tämä on muuten kesällä vallan mainio, mikään muu lasi kun ei pysy pystyssä nurmikolla :)


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Piparjuurilohta viikonlopuksi

Lääkärin määräyksestä pysyin päivän kotona puhumattomana, vaan en puuhattomana. Edellisen postauksen mukaisen raivaussession oheistuotteena pintaan nousi monta kiinnostavaa reseptiä. Siksi kai ne oli säästetty, mutta sitten olivat hautautuneet. Kuin Pompeji konsanaan Vesuviuksen laavaan ja tuhkaan.....

Jääkaapissa oli jo viikon verran pyörinyt pussillinen maa-artisokkia ja kun lehtiläjästä nousi pintaan Hesarin kk-liite 10/2012 kera muhennetun maa-artisokkaohjeen, niin selvä merkkihän se oli! Tuoreempaa antia oli Hesarin Ruokatorstai tämän vuoden pääsiäisen tienoilta, olin oikein kääntänyt lehden auki piparjuuri-juustotahnalla kuorrutetun lohen kohdalta ennen kuin lehti katosi lehtikorin syövereihin.....


Eli lähdetään liikkeelle lisukkeesta. Muhennettuja maa-artisokkia varten tarvitset:

500 g maa-artisokkia
40 g voita
3 dl maitoa
1 dl kermaa
2 tl suolaa
½ punttia lehtipersiljaa

Kuori maa-artisokat, pilko ne samankokoisiksi paloiksi ja laita kylmään veteen odottelemaan. Sulata voi kattilassa ja kuullota maa-artisokkia muutama minuutti, jonka jälkeen lisäät maidon. Kiehuttele nelisen minuuttia ja lisää kerma. Hauduta maa-artisokat hissukseen kypsiksi, lisää suola ja lopuksi lehtipersiljan silppu.


Sitten lohen kimppuun. Piparjuuri-juustotahnalla kuorrutetun lohen ainekset:

600 g lohifileetä
1 tl suolaa
nokare voita
1½ dl raastettua parmesaanijuustoa
½ dl hienonnettua tilliä
3-4 rkl raastettua piparjuurta
2 rkl oliiviöljyä

Lisäksi sokerilla, sitruunalla ja suolalla maustettua ranskankermaa. Tämän jätin kylläkin nyt tekemättä....

Leikkaa lohi annospaloiksi tai jätä leikkaamatta, jos pala mahtuu kokonaisena pannulle. Ripottele suola pinnalle, heitä voinokare kuumalle pannulle ja lisää lohi nahkapuoli alaspäin. Paista noin 3 min, kunnes nahka on ruskistunut. Sitten lohi siirretään leivinpaperin päälle uunipellille. Ja uuni kuumentumaan 225 asteiseksi.

Sekoita parmesaaniraaste, tilli, piparjuuri ja oliiviöljy keskenään ja levitä näin syntynyt tahna lohen päälle. Piparjuurta voit laittaa oman maun mukaan enemmän tai vähemmän. Ja ellet jaksa sitä itse raastaa, niin valmista raastetta myydään tuubeissa.




Lohi uuniin noin vartiksi, vähän riippuen lohipalan paksuudesta. Ja sitten vaan syömään! Kuorrute on ihan sairaan hyvää ja rapeaa, laitan sitä ehkä seuraavalla kerralla vähän enemmän. Mietin myös, että tuskin tuo pannulla paistaminen on edes välttämätöntä, sillä voisihan sitä laittaa kokonaisen lohifileen uuniin ja paistella sitten vähän pidempään. Uskon siitä tulevan aivan yhtä maukasta!



Tätä ruokaa teen ehdottomasti uudelleen!

Ja olihan minulla nimipäivätkin. Äiti toi ruusuja. Ihanat ovat, kiitos!

Hamsterin läjät - Vol 1 Keittiö

Tästähän tämä blogikin aikanaan lähti. Hamsterista ja hamsterin läjistä sekä varsinkin niiden tuhoamisesta. Niille läjille joudun aina aika-ajoin palaamaan, sillä sitkeistä yrityksistä huolimatta en ole niistä päässyt vieläkään tyystin eroon. Aivan salavihkaa niitä ilmestyy ympäri taloa, vähemmän kuin ennen, mutta ilmestyy kuitenkin. Tyttäreni sai viuhautettua henkistä piiskaansa taas meikäläisen suuntaan sen verran, että nyt kaikkien ihanien ruoka- ja ravintolajuttujen väliin on pakko tuottaa tänne oikein hard core itsensähäpäisymateriaalia. Lähdemme analysoimaan läjiä, niiden syntyä, kasvua, sisältöä ja tuhoa. Huh.

Keittiö on kodin vaarallisin paikka. Ehdottomasti. Monessakin mielessä. Nytkin näen neljä läjämuodostelmaa. Välillä yritän hämätä ja yhdistelen niitä, silloin saan ehkä yhden katoamaan ja saldo on kolme. Tyttäreni sanoo aina, että äiti, tavaroille pitää olla omat paikat ja tavarat pitää laittaa niille paikoille. Juu juu, sitä olen varmaan hokenut molemmille tyttärilleni koko heidän lapsuutensa, mutta vain toinen on sisäistänyt opit niin, että ohjeistaa nyt minua...... Näin tämä elämä muuttuu, munasta tulee kana vai miten sitä tilannetta nyt parhaiten kuvaisi.

No, minä kuvaan nyt läjiä. Have fun! Saa nauraa, mutta kannattaa kuitenkin varovasti vilkuilla omaa kotia myös sillä silmällä, että jos sinnekin on muodostumassa jotain samantyyppistä.....


Tämä taso on keittiön pahin paikka. Tasainen pöytäpinta sekä sopiva astia heti oven vieresssä. Oi, tähän on niin helppo sujauttaa melkein mitä vaan odottamaan sitä seuraavaa siirtoa, mitä ei sitten ehkä koskaan tule. Otetaanpa ensin käsittelyyn tuo upea vanha malja, mitä sinne onkaan kertynyt....



Mökkijärven vesiensuojeluyhdistyksen toimintakertomus (hyvä olla käden ulottuvilla), rikkinäinen kamera (putosi klassisesti juhannuksena kanssani veneestä järveen ja vakuutusyhtiö korvasi muistaakseni 18 euroa. Miksi säilytän sitä?), elinluovutuskortti, epämääräisiä käyntikortteja, drinkkiohjeita, kummitytön kuvia, lehtileikkeitä, reseptejä (lääke ja ruoka), sarjakuvia, tuikkuja (!), alennuskuponkeja (kampaajalle, Instrumentariumiin, Andiataan), muistivihkoja, rikkinäinen avaimenperä, Viking Club -kortti, Eurooppalainen sairaanhoitokortti, bensakortin tunnusluku, muutama postikortti, nenäliinoja, jumppaohjeita JA NIIN EDELLEEN. Lienee kai sanomattakin selvää, että suurin osa päätyi roskiin.....


Sitten samalla pöydällä sijainnut massiivisempi läjä...... Lehtiä (Maku, Gloria, Viini, The Simple Things jne, vaikka olen päättänyt, että lehtiä ei enää hankita. Ainakaan entiseen malliin. Tai ainakin vähennetään. Vähän. Huoh.), jälleen reseptejä, viinivinkkejä, oma valokuva, tärkeitä papereita (oma hoitotestamentti!, mökin kauppakirja, tiliotteita), jumppaohjeita. Lehtileikkeitä. Toivoton tapaus. Viinivinkit päätyivät roskiin, alkoholisoituisin hyvin nopealla tahdilla, jos kaikki vinkit menisivät testaukseen.... The Tärkeät Paperit siirtyivät kirjoituspöydän laatikkoon, on sekin parempi paikka. Lehdistä en luovu. Piste. Läjä pieneni, ei kadonnut, mutta on yhdisteltävissä toiseen. Tai siis kolmanteen........

Olen ostanut keittiöön SUUREN korin nimenomaan lehtiä varten. Niin suuren, että se ei kovin äkkiä täyttyisi. Niinhän sitä luulin. En muistakaan, milloin olisin kaivautunut pintakerrosta syvemmälle...... Vaan nyt sekin sitten hoidetaan. Lajitellaan ja analysoidaan.



Tiedän tarkalleen, ettei tyttäreni ole lainkaan tyytyväinen, kun kuulee (tai lukee täältä), että lehdistä merkittävä osa ei ole poistunutkaan rakennuksesta, vaan siirtynyt toiseen paikkaa. Nyt ne kuitenkin ovat hyllyssä JäRJESTYKSESSä. Ja osan annoin äidilleni. Ja (pieni) osa päätyi roskiin. Kuten esimerkiksi Prinsessahäiden erikoislehti :) Minulla on vakavanlainen riippuvuussuhde lehtiin..... Tarina ensimmäisestä rajummasta raivaussessiosta löytyy täältä...

Tyttären kunniaksi on kuitenkin todettava, että tämä hänen kehittämänsä tapa nöyryyttää itseään julkisesti näemmä tepsii meikäläiseen. Näin saan sentään jotain näkyvää aikaiseksi.... Ja onhan se todettava, että keittiön nurkkaus näyttää aikaisempaa sievemmältä. Nyt kynttilöitäkin uskaltaa polttaa ilman suurpalon vaaraa!


Mutta siis KääääK, mitäs tänne on lähtenyt vaivihkaa kasvamaan? Uusi läjä!!!!!! Läjien torjunta vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta ja välittömiä toimenpiteitä :)

maanantai 11. marraskuuta 2013

Lumesta viis - glögikausi on avattu!


En ole talvi-ihminen, en todellakaan. Inhoan kylmyyttä, pimeyttä ja lunta. Tässä kohdinhan ihmiset aina sanovat, että miten on ihanaa, kun lumi tuo valoa. Juu, tuo se, mutta mielestäni 5 cm on oikein oiva määrä. Yleensä suurimmat lumenhehkuttajat asuvat muuten kerrostaloissa.....

Pimeydessä on ainoastaan se hyvä puoli, että voi poltella kynttilöitä ja KAUSIvaloja, joita jotkut myös jouluvaloiksi kutsuvat, sydämensä kyllyydestä. Tässä perheessä näitä molempia kyllä poltellaan läpi vuoden, erityisesti mökillä. Mökin terassilla tähdin koristeltu katto valaisee hämärtyviä kesäiltojakin! Voinet siis arvata, että kynttiöitä kuluu melko massiivisesti. Juuri ostin Havin tehtaanmyymälästä 8,3 kiloa tuikkuja ja arvelen pärjääväni niillä talven yli. Sisareni vie kyllä voiton minustakin, heillä kun on juhlavalaistus päällä, niin helposti palaa sata tuikkua..... Havin tuikut on mielestäni ehdottomasti parhaita, mutta kruunukynttilöissä suosin Ikeaa. Siinä on hinta-laatusuhde todella kohdallaan, kun 50 kpl maksaa 9,99 euroa. Ja vieläpä joskus loota on tarjouksessakin.

Kylmyyden parhaita puolia on tulien polttaminen kaakeliuunissa sekä lämpimän glögin siemailu. Lämpimästä syksystä ilmeisesti on johtunut se, että glögikausi tuli avattua varsin myöhään, selkeästi marraskuun puolella.

Paras glögimuki on sitten Iittalan Taika, eikä vähiten 4 desin kokonsa vuoksi :) Juhlavammissa tilanteissa käytetään sitten perinteistä Timo Sarpanevan Tsaikkaa, Iittalan tuote sekin.
Blossa (7,49 €)on ehdoton suosikkini viiniglögeistä. Kovinkaan en innostu Alkon tarjoamista maustetuista juomista, joissa vuosi vuodelta yritetään vähän kuin väkisin löytää uusi ja entistä oudompi makuyhdistelmä. Vierastan myös sitä, jos glögiä suositellaan nauttimaan erityisesti huoneenlämpöisenä. Glögi kuuluu juoda lämpimänä. Piste.

Tosin olen tänä syksynä Mikä Viini! -tapahtumassa nauttinut drinkin, jossa oli pohjana glögiä. Omituisen siitä teki yhdistäminen Fresitaan...... Niin omituinen se oli, että oli jo samalla hyvää. Kas, tässä siihen ohje.

Fresita-Blossa kuohuviinilasissa, 
yksi annos:
6 cl Blossa
6 cl Fresita

Blossasta voit käyttää joko alkoholitonta tai alkoholillista versiota. Kannattaa kokeilla vaikkapa Tapaninpäivän dinnerin alkudrinkkinä. Tai ihan milloin vaan.

Myös ruokakaupan perustölkkiglögeistä löytyy yllättävän hyviä vaihtoehtoja, niitähän voi sitten tilanteen mukaan terästellä oikeastaan millä tahansa. Joku lurauttaa sekaan ehtaa kossu, minä suosin vaikkapa Amarettoa ja äitini yllätti laittamalla mukiin mukaan Malibu-kookoslikööriä. Kuulosti ällömakealta, mutta olikin varsin toimiva. Rohkeasti siis vaan kokeilemaan!

Mainio lämmin juoma on myös Vino Caldo, jonka voit tehdä mielesi mukaan joko puna- tai valkoviinistä. Molemmat on testattu ja hyväksi todettu.

Vino Caldo 4 hengelle
1 plo viiniä
1 kanelitanko
9 maustepippuria
9 kokonaista neilikkaa
noin 2,5 dl fariinisokeria (enemmän tai vähemmän, oman maun mukaan)
1 appelsiini viipaloituna

Laita appelsiinia lukuunottamatta kaikki ainekset kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä. Lisää appelsiiniviipaleet lopuksi. Älä keitä. Nam.

Näiden jälkeen ei talvikaan tunnu enää niin kamalalta......

perjantai 8. marraskuuta 2013

Perjantaipizza (juu juu ja viinivinkit tottakai myös!)

Pakko sanoa jo heti alkuun, että kääääkkkkk, tää on ihan törkeen hyvää!!!!

Marraskuun Pirkka-lehdestä osui silmään erityisesti yksi resepti. Karamellisoitua sipulia ja sinihomejuustoa. Valkoinen pizza. Siis mitä? Pakko kokeilla, ei voi mitään.

Tästä tulee vahvasti mieleen Alsacesta tutuksi tullut tarte flambee. Parin vuoden takaisen viinimatkan tunnelmissa järjestin perhebileet Alsace-teemalla ja tarte flambeeta oli tietenkin tarjolla.

Aitoa ja alkuperäistä Alsacessa, Colmarin kaupungissa
Kotitekoinen jäljitelmä perhebileissä

Mutta nyt siis vähän samoilla fiiliksillä Pirkan ohjeella. Näitä tarvitset:

Pohja
2 dl vettä
1 ps (11 g) kuivahiivaa
½ tl suolaa
2 dl grahamjauhoja
n. 2 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Karamellisoidut sipulit
600 g sipulia
1-2 rkl öljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria

Täyte
200 g turkkilaista jogurttia
300 g päärynää (1-2 kpl)
125 g sinihomejuustoa

Pinnalle
suolapähkinöitä
tuoretta oreganoa
tummaa balsamietikkakastiketta


Tämä ei ole mitään pikaruokaa, vaan aikaa menee noin tunti. Suurimman osan ajasta vie sipulien karamellisointi. Ja siitä siis aloitetaan. Sipulit suikaloidaan ja kuullotetaan öljyssä muutama minuutti. Sitten lämpö pudotetaan ykköselle ja sipulien annetaan karamellisoitua pannulla ilman kantta noin 20-30 min, aina välillä vähän käännellen. Maustetaan lopuksi suolalla ja pippurilla.


Sitten taikinan tekoon. Lämmitä neste 42 asteiseksi, lisää hiiva, suola ja grahamjauhot. Sekoita tasaiseksi. Vehnäjauhot alustetaan sekaan vähitellen ja loppuvaiheessa lisätään öljy. Kohota taikinaa vartin verran liinalla peitettynä.

Voit tehdä neljä annospizzaa tai pellillisen, kuten minä tein eli jauhotetuin käsin painelin taikinan pellille. Sitten levitetään jogurtti taikinan päälle sekä viipaloidut päärynät, murusteltu juusto ja sipulit.

Tästä se nimi, Valkoinen pizza, varmasti tulee. Ihan albiino :)
Matkalla uuniin
Paistetaan pizzaa 225 asteessa ohjeen mukaan 10-15 minuuttia, mutta minä paistelin lähes tupla-ajan.... Eli kun taikinareunat alkaa ruskistua, niin sitten on valmista.


Valmis pizza viimeistellään rouhituilla suolapähkinöillä, tuoreella oreganolla ja balsamietikkakastikkeella. Ja sitten herkkujen herkku onkin valmis!




Viiniksi oli suositeltu italialaista Sartori Rosso Veronesea, jonka hinta Alkossa on 8,98 €. Italialaisten punaviinien suhteen omaan melkoiset ennakkoluulot, varsinkin tässä hintaluokassa ne tuppaavat olemaan melko mehukattimaisia. Tästä viinistä kuitenkin sanotaan, että se on keskitäyteläinen, keskitanniininen, vadelmainen, kirsikkainen, kevyen yrttinen ja hennon tamminen, joten ehkäpä sitä voisin jossain kohdin testata. Ja kun viiniraamattuni eli Viini-lehtikin sanoo viinin olevan kolmen tähden arvoinen (laadukas ja hyvin tehty) edullinen ostos, niin onhan se kokeiltava.


Omasta viinihyllystä valitsin pizzalle kaveriksi niin ikään melko edukkaan italiaanon, 9,49 euron Fontella Chiantin, joka myös saa Viini-lehdeltä edellisen kaltaiset arvostelut. Olen hämmentynyt. Ovatko italialaiset viinit muuttuneet vai minä?

Marraskuun Pirkka-lehdestä löysin myös jutun älypuhelimeen ladattavasta kauppalistasovelluksesta. Olen sitä nyt testaillut ja se on niin mahtava! Kurkatkaapa :) Toimi muuten myös Prismassa......