sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Lakritsainen mustajuurikeitto


Jos keiton nimessä mainitaan lakritsa, niin onhan sitä kokeiltava! Ja kun vielä jo muutaman viikon olen paikallisessa Prismassa kierrellyt mustajuuria katsellen ja miettien, että mitä ihmettä niistä tekisin.... Tai no tiesin, että keittoa, mutta että millaista. Kotiblogit -lehti toi vastauksen :)


Lakritsainen mustajuurikeitto
Kotiblogit -lehti 1/2016 / Tinskun keittiössä -blogi
4 annosta

noin 500 g mustajuurta
loraus sitruunamehua liotusveteen
1 iso sipuli silputtuna
loraus oliiviöljyä
7 dl vettä
1 kasvisfondi
2 rkl sitruunamehua
1 dl hiilihapotettua vettä tai kuivaa kuohuviiniä
1 tl lakritsajauhetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
mustapippuria
suolaa
2 tl ruokosokeria
1 rkl tuoretta persiljaa silputtuna


Huuhtele ja kuori mustajuuret juoksevan veden alla. 


Pilko ne välittömästi ja laita sitruunalla maustettuun veteen odottamaan keittämistä. Sitruuna estää mustajuuren tummumisen.

Kuullota sipulisilppua öljyssä hetki, lisää vesi, mustajuuret, fondi ja sitruunamehu. Keittele 20 minuuttia, lisää lakritsajauhe ja soseuta keitto. Lisää vielä tuorejuusto ja sokeri, kiehauta. Viimeistele makusi mukaiseksi mustapippurilla ja suolalla. Juuri ennen tarjoilua lisää hiilihapotettu vesi tai kuohuviini sekä koristele persiljasilpulla. Nauti.


Tämä soppa paukahti top kolmoseen ihan laakista. Lakritsan ja sitruunan yhdistelmä toimii tässä loistavasti ja suuhun jää mukava jälkimaku. Kannattaa ehdottomasti kokeilla ja vaikka nyt käytin soda stream -vettä, niin kyllähän tähän saa varsin juhlavan twistin kuohuviinillä, ellei jopa samppanjalla!



Viininä Alkon tilausvalikoimasta löytyvä Villa Huesgen by the glass Riesling 2013 (11,99 €) Saksan Moselista. Kuiva, hapokas, hedelmäinen, sitruksinen ja yrttinen. Tätä on ollut aikaisemmin saatavilla myös näyttävässä 1,5 litran pullossa, mutta ei valitettavasti enää.

torstai 25. helmikuuta 2016

Lounaalla Etelä-Helsingissä: Corretto


Lounastreffit tyttären kanssa jatkuvat. Oli perjantai ja tilipäivä. Siksi lounaalla myös iso lasillinen viiniä :) Suuntasimme Hietalahden Kauppahalliin ja siellä jo aikaisemminkin hyväksi todettuun italialaiseen Corretto -ravintolaan.


Corretto on erittäin suosittu, eikä mikään ihme. Ruoka on loistavaa ja palvelu lähes ylitsevuotavan ystävällistä ja huomaavaista.


Jokaisena päivänä on tarjolla 10 euron hintainen lounas. Alkuun saat pienen salaatin sekä lämmintä leipää. Lounasaikaan voit tilata myös listalta, se ei ole mikään ongelma ja annos tulee yhtä nopeasti kuin lounasannoksetkin.

Tyttären valintana pastaa ja meren eläviä 17 €
Oma valintani lounaslistalta Pasta Carbonara 10 €, viinilasillinen (iso) 12 €
Meillä valinnat kääntyivät pastaan, mutta kateudesta lähes vihertäen katselin naapuripöytään kannettuja pizzoja....... Kuvaa en sentään kehdannut ottaa :) Mutta tiedänpä, mitä tilaan seuraavalla kerralla! Hallissa järjestetään usein perjantai- ja lauantai-iltaisin tapahtumia, joten kannattaa seurata sekä hallin että eri ravintoloiden facebook-sivuja.




keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Syyrialaista lammaspataa

Tähän reseptiin törmäsin kirjoittaessani juttuani Levant-ravintolasta. Ravintolan perustajiin kuuluva syyrialainen Mazen Al Khadour on muuttanut Syyriasta Suomeen jo vuonna 2004 ja tehnyt pitkän työrupeaman helsinkiläisravintoloissa, lukuunottamatta vuoden Jenkki-piipahdusta, jolloin hän kouluttautui lentäjäksi. Nyt tämä sananmukaisesti lentävä kokki on asettunut takaisin ruuan pariin ja pyörittämään Bulevardilta löytyvää Lähi-idän katuruokaa tarjoavaa Levant-kasvisravintolaa sekä Syriana -pitopalvelua. Hesarin jutun Al Khadourista löydät täältä, klik.


Syyrialainen jogurttinen lammaspata
4 annosta

3 keskikokoista sipulia
800 g lampaan ulkofileetä
rypsiöljyä
½ tl mustapippuria
5 dl vettä
½ tl suolaa

Jogurttikastike
1 kg turkkilaista jogurttia
½ g sahramia
1½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl kardemummaa
2 tl maissitärkkelystä (Maizena)
1 dl vettä

40 g pinjansiemeniä
50 g kuorittuja manteleita

Basmatiriisiä lisukkeeksi

Jogurttini oli kreikkalaista ja lammas karitsaa. Sama eläin kuitenkin. Sitten vaan hommiin!


Kuori sipulit ja tee niistä ohuita viipaleita. Pilko liha kuutioiksi. Kaada kattilan pohjalle vähän öljyä ja käännä levy keskilämmölle.


Kuullota sipuliviipaleet ja lisää sen jälkeen lihapalat ja paista niihin väri. Mausta mustapippurilla. Kaada joukkoon vesi, mausta suolalla ja anna lihojen kypsyä kattilassa ilman kantta noin 20 minuuttia.

Valmista samalla jogurttikastike. Laita jogurtti kattilaan, lisää sahrami ja sekoittele matalalla lämmöllä 20 minuuttia. Jogurttia on sekoitettava ihan taukoamatta.


Ota lihakattilasta talteen keitinliemi ja kaada se jogurtin sekaan. Mausta suolalla, pippurilla ja kardemummalla. Sekoita maissitärkkelys desilitraan kylmää vettä ja lisää seos hitaasti liedellä olevaan jogurttikastikkeeseen samalla sekoittaen. Anna kypsyä hetki. Lisää lopuksi lihat mukaan pataan.


Paahda paistinpannulla vuorotellen ensin pinjansiemenet ja sitten mantelit niin, että saavat vähän väriä.

Keitä basmatiriisi pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoa jogurttilammas riisin kanssa manteleilla ja pinjansiemenillä koristeltuna.


Ja sitten tuomio :) Kovasti ihmettelin, että tähän ei kuulunut valkosipuli. En sitä sitten lähtenyt lisäämäänkään kunnioituksesta reseptiin. Suolaa ja pippuria lisäsin vielä tarjoiluvaiheessakin, joten kannattaa maistella ja maustaa oman maun mukaan. Jogurtti oli ilmeisesti vähän vääränlaista, koska sen rakenne meni kuumentaessa rakeiseksi. Makuunhan se ei vaikuttanut, ainoastaan ulkonäköön. Ja ehkäpä kastiketta olisi pitänyt vielä suurustaa lisää, koska se jäi melko ohueksi. Paahdetut mantelit ja pinjansiemenet todella kruunasivat annoksen. Ihana maku! Eli vallan kelvollinen ateria, tosin nyt, kun olen sunnuntain lisäksi syönyt tätä jo kolmena päivänä töissäkin eväänä, niin kiintiö on melko tapissa.... Ja vielä jäi yksi annosrasia pakastimeenkin. Töissä tein lisukkeeksi kuskusia, toimii vallan mainiosti.


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Sunnuntairuuaksi punkkupastaa

Sunnuntai, mikä ihana päivä viettää rakkaiden harrastusten parissa. Kutomisen ja kokkailun. Noh, lumityöt oli pakko käydä tekemässä; raskaan, vetisen lumen lapiointisession jälkeen olikin hyvä syy laittaa tulet takkaan ja kaataa lasiin punaviiniä. Ja kokata!


Punaviinipasta
4 annosta

5-6 dl hedelmäistä punaviiniä (mieluiten Merlot)
5 dl vettä
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
250 g spelttispagettia
1 dl punaviiniä
1 pkt ruskeita herkkusieniä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
2 valkosipulinkynttä
kourallinen herneenpalkoja
100 g vuohenjuustogoudaa

Etsin Alkosta halvimman mahdollisen italialaisen Merlot-viinin (Pasqua Merlot 2015, hinta 6,99 €, jolle Viini-lehti antaa 2 tähteä, edullinen ja sopusuhtainen kokonaisuus), speltti vaihtui täysjyvään, valkosipulimäärä tuplaantui ja otin vielä mukaan 300 g karitsan jauhelihaa. Sillä lähdettiin liikkeelle.


Mittaa kattilaan viini, vesi, oliiviöljy, suola ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää pasta. Keitä pakkauksen ohjeen mukaan ja ota lopuksi talteen desi keitinlientä.



Paista viipaloidut sienet valkosipulimurskan kanssa oliiviöljyssä kypsäksi. Mausta suolalla ja pippurilla.


Lisää pitkittäin suikaloidut herneenpalot ja anna niiden kevyesti kuumentua. Tässä vaiheessa lisäsin sekaan paistetun ja suolalla sekä pippurilla maustetun karitsan jauhelihan. Paistoin jauhelihan oikein tummaksi ja rapeaksi. Nam.


Kuumenna kattilassa tai pannulla desi punaviiniä ja desi pastan keitinlientä. Keitä kasaan niin, että noin puolet jää jäljelle. Valuta pasta, yhdistä kaikki ja jaa lautasille. Raasta juustoa päälle. Niin hyvää oli......


Mitä ihmettä jälkiruuaksi? Olin ostanut jo yli viikko sitten läjäpäin sekä appelsiineja, että veriappelsiineja, nyt oli korkea aika tehdä niille jotain. Hotel Maman edellisen viikonlopun vieraille kun tyystin unohdin tarjota suunnitelmien mukaisesti tuorepuristettua appelsiinimehua aamiaisella. Nyt puristin mehuksi kaikki. Osan mehusta pakastin ja loputkin tavallaan päätin pakastaa, kun jälkiruuaksi valikoitui sorbetti.




Appelsiinisorbetti

2 dl vettä
1 dl sokeria
2½ dl appelsiinimehua
tilkka sitruunamehua tai sitruslikööriä
1 kananmunanvalkuainen

Vesi ja sokeri kiehautetaan. Jäähdytetään. Lisätään mehu sekä likööri tai mehu. Sitten kulho pakastimeen, kunnes seos kohmettuu. Aina välillä voi vähän sekoitella. Valkuainen vatkataan vaahdoksi, lisätään kohmeiseen seokseen ja laitetaan vielä hetkeksi pakkaseen.


Siinä se sitten oli, lähestulkoon täydellinen viikonlopun päätös. Sitruslikööreineen kaikkineen.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hups, tulikin kasvisruokaa!

Hesarin Ruokatorstai ja työporukan viidestä naisesta kolme otti reseptin talteen. Yhdessä mietimme lisukkeet ja kaikki. Saas nähdä maanantaina, että moniko meistä jo nyt tänä viikonloppuna ehti ruuan toteuttaa.


Pähkinäiset punajuuri-vuohenjuustopihvit
5 annosta, noin 20 pihviä

2-3 (350 g) punajuurta
1 pieni (350 g) bataatti
½ dl hasselpähkinöitä
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 tl laventelia tai timjamia
150 g vuohenjuustoa

Kuori ja raasta sekä punajuuret että bataatti karkeaksi raasteeksi. Purista juureksista irtoava neste pois niin, että raaste on mahdollisimman kuivaa. Bataatista ei kyllä sitten irtoa yhtään mitään, mutta punajuurista kyllä. Varsinkin, kun käytin valmiiksi kypsennettyjä.


Kaada juuresraaste kulhoon, lisää joukkoon hasselpähkinärouhe ja kananmunat. Mausta suolalla ja laventelilla tai timjamilla. Minulla oli timjamia.


Lisää mukaan murennettu vuohenjuusto. Sekoita tasaiseksi massaksi. 


Happyhamster on hankkinut avukseni (ja osin myös riesakseni) erinäisiä kodinkoneita. Tässä niistä yksi, joka kieltämättä oli varsin näppärä pähkinöiden pilkkomisessa.




Voit paistaa pihvit voissa pannulla. Neljä minuuttia per puoli keskilämmöllä. Tarkka yritin olla, mutta käry kävi :(



Joten parempi vaihtoehto oli paistaa pihvit uunissa, 200 asteessa 25 minuuttia. Noin ruokalusikallinen seosta per pihvi.



Lisukkeeksi pari tuntia valutettua jogurttia, joka maustetaan juoksevalla hunajalla sekä tuoreella minttusilpulla. Nam.

Ja tosiaankin sitten toimistolla yhdessä ideoitiin iltapäiväkahvin lomassa lisukkeita ja päädyimme kuskus-pohjaiseen salaattiin.


Tabbouleh-salaatti
Soppa365-sivusto
4 annosta

2½ dl bulguria tai kuskusia
5 dl kiehuvaa vettä
3 rkl oliiviöljyä
4 kpl tomaattia
½ kurkku
5 dl hienonnettua sileälehtistä persiljaa
2½ dl hienonnettua tuoretta minttua
½ sitruunan mehu
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

Persilja oli lehtipersiljaa ja mintuksi valitsin voimakkaaksi mainittua. Niin ja kuskusia olen tottunut käyttämään ja sen hyväksi todennut.


Laita kuskus kannelliseen kulhoon (tai syvälle lautaselle, johon saa toisen lautasen kanneksi) ja kaada sekaan öljy ja kiehuva vesi.


Peita kannella ja anna turvota noin vartti. Sekoita ilmavaksi haarukalla ja anna jäähtyä. Jäähtymistä odotellessa sitten pilkotaan......



Kuori ja kuutioi kurkku. Poista tomaateista siemenet ja kuutioi hyvin pieneksi. 



Hienonna yrtit. Mausta. Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin ja lisää jäähtynyt kuskus. Anna makujen tasaantua hetki ennen tarjoilua.


Hyvältä näyttää, vaikka kasviksia onkin, viestitti ystäväni kuvan nähtyään :) Ja todentotta, vasta tuon kommentin myötä itsekin huomasin, että kappas vaan, tuli tehtyä kasvisruoka-ateria! Ja hyvältähän tuo myös maistui, tosin vuohenjuuston makua olisin kaivannut enemmän, ehkä seuraavalla kerralla sen voisi vaihtaa voimakkaampaan.


Ja hyvin maistui sekä tabbouleh että minttujogurtti myös sunnuntaiaamun munakkaan kaverina! Ja taitaapa vielä riittää töihin evääksikin näitä herkkuja. Voidaan sitten porukalla vertailla tuotoksia.....