Talvilomaviikon ensimmäinen retki: Lahti

Huhtikuun viimeisellä viikolla minulla oli talviloma. Koska vihaan en erityisemmin pidä talvesta, on loman ajankohta vakiintunut loppukeväälle. Samalla tulee sitten laitettua mökkikin jo kesäkuntoon eli sen hoidin pääsiäisenä, klik.

Lomaviikkoon kuuluu oikeastaan aina päivä äidin kanssa, niin myös tälläkin kertaa. Retkikohteemme oli tuttuakin tutumpi Lahti. Lapsuuden ja nuoruuden vietin Lahden, siis Lahen, tuntumassa ja äiti asuu edelleen kotitalossamme ja käy Lahdessa vähintään kerran viikossa, joten voiko sieltä löytää mitään, mitä emme olisi jo ennen nähneet. Vastaus on, että kyllä voi!

Krookuskuva on lapsuuden kotini pihalta. Kun olin ihan pienen pieni, niin tuolla paikalla oli vesiallas, joka sitten turvallisuussyistä oli peitetty verkolla. Sittemmin allas muuttui kukkapenkiksi ja vanhasta käyttötarkoituksesta muistuttaa enää kivetyt reunat. Mutta lähdetäänpä matkaan, kohti Lahtea.

Minun listallani oli kaksi käyntikohdetta. Kirpputori Kisälli sekä Mastola eli radio- ja tv-historian museo. Näiden lisäksi kuplivaa ja lounasta, niin siinähän se päivän ohjelma olikin kasassa.

Kirpputori Kisällissä vierailin ensimmäistä kertaa, mutta tuskin viimeistä. En kai koskaan ole nähnyt näin siistiä kirppistä!

Kauniisti esillä olevia, mielenkiintoisia tavaroita oli vaikka kuinka, mutta yllätyksekseni sisälläni asustava Happyhamster ei riehaantunut, vaan hankki ainoastaan yhden vanhan astiapyyhkeen. Hyvä näin. Kuvassa myös valeampiaispesiä, jotka kävin noutamassa niitä valmistaneelta naiselta, matkan varrelta Nostavalta. Kesän tullen selviää, onko näistä apua pörriäisten torjunnassa mökkiterassilla! On ne ainakin hauskan näköisiä. Toimii tai ei.

Lounaspaikkaa olimme miettineet huolella. Lahden ehdottomia huippupaikkoja ovat Roux, Popot ja eikä mielestäni myöskään Trattoria Seurahuonekaan ole lainkaan hullumpi. Roux ei ole auki lounasaikaan, joten se putosi valinnoista jo senkin vuoksi pois. Satamassa sijaitsevaa Casselia harkitsimme ja italialaiseen Pulcinellaan menimme jo ihan sisälle, mutta käännyimme takaisin, kun ketään ei meidän läsnäolomme kiinnostanutkaan.  Päädyimme Taivaanrantaan ja se oli hyvä valinta.

Kaunis ympäristö, hyvä palvelu, maukas ruoka. Mitä muuta ihminen voi toivoa? Lounas on tarjolla arkisin klo 11-15 ja se sisältää salaattipöydän, pöytään tarjoillun pääruuan sekä vielä kahvin ja jälkiruuankin.

Valitsimme paistettua nieriää, parsaa ja hollandaisekastiketta (22 €). Lounaaksi melko hinnakas, mutta huomioiden, että meillä oli kuitenkin erikoispäivä, niin kyllä tämä oli hintansa arvoista!!

Iltapäiväkuohuvat makean kera nautimme aurinkoisella Wine Cafe Olavin terassilla. Ah, ihana elämä!

Emmekä me olisi me, ellemme olisi kolunneet läpi myös Lahden vanhaa hautausmaata. Mikä niissä niin kiehtookin? Jo lapsuudesta muistan, miten kummitätini kanssa Joensuussa vierailimme ortodoksisella hautausmaalla, se oli jotain niin jännittävää ja vähän eksoottistakin. Kummitätini oli isotätini ja äitini täti, ehkä hän tartutti tämän hautausmaainnon myös äitiini. Niin tai näin, mutta en ole toista perhettä tai sukua tavannut, jossa sukupolvesta toiseen olisi tämä sama kiinnostuksen aihe. Tyttäreni jopa löysi omalle tyttärelleen Hietaniemen hautausmaalta kauniin vanhan nimen Effia. Vanhoilla hautausmailla on myös kauniita, koskettavia veistoksia ja usein sitä pysähtyy upean, vanhan hautakiven ääreen pohtimaan, minkä tarinan se taakseen kätkeekään.

Lahden radio- ja tv-museo, Mastola, sijaitsee aivan vanhan hautausmaan vieressä, Radiomäellä, vuonna 1935 valmistuneessa entisessä suurasemarakennuksessa. Vierellä kohoavat vuonna 1927 rakennetut 150 metriset radiomastot, Lahden kuuluisat maamerkit. Hyppyrimäkien ohella tietenkin.

Museo on upeasti koostettu kokonaisuus alan historiasta. Tekniikkaa, nostalgisia tv-ohjelmia, jokaiselle jotakin. Äidin kanssa kolusimme tarkkaan molemmat kerrokset. Alan kehitystä oli kuvattu havainnollisesti ja vaikkapa nyt oman syntymävuoteni kohdalta pystyin katsomaan, että jaahas, Tamvisio on aloittanut toimintansa Tampereella ja Yleisradion paikallisohjelmat muuttuneet maakuntaohjelmiksi.

Ehkä hauskin tai yksi hauskimmista oli suomalaisten televisio-ohjelmien evoluutiota kuvaava seinä, jonka nappuloita painelemalla oli mahdollisuus katsoa pätkiä vanhoista ja mikä ettei uudemmistakin ohjelmista. Mustavalkoisista Ilkamista tuli niin lapsuus mieleen! Ja mikäli haluat lämpimän nostalgia-aallon tulvahtavan ylitsesi, klikkaa tästä, klik. Ilkamointia 24 minuuttia.

1927 rakennetut radiomastot olivat näin lähietäisyydeltä huikeaa katsottavaa. Huikeutta lisäsi museolla näkemämme, rakennusvaiheista kertova dokumentti. Turvatuotteita ei lähes sata vuotta sitten ollut liiemmin käytössä ja kuulemma osa rakennusmiehistä oli kääntynyt työmaalta takaisin, kun rakennusprojektin luonne oli selvinnyt. Huimapäiden hommaa!

Lähihistoriaa edustivat nämä jo tyystin katukuvasta matkapuhelimien käytön vuoksi kadonneet puhelinkopit! Miten olikin niin sympaattinen rivistö!

Näin sitä voi siis tutustakin ympäristöstä löytää vaikka mitä uutta katsottavaa. Avoimin mielin vaan liikkeelle ja lähiseutumatkailu kunniaan! Ja tavallaan myös kaupungintalon puiston patsaan viesti on sama, kun teksissä kehotetaan kotiasi ja isänmaatasi puolustamaan. Ei aina tarvitse mennä kauas.

Rengasmatka Lounais-Hämeessä

Päätimme ystäväni kanssa lähteä autoretkelle Karkkilan kautta Portaan kylään Tammelaan. Olisittepa nähneet kavereidemme ihmettelevät ilmeet, kun kerroimme reittivalinnastamme. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti vielä mennä Räyskälän lentokentälle lounaalle, mutta se etappi sitten jätettiin pois. Ehkä ihan hyvä niin.....

Ensimmäinen kohde siis Karkkila ja siellä Retro&Romu -liike. Liikkeen aukioloajat kannattaa tarkistaa, että ei tee hukkareissua, kuten minä ja tyttäreni viime kesänä. Liikkeen tavaravalikoimaankin pääset tutustumaan hyvin tuon linkin kautta ja myös tilaamaan tuotteita postitse. Itse olen tilannut heiltä Finelin emalilautasia ja toimitus sujui hyvin. 

Valikoima tietenkin vaihtelee päivittäin ja on ihan sattuman sanelema juttu, mitä milloinkin on tarjolla. Itse olin hivenen pettynyt, asiat, jotka kiinnostivat, olivat liian hinnakkaita tai sitten sivupersoonani (Happyhamster) oli niitä jo rohmunnut, joten sitten ostin jukeboxiini Gary Glitteriä. 70-luvun glamrockin suuri nimi, joka nyt näyttää kuvassa jo melkoisen elähtäneeltä tyypiltä.... Eli oli elähtänyt jo neljäkymmentä vuotta sitten! Piti oikein tarkistaa tyypin syntymävuosi, se on 1944 eli hän on nyt 72 vuotias ja istuu vankilassa kärsimässä 16 vuoden tuomiota lasten hyväksikäytöstä. Että sen sortin niljakkeen kuva minulla oli teininä seinällä ja vinyylit hyllyssä. Kaikesta huolimatta tuo musiikki kuuluu nuoruuteeni ja nyt siis myös jukeboxiini. Neljän euron investointi.

Kuvassa jukeboxini, joka kuuluu, jos nyt ei ihan nuoruuteeni, niin varmaan jo lähes parin vuosikymmenen takaisiin työmuistoihini. Monet firman juhlien jatkot on tämän vekottimen äärellä vietetty. Ja pari vuotta sitten minulle tuli eteen mahdollisuus pelastaa se kotiini. Vanhimman tyttäreni suureksi kauhistukseksi! Hankinnassa ei kuulemma ollut järjen hiventäkään, mutta pitääkö nyt aina niin ollakaan? Iloa se on kotonakin tuottanut, niin omien kuin tyttärienkin ystävien parissa, se on pääasia.

Karkkilaan emme sitten enempää jääneet tutustumaan, vaan pitkin pikkuteitä ja hivenen reittivalinnoista kinastellen jatkoimme kohti Tammelaa ja siellä Portaan kylää, Patinaputiikki kohteenamme. Ihan mielettömän hyvä paikka kaltaiselleni vanhoista tavaroista viehättyneelle.

Putiikin valikoima oli tarkoin harkittu sekoitus uutta ja vanhaa. Ja vaikka tavaraa oli paljon, kaikki oli aseteltu esille kauniisti. Vietimme siellä tovin, jos toisenkin. Tuntui, että jokaisella uudella kierroksella ympäri putiikkia silmiin osui taas jotain uutta ja mielenkiintoista.

Täältä matkaani lähtivät vanha peili (26 €) sekä täydellisesti ruostunut amppeli (5 €). Tänne on päästävä uudelleen!

Lounaalle päädyimme Räyskälän sijaan Forssaan. Forssassa on ollut Glorian Ruoka&Viini -lehdenkin kehuma ravintola Köökki, jota siis enää ei ole, mutta jonka paikalle on vappuna avattu ilmeisesti ainakin osittain samojen omistajien toimesta ravintola Vispilä.

Vispilä näytti kukkivine terasseineen oikeinkin houkuttelevalta ulospäin. Ikävä kyllä ilma oli sen verran kolea, että suosiolla siirryimme sisätiloihin.

Pöytä (ei kuitenkaan tämä kuvassa näkyvä) järjestyi vaivatta ilman etukäteisvarausta. Ravintola vaikutti suositulta, väkeä oli paljon ja meiltäkin tarkistettiin, että suoriudummeko käynnistämme parissa tunnissa ennen seuraavien asiakkaiden varausta. Eli jos olet kiinnostunut, niin suosittelen pöytävarausta.

Auto rajoitti elämää sen verran, että alkudrinkkiä ei otettu ruokavalintoja vauhdittamaan. Otettiin sitten vaan ihan vorssalaista, joka tarjoilijamme mukaan oli oikein hyvä valinta. Vettä siis :)

Emme myöskään ottaneet alkuruokia, vaan päädyimme valitsemaan seuraavanlaiset pää- ja jälkiruuat:

Pariloitua maksaa, purjoperunamurskaa, portter-kastiketta 18 €

Lasagne tuorepastasta ja kauden kasviksista 17 €

Mesiangervovanukas 8 €

Pistaasikakkua ja mansikkamoussea 9 €

Ruoka oli ihan hyvää, ei mitään pakko-päästä-uudelleen-ja-vähän-äkkiä -tyyppistä, mutta ihan hyvää ja hintatasoltaan kohtuullista. Laskuni oli 32,50 € sisältäen maksan, mesiangervovanukkaan ja 12 cl punaviiniä maksalle.

Palvelun suhteen ainoa miinus tuli siitä, että kun pöytäämme valmisteltiin meille toisten asiakkaiden jälkeen, ei kostunutta ja ryttääntynyttä paperialustaa vaihdettu uuteen. Kuulostaa ehkä pikkumaiselta, mutta minua se häiritsi. Olkoonkin, että jäi sitten ennen pitkää lautasen alle piiloon. Pienet asiat saattavat vaan jäädä mieleen, nimenomaan pienet negatiiviset asiat. Tarjoilijamme (ehkä suurinpiirtein ikäluokkaamme) oli hyvinkin ystävällinen, otan mielelläni vastaan rouvittelun ja daamittelun, mutta on pakko myöntää, että pokassa oli pitelemistä, kun hän kysyi, miten jälkiruoka maistui prinsessoille. PRINSESSOILLE????? Siis mitä? Minä ainakin olen kuningatar, enkä mikään prinsessa :)

Ehkä noin viikko vierailumme jälkeen Kauppalehti Optio kirjoitti ravintolasta mairittelevan arvostelun. Voit lukea sen täältä, klik. Mielestäni aivan noin korkealle ei ylletty, mutta nämä ovat makuasioita. Tai ehkä minua vaan kirvelsi se, että autosta johtuen emme voineet nauttia illallista pitkän kaavan mukaan. Vispilän omistajien aikeissa on laajentaa niin, että Vispilöitä löytyisi kohta muistakin kaupungeista. Tällä hetkellä köydenvetoa käyvät Lahti ja kotikaupunkimme Riihimäki. Mielenkiintoista, miten käy. Aiheeseen liittyvä juttu löytyy puolestaan täältä, klik.

Loppuun vielä muutamat kuvat kuppilasta:

Naistenhuone

Ja ihan vihonviimeiseksi lopuksi vielä kuva omasta keittiöstä. Näkymä vaan oli niin kotoisa, että kuva oli otettava.....