sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Tylsääkin tylsemmän sunnuntain lihamureke

Tylsä, sateinen sunnuntai. Alunperin piti mennä mökille laskemaan laituria, mutta kun lämpöasteita oli mittarissa vain vaivaiset viisi ja vettä vihmoi taivaalta, niin annettiin olla. Eikä sitten oikein tahtonut käynnistymistä tapahtua minkään puuhan suhteen.

Tingi&Tongi, Hyvinkää, 19 €
Ajattelin sitten vähän kokata. Kirppiskierroksen jälkeen kylläkin. Kirppiskierros käsitti kaksi kaupunkia, mutta oli hyvin maltillinen. Vanha Tupperwaren pakasterasia mökille ja sitten vihreäksi maalattu puulaatikko, jonka lopullinen sijoituspaikka ei ole vielä varmentunut. Mökille sitäkin ajattelin, mutta toisaalta tämä kotikeittiökin vihertää.....


Lihamureke
neljälle
Viini -lehti 3/2015

500 g naudan (tai porsaan) jauhelihaa
½ dl kermaa
1 tl savupaprikajauhetta
1 tl hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
100 g aurinkokuivattua tomaattia
50 g Manchego-juustoa
1 kananmuna
öljyä
100 g serranokinkkua viipaleina


Sekoita jauhelihan joukkoon kerma, paprikajauhe, suola ja pippuri. Anna maustua. 


Pilko aurinkokuivattu tomaatti, raasta juusto, riko kananmunan rakenne. 


Sekoita mureketaikina tasaiseksi.


Voitele pitkulainen vuoka öljyllä ja vuoraa serranokinkulla. Minulla ei ollut serranokinkkua, vaan oli siskon Madridin tuliaisia. Kinkkua toki sekin, mutta muodoltaan sellaista, että ei siihen mureketta varsinaisesti päässyt kietomaan.


Kaada murekemassa kinkkujen päälle ja käännä kinkkusiivut murekkeen pintaan, jos nyt on jotain, mitä käännellä. Kypsennä 150 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.


Kumoa kypsä mureke vuoasta. Ja ole varovainen, sillä murekkeesta irtoaa melkoisesti nestettä.


Kuivaa pintaa tarvittaessa hieman talouspaperilla. 


Kuumenna tilkka oliiviöljyä pannulla ja paista murekkeen pinta rapeaksi.


Koristele pinta oliivi-salviamurulla.

Oliivi-salviamuru
Viini -lehti 3/2015

100 g mustia oliiveja
5 isoa lehteä tuoretta salviaa
½ dl pankojauhoa (tai korppujauhoa)


Valuta ja kuivaa oliivit. 


Pilko oliiveja vähän ja levitä ne leivinpaperilla vuoratulle pellille ja kuivaa 130 asteisessa uunissa 2 tuntia.



Lisää salvianlehdet pellille ja jatka kuivaamista vielä 10 minuuttia. 



Anna jäähtyä ja jauha morttelilla (ohjeessa neuvottiin käyttämään tehosekoitinta) tasaiseksi.


Lisää pankojauhot ja sekoita. 


Levitin murut vielä leivinpaperille jatkokuivumaan, sillä mielestäni seos tuntui aavistuksen kostealta. Ripottele oliivi-salviamuru kypsän murekkeen pinnalle. Murua tuli melko paljon ja arvelen, että se sopii mainiosti vaikkapa aamiaiskananmunien päälle.


Maukas mureke sopii tarjottavaksi vaikkapa perinteisen perunamuusin kera. Nyt viipaloin murekkeen pakkaseen valmiiksi annospaloiksi. Hyvää tuli!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Mantelikanaa ja maisterikakkuja

Viikonloppuna päätin, että minimoin ruokakauppaostokset ja tarkistan, mitä kaapeista ja pakastimesta löytyy jo entuudestaan. Löytyi broileria. Sitä jäi edellisen viikonlopun Intia-kekkereistä ja päätinkin sitten kutsua äidin sunnuntailounaalle ja valmistaa mantelikanaa.

Alkuperäisessä ohjeessa Viini -lehden numerossa 3/2015 on käytetty kokonaista maalaiskanaa tai luomubroileria, mutta minä sovelsin ja käytin tavallisia maustamattomia broilerin rintafileitä. Ohessa oleva ohje on sen mukainen, mitä itse tein.

Mantelikana
2 annosta

2 broilerin rintafileetä
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
mantelilastuja

Marinadi
1 dl oliiviöljyä
½ sitruuna
1 valkosipulinkynsi
tuoretta rosmariinia ja timjamia


Valmista marinadi. Kaada öljy kulhoon. Pese sitruuna (käytä vain puolikas) ja raasta kuori. Säästä kuoriraaste kuorrutetta varten. Purista mehu ja lisää se öljyn joukkoon. Pilko valkusipuli ja yrtit, lisää öljyyn.



Kaada marinadi suolattujen ja pippuroitujen broilerin fileiden päälle pussiin tai kannelliseen kulhoon. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivää. Kääntele välillä, jos muistat.

Mantelikuorrute
50 g voita
½ sitruunan raastettu kuori
½ dl lehtipersiljaa
1/4 dl pankojauhoja (tai tavallisia korppujauhoja)
1/ 4 dl mantelijauhoa
hienoa merisuolaa


Valmista myös kuorrute jo edellisenä päivänä. Sekoita pehmenneen voin joukkoon sitruunan kuori, silputtu lehtipersilja, korppu- ja mantelijauhot. Mausta suolalla ja sekoita tasaiseksi.



Laita seospallo leivinpaperin väliin ja kauli tai painele ohueksi levyksi. Laita jääkaappiin jähmettymään yön yli. Tai pakastimeen, jos unohditkin tehdä tämän edellisenä päivänä ja tuli kiire.

Nosta broilerin rintafileet huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen kypsentämistä. Poista yrttien oksat lihan pinnalta ja paista pannulla kypsäksi.




Kuumenna uuni 250 asteiseksi. Siirrä fileet uunivuokaan, ota kuorrutelevy jääkaapista ja laita se lihojen päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista uunissa 5-8 minuuttia tai kunnes kuorrute on ruskistunut kauniisti.



Lisukkeeksi tein murskattuja perunoita, joiden ohjeen löydät täältä, klik. Jäljelle jääneen kuorrutteen käytin seuraavana päivänä leivän päällä levitteen asemasta. Vähän kuin maustevoita. Hyvä ruoka tästä tuli! Ainoastaan sen muutoksen teen seuraavalla kerralla, että joko nuijin fileitä tai käytän ohuempia. Nyt olin epävarma kypsyydestä ja vedin ne suikaleiksi. Eipä se tietysti makuun vaikuttanut, mutta esillepano olisi ollut herkullisempi kokonaisilla fileillä.


Lounaan jälkeen ajelimme äitini kanssa Helsinkiin tyttäreni maisterikakuille. Kakut olivat Kakkugalleriasta ja kuten kuvista arvata saattaa, erittäin herkullisia. Nam! Ihana sunnuntai!!!




sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Ostereita ja samppanjaa


Sisareni ei varmaan edes oikein ymmärtänyt, mitä tapahtui, kun hän huomasi suostuneensa ehdotukseeni osteri&samppanjakoulusta. Ehkä syynä oli se, että jos vain mainitaan samppanja, hän on yleensä valmis lähtemään mukaan..... Vaikkapa sitten todellakin maistamaan ensimmäistä kertaa elämässään ostereita :)

Kyseinen tapahtuma osui silmiini aivan sattumalta Merimakasiinin sivuilta, kun eräänä päivänä etsiskelin lounaspaikkaa. Paikan sijainti Hietalahdenrannassa on merellinen ja listoilta löytyy niin saaristolaispöytää kuin äyriäisiäkin. Aikaisemmasta vierailustani voit lukea täältä, klik. Sisarelleni tämä käynti oli ensimmäinen ja vähän jännitinkin, että mitä hän pitää paikan menneille vuosikymmenille jysähtäneestä sisustuksesta ja fiiliksestä.

Osterit ja samppanja ovat klassikkoyhdistelmä ja molemmat kulinaristisesti arvostettuja. Jos ei sisareni ollut osteria milloinkaan suuhunsa laittanut, niin en minäkään nyt mikään erityisen kokenut tällä saralla ole ollut. Reilu vuosikymmen sitten olin työkaverini kanssa käynyt illassa, jossa ostereita syötiin niin raakoina kuin kypsennettyinäkin, mutta mitään hurahdusta en sen myötä kokenut. Se muutos elämässäni kylläkin tapahtui, että en sen jälkeen Silja Linen Happylobster -ravintolassa enää vaihdattanut äyriäisvadilta osteria pois. Onhan sekin tietysti jonkinmoinen edistysaskel......

Illan vetivät kalatukku E. Erikssonin edustaja sekä Castelnau -samppanjan maahantuoja. Champagne Castelnau on perustettu 1916, talo toimi itsenäisenä perheviinitalona vuodesta 1925 aina vuoteen 2003 saakka, jolloin 12 viljelijän osuuskunta C.R.V.C. hankki sen omistukseensa. Castelnaun samppanjat ovat Suomessa vain ravintolamyynnissä. Noin vuosi sitten Alko hankki 1344 pullon erän 2002 vuoden vuosikertasamppanjaa, mutta näkyy olevan myyty loppuun, kun ei Alkon listoilta enää löydy.


Ja ensimmäisenä laseihimme kaadettiin juurikin tätä vuoden 2002 huipputuotetta.  Blanc de Blancs eli 100% Chardonnay, osuuskunnan lippulaivatuote. Viini on ollut peräti 10 vuotta hiivasakan päällä kellarissa, siitä on peräisin paahteiset ja voimaiset aromit. Aromit, jotka yhdessä viinin raikkauden ja hapokkuuden kanssa loistavasti tukivat ostereiden merellistä makumaailmaa.


Mutta ensimmäisenä saimme maisteltavaksemme kuningasrapu skagen toasteja sekä savulohiterriinileipäsiä. Jälkimmäiset oli koristeltu kotimaisen Carelian Caviarin kaviaarilla. Sitten osterien pariin.....


Lautaseltamme löytyi kolme erilaista osteria, jotka tarjottiin sitruunan, tomaattimajoneesin ja punasipulivinaigretten kera. Saimme myös halutessamme kokeilla ohjatusti osterin avaamista ja minä halusin! Yllätyin, että ei se ollutkaan vaikeaa, pitää vaan tietää, minne veitsen tyrkkää ja varoa, että ei riko käsiään kuoren teräviin reunoihin.

Edestäpäin jos aloitetaan, niin ensimmäinen on Fines Bretagne nimeltään. Toinen eli keskimmäinen on puolestaan Tsarskaya. Tsaarien helmi, jota kasvatetaan Cancale´ssa Ranskassa. Tarinan mukaan jo yli sata vuotta sitten osterit toimitettiin Pietariin Tsaarin pöytään, jossa ne nautittiin kaviaarin tai vodkan kera. Tsarskaya on ensipuraisultaan kiinteä ja lihaisa, maku on manteilin makea ja lopussa kevyesti hapokas. No, totuuden nimissä on sanottava, että näin tarkkaan analyysiin en itse kyennyt, mutta sen kuitenkin pystyn sanomaan, että tämä oli ensimmäistä maukkaampi.

Viljeltyjä ostereita kasvatetaan kolmisen vuotta, kun villiosterit tarvitsevat kasvuunsa seitsemän vuotta. Osteri voi elää hyvinkin 15 vuotta! Osteri on erittäin terveellistä ja proteiinipitoista ravintoa.




Viimeisenä nautimme pyöreän Belon -osterin. Belon on aito eurooppalainen villiosteri, jotka kerätään Bretagnen eteläpuolelta Quiberon -lahdelta. Belon-osterit ovat lihaisan kiinteitä ja tarjoavat selvän puruvastuksen. Tämä villiversio kehoitettiin kulauttamaan ihan sinällään, ilman mitään mausteita. Ja tokihan teimme työtä käskettynä. Villiosterin läpi kulkee 300 litraa merivettä vuorokaudessa, joten eipä ole ihmekään, että myös maku vaihtelee meren ja sen suolapitoisuuksien mukaan. Miettikää, 300 litraa! Ihan käsittämätöntä.

Pyöreä on Belon ja tummakuorinen Tsarskaya
Oi olisittepa nähneet sisareni ilmeen, kun hän keräsi rohkeutta ensimmäisen osterin kohdalla! Tarjoilijakin sanoi, että nyt pitäisi ottaa valokuva tilanteesta :) Mutta reippaasti hän hoiteli kaikki kolme osteriaan ja kehui jopa yllättyneensä, että kokemus ei ollut niin kauhistuttava, mitä oli pelännyt. Ja onhan se niin, että jos syöt muutenkin etanoita tai simpukoita, niin ei osteri sen kummallisempi ole. Meille kerrottiin myös sokkotastingistä, jossa osteri helposti sekoitetaan graaviin kalaan. Se ehkä kertoo enemmän siitä suutuntumasta. Ulkonäkö on tietenkin eri juttu. Eihän se mikään kaunis otus ole......

Ja mikäli raaka osteri vaikuttaa ensi kokemuksena todellakin aivan liian raa'alta, niin gratinointi miedolla juustolla tai valmistaminen keitoksi saattaa madaltaa ennakkoluuloisen kynnystä. Osterin ystävät -sivustolta löytyy kokeiltavaksi herkullisia reseptejä.


Illan toinen samppanja oli Castelnau Reserve Brut, josta löytyy kaikki perinteiset samppanjarypäleet eli Pinot Noir, Pinot Meunier ja Chardonnay. Viini hyvä hedelmäisyys sopi erinomaisesti pääruuallemme.


Paahdettua kuhaa, herneveloute, käristettyä parsaa, uunikuivattua tomaattia, savustettu osteri ja purjo confit. Kelpo annos, jossa savuinen osteri oli todellinen napakymppi!


Kolmas eli viimeinen samppanja oli Castelnau Rosé. 100% Pinot Noir, josta 10% on valmistettu punaviiniksi ja 90% valkoviiniksi. Ja sitten sekoitettu. Kuulostaapa yksinkertaiselta! Metsämarjaa, ahomansikkaa aromeissa.


Jälkiruokana kuusenkerkällä maustettua katajanmarjavanukasta, pinjansiemenpraliini ja suklaakakku, jonka päällä creme fraiche-kermaseos ja pallo tyrni-ananassorbettia.

Ilta oli erittäin onnistunut, maukas ja informatiivinen. Myös illan hinta-laatusuhde oli oivallinen, sillä koko setti ruokineen ja juomineen maksoi 59 euroa. Laskeskelimme varovasti, että nautimme 5-6 lasillista samppanjaa illan aikana, sillä kaadoissa ei todellakaan kitsasteltu!

Aiomme jatkossakin seurata Merimakasiinin sivuja, sillä siellä on aina silloin tällöin erityisiä äyriäisiltoja tai teemaviikkoja. Soisin herkuttelijoiden ne löytävän, sillä tässä meidän illassa osallistujia oli vain kahdeksan! Se oli mielestäni hämmentävän vähän.

Merellinen meininki (ja kuplajuomat) kiinnostavat kyllä sen verran, että testauslistallani on myös Finland Caviar Shop & Restaurant Etelärannassa (Helsinki). Siellä voit nauttia sekä ostereita, että kaviaaria ja myös kotimaisten kalojen mätejä. Esim. kotimaisten mätien maistelumenu kera kuohuvan maksaa 20 €. Sinne siis!



Ja pakkohan se on vielä tänne lisätä, että näin 60-luvun lapselle tulee ostereista ensimmäisenä mieleen Pidättekö ostereista -jännityssarja televisiosta, jossa Ossi Ahlapuro löytyi jäätyneenä pakastimesta. Miten ihmeessä olen edes saanut katsoa sitä vuonna 1969? Ilmeisesti salaa...... Jokatapauksessa kohtauksesta on jäänyt lievä kammo ARKKUpakastimia kohtaan :) Ostereita en siitä kylläkään muista.......

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Pruuvi: Uuden-Seelannin viinit


Hädintuskin olin toennut kotioloissa järjestetystä harvinaislaatuisesta vertikaalitastingistä, kun oli jo aika osallistua Alkon Etikettiklubin Uuden-Seelannin viinit -pruuviin. On tämä elämä rankkaa!

Uuden-Seelannin historia viinimaana on sangen lyhyt, sillä maine laadukkaana viinimaana alkoi muodostua vasta 1980-luvulla. Ensimmäisenä esille nousivat Marlborough'n alueen Sauvignon Blancit ja alueen tarhat oli istutettu vasta 1970-luvulla!

Uuden-Seelannin viinit tunnetaan puhdaspiirteisinä, raikkaina, hedelmäisinä ja hapokkaina. Erityisesti tämä piirre on tunnistettavissa Sauvignon Blanceissa, mutta myös punaviineistä löytyy intensiivistä hedelmäisyyttä. Eteläisen saaren Marlborough on tunnetuin alue ja Sauvignon Blanc sen tärkein rypäle.

Maan tuotannosta peräti 72% on Sauvignon Blancia, valkoisista seuraava on Chardonnay 7%:n osuudella. Uuden maailman klassikko punaviinien puolelta, Pinot Noir, yltää 9%:iin. Tuotannosta peräti 85% menee vientiin, erityisesti Australiaan ja Iso-Britanniaan. Pyrkimys laatuviinien tuottamiseen on nostanut viinien keskihinnan globaaleilla markkinoilla maailman korkeimmaksi, joten eipä ihme, että maa ei mahdu Alkon kymmenen suosituimman viinimaan joukkoon. Paitsi kuohuviinien osalta, jossa Uusi-Seelanti on Alkon tilastoissa yhdeksäs.

Uuden-Seelannin viinilaki on salliva. Tai oikeastaan sitä ei ole. Mitä vaan voi valmistaa, mutta pullosta pitää löytyä 85% sitä, mitä etiketissä sanotaan. Salliva viinilaki mahdollistaa myös sen, että rohkeita, jopa villejä ideoita ollaan valmiita kokeilemaan ja vanhoja tapoja rikotaan mieluusti.


Yhdeksän viiniä ohjelmassa ja kuplilla aloitettiin. Lindauer Cuvée Brut (12,79 €) on erittäin kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, hennon karviaismainen, mineraalinen ja kevyen paahteinen. Ei hullumpi lainkaan! Valmistuksessa on käytetty perinteisiä samppanjarypäleitä (Chardonnay ja Pinot Noir). Kyseessä on maan suosituin kuohuviini, jota myydään myös Suomessa hyvin. Viini on voittanut parina vuotena Vuoden Viinit -kuohuviinikategorian, mikä on varmastikin siivittänyt myös myyntiä. Viini -lehti suosittaa tätä kolmen tähden laadukasta, hyvin tehtyä ja edullista viiniä monikäyttöiseksi kala- ja äyriäisviiniksi.

VALKOVIINIT


Seuraavana neljä valkoviiniä, jotka maistettiin puolisokkona. Se tarkoittaa sitä, että meillä oli käytössämme tuotekuvaukset, mutta ei viinien järjestystä. Joukosta piti löytää ensin Chardonnay, sitten eurooppalainen Sauvignon Blanc ja lopuksi erottaa toisistaan kaksi uusiseelantilaista Sauvignon Blancia, joiden hintaero oli huomattava.


Old Coach Road Unoaked Chardonnay 2014 (11,99 €) oli helppo rasti. Vaikka viini oli raikas ja hedelmäinen, siitä kuitenkin puuttui Sauvignon Blancille tyypillinen herukkaisuus, joten se oli helppo erottaa joukosta. Kuiva, erittäin hapokas, kypsän sitruunainen, limettinen, keltaluumuinen, kevyen yrttinen ja mineraalinen viini Nelsonin alueelta. Edustaa hyvin Uuden-Seelannin puhtaan raikasta tyyliä ja putoaa varmaan niillekin, jotka muutoin karsastavat Chardonnayn aromeita. Hyvä yleisviini, joka sopii moneen makuun ja monen erilaisen ruuan kanssa. Viini -lehti antaa tälle peräti neljä tähteä (=harmoninen, laadultaan erinomainen, edullinen ostos) ja suosittaa nauttimaan erityisesti kala- ja äyriäisruokien kanssa.


Seuraavaksi piti löytää kolmen Sauvignon Blancin joukosta se ainut eurooppalainen. Tämäkin oli helppo, kun hetken malttoi keskittyä. Henri Bourgeois Pouilly-Fumé En Traventin 2013 (19,98 €) on kuiva, hapokas, sitruksinen, hennon tomaatinlehtinen, kevyen yrttinen ja mineraalinen. Tämä ranskalainen tuottaja muuten valmistaa viiniä myös Uudessa-Seelannissa Ranskan lisäksi. Sauvignon Blancin klassinen ruokakumppani on vuohenjuusto, mutta sitä suositellaan myös parsalle ja ravuille. Tämän hillityn hienostuneen viinin pidän kyllä mielessä seuraavia rapukekkereitä suunnitellessa! Viini -lehti löytää edellä mainittujen elementtien lisäksi vielä raparperia ja karviaista. Ja antaa neljä tähteä (=harmoninen, laadultaan erinomainen).

Sauvignon Blanc on kotoisin nimenomaan Ranskasta ja siellä siitä tuotetaan hienostuneen mineraalisia ja yrttisiä viinejä. Tunnetuimmat niistä tulevat Loiren laakson Sancerren ja edellä mainitun Pouilly-Fumén alueen tarhoilta.


Sitten varsinaisten herukkapommien pariin. Vicarage Lane Marlborough Sauvignon Blanc 2014 (11,99 €) on kuiva, hapokas, limettinen, kypsän herukkainen, tomaatinlehtinen, kevyen mineraalinen ja pitkä. Viini pursuaa vihreitä elementtejä ja sitä suositeltiin vaikkapa pestopastan kera nautittavaksi. Mielestäni hivenen yllättäen Viini -lehti antaa myös tälle neljä tähteä (=harmoninen, laadultaan erinomainen). Minun mielestäni siitä on harmonia kaukana, jos fiilis on kuin olisi kaatunut herukkapensaaseen....... Ruokasuosituksena Viini -lehti mainitsee aromaattiset, savustetut kalaruuat sekä itämaiset, voimakkaastikin maustetut. Eli rapuja ei mainittu, enkä minäkään mitään niin herkän makuista jyräisi tällä viinillä.


Viimeisenä lähes kolme kertaa edellistä hinnakkaampi Cloudy Bay Sauvignon Blanc 2014 (29,20 €). Kuiva, erittäin hapokas, limettinen, viherherukkainen, yrttinen, nokkosinen, mineraalinen, rodukas ja pitkä. Kyseessä on Uuden-Seelannin ensimmäinen todella tunnettu viini. Suorastaan ikoninen, eikä meikäläinen erottanut sitä edellisestä......Tyylikäs huippuviini, sanoo Viini -lehti vuosikerrasta 2013 ja antaa peräti viisi tähteä. Maku on runsas, leveä, pitkä. Ruokakumppania tarvitaan ja parhaiten se sopiikin grillatulle ruualle, savukalalle, vuohenjuustolle.

PUNAVIINIT


Jos nyt en Sauvignon Blancista sen suuremmin innostunut, niin kaikki minut tuntevat tietävät, ettei Pinot Noirkaan mitään riemuhuutoja kirvoita.....Ehkä varovaista, puolittaista hyväksyntää. Ehkä. Kaikki punaiset viilennettiin jääkaapissa noin puolen tunnin ajan, erityisesti Pinot Noir (kuulemma) hyötyy tästä.
Sokkona mentiin tähänkin. Neljä viiniä, kolme Pinot Noiria ja Syrah, joka piti joukosta ensimmäisenä löytää. Uudesta-Seelannista sekin. Tämä oli helppo! Jo väri (neloslasissa) erotti Syrahin marjamehun värisistä Pinot Noireista. Man O'War Dreadnought 2010 (35,10 €) Hawkes Bayn alueelta on täyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, luumuinen, kevyen oliivinen, hennon kukkainen, mausteinen ja vivahteikas. Viini löytyy Alkon erikoisvalikoimasta ja on saatavilla vain Helsingin Arkadian myymälästä. Sinnekin tätä tyylikästä viiniä on tullut vain pieni erä, eikä montaakaan pulloa ole enää jäljellä. Hawkes Bay on Uuden-Seelannin toiseksi suurin tuotantoalue ja lämpimässä ilmastossa valmistetaan muhkeita, maukkaita, savuisia ja mausteisia punaviinejä. Pidin tästä erittäin paljon. Myös muut ryhmäläiset pitivät ja tämä nousikin punaviinipruuvin ykköseksi. Hinta piti huolen siitä, että en pruuvin jälkeen rynninyt alakerrassa sijaitsevaan Arkadian myymälään rohmuamaan pulloja omiin varastoihini.....


Pinot Noir -kolmikon edullisin ja kevein oli Matua Marlborough Pinot Noir 2013 (13,98 €). Keskitäyteläinen, keskitanniininen, kypsän punaherukkainen, kirsikkainen, hennon tamminen. Hämmentävää oli, kun punaviiniä luonnehdettiin raikkaaksi ja freesiksi. Siis punaviiniä! Ruuaksi suositeltiin pizzaa, yrttistä sienipastaa tai grillattua lohta. Eikä äänestyksessä kukaan ryhmäläisemme pitänyt tästä...... Mutta Viini -lehtipä on pitänyt! Neljä tähteä (=harmoninen, laadultaan erinomainen) ja sorsaa pöytään. Että näin.


Lake Hayes Pinot Noir 2012 (26,60 €) maistettiin seuraavaksi. Keskitäyteläinen, keskitanniinen, kirsikkainen, karpaloinen, hennon toffeinen, kevyen pippurinen ja tyylikäs viini sai jopa minulta hyväksyvää nyökyttelyä. Viinissä oli pieni makea vivahdus ja niinpä visioimme seuraksi lammasruuan punajuurilisukkeella, jossa on lisänä kenties vähän sinihome- tai vuohenjuustoa. Viini -lehti piti tästä luonteikkaaksi luonnehtimastaan viinistä neljän tähden verran (=harmoninen, laadultaan erinomainen), mutta moitti liian kalliiksi.

Ja tiesitkö, että Uudessa-Seelannissa on 40 miljoonaa lammasta? Joten aivan varmasti näitä viinejä nautitaan lammasruokien kyytipoikana!


Illan yhdeksännen viinin takana on suomalainen viinintekijä Outi Jakovirta. Julicher Pinot Noir 2011 (33,20 €) löytyy Alkon tilausvalikoimasta. Keskitäyteläinen, keskitanniininen, marjainen, mausteinen, tamminen ja pitkä. Näistä kaikista kolmesta Pinot Noirista tämä oli tammiaromisin ja mausteisin. Viini on valittu myös Uuden-Seelannin parhaaksi viiniksi ja lisätietoa siitä löydät maahantuojan sivuilta, klik. Tämänkin kohdalle olin piirtänyt hymynaaman vienolla hymyllä, mutta kyllä tuo yli kolmenkympin hinta silti rajoittaa riemua....


Yhteenvetona sanoisin, että Sauvingon Blancin haluan nauttia eurooppalaisena ja Pinot Noirin uusiseelantilaisena, mutta siihen minulle ei ole varaa. Ainakaan usein.... Tasting oli mielenkiintoinen ja sokkomaistaminen toi tilanteeseen aivan omat haasteensa ja ulottuvuutensa.

Valkoviineistä maistoin kaksi oikein ja punaviineistä kaikki. Harjoitus tekee mestarin!