Viimeinen viikonloppu

Viimeisenä viikonloppuna ennen kuin korona laittoi elämämme sekaisin, tulivat ystäväni luokseni kylään. Vaikka pahaenteiset uutiset jo leijuivat ilmassa, olimme autuaan tietämättömiä, mitä seuraava viikko toisi tullessaan. Sen verran olimme kuitenkin jo varuillamme, että emme halailleet ja käsidesiä lotrattiin menemään!

Ensin kierrettiin Riihimäen museoita, tosin Taidemuseo oli harmiksemme jo sulkenut ovensa koronan vuoksi ja sitten tietenkin kokkailin herkkuja pöytään. Mennään tässä kuitenkin ruoka edellä ja museoiden kuvakooste tulee vasta lopuksi.

Aavistuksen verran italialaisteemalle mentiin ja silloin varsin oiva ruokahalun herättäjä on pienet crostinileivät. Päällysteissä oikeastaan vain taivas on rajana. Viipaloi patonki, sivele oliiviöljyllä ja paista hetki uunissa niin, että leivät ovat mukavan rapeita. Minulla oli leipiä kahdella eri täytteellä. Toisella vain Bresaola -kinkkua ja toisella Riihimäen REKOsta hankittua tomaattihilloketta, sen päällä paistetut siivut vuodenjuustoa ja hivenen hunajaa. Hyvin maistuivat!

Ja jos koskaan olet tuskaillut, miten vuohenjuustoviipaleet paistettaessa hallitsemattomasti leviävät pitkin pannua tai juuttuvat pannuun kiinni, eikä niitä saa siististi käännettyä, niin sitä ei tapahdu enää. Kokeilin ystäväni antamaa vinkkiä paistaa viipaleet leivinpaperin avulla. Ja toden totta tämä vinkki toimii!

Uunifetapastaahan ovat varmaan jo lähes kaikki valmistaneet, myös minä, klik. Mutta kun näin Vaimomatskuu -blogin viinirypäleversion tästä, kuulosti se juuri sopivan erilaiselta ja ehkä jopa yllättävältäkin tarjottavalta, joten sitä sitten tekemään.

Uunifetapasta paahdetuista viinirypäleistä

Vaimomatskuu -blogi

2 annosta

500 g siemenettömiä viinirypäleitä

3 laakerinlehteä

muutama oksa rosmariinia

1 valkosipuli

200 g fetaa 

3-4 rkl oliiviöljyä

(1 rkl  tai oman mukaan) chilihiutaleita 

vastarouhittua mustapippuria

n. 200 g spagettia

Viimeistelyyn

tuoretta rosmariinia

chilihiutaleita oman maun mukaan

½ dl mantelilastuja

Irrota viinirypäleet tertuista ja laita ne uunivuokaan/-pellille. Kaada päälle oliiviöljyä ja pyörittele rypäleet kauttaaltaan öljyyn. Nosta feta kokonaisena rypäleiden keskelle. Puolita valkosipuli ja laita puolikkaat vuokaan leikkuupinta alaspäin, niin silloin valkosipuli maustaa hyvin vuoan pohjalle kertyvän nesteen. Valele vielä lisää oliiviöljyä fetalle ja valkosipuleille. Mausta rosmariininoksilla, laakerinlehdillä, chilihiutaleilla ja mustapippurirouheella.

Paahda vuokaa 200 asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes viinirypäleet ovat lysähtäneet kasaan ja valkosipuli pehmentynyt. Ota vuoka uunista ja käännä valkosipulit varovasti toisin päin, laita takaisin uuniin ja paahda vielä hetki, kunnes valkosipulit ovat saaneet vähän väriä pintaan.

Tässä välissä paahda kuivalla pannulla mantelilastuihin mukava väri ja keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaisesti. Säästä tilkkanen pastan keitinvettä.

Sekoita varovasti uunivuoassa sekaisin vastakeitetty pasta, viinirypäleet, feta ja kuoristaan puristetut valkosipulinkynnet. Tarvittaessa voit notkistaa seosta pastan keitinvedellä.

Annostele lautasille ja koristele mantelilastuilla, tuoreella rosmariinilla ja chilihiutaleilla. Ja tosiaan minulla ei ollut mantelilastuja, joten käytin mantelirouhetta. Manteli kuin manteli! Maukas pasta tästä tuli, viinirypäleet sopivat yllättävän hyvin yhteen fetan kanssa.

Ricotta-päärynämousse

Glorian Ruoka&Viini 2/2020

4 annosta

4 keskikokoista päärynää

2 rkl + 3/4 dl sokeria

2½ rkl sitruunamehua

1 prk (250 g) ricottaa

1 rkl juoksevaa hunajaa

Lisäksi

½ dl hasselpähkinä- tai mantelirouhetta

Kuori ja leikkaa päärynät ohuiksi viipaleiksi ja laita ne pannulle. Lisää 2 rkl sokeria ja sitruunamehu, kuumenna muutama minuutti. Siirrä pannu liedeltä ja anna päärynöiden jäähtyä.

Paahda pähkinä- tai mantelirouhetta kuivalla pannulla pari minuuttia. Vaahdota ricotta sähkövatkaimella ja lisää vaahdottamisen loppuvaiheessa 3/4 dl sokeria ja hunaja. Sekoita, kunnes ricotta on pehmeää ja tasaista.

Jaa päärynät tarjoiluastioihin ja lisää ricottavaahto päälle. Koristele annokset rouheella. Helppo ja herkullinen jälkiruoka. Suosittelen! Ricottavaahto sopii varmasti hyvin myös vaikkapa grillatuille hedelmille, kuten aprikoosille tai ananakselle. Saatan mökkimuurikalla testata tulevana kesänä.

Sitten museokierrokselle. Riihimäellä on monta mielenkiintoista museota ja harmiksemme todellakin jouduimme jättämään Taidemuseon tältä erää väliin. Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla.

Vierailimme Suomen Metsästysmuseossa, olimme ainoat asiakkaat ja on kyllä myönnettävä, että yllätyimme museon annista sangen positiivisesti! Tänne haluan kyllä tuoda lastenlapset eläimiä ihmettelemään!

Suurriistametsästäjä Jaakko Ojanperän trofeekokoelma loksautti kyllä meikälikkojen leuat lattiaan!

Myös muut museon perusnäyttelyt ovat huolella rakennettuja ja mielenkiintoisia. Yllätyimme, että metsästysmuseo on muutakin kuin aseiden esittelyä, toki niitäkin, mutta paljon myös muuta. Suosittelen!

Emmepä olleet ennen kuulleet vaikkapa sorsastustynnyristä, jossa metsästäjä kaislikon suojissa odottelee ylitseen lentäviä vesilintuja. Tämä nimenomainen tynnyri on ollut käytössä Kauvatsan Puurijärvellä 1930 ja 1940 luvuilla ja se on varustettu punaisella nahalla päällystetyllä pyöreällä istuimella sekä pienellä hyllyllä, jossa on kolot laseja ja eväspulloa varten. TIETENKIN! Opimme siis paljon uutta....

Aivan Suomen Metsästysmuseon vieressä sijaitsee suosikkimuseoni, Suomen Lasimuseo. Sinne siis seuraavaksi. Olin itse jo aikaisemmin käynyt katsomassa tämän kansainvälisestikin kuuluisan suomalaisen graffititaiteija EGSn näyttelyn. Itse asiassa se, kun näyttelyä sosiaalisessa mediassa hehkutin, innostikin ystäväni tälle retkelle. Ja mikä olisi ollutkaan mahtavampi päätös museokierroksellemme kuin se, että osuimme museolle sattumoisin juuri sillä hetkellä, kun taiteilijatapaaminen alkoi!

EGS ei näytä koskaan kasvojaan ja kertoikin siihen syyksi sen, että ei halua tuottaa ihailijoilleen pettymystä paljastuessaan ihan tavalliseksi keski-ikäiseksi perheenisäksi. Kasvoja emme siis nähneet, mutta kuulimme mielenkiintoisia tarinoita hänen uraltaan ja taustoja teoksille.

Sen pituinen se. Lämmöllä vaalin mielessäni tätä viikonloppua, koska sen koommin (nyt kuuteen viikkoon) en ole ketään nähnyt, enkä missään käynyt. Fuck corona!

Toscanalainen sunnuntai ja espanjalainen viinivinkki

Parempaa sunnuntairuokaa ihan vain itselle. Se oli tarkoituksena ja se mielessä olin jo edellisenä päivänä ottanut pakastimesta sulamaan Pappilanpuiston luomutilalta hankitun naudan sisäfileen. Koska olen sen arvoinen.

Kotoisa Aamuposti yllätti jälleen, tällä kertaa jutulla toscanalaisesta ruuasta. Jutussa oli mukana myös herkullinen kampasimpukkaohje, mutta sen jouduin nyt jättämään toiseen kertaan. Molemmat reseptit ovat ruokatoimittaja Marita Joutjärven ja firenzeläisen puolisonsa Vittorio Gianninin kirjasta "Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana". Jutun julkaisupäivä 3.10.2016.

Possua firenzeläiseen tapaan Arista alla fiorentina

6 annosta

reilu 1 kg porsaan ulkofileetä

Mausteseos

3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

3 rkl tuoretta rosmariinia silputtuna

2 tl fenkolinsiemeniä hienonnettuna

2 tl suolaa

2 tl sitruunamehua

1 tl mustapippuria

1/4 tl neilikkaa

Lisäksi

½-1 dl oliiviöljyä

Ja kuten jo ensimmäisestä kappaleesta kävi ilmi, minä vaihdon possun ulkofileen ihan sumeilematta naudan sisäfileeseen. Lihaa oli ehkä noin 600 g, mutta mausteiden kanssa en himmaillut, vaan siltä osin menin ohjeen mukaan, enkä mitään käynyt puolittelemaan.

Ota liha huoneenlämpöön ja mausta noin tuntia ennen valmistamista. Sekoita mausteet ja hiero ne kauttaaltaan lihan pintaan. Nosta filee uunivuokaan ja pirskottele päälle reilusti oliiviöljyä. Minä tein tämän niin päin, että hieroin ensin oliiviöljyn lihan pintaan ja sitten vasta mausteet. Tyyli on vapaa!

Kypsennä 175 asteissa uunissa, kunnes liha on toivotussa kypsyysasteessa (possu kypsää 75-80 asteisena, nauta mukavan medium noin 60 asteisena) ja paras tapa tähän tarkkailuun on käyttää paistomittaria. Lisää lihan lämpötiloista löydät vaikkapa Kotikokki -sivuilta, klik.

Anna fileen vetäytyä foliolla peitettynä noin vartin verran. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi ja tarjoa lisätä valkoisia papuja, joihin ohje tulee tässä:

Valkoiset pavut firenzeläiseen tapaan eli Fagioli alla fiorentina

6-8 annosta

500 g valkoisia papuja

½ purjo

2-4  valkosipulinkynttä

3-4 tomaattia

2 tl kuivattua salviaa

2 tl suolaa

½ tl valkopippuria

tuoretta salviaa

Käytin papuja, joita ei tarvinnut liotella yön yli, eikä tehdä mitään muitakaan kommervenkkejä. Katso pakkauksen ohjeesta erikseen, miten valitsemasi pavut pitää esikäsitellä. Halkaise purjo, huuhtele, viipaloi. Viipaloi valkosipulinkynnet, lohko tomaatit. Nämä kaikki plus pavut kattilaan salvian, suolan ja valkopippurin kera. Keittele, kunnes nesteet ovat sopivasti haihtuneet. Jos pavut eivät ole esikypsennettyjä, niitä pitää keittää tunti. Esikypsennetyillä pavuilla suoriudut tästä osuudesta nopeammin, mutta silloin kannattaa tomaateista poistaa siemenet, niin haihdutettavaa nestettäkin on vähemmän, eikä tarvitse turhaan keitellä pitkiä aikoja.

Huippuhyvää! Hyvää ja yksinkertaista, kuten italialainen ruoka usein on. Liha oli täydellistä (minulle), mutta hivenen pidempi paistoaika, jos et aivan näin punertavasta pidä.

Viiniäkin pöydästä löytyi. Torre de Golbán Crianza 2013 (14,90 €) Espanjan Ribera del Duerosta. Täyteläinen, tanniininen, tumman kirsikkainen, kypsän karpaloinen, karhunvatukkainen, mausteinen, tamminen, lämmin. 100% Tempranillo. Täydellinen valinta! Viini -lehti on antanut kolme tähteä (=laadukas ja hyvin tehty). Suosittelen. Ja mikäli pidät Ribera del Dueron alueesta muutenkin, niin siskon kanssa maisteltiin alueen viinejä enemmänkin. Voit lukea siitä täältä, klik.

Huippusunnuntai!

Pruuvi: Vivahteikas Veneto

Syksyssä hyvää on se, että Etiketti-klubin tastingit käynnistyvät. Siskon kanssa otettiin nyt suunta Koillis-Italiaan Veneton alueelle. Veneto on viimeiset kymmenen vuotta ollut Italian suurin viiniä tuottava maakunta, joka tekee viiniä yksin noin kaksi kertaa enemmän kuin Uusi-Seelanti kokonaan. Se oli melko hämmentävä tieto! Kyseessä on arvostettu tuotantoalue, joka tuottaa erityyppisiä viinejä käyttäen hyvin paljon paikallisia rypälelajikkeita.

Tuttuun tyyliin maistelu aloitettiin kuohuvalla. Desiderio Jeio Prosecco Brut (13,90 €) on erittäin kuiva, erittäin hapokas, sitruksinen, hennon päärynäinen ja kevyen yrttinen. Päärynän löysin viinistä helposti, mutta eipä tuo muuten erityisesti minua sykähdyttänyt. Ihan ok, ei hyvä, eikä huono. Eli todennäköisesti en hankkisi. Ruokasuosituksina ravut, äyriäiset, kevyet kala-ateriat. Ja eipä innostunut Viini -lehtikään, antoi vaivaiset kaksi tähteä (=sopusuhtainen kokonaisuus) ja moitti liian kalliiksi.

Ja ihan mikä tahansa italialainen kuohuviini ei ole proseccoa, sillä vain ja ainoastaan Proseccon alueella Glera-rypäleestä valmistetut saavat käyttää Prosecco-nimeä. Merkille pantavaa on myös se, että Prosecco ei aina ole kuohuviiniä, vaan se voi olla vain kevyesti pirskahtelevaa tai valkoviiniä.

Veneton ja koko Italian valkoviinien tyyli on yleensä kuiva, hedelmäinen ja hapokas. Veneton valkoviinien lippulaivat tulevat Soaven alueelta, mikä meissä suomalaisissa yleensä aiheuttaa pientä kulmien kohottelua. Soaven aliarvostettu maine  pohjautuu menneeseen aikaan, sittemmin kunnianhimoiset tuottajat ovat nostaneet laatua ja maailmalla jo ymmärretään laatusoaven päälle. Soavesta on olemassa myös makea versio, Recioto di Soave, jota ei kuitenkaan ole Alkon valikoimissa. Käytetyimmät rypäleet valkoviinien valmistuksessa ovat Garganega ja Trebbiano di Soave.

Me maistoimme aivan huippuhyvän Soave Classicon, Pieropan La Rocca 2013 (29,80 €). Kuiva, hapokas, keltaluumuinen, kypsän sitruksinen, aprikoosinen, mausteinen, mineraalinen ja kevyen tamminen. Tämä tuhti ruokaviini on kypsytetty ranskalaisessa tammessa. Ruokasuosituksena ruokaisat salaatit, kaikki kalat, herkkusienet. Kouluttajamme oli ollut Pieropanin viinitilalla vierailulla ja siellä oli tarjottu suomalaisille erikoisuutena tämän kanssa kantarellipastaa :) Hyvä vinkki! Tykkäsin tästä viinistä erittäin paljon, enkä tarvitsisi edes ruokaa, vaan menisi ihan nautiskellen. Viini -lehti on antanut neljä tähteä (=harmoninen, laadultaan erinomainen),  mutta moittii liian kalliiksi. Ja olihan se kallis, mutta alueen ykköstuottajan viinistä oli kuitenkin kyse. Ehkä sen erityiseen hetkeen voisi kuitenkin hankkia. Ehkä.

Maistoimme myös toisen hyvän, mutta hinnakkaan valkoviinin. Zenato Lugana Riserva 2012 (28,80 €) on aikaisemmin löytynyt Alkon tilausvalikoimasta, mutta eipä näy löytyvän enää. Kuiva, hapokas, hedelmäinen, sitruksinen, tamminen ja aromikas viini on hyvä valinta silloin, kun tarvitset viinin lihalle, mutta et halua punaista. Viinissä oli kaunis väri ja hyvä viskositeetti. Paljon hedelmää ja mausteita. Myös toffeista aromia, joka tulee enemmän pitkästä kypsytyksestä, kun tammesta.

Venetossa roseviinejä kutsutaan nimellä Chiaretto, siitä maistiainen seuraavaksi. Badissa Bardolino Chiaretto (5,99 € / 0,375 l). Kuiva, hapokas, vadelmainen, punaherukkainen, sitruksinen, kevyen yrttinen. Söpö pieni pullo, nätti väri, mitätön, vähän kirpakka maku. Siinä tiivistettynä oma mielipiteeni. Ruokasuosituksena vaikkapa mansikka-vuohenjuustosalaatti, vaalea kala ja muut kevyet ruuat. Tai aamiaiseksi mansikka-vuohenjuustocroissantin kera. Viini -lehden mukaan kyseessä on kolmen tähden arvoinen suoritus (=laadukas ja hyvin tehty).

Veneto on poikkeuksellisen monipuolinen punaviinituottaja. Alueella tuotetaan viinejä kevyistä Bardolinoista aina Amarone della Valpolicelloihin saakka. Ja löytyypä täältäkin makea vaihtoehto, Recioto della Valpolicella. Käytetyin rypäle punaviinien valmistuksessa on Corvina, mutta myös Merlot, Cabernet Sauvignon ja Cabernet Franc ovat suosittuja.

Mutta aloitetaanpa marjamehusta...... He, jotka minut tuntevat, tietävät myös, että italialaiset punaviinit ovat olleet minulle, miten nyt sanoisin.....haasteellisia. Masi Bonacosta Valpolicella Classico (11,99 €) oli juuri sellainen, haasteellinen. Erittäin hyvä, paljon lupaava tuoksu ja maku sitten pelkkää marjaa. Ei siis lainkaan minun juttuni nämä marjaisat viinit. Alko sanoo, että keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, karpaloinen, mausteinen ja hennon tallinen. Kouluttajan mielestä elegantti, kevyt tyyli. Jaa. Ruokasuosituksena pizzat, pastat, tomaattipohjaiset ruuat, pehmeät juustot, kuten mozzarella. Ja yllättäen poronkäristys. Johtuen varmaan siitä mukana tarjottavasta puolukkahillosta..... Ja Viini -lehti antaa kolme tähteä (=laadukas ja hyvin tehty).

Koska sisareni toinen nimi on Riesling ja minun veriryhmäni Cabernet Sauvignon, niin oli kyllä ihmeiden ihme, että tämä viini miellytti meitä molempia! Tai en siis hämmästellyt omaa mieltymystäni, mutta kohta tämä menee siihen, että punaviinini eivät ole sisareltani turvassa. Se on huolestuttava suuntaus! Cecilia Baretta Valpolicella Superiore Ripasso (14,99 €) on täyteläinen, keskitanniininen, tumman marjainen, kypsän kirsikkainen, mausteinen ja kevyen tamminen. Tämä lempeän ja pehmeän tyylin viini on joulun alla yksi Alkon suosituimpia tuotteita. Ruokasuosituksena pataruuat, riista, ruiskuoreen leivottu kalakukko (jos nyt joku sitä haluaa syödä ja vielä juoda punaviiniä) sekä uunijuurekset. Viini -lehden arvioitsijatkin pitivät viinistä ja antoivat neljä tähteä (=harmoninen, laadultaan erinomainen ja myös edullinen).

Hynyyn veti suupieliä myös seuraava viini, Tommasi Crearo (18,98 €). Täyteläinen, keskitanniininen, makean luumuinen, kypsän kirsikkainen, yrttinen, mausteinen, tamminen. Viiniin käytetyistä kolmesta rypäleestä Corvina Veronese, Oseleta ja Cabernet Franc kaksi ensin mainittua käytetään kuivattuina ja viimeinen tuo mukanaan täyteläisyyttä ja tuoreutta. Tätä viiniä kannattaa kypsyttää vielä 2-4 vuotta (vaikka hyvin putosi jo nyt) ja myös dekantoida ennen tarjoamista. Ruokasuosituksena iso riista sekä kovat, kypsät, kiteiset juustot, kuten esim. parmesan, pecorino, gouda ja kotoinen mustaleima emmental. Viini -lehti täräytti tälle luonteikkaaksi luonnehtimalleen viinille täydet viisi tähteä (=tyylikäs huippuviini) ja kehui vielä edulliseksi. Sekä ihan valmiiksi juotavaksi, ei mitään mainintoja kypsyttelytarpeesta. Antti Vahteran täsmäresepti vasikannoisetteja ja tattikastiketta herautti veden kielelle aivan välittömästi.....

Toiseksi viimeinen viini oli minulle pettymys. Miten amarone voi olla kenellekään pettymys? En ymmärrä sitä vieläkään. Tilausvalikoimasta löytyvä Serego Alighieri Vaio Armaron Amarone Classico (57,50 €) oli ensinnäkin mielestäni pöyristyttävän hintainen. Täyteläinen, keskitanniininen, marjainen, mausteinen, tamminen ja aromikas viini tuntui suussani vähän takakireältä. Tuoksussa oli tummaa kirsikkaa siinä määrin, että pelkästään sen vuoksi luulin viiniä ensin makeaksi. Maistamaamme viiniä oli dekantoitu ennen tilaisuuden alkua 3-4 tuntia ja vielä sen lisäksi se oli lasissa noin 1,5 tuntia. Eikä tämäkään vielä poistanut viinin kireyttä. Kuulemma 12 tuntia dekantterissa sen tekisi. En nyt kuitenkaan aio sitä testata. Ja mitä sanoo Viini -lehti asiantuntijoineen? Ei mitään, arvostelua ei löydy, mutta Viinioppaan Pekka Suorsa antaa 90 pistettä (=erinomainen). Täyteläinen, sercialmadeiramainen ja suuta kuivattava maku. Ilmeisesti juuri se toi minulle sen takakireän fiiliksen.

Viimeisenä saimme laseihimme punaisen jälkiruokaviinin. Domini Veneti Reciota della Valpolicella (20,70 €). Täyteläinen, keskitanniininen, makea, tummakirsikkainen, karpalohilloinen, keyven mausteinen ja hennon yrttinen viini sopii juustoille, marjapiiraille, suklaalle, konvehdeille, sacherkakulle. Me maistoimme sen kanssa palan Lindthin 85%:sta suklaata. Pidin tästä erittäin paljon. Viini -lehden arvostelua ei löytynyt, mutta Viinioppaan kyllä. Suorsa on antanut peräti 93 pistettä (=erinomainen), kehuen viiniä monimuotoiseksi ja tasapainoiseksi.

Kuva Alkon Etiketti-klubin nettisivuilta

Tämä kuva havainnollistaa hyvin punaviinityylien erot. Yhteenvetona voisi sanoa sen, että pidän italialaisista viineistä, jos valkoisia on kypsytetty tammessa tai jos punaisiin on edes osittain käytetty kuivattuja rypäleitä. Sisareni sanoi, että nyt kun hän on kahdeksan vuotta opetellut punaviinejä maistelemaan, niin jo vain alkaa löytyä makunystyröitä miellyttäviä tuotteita. Sattuivat muuten olemaan juuri niitä samoja, mistä minäkin pidin.

Veneton alueella syödään risottoa pastaa enemmän. Ja nyt kyllä kovasti tekee mieli valmistaa kantarellirisottoa ja viilentää seuraksi vivahteikas soave.....

*) tuotekuvat Alkon nettisivuilta