Lomaviikkoon kuuluu oikeastaan aina päivä äidin kanssa, niin myös tälläkin kertaa. Retkikohteemme oli tuttuakin tutumpi Lahti. Lapsuuden ja nuoruuden vietin Lahden, siis Lahen, tuntumassa ja äiti asuu edelleen kotitalossamme ja käy Lahdessa vähintään kerran viikossa, joten voiko sieltä löytää mitään, mitä emme olisi jo ennen nähneet. Vastaus on, että kyllä voi!
Krookuskuva on lapsuuden kotini pihalta. Kun olin ihan pienen pieni, niin tuolla paikalla oli vesiallas, joka sitten turvallisuussyistä oli peitetty verkolla. Sittemmin allas muuttui kukkapenkiksi ja vanhasta käyttötarkoituksesta muistuttaa enää kivetyt reunat. Mutta lähdetäänpä matkaan, kohti Lahtea.
Minun listallani oli kaksi käyntikohdetta. Kirpputori Kisälli sekä Mastola eli radio- ja tv-historian museo. Näiden lisäksi kuplivaa ja lounasta, niin siinähän se päivän ohjelma olikin kasassa.
Kirpputori Kisällissä vierailin ensimmäistä kertaa, mutta tuskin viimeistä. En kai koskaan ole nähnyt näin siistiä kirppistä!
Kauniisti esillä olevia, mielenkiintoisia tavaroita oli vaikka kuinka, mutta yllätyksekseni sisälläni asustava Happyhamster ei riehaantunut, vaan hankki ainoastaan yhden vanhan astiapyyhkeen. Hyvä näin. Kuvassa myös valeampiaispesiä, jotka kävin noutamassa niitä valmistaneelta naiselta, matkan varrelta Nostavalta. Kesän tullen selviää, onko näistä apua pörriäisten torjunnassa mökkiterassilla! On ne ainakin hauskan näköisiä. Toimii tai ei.
Lounaspaikkaa olimme miettineet huolella. Lahden ehdottomia huippupaikkoja ovat Roux, Popot ja eikä mielestäni myöskään Trattoria Seurahuonekaan ole lainkaan hullumpi. Roux ei ole auki lounasaikaan, joten se putosi valinnoista jo senkin vuoksi pois. Satamassa sijaitsevaa Casselia harkitsimme ja italialaiseen Pulcinellaan menimme jo ihan sisälle, mutta käännyimme takaisin, kun ketään ei meidän läsnäolomme kiinnostanutkaan. Päädyimme Taivaanrantaan ja se oli hyvä valinta.
Kaunis ympäristö, hyvä palvelu, maukas ruoka. Mitä muuta ihminen voi toivoa? Lounas on tarjolla arkisin klo 11-15 ja se sisältää salaattipöydän, pöytään tarjoillun pääruuan sekä vielä kahvin ja jälkiruuankin.
Valitsimme paistettua nieriää, parsaa ja hollandaisekastiketta (22 €). Lounaaksi melko hinnakas, mutta huomioiden, että meillä oli kuitenkin erikoispäivä, niin kyllä tämä oli hintansa arvoista!!
Iltapäiväkuohuvat makean kera nautimme aurinkoisella Wine Cafe Olavin terassilla. Ah, ihana elämä!
Emmekä me olisi me, ellemme olisi kolunneet läpi myös Lahden vanhaa hautausmaata. Mikä niissä niin kiehtookin? Jo lapsuudesta muistan, miten kummitätini kanssa Joensuussa vierailimme ortodoksisella hautausmaalla, se oli jotain niin jännittävää ja vähän eksoottistakin. Kummitätini oli isotätini ja äitini täti, ehkä hän tartutti tämän hautausmaainnon myös äitiini. Niin tai näin, mutta en ole toista perhettä tai sukua tavannut, jossa sukupolvesta toiseen olisi tämä sama kiinnostuksen aihe. Tyttäreni jopa löysi omalle tyttärelleen Hietaniemen hautausmaalta kauniin vanhan nimen Effia. Vanhoilla hautausmailla on myös kauniita, koskettavia veistoksia ja usein sitä pysähtyy upean, vanhan hautakiven ääreen pohtimaan, minkä tarinan se taakseen kätkeekään.
Lahden radio- ja tv-museo, Mastola, sijaitsee aivan vanhan hautausmaan vieressä, Radiomäellä, vuonna 1935 valmistuneessa entisessä suurasemarakennuksessa. Vierellä kohoavat vuonna 1927 rakennetut 150 metriset radiomastot, Lahden kuuluisat maamerkit. Hyppyrimäkien ohella tietenkin.
Museo on upeasti koostettu kokonaisuus alan historiasta. Tekniikkaa, nostalgisia tv-ohjelmia, jokaiselle jotakin. Äidin kanssa kolusimme tarkkaan molemmat kerrokset. Alan kehitystä oli kuvattu havainnollisesti ja vaikkapa nyt oman syntymävuoteni kohdalta pystyin katsomaan, että jaahas, Tamvisio on aloittanut toimintansa Tampereella ja Yleisradion paikallisohjelmat muuttuneet maakuntaohjelmiksi.
Ehkä hauskin tai yksi hauskimmista oli suomalaisten televisio-ohjelmien evoluutiota kuvaava seinä, jonka nappuloita painelemalla oli mahdollisuus katsoa pätkiä vanhoista ja mikä ettei uudemmistakin ohjelmista. Mustavalkoisista Ilkamista tuli niin lapsuus mieleen! Ja mikäli haluat lämpimän nostalgia-aallon tulvahtavan ylitsesi, klikkaa tästä, klik. Ilkamointia 24 minuuttia.
1927 rakennetut radiomastot olivat näin lähietäisyydeltä huikeaa katsottavaa. Huikeutta lisäsi museolla näkemämme, rakennusvaiheista kertova dokumentti. Turvatuotteita ei lähes sata vuotta sitten ollut liiemmin käytössä ja kuulemma osa rakennusmiehistä oli kääntynyt työmaalta takaisin, kun rakennusprojektin luonne oli selvinnyt. Huimapäiden hommaa!
Lähihistoriaa edustivat nämä jo tyystin katukuvasta matkapuhelimien käytön vuoksi kadonneet puhelinkopit! Miten olikin niin sympaattinen rivistö!
Näin sitä voi siis tutustakin ympäristöstä löytää vaikka mitä uutta katsottavaa. Avoimin mielin vaan liikkeelle ja lähiseutumatkailu kunniaan! Ja tavallaan myös kaupungintalon puiston patsaan viesti on sama, kun teksissä kehotetaan kotiasi ja isänmaatasi puolustamaan. Ei aina tarvitse mennä kauas.
Hieno reissu lähelle ��
VastaaPoista