maanantai 27. marraskuuta 2017

Parempi perjantai


Lyhyellä varoitusajalla päätimme ystäväni kanssa, että nyt on aika istua kahdestaan keittiön pöydän ääreen ja parantaa maailma! Sovimme, että ystäväni tuo samppanjan ja jälkiruuan, minä huolehdin muusta. Halusin tarjota jotain herkkua, mutta koska aika oli kortilla, päädyin racletteen. Itseasiassa se oli loistovalinta ankean mustaan marraskuiseen perjantaihin.


Deutz samppanja on yksi suosikeistani. Oikeastaan nyt juuri tällä hetkellä ajattelen sen olevan parasta ikinä. Täydellinen! Ja koska olimme vain kahdestaan, niin otin samppanjaa varten esille Riedelin XL-sarjan lasit, joita ei kahta enempää kaapistani löydykään.  Ja kuten kuvasta näkyy, lasit ovat lähes pullon korkuiset!



Pikainen pyrähdys perjantaina töiden jälkeen Stockmannin Herkun kautta ja puolisen tuntia pilkkomista, niin homma oli valmis! Ilmakuivattua kinkkua, mausteista Hassan -makkaraa, herkkusieniä, kirsikkatomaatteja, tuoretta ananasta, paprikaa, isoja kapriksia, säilykeparsaa, venäläistä suolakurkkua. Leipääkin, jota ei kuitenkaan syöty.....



Omia suosikkejani olivat herkkusienet, makkara ja ilmakuivattu kinkku. Juustona oli valmiita raclettejuustoviipaleita, mutta toki voit käyttää muutakin tai lisätä vaikka sinihomejuustoa nokareen makua tuomaan. Ja se kannattaa pitää mielessä, että jos keittiön pöydän yläpuolella on palohälytin, niin se saattaa pärähtää soimaan. Näin kävi muutaman kerran!


Makoisan marjaisat jälkiruuat olivat peräisin Laurell Riihimäen kahvila-konditoriasta. Nam nam!


He, jotka minut tuntevat, tietävät myös sen, että Pinot Noir -viini on meikäläiselle melkoinen haaste. Vaan nyt tuntuu, että mieluinen juoma on löytynyt! Tai ehkä tähänkin oli vaikutuksensa Riedelin XL-kokoisilla Pinot Noir -laseilla...... Tiedä häntä. Wolfberger La Louve Pinot Noir 2015 (18,49 €) Ranskan Alsacesta tuli nyt kokeiltua toistamiseen, koska en voinut uskoa ensimmäistä kertaa todeksi, että joku marjaisaksi ja raikkaaksi luokiteltu punaviini voisi edes olla mieleeni. Vaan nyt se on uskottava! Keskitäyteläinen, keskitanniininen, hapankirsikkainen, punaherukkainen, hennon nahkainen, kevyen tamminen. 100 % Pinot Noir. Viini -lehti on antanut kyllä ihan kelpo arvostelun, kolme tähteä (=laadukas ja hyvin tehty), mutta moittii kalliiksi. No niin tai näin, tykkäsin ja rahatkin riitti. Ja sopi oikein hyvin racletten seuraan, sekin vielä.

Että semmoinen perjantai ystävän kanssa. Parantuiko maailma? Vähän jäi kesken, joten päätimme jatkaa näitä kahdenkeskisiä tuokioita toisen kerran!


Raclettelisukkeita tuli pilkottua melkoinen määrä, mutta sain niistä oivalliset munakkaat viikonlopun molempiin aamuihin. Mitään ei mennyt hukkaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti