maanantai 24. huhtikuuta 2017

Ruokaa siskon perheelle

Keittiöttömän elämä alkaa pikkuhiljaa olla ohi. Tässä samalla on sitten jo käynnistynytkin putki- ja kylpyhuoneremontit. Vuosi 2017 tulee jäämään historiankirjoihin suurena remonttivuotena. 30 vuotta sitten tehtiin vanhan talon peruskorjaus nuorena avioparina. Tai siis oikeastihan meidän isämme sen tekivät, puolisoni auttoi osaamisensa mukaan ja minä keskityin synnyttämään lapsia ja hoitamaan heitä remontin keskellä. Nyt, siis todellakin tasan 30 vuotta myöhemmin, olen ollut yksin vastuussa remontista. Mitään en osaa tehdä, paitsi maalata ja repiä tapetteja, sekä tietysti neuvoa ja heitellä ainakin omasta mielestäni upeita ideoita, mutta niin vaan asiat etenevät. Olen oppinut kärsivällisyyttä ja pinnan venyttämistä. Sekä euron venyttämistä siinä samalla. Olen oppinut iloitsemaan pienistäkin asioista, kuten vaikkapa lattioista ja viikonloppuna iloitsin juoksevasta vedestä. Tämä on elämäni viimeinen remontti. Näin ainakin uskon, sillä 30 vuoden kuluttua olen 85 ja siirryn tai minut tyttärien toimesta siirretään palvelutaloon asustelemaan.

Putkitöiden vuoksi vedet olivat talostani poissa kokonaan pari päivää. Eikä wc-kalusteitakaan ollut, joten evakkoon piti päästä. Onneksi sisko huoli minut :) Minä kiitin siskon perhettä yösijasta ruualla.


Kananmuna-lohivuoka
Glorian Ruoka&Viini 3/2017
4 annosta

600 g nahatonta ja ruodotonta lohta
1 nippu (250 g) vihreää parsaa
4 valkosipulinkynttä
2 dl parmesaania raastettuna
½ sitruunan mehu
2 rkl oliiviöljyä
2 tl kuivattua rosmariinia
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
4 kananmunaa

Parmesaani-piimäkastike
4 dl

2 dl piimää
1 dl parmesaania raastettuna
1 dl ruohosipulia hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä


Valmista ensin parmesaanikastike. Mittaa kulhoon piimä ja lisää parmesaaniraaste sekä hienonnettu ruohosipuli. Lisää loputkin ainekset, sekoita ja laita jääkaappiin odottamaan.


Sitten lohen valmistukseen. Leikkaa lohi sopiviksi annospaloiksi ja laita oliiviöljyllä voideltuun vuokaan. Katkaise parsoista pois kova ja kuiva jalan alaosa, pilko muutamaan osaan. (Kuvassa näkyvää valkoista parsaa en ennakkosuunnitelmista huolimatta käyttänyt.) Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Lisää parsa ja valkosipuli vuokaan. Purista sitruunan mehu kulhoon ja lisää mausteet joukkoon. Valuta sitruunamehu-mausteseos lohi- ja parsapalojen päälle. Viimeistele parmesaaniraasteella.


Laita vuoka 10 minuutiksi 200 asteiseen uuniin, ota sitten vuoka hetkeksi uunista ulos ja riko kananmunat ruuan pinnalle. Kypsennä ruokaa vielä 5-8 minuuttia, kunnes valkuaiset ovat hyytyneet. Keltuaiset saavat jäädä hieman löysiksi. Tarjoa parmesaani-piimäkastikkeen kanssa.


Aivan älyttömän hyvää ja yksinkertaista! Ensin mietin, että onpa outoa, kun ei ole mitään lisuketta, mutta ei tämä mitään muuta kaivannut. Parsa ja kananmuna ajoivat sen asian. Helppo herkku!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti