tiistai 26. joulukuuta 2017

Kotikaupunkikierros

Helsingissä töissä, eipä sitä usein ehdi kotikaupungilla kulkemaan. Vain viikonloppuisin on aikaa, mutta sekin aika tulee usein käytettyä kotoiluun. Joulun alla oli kuitenkin paljon kaikkea mielenkiintoista, joten heti joulukuun ensimmäisenä lauantaina tein ystäväni kanssa pienen kaupunkikierroksen.



Tosin ensimmäinen kohteemme ei ollut lainkaan kaupungissa, vaan syrjemmällä, Eprantiellä, josta en ollut koskaan edes kuullut, saati sitten  ikinä käynyt.  Periaatteessa aivan moottoritien kupeessa, mutta silti monen mutkan takana. Raakatori on paikan nimi. Viehättävästi maalaistalon pihapiirissä olevaan navettaan remontoitu verkkokaupan noutopiste, joka silloin tällöin avaa ovensa pop up -myymälänä.




Raakatori.fi on verkkokaupan osoite ja sieltä löydät paljon vaikkapa gluteenittomia herkkuja. Erityismaininta kikhernepastalle, jonka rakenne kuulemani mukaan on hyvinkin perinteisen pastan kaltainen.


Riihimäellä kannattaa pitää mielessä myös kehitysvammaisten aikuisten toimintakeskus Rivakka myymälöineen. Rivakka on tehnyt hienoa työtään jo vuodesta 1974 ja tarjoaa tällä hetkellä työ- ja päivätoimintaa noin 80 henkilölle. Keskuksen yhteydessä toimivan käsityömyymälän tuotteiden lisäksi on mahdollista vaikkapa tilata mittojen mukaan tehdyt räsymatot.


Seuraava kohteemme oli upouusi pieni liike, Bambi ja Kuu. Mikä paikka! Yhdistelmä vintagea, taidekäsityötä ja vihersomistusta. Kuin satumaailma! En olisi halunnut lähteä sen kauneuden keskeltä lainkaan pois! Hauskaa oli myös huomata, että Happyhamsterilla on kovinkin paljon samaa tavaraa, mitä Bambi ja Kuu oli asettanut esille.


Pakko tunnustaa, että Happyhamster yllätti itsensä viehättyessään esillä olleista posliiniesineistä. Aivan uusi kiinnostuksen kohde....




Mukavan kierroksen päätteeksi päädyimme kahvittelemaan Feeniks Cafén herkkujen äärelle ja yllätykseksemme osuimme paikalle juuri kun joulukalenterin toinen luukku avattiin Ysärin Sisarten laulamana. Hieno päätös mukavalle päiväretkelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti