sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Karitsaa ja ruusukaalia

Rauhallistakin rauhallisempi viikonloppu. Se on jännä asia, että kun ei ole mitään suunniteltua tekemistä, niin ei kyllä saa yhtään mitään myöskään aikaan. Jollain tavoin sain päivät soljumaan, tekemättä mitään. Paitsi ruokaa.

Tämän ruuan minulle vinkkasi työystäväni, joka onkin varsinainen kävelevä reseptipankki! Olen onnekas, kun saan hänen kanssaan jakaa ruokainnostustani.


Karitsapihvit ja lämmin ruusukaalisalaatti
4 annosta

500 g karitsanjauhelihaa
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
4 dl suppilovahveroita tai mustatorvisieniä (tai 1 dl kuivattuja)
1 dl kermaa
1 viipale vehnäpaahtoleipää
1 kananmuna
2 tl kokojyväsinappia
1 tl suolaa
2 rkl voita paistamiseen

Ruusukaalisalaatti
600 g ruusukaalia
1 dl kuorellisia manteleita rouhittuna
1 rkl voita
1 tl sokeria
½ tl suolaa
1 dl puolukoita

Sinappikerma
1 prk (150 g) ranskankermaa
2 tl kokojyväsinappia
ripaus suolaa

Tehdään ensin pihvit. Jauhelihan olin hankkinut Pihlajasaaren Lammastilalta, joka onkin pitkäaikainen luottotuottajani REKOpiireissä. Sienien osalta päädyin kuivattuihin mustavahakkaisiin, joita oli kaapissa parikin sellaista ärsyttävän pientä pussinpohjallista, joista ei oikein mihinkään varsinaiseen sieniruokaan olisi riittänyt, mutta riitti sopivasti jauhelihan jatkeeksi. Homma alkoikin kuivattujen sienien liotuksella.


Hienonna salotti- ja valkosipulit. Paista sipuleita ja sieniä pannussa voissa pari minuuttia. Jos sienet ovat kovin isoja, voit vähän niitä pilkkoa. Laita kerma kulhoon ja murenna leipä joukkoon. Lisää muna, sieni-sipuliseos, sinappi, suola ja jauheliha. Sekoita tasaiseksi ja muotoile käsin pieniä pihvejä (sain aikaan 15 kpl).


Paista kypsiksi voissa,  noin 2 minuuttia molemmin puolin. Karitsapihvit olivat täydellisen meheviä ja laaduntarkkailun nimissä napostelinkin niitä pari jo suoraan pannulta.


Sitten salaatti. Siisti ruusukaalit, leikkaa kanta ja irrota huonot lehdet. Keitä suolalla maustetussa vedessä (litra vettä, teelusikallinen suolaa) kolmisen minuuttia. Kaada vesi pois ja jätä ruusukaalit kattilaan. Rouhi mantelit karkeasti veitsellä ja lisää ne ruusukaalien joukkoon. Lisää voi, sokeri ja suola. Kuumenna ja lisää puolukat mukaan. Kuten huomaat, minulla oli kuorittuja manteleita ja koska en pidä puolukasta, mutta pakastimessa oli granaattiomenan siemeniä, niin käytin niitä.

Sinappikerma valmistuu helposti. Sekoitat vain ainekset yhteen ja se on siinä. Kastike on muuten tosi hyvää!



Ja hyvää oli koko annos! Ruusukaali on monikäyttöinen ja vähän ehkä unohduksissa ollut lisuke. Olen itsekin vasta viime vuosina sen löytänyt. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.


Muuten tämä melko tylsäksi muodostunut viikonloppu sujui lähes kokonaan tässä tuolissa. Kirjoittelin, neuloin, luin ja katselin Yle Areenasta Bauhaus - uusi aika -sarjasta muutaman jakso. Noh, olihan sekin tavallaan tekemistä......

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti