lauantai 21. maaliskuuta 2020

Elämyksillä on hintansa


Siskoni lähti Kuubaan ja antoi kotinsa avaimet minulle. Pakkasin matkakassini ja suunnistin Vallilaan, mikä mahdollisuuksien viikko minulle avautuisikaan! No, lysti loppui lyhyeen, sillä koronaviruksen aiheuttamien rajoituksien vuoksi lähes koko viikon ohjelma meni mönkään tai siis uusiksi. Leffaan sentään pääsin. Että edes jotain.



Minulla on tapana kerätä listaa paikoista tai elämyksistä, jotka haluan nähdä ja kokea. Usein ne ovat ravintoloita, mutta myös tapahtumia tai muuten mielenkiintoisen oloisia paikkoja. Riviera, elokuvateatteri ja baari Kalliossa, tänne pääsystä olin haaveillut jo valehtelematta vuosia. Nyt se hetki viimein koitti!



Tarjolla olleista elokuvista valitsin Pikku naiset. Olivathan Jo, Beth, Meg ja Amy tuttuja jo teinivuosiltani. Nostalgiaa, nostalgiaa.



Rivieran juttu on se, että yksin ollessasi voit valita ihanan nojatuolipaikan (keskimmäinen kolmesta nojatuolista oli minun) ja kaverin kanssa voitte jakaa oman sohvan. Kaikkiin paikkoihin kuuluu tarjoiluja varten myös pieni pöytä. Teatterisalin takaosassa on baari, josta voit ennen elokuvan alkua käydä hakemassa evääsi. Eikä hätää, jos vaikka juoma loppuu kesken leffan, baari palvelee koko esityksen ajan.



Ja sitten tarjoiluihin. Varustauduin tapaslautasella (14 €), karkkikipolla (4 €) sekä lasillisella punaviiniä (17 €). Ihan törkeän hintainen viini, mutta en siinä Riviera -huumassani ihan tajunnut hintaa ja hainkin sitten vielä toisen lasillisen. Elämyksellä on hintansa, tässä tapauksessa lipun ja tarjoilujen yhteishinta oli lähemmäs seitsemänkymppiä! Että silleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti