maanantai 23. helmikuuta 2015

Maksaa mitä maksaa......

Rakastan maksaa. Tietyissä ravintoloissa, joiden tasoon taatusti luotan ja joiden ruokalistalle maksa ikään kuin kuuluu ja on aina kuulunut, sitä myös tilaan. Esimerkiksi Helsingissä sellaisia ravintoloita ovat KuuKuu, Seahorse ja uusista Taivaanranta. Tosin inhoan annokseen perinteisesti kuuluvia puolukoita, mutta nehän voi aina jättää syömättä!

Tosin edesmennyt kummitätini, joka teki työuransa Joensuussa kotitalousopettajana, ei koskaan kehottanut syömään sisäelimiä, vaan pikemminkin välttämään niitä.  Munuaisia erityisesti. Niitä en olekaan ikinä edes maistanut, enkä minkään eläimen sydäntä. Enkä aivoja. Kateenkorvaa kaksi kertaa, joista ensimmäinen kokemus oli kammottava ja toinen ei niinkään, koska tapahtumapaikkana oli Michelin-tähditetty, nyt jo kuopattu Chez Dominique. Mutta maksa..... kun se on hyvää, niin se todella on hyvää. Tässä maksarakkaudessani on kylläkin sellainen jännä piirre, että en ole sitä koskaan itse valmistanut. En siis ikinä ole käsitellyt maksaa missään muodossa. Niin, ellei broilerinmaksaa lasketa ja sitä nyt ei lasketa, koska se on täysin erityyppistä.

Glorian Ruoka&Viini -lehdessä 2/2015 oli sitten ateriakokonaisuus, jota vaan oli pakko kokeilla. En myöskään koskaan ollut valmistanut lisukkeena tarjottavaa polentaa. Olen aina pitänyt sitä mauttomana ja kuivakkaana, kitalakeen tarttuvana kummajaisena. En pidä enää. Ja jotenkin tähän eka-kertaa-ikinä -meininkiin sopi se, että kastike oli nimeltään Neitsytkastike.......

Aloita homma lisukkeista. Ensin kastike, sitten polenta ja vasta aivan viimeiseksi maksa.



Neitsytkastike
4 annosta

1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 sitruunan mehu
1 dl oliiviöljyä
1 tl korianterinsiemeniä
100 g kirsikkatomaatteja (eri värejä, jos saatavilla)
2-3 dl kivettömiä vihreitä tai mustia oliiveja
½ ruukku lehtipersiljaa
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä

Kuori ja kuutioi sipuli ja hienonna valkosipuli kulhoon. Purista sitruunamehu ja lisää se sekä öljy ja murskatut korianterinsiemenet mukaan.



Lisää joukkoon oliivit ja puolitetut tomaatit. Hienonna sekaan vielä lehtipersilja ja mausta suolalla ja pippurilla.


Anna maustua vähintään 20 minuuttia. Tämä kastike sopii maksan lisäksi myös lihalle ja kalalle.


Parmesaanipolenta
4 annosta

n. 7 dl kasvis- tai lihalientä
1½ dl polentaryynejä
2 rkl oliiviöljyä
100 g parmesaanijuustoa
½ sitruunan kuori ja mehu
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä


Kuumenna liemi kattilassa. Mittaa toiseen kattilaan polenta ja puolet kuumasta liemestä. Säädä lämpö keskitasolle ja sekoittele koko ajan. Lisää lientä vähitellen, aivan kuin tekisit risottoa. Polenta kypsyy 6-8 minuuttia. (Ohjeessa sanottiin, että se on valmista, kun se muistuttaa mannapuuroa. No, sitäkään en ole koskaan tehnyt...... )


Raasta parmesaani (tai käytä valmista raastetta, kuten minä) ja sitruunan kuori. Lisää oliiviöljy, juusto, sitruunan kuori ja mehu kypsän polentan joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.


Paistettu naudanmaksa
4 annosta

600 g naudanmaksaa
1 tl rypsiöljyä
1 valkosipulinkynsi 
40 g voita
2 timjaminoksaa
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä

Viipaloi maksa tai käytä valmiita viipaleita, kuten minä. Kuumenna pannu melko kuumaksi. Lisää öljy pannulle ja paista maksaviipaleita toiselta puolelta pari minuuttia. Ne paistuvat yllättävän nopeasti!


Lisää pannulle kuorittu ja muutamaan osaan paloiteltu valkosipulinkynsi sekä timjamia (kuten kuvasta näkyy, laitoin enemmän kuin 2 oksaa).  Käännä maksaviipaleet ja lusikoi paiston aikana voita viipaleiden päälle. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.


Olen niin onnellinen. Ruoka onnistui lähestulkoon täydellisesti. Maksa oli juuri sopiva kypsyysasteeltaan, se paistuu todella nopeasti liikaa. Polenta oli maukas ja pehmeä, mukavan sitruunainen. Ja neitsytkastike (mistä ihmeestä sen nimi tuleekaan) on sen sortin moniottelija, että tulee tarjotuksi varmasti ainakin kalaruokien lisukkeena.

Ja mitä olikaan juomana? Hah, kutsuin ystäväni naapurista sunnuntailounaalle ja hän tuli samppanjapullo kainalossaan. Samppanjahan tunnetusti käy kaikelle, nyt siis todistetusti myös maksalle!

Ai niin, ja mitä maksa maksoi? Noin 400 g maksaa maksoi vajaat 4 euroa. Jälleen kerran huomasin sen, että minulla ei ole mitään tajua monenkaan ruokatarvikkeen hinnasta...... Huoh.

2 kommenttia:

  1. Ai niin, tosiaan, pitäisi taas joku päivä laittaa maksaa. Aian kun ollaan kokeiltu jotain "uutta ja hienoa" reseptiä, se on epäonnistunut. "Keep it simple" on hyvä ohje. Parhaat maksa-annokset tulee juuri tuon polentan tai pottumuusin kanssa. Ja pehmeäksi ruskistettua sipulia kanssa. paljon.
    p.s. Jos joskus löydät kateenkorvaa, kannattaa kokeilla valmistaa sitä. Meiltä ainakin löytyy hyvä resepti siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täytyykin pitää mielessä tuo kateenkorva. Vaikka on myönnettävä, että ennakkoluulo on edelleen huikea :)

      Poista