tiistai 31. tammikuuta 2017

Havaijilainen Hoku Kampin korttelissa

Hoku on havaijilaisvaikutteinen ravintola, joka aikaisemmin toimi Punavuoressa ja tuli tutuksi työkavereiden kanssa lounastaessa. Erityisesti perjantaisin, jolloin oli lounaan kanssa lupa nauttia myös lasillinen valkoviiniä. Kesäkuussa 2016 ravintolan keittiössä syttyi tulipalo ja ravintola sulki ovensa. Pitkään odotimme remontin valmistumista ja ravintolan avautumista uudelleen. Ja kyllähän se avautui sitten lopulta joulukuussa, mutta aivan uudessa paikassa. Kampin Kortteli -nimisessä ravintokeskittymässä, kymmenen ravintolan joukossa.

Sinne suunnistin ystäväni kanssa joulun välipäivinä. Ruoka oli erittäin hyvää, kuten ennenkin, mutta pakko sanoa, että palvelu oli ihmeellistä häsläämistä. Kuulin, miten viereisessä pöydässä olevat naiset yrittivät tilata valkoviiniä. Kolmen viinin kohdalla heille sanottiin, että valitettavasti juuri se on päässyt loppumaan. Viinilista ei noin muutenkaan ole pituudella pilattu. Meitä palvellut tarjoilija oli kyllä ystävällinen, mutta miten sen nyt sanoisin, vähän "hassu". Tilasimme alkuun kuohuviinit. Sitten tilasin alku- ja pääruuat, sekä molemmille niille omat viinit, 12 senttiä kumpaakin. Tarjoilija kirjoitti tilaustani ylös ja melko kovaan ääneen sanoi, että sinä siis otat KOLME lasillista viiniä!!! Jep, jep, niin otin ja koko ravintola tai ainakin lähipöytien asiakkaat sen myös kuulivat. Kohtuuttoman viininläträyksen lisäksi halusimme myös kivennäisvettä. Vaan ei sitäkään ollut. Oli kuulemma loppunut, eikä tavarantoimittajalta oltu saatu täydennystä. Häh? Siis vesi oli loppu? Kamppi-keskuksessa on ruokakauppoja, olisivat vaikka käyneet ostamassa vissyt tai hankkineet kuplavesikoneen. Tyydyimme hanaveteen. Sitten ruokien pariin. Ja ensin tietenkin ne kuohuvat!

Valittelen kuvien surkeaa laatua, ravintolan valaistus oli hämärä, eikä uudehkon Samsungin kuvausasetukset aivan vielä olleet hallussa.


Terre di Marca Prosecco Bio Millesimato Extra Dry löytyy myös Alkosta (15,28 €). Kuiva, keskihapokas, aromikas, persikkainen ja sitruksinen. Kokeilemisen arvoinen tuttavuus.



Alkuun valitsin härkä tatakin (9€). Ja sille todellakin sen 12 senttiä punaviiniä (8 €), Les Terres Vierges Côtes du Rhône, Ranskasta. Kelpo punkku, josta en valitettavasti löytänyt mitään tietoja Suomen kielellä, ainoastaan ranskaksi, klik.


Pääruuaksi lohta. Jo Punavuoressa hyväksi todettu teriyaki lohi (25 €) siis maistuu todella hyvälle, mutta hintaa on ehkä himppasen liikaa. Kyseessä on loppupeleissä kuitenkin vain lohi. Ja lohelle juomana edelleenkin siis se 12 senttiä valkoviiniä, tuttu ja turvallinen sekin. Vin d'Alsace Pinot Gris Ranskasta (7 €) . Lasia tuodessaan tarjoilijattaremme kajautti, että sinä taidat todella pitää viinistä. Juu, pidän. Todella, mitä sitä kieltämäänkään......


Kaikesta huolimatta, loistava ruoka, kivat näkymät Narinkkatorille. Ja koko Kortteli-idea on loistava. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa, mutta jos johonkin tiettyyn ravintolaan mielii, niin pöytävaraus on paikallaan, varsinkin viikonloppuisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti