sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Ruokakassista löytynyttä

Muutaman kerran olen nyt tilannut Anton&Antonin ruokakassin ja täytyy sanoa, että tyytyväinen olen ollut. Ruokakaupassa käynnit ovat vähentyneet, eikä tarvitse miettiä, mitä ihmettä sitä taas ruuaksi väkertäisi. Varsinkin tuo arkiruokapuoli on ollut haasteellista, viikonloppuisin on yleensä riittämiin aikaa, sekä mietintään, että kokkailuun. Ensimmäisen ruokakassikokemukseni voit lukea täältä, klik. Anton&Anton oli juttuni myös huomannut ja linkitti sen omille sivuilleen. Lukijamäärä suorastaan räjähti! Lyhyessä ajassa lähes 600 lukukertaa, kiitos!

Tähän kokoan nyt reseptit peräti kolmesta kassista eli 9 suht helppoa ja nopeaa ateriaa arkea helpottamaan, ole hyvä! Kaikki ohjeet 2 hengelle.

Viikko 49/2016

Pasta kylmäsavulohella, pinaatilla ja avokadolla

250 g linguine pastaa
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
½ dl ranskankermaa
tilkka vettä
100 g pinaattia
150 g kylmäsavulohta
1 dl raastettua parmesaanijuustoa
1 sitruunan kuori raastettuna
1 avokado
mustapippuria

Kuten kuvasta kenties huomaatkin, oli kassin ja reseptin sisällössä ristiriita lohen suhteen. Molemmat käyvät, sekä kylmä- että lämminsavulohi.

Keitä pasta ohjeen mukaan ja suikaloi lohi. Hienonna sipulit ja kuullota öljyssä muutama minuutti.


Lisää ranskankerma ja pinaatti, anna pinaatin hieman pehmetä. Lisää tilkka vettä. Sitten lohisuikaleet, sekoita ja lopuksi mukaan vielä vastakeitetty pasta. Sekoita jälleen. Raasta pastalle parmesaanijuustoa ja sitruunankuorta, mausta mustapippurilla.


Kuori ja viipaloi avokado, asettele viipaleet pasta-annokselle. Erittäin maukasta tuli ja arvelen, että ehkä tällä lämminsavulohella tuli jopa maukkaampaa.


Uunimakkara Westcharkin Raaseporilaisesta ja paistetut perunat

1 Raaseporilaismakkara
1 punasipuli
1 tomaatti
½ paprika
1½ til provencemaustetta tai esim. oreganoa
100 g juustoraastetta
n 6 perunaa
persiljaa
2 rkl öljyä

Kuori ja hienonna sipuli, kuutioi pieneksi tomaatti ja paprika. Revi makkarasta kuori ja aseta se uunivuokaan. Tee makkaraan pitkittäisviilto ja työnnä viiltoon vähän sipulia, tomaattia ja paprikaa. Ripottele päälle osa mausteista, lisää loput kasvisseoksesta ja viimeistele juustoraasteella. Paista 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Laita kulhoon viipaleet, öljy ja loput provencemausteet. Sekoita huolellisesti ja paista sen jälkeen paistinpannulla noin 20 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Tarjoa perunat uunimakkaran kanssa, koristele persiljasilpulla.



Tästä parin päivän eväät töihin! Uunimakkarani herätti hämmästystä työkavereiden keskuudessa. Useampaankin kertaan sain kuulla kysymyksen, siis MITä sä syöt? Annos oli kuitenkin hyvää, mutta kieltämättä hivenen erikoinen. Erikoinen näin, kun ei ole uunimakkaraa vuosikymmeniin syönyt. Nostalginen olo siis!


Bataattikeitto kookoksella ja valkosipulipaistetuilla herkkusienillä

1 keltainen sipuli
1 valkosipulinkynsi
n 600 g bataattia
1 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl öljyä
2 tl currya
1 rkl tomaattipyreetä
1 mm chilihiutaleita
5-6 dl kasvislientä
200 ml kookosmaitoa
1 rkl tuorepuristettua limemehua
suolaa
mustapippuria

100 herkkusieniä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä

Kuori sipuli, valkosipuli, bataatti ja inkivääri. Hienonna sipulit, kuutioi bataatti ja raasta inkivääri. Kuullota kasvikset inkivääriä lukuunottamatta kattilassa. Lisää curry ja kuullota vielä hetki. Lisää inkivääri, tomaattipyree, chilihiutaleet ja liemi. Keitä hiljaisella lämmöllä 10 minuuttia. Lisää kookosmaito ja keitä vielä 10 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää vettä tarvittaessa. Mausta keitto limemehulla, suolalla ja pippurilla.

Viipaloi herkkusienet ja murskaa valkosipulinkynsi. Paista näitä öljyssä, kunnes saavat vähän väriä. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa keiton kanssa.


Herkullinen keitto, ei voi muuta sanoa. Tosin nakkasin soppaan koko purkin kookosmaitoa eli tuplamäärän ja jätin kasvisliemen vähemmälle.

Viikko 1/2017


Tacomaustetulla jauhelihalla täytetyt bataatit, ranskankerma ja avokado

2 pientä tai 1 iso bataatti
250 g naudan jauhelihaa
vettä
3 kevätsipulia
2 valkosipulinkynttä
1-2 rkl tacomaustetta
1 rkl tomaattipyreetä
öljyä paistamiseen
1 prk ranskankermaa
1 avokado
1 limen mehu ja raastettu kuori
1 tomaatti
suola
mustapippuri

Pistele bataatit haarukalla, isot voit halkaista ja sivellä niiden leikkuupintoihin vähän öljyä. Paahda bataatteja 210 asteisessa uunissa 35-45 minuuttia tai kunnes tuntuvat pehmeiltä. Vaihtoehtoisesti voit kypsentää niitä mikrossa kymmenisen minuuttia.

Hienonna kevätsipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä hetki öljyssä ja lisää liha. Paista kunnes se saa väriä, lisää tilkka vettä. Mausta tomaattipyreellä, tacomausteella, suolalla ja pippurilla.



Koverra avokadon sisus kulhoon ja survo se haarukalla. Lisää joukkoon kuutioitu tomaatti, raastettu limen kuori ja mehu. Sekoita. Mausta suolalla ja pippurilla.


Tee kypsiin bataatteihin viillot ja täytä ne liha- ja avokadoseoksella sekä koristele nokareella ranskankermaa. Oman maun mukaan voit vielä ripotella päälle chilihiutaleita.


Pestopasta ja sitruunalla maustettu punakampela

300 g punakampelafileitä
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
voita

250 g pastaa
oliiviöljyä
voita
suolaa

Pesto
50 g parmesaanijuustoa
1 rasiallinen basilikanlehtiä
50 g manteleita
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
½ pkt  fetajuustoa


Tee ensin pesto. Paahda mantelit kuivalla paistinpannulla ja anna jäähtyä. Nakkaa sitten kaikki pestoainekset monitoimikoneeseen ja aja tasaiseksi. Öljyn määrällä voi säädellä peston koostumusta.

Mausta kalafileet molemmin puolin suolalla ja pippurilla. Ripottele puolet sitruunakuoriraasteesta kalalle. Paista kalafileet kullanruskeiksi voi-öljyseoksessa. Lisää raastettua sitruunankuorta ja tilkka sitruunamehua sekä oliiviöljyä pannulle.


Sekoita pesto ja kypsä pasta. Lisää tilkka öljyä tarpeen mukaan.Tarjoa pestopasta kalan kanssa, raasta annoksen päälle vielä vähän sitruunankuorta ja murustele fetajuustoa.


Vähän ehkä ankean näköinen annos, mutta makua kyllä löytyi. Ja loput sitten evääksi töihin! Kalan voit mainiosti vaihtaa ihan mihin vain vaaleaan kalaan.


Kotitekoiset pinaattiletut ja tomaatti-kevätsipulisalaatti fetajuustolla

100 g tuoretta pinaattia
2 kananmunaa
4 dl maitoa
2dl speltti- tai vehnäjauhoja
suolaa
1 rkl voisulaa
voita paistamiseen

Tomaatti-kevätsipulisalaatti
2 tomaattia
2-3 kevätsipulia
oliiviöljyä
½ pkt fetajuustoa



Huuhdo ja hienonna pinaatti. Sekoita kananmunat, maito, jauhot ja suola tasaiseksi taikinaksi. Lisää voisula ja pinaatti. Sekoita sauvasekoittimella. Paista letut kullanruskeiksi voissa.

Tee salaatti. Viipaloi tomaatit ja kevätsipulit. Sekoita ainekset ja lisää oliiviöljyä. Mausta ja murustele sekaan fetajuustoa.


Tein elämäni ensimmäisen kerran pinaattilettuja! Lapsiparat saivat tyytyä pieninä Saarioisten tuotteisiin. Käsittelevät sitten tätä(kin) traumaa keski-ikäisinä terapeutin vastaanotolla...... Mutta siis yllättävän hyviähän näistä tuli, saatan tehdä siis toisenkin kerran. Lapsenlapselle :) Taikina oli vähän litkun oloista rakenteeltaan, mutta eipä se sitten loppupeleissä haitannut.



Töissä näitäkin eväänä, tomaatit vaan unohtuivat kotiin, joten lisukkeena oli kevätsipuli-fetasalaattia :) Toimi se näinkin.

Viikko 2/2017

Paistettu lohi appelsiini-granaattiomenasalaatin ja lohkoperunoiden kanssa

300 g kirjolohifileetä
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Salaatti
2 appelsiinia
1 granaattiomena
½ pkt fetajuustoa

Perunat
500 g perunoita
2 rkl oliiviöljyä
suolaa

Pese ja lohko perunat. Sekoita huolella kulhossa oliiviöljyn ja suolan kanssa. Voit lisätä oman maun mukaan myös muita mausteita, jos haluat. Paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Tarkkaile, että eivät pala.


Kuori ja viipaloi appelsiinit. Asettele viipaleet tarjoiluvadille ja ripottele päälle granaattiomenan siemeniä sekä murusteltua fetaa. Mausta ripauksella mustapippuria. Ylijääneet siemenet pakastin. Sieltä niitä on sitten helppo tarpeen tullen ottaa käyttöön.


Poista lohifileestä nahka ja leikkaa se neljään annospalaan. Mausta molemmin puolin suolalla ja pippurilla. Paista öljyssä keskilämmöllä pari minuuttia per puoli ja madalla sen jälkeen lämpöä reilusti. Anna rauhassa kypsyä.



Pikkusiskolle tätä tarjosin ja hyvin maistui meille molemmille. Perunoita tuntui ensin olevan paljon, mutta siitä ne loputkin pelliltä tuli vähän jäähtyneinä napsittua.


Kaikki yhdessä -pata kanalla ja pastalla

300 g kana(broileri)suikaleita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 liemikuutio tai 1 rkl liemijauhetta
1 laakerinlehti
4 dl vettä
paprikajauhetta
oreganoa
1 prk tomaattimurskaa
100 g ranskankermaa
1 dl maissinjyviä
3 dl täysjyväpastaa
1 rkl voita
1 rkl rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
1 rasia tuoretta pinaattia


Hienonna sipulit ja paista fileesuikaleet yhdessä sipulisilpun kanssa öljy-voiseoksessa. Mausta suolalla ja pippruilla. Lisää kattilaan vesi, liemikuutio, tomaattimurska, paprikajauhe, oregano ja laakerinlehti. Keitä 15 minuuttia. Lisää ranskankerma, maissit ja pasta.


Keitä pastan kypsymisajan, tässä tapauksessa 8 minuuttia. 




Lisää kattilaan lopuksi pinaatti, sekoita. Ja syö. Nam. Versioin annosta sen verran, että kun jääkaapissa oli pussin jämät auramurua, niin ripottelin sen vielä mukaan. Hyvin maistui.


Kukkakaalipihvit, valkosipulikastike ja tillibulgur

300 g kukkakaalta
1 dl kaurahiutaleita
1½ dl juustoraastetta
1 tl curryjauhetta
½ tl juustokuminaa
1 tl suolaa
2 kananmunaa
öljyä paistamiseen

Valkosipulikastike
1 prk bulgarialaista jogurttia
2 valkosipulinkynttä puristettuna
½ tl juustokuminaa
suolaa
mustapippuria

Tillibulgur
2 dl bulguria
vihanneslientä
oliiviöljyä
1 nippu tilliä
½ pkt fetaa


Hienonna kukkakaali monitoimikoneella tai raasta. Sekoita kaalimuru, kaurahiutaleet, juusto, kananmunat ja suola huolellisesti sekaisin kulhossa. Anna seoksen turvota 15 minuuttia. Minä lisäsin vielä kolmannen kananmunan, koska seos vaikutti kovin kuivakkaalta.


Paista öljyssä molemmin puolin 3-4 minuuttia.


Valkosipulikastike valmistuu sekoittamalla vaan kaikki  ainekset kulhossa.

Bulgur keitetään kasvisliemessä ohjeen mukaan. Lisää sekaan oliiviöljyä ja silputtu tilli sekä murustettu fetajuusto.


Tuore tilli oli meikäläisen hoivissa jo heittänyt henkensä ennen ruokaan päätymistä, mutta onneksi pakastimsesta löytyi pussillinen aikaisemmin säilöttyä.


Siinä ne olivat. Yhdeksän ruokaa helpottamaan arkeasi. Tee ja nauti! Minä jään seuraamaan, milloin tulee tarjolle seuraava kiinnostavia ruokia sisältävä kassi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti